Projektiviestintää sosiaalisessa mediassa

Nykypäivänä sosiaalinen media on kaikkialla. Uskon vahvasti, että sitä kautta voimme saavuttaa helposti näkyvyyttä ja ennen kaikkea nopeasti.  Viestinnän suunnittelu on tärkeää, jotta voimme saada kohderyhmät kiinnostumaan aiheesta. Sosiaalinen media ”elää” koko ajan ja siellä on kilpailtava koko ajan huomiosta. Aktiivisuus on tärkeää. Ei riitä, että julkaisee silloin tällöin jotain. Jos haluaa herättää kiinnostusta ja tuoda mitä tahansa projektia/hanketta ihmisten tietoisuuteen, täytyy olla valmis panostamaan viestintään. Ole siis aktiivinen.

Mutta voiko somessa julkaista mitä tahansa? Ehkä, mutta ei kannata. Julkaisujen laatu on tärkeää, jotta oikea ja haluttu vaikutelma välittyy kohderyhmille. Se vaatii tarkkaa suunnittelua ja on tärkeämpää kuin julkaisujen määrä. Jos julkaisut ovat sisällöiltään mitäänsanomattomia tai laidasta laitaan, se antaa sekavan vaikutelman ja ensinnäkin sellaiset julkaisut hukkuvat muiden joukkoon. Täytyy erottua joukosta. Tärkeää olisikin, että julkaisut ovat niin sanotusti yhtenäisiä, jotta vaikutelma saadaan oikeanlaiseksi ja niitä on helpompi sisäistää.

Sosiaalista mediaa voi hyödyntää monipuolisesti projektin viestinnässä. Kuva: unsplash.com

Kannattaa myös miettiä, mitä julkaisee missäkin eri sosiaalisen median kanavassa. Esimerkiksi Instagramissa jaetaan kuvia ja videoita, kun taas Facebookissa näiden lisäksi voidaan muun muassa julkaista tekstejä ja jakaa linkkejä esimerkiksi uutisista ja artikkeleista. Instagramissa pyritään siis vaikuttamaan lukijaan melko pitkälti pelkästään visuaalisuudella. Kuvan tai videon yhteyteen on mahdollista kirjoittaa lyhyehkö teksti kuvan tueksi, sekä hashtagit on hyvä muistaa, sillä niiden avulla saadaan lisää näkyvyyttä. Facebookissa taas tiedon jakaminen voi olla se, millä pyritään herättämään mielenkiinto.

Yksinkertainen ja selkeä teema helpottaa lukijaa. Kuva: unsplash.com

Yksi hyvä esimerkki onnistuneesta projektin viestinnästä on Länsimetro-hanke. Hankkeen tarkoituksena on laajentaa metroliikennettä. Ykkösvaiheessa rakennettiin 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja se valmistui marraskuussa 2017. Parhaillaan on käynnissä toinen vaihe, jossa rakennetaan seitsemän kilometrin mittaista ratalinjaa ja viittä uutta asemaa.   Minusta tässä tiedottaminen on kaikin puolin onnistunut. On kattavat kotisivut, Instagram, Facebook ja blogi, joista löytyy valtavasti monipuolista ja mielenkiintoista tietoa hankkeesta ja siihen liittyvistä asioista ja sitä on helppoa ja vaivatonta seurata. Tällainen tiedottaminen sai ainakin minut kiinnostumaan aiheesta ja lukemaan siitä lisää. Käy sinäkin tutustumassa!

-Heidi