Esittely

Digiajan työhyvinvoinnin käytännönläheistä kehittämistä

 
Vuoden 2019 alusta käynnistyneessä Digiajan työhyvinvointi -hankkeessa kehitämme uusia ja uudistamme vanhoja työhyvinvoinnin malleja, jotka tukevat digitalisaation kautta uudistuvan työelämän kehittämistä. Kehitämme yhdessä hankkeen toimenpiteisiin osallistuvien organisaatioiden kanssa johtamiseen ja prosesseihin uusia ennakkoluulottomia työhyvinvoinnin ratkaisuja.
 
Hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä tietoisuutta digiajan tuomista muutoksista ja niiden vaikutuksesta työhyvinvointiin. Erilaisten työhyvinvoinnin käytänteiden yhteensovittamisella pyrimme myös lieventämään digitalisaatioon liittyviä huolia. Hankkeen lopussa julkaisemme myös sähköisen työhyvinvoinnin työkirjan.
 
Digiajan työhyvinvointi -hankkeen toteuttajana on Lapin yliopisto ja toteutusaika on 1.2.2019-31.12.2021. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Mukana hankkeessa ovat myös Kemin ja Kemijärven kaupungit sekä Muonion ja Sodankylän kunnat.
 
Julkaisemme tällä sivustolla aiheeseen liittyvää ajankohtaisia kirjoituksia ja materiaalia sekä tiedotamme hankkeen aikana järjestettävistä tilaisuuksista sekä työhyvinvoinnin kehittämiskokonaisuudesta.
 
Lisätietoja:
 
Krista Kohtakangas
Projektipäällikkö
p. 040 4844 257
krista.kohtakangas(at)ulapland.fi
 
Anna Vanhala
Kehittämisen asiantuntija
p. 040 4844 067
anna.vanhala(at)ulapland.fi
 
Inga Koskitalo
Suunnittelija
p. 040 659 8049
inga.koskitalo(at)ulapland.fi