Kuvakirja on julkaistu!kuvakirjan kansi

Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – Vinkkejä ja hyviä käytäntöjä matkailueläinten hyvinvointiin -pdf täältä!

Hankkeemme suurin ponnistus on saatu pakettiin. Olemme keränneet niin rekikoirien, porojen kuin hevosten hyvinvointiin liittyvää tietoa niin yrittäjiltä, asiantuntijoilta, viranomaisilta kuin kirjallisuudesta, ja koostaneet niistä ns. kuvakirjan. Julkaisu on tarkoitettu esimerkiksi uusien työntekijöiden perehdyttämiseen sekä antamaan ideoita, miten tuoda eläinten hyvinvointia esille asiakkaille. Emme pyri määräilemään, miten tulisi tehdä, vaan kuvakirjasta voi poimia omaan toimintaan soveltuvia ideoita. Julkaisusta on muuten tulossa myös käännös englanniksi marraskuun aikana.

Haastatteluista ja kyselyistä saimme paljon hienoa materiaalia, jota emme kaikkea aivan sellaisenaan pystyneet käyttämään kuvakirjassa. Kirjassa nostimme joitakin suoria sitaatteja esiin ja muuten yhdistimme saadun tiedon muuhun tekstiin. Keräsin hevososiosta poisjätettyjä sitaatit tähän postaukseen, koska niistä aistii ihanasti sen, kuinka tärkeitä työkavereita hevoset ovat. Sitaatit ovat useista lähteistä ja satunnaisessa järjestyksessä.

Suomenhevonen on ihan eri mallinen kuin joku lämminverinen. Asiakkaat ei oikein halua kuunnella kun yrität selittää, että tämä rotu vaan on tällainen vankkarakenteinen.

Älä luulekaan, että ne menee koko ajan tölttiä, jos ratsastaja ei tee töitä.

Se oli tosi kiva, tosi ihana. Ihan semmoinen minun tyyppinen hevonen. Mutta se ei kestänyt yhtään sitä, että asiakkaat vaihtuivat. Se oli aivan liian hermostunut siihen. Se ei kestänyt sitä yhtään. Sitten minä sanoin, että minun on pakko sinut myydä, et sinä pärjää täällä.

Tämä hevonen inhoaa lapsia, miksi minä laittaisin sen lapsitöihin. Se on semmoinen, että menkää pois. Mutta se haluaa tehdä rekitöitä, se on sille täysin mieluista. Se saa tehdä sitä niin paljon kuin vaan on.

On tosi tärkeää, että hevonen on jatkuvasti siinä tasapainoisessa tilassa, että sen aina pystyisi palauttamaan, jos joku on vienyt sen pois siitä tasapainosta. Jos minä jättäisin sen silleen, sille saattaisi tulla pinnetiloja johonkin… niin kuin henkisesti ja fyysisesti.

Eläimelle tulee taata joka päivä mahdollisuus vetäytyä stressittömään ympäristöön rauhoittumaan.

Hevoset ovat paljon tyytyväisempiä, kun saavat itse päättää päivärytminsä.

Hirmu terveenä ne on. Paremmassa kunnossa ja tyytyväisempinä hevoset pysyy pihatossa kuin tallissa. Kun vaihdettiin talliin, alkoi tappelut ja riehumiset ja kaikki semmoiset.

Maaston pitää olla hevosen aitauksessa monimuotoinen tämmöisessä käytössä oleville hevosille.

Yksi tärkeimmistä keinoista välttää välienselvittelyjä on mielestäni riittävä tila, pitää olla reilusti tilaa väistää.

Meillä annettiin melassivettä lenkkien välissä. Muuten aina vapaasti vettä. Pitkillä vaelluksilla hevoset saivat aina juoda, kun oli mahdollisuus, puroja ja jokia oli paljon matkan varrella.

Kyllä minä joudun vähän väliä palauttamaan omia hevosia takaisin asetuksille. Yksikin ihminen saattaa jättää sinne semmoisen energiablokin tai jonkin suojauksen päälle, ja jos sitä ei käsittele niin se saattaa myöhemmässä vaiheessa purkautua jonakin ei-toivottuna käytöksenä ulos.

Hevosella ei saa olla mitään paikkaa, mihin sitä ei saisi koskea. Joku hoitotilannekin voi olla hankala, jos tulee vaikka joku haava. Sitten sinulla onkin semmoinen tilanne, ettet saa koskea johonkin.

Asiakastyöstä tehdään vaihteleva. Touko- ja marraskuu ovat täyttä lomaa. Kesällä on leirejä, syksyllä pitkiä vaelluksia. Lomalla ne itsekseen riehuvat krempat pois tai lepäävät.

”On se niin ihanaa, kun saat ratsastella työksesi.” Mutta ratsastat aina väärin päin, puutut asioihin diplomaattisesti ja silti asiakkailla täytyy olla kivaa.

Hevonen on semmoinen, että ihminen pelkää sitä eläintä, varsinkin kun menet selkään ja sinulla ei ole ihan täysi kontrolli siihen otukseen. On hirveän tärkeä, että sinä luot sen fiiliksen siihen, kerrot niistä eläimistä, jaat sen tiedon, että mitä ne on ja minkälaisia. Ja saat sen ihmisen luottaa niihin. Sitten ne pääsevät tavallaan heittäytymään siihen ja nauttimaan siitä olostaan.

Vaaratilanteiden ennaltaehkäisyssä toimii riittävä ohjeistus: ensin kerrotaan suullisesti, sitten näytetään ja asiakasta ohjataan riittävästi niin maastakäsittelyn kuin ratsastuksen aikana.