Opiskelijat ovat saapuneet uuden äärelle aloittamaan opintonsa.
Harakka opettaa ensimmäisen vuoden opiskelijaryhmää. Uusi ympäristö näyttää kuitenkin jännittävän jokaista pöydän takana istuvaa. Harakalla näyttää riittävän epäonnea ryhmänsä ohjaamisessa. Opiskelijat aloittavat opintossa täysin uudessa paikassa, ensimmäisinä viikkoina on vielä helppoa eksyä tai löytää sovittuja paikkoja. Pitää muistaa antaa tarkat ohjeet uusille opiskelijoille.Nyt on saatu saatu ryhmä kokoon ja tutustuminen voi alkaa!
Ryhmäytyminen voi tuntua opiskelijoiden mielestä pakkopullalta, mutta kuitenkin se on hyvä työkalu saada opiskelijat toimimaan yhdessä ja ennen kaikkea tutustumaan toisiinsa. Tärkeintä on juuri luoda hyvä ryhmähenki opiskelijoiden välille.
Hyviä ryhmäytymismenetelmiä löydät täältä:
-
- linkki
- linkki