Mustikan pohjoinen laatu – joitakin tutkimuspoimintoja

Mustikkaa voidaan melkoisella varmuudella pitää terveellisenä marjana, vaikka yksilöityjä terveysväitteitä ei mustikalle olekaan rekisteröity. Antosyaanit ovat yksi niistä yhdisteistä, jotka on yhdistetty mustikan terveellisyyteen, joskin terveysvaikutukset mustikalla sen enempää kuin muillakaan terveellisinä pidetyillä kasveilla tuskin ovat ainakaan kokonaan sidoksissa yksittäiseen yhdisteeseen tai edes yhdisteryhmään. Mustikan antosyaaneja pidetään kuitenkin hyödyllisenä merkkiaineena. Esimerkiksi kansainvälisillä markkinoilla antosyaanipitoisuutta pidetään, käyttösovelluksesta riippuen, hintaan vaikuttavana ominaisuutena.

Antosyaanit kuuluvat kasvien sekundaariyhdisteisiin eli ne eivät ole suoraan sidoksissa kasvin kasvuun tai lisääntymiseen. Niiden ekologinen merkitys voi kuitenkin olla suuri. Ne voivat toimia esimerkiksi pölyttäjiä houkuttelevina väriaineina tai kasvien suoja-aineina valokemiallista hapettumista ja taudinaiheuttajia vastaan. Niiden synteesiin vaikuttavat tekijät tunnetaan vielä puutteellisesti, mutta viime vuosina tälläkin tutkimusalalla on edistytty.

Kuopion (nykyään Itä-Suomen) yliopisto teki vuonna 2005 ensimmäisen mustikan antosyaanipitoisuuksien maantieteellistä vaihtelua selvittävän tutkimuksen ⁽¹. Tutkimuksessa kerättiin kypsiä mustikoita kahdeltakymmeneltä koealalta eri puolilta Suomea ja marjojen antosyaanipitoisuudet mitattiin. Eteläisimmät koealat olivat Turussa, pohjoisimmat Ivalossa. Tutkimuksessa havaittiin, että antosyaanipitoisuuksien vaihtelu oli suurta. Korkein pitoisuus (5.4 % antosyaaneja kuiva-aineessa) oli yli nelinkertainen verrattuna matalimpaan pitoisuuteen (1,2 % antosyaaneja kuiva-aineessa). Pohjois- ja keskisuomesta peräisin olevista mustikoista mitattiin keskimäärin noin 25 % suurempia antosyaanipitoisuuksia kuin Etelä-Suomesta peräisin olevista mustikoista.

Antosyaanipitoisuuksien maantieteellisen vaihtelun tutkimusta jatkoi ruotsalaisten johtama ryhmä vuosina 2007 ja 2008⁽². Nyt eteläisin koeala oli Tanskan Jyllannissa ja pohjoisin Tjuorressa, Pohjois-Ruotsissa. Viidestä koealasta korkeimmat antosyaanipitoisuudet mitattiin jälleen pohjoisimmista mustikoista kumpanakin tutkimusvuotena. Pohjoisruotsalaisten mustikoiden antosyaanipitoisuudet olivat keskimäärin kaksinkertaisia verrattuna tanskalaisiin mustikoihin, pitoisuusvaihtelut olivat kuitenkin suuria jokaisella koealalla. Tutkimuksen toisessa osiossa mitattiin antosyaanipitoisuuksia marjoista, jotka olivat peräisin Oulun yliopiston koeasemalla kasvatetuista mustikkakasveista. Nämä kasvit oli kasvatettu siemenistä, jotka oli kerätty usealta paikkakunnalta vuodesta 1997 alkaen. Eteläisin materiaali oli Kielin alueelta Saksasta, pohjoisin Utsjoelta. Mustikat olivat siis kasvaneet samanlaisissa oloissa Oulussa mutta ne poikkesivat toisistaan maantieteelliseltä alkuperältään. Myös tässä tutkimuksessa havaittiin että pohjoisinta alkuperää olevat mustikkakasvit tuottivat kaikkein antosyaanipitoisimpia mustikoita, vaikka ne kasvoivat täsmälleen samoissa olosuhteissa kuin eteläistä alkuperää edustavat mustikkakasvit.

Hieman kontrolloidumpaa lähestymistapaa mustikan antosyaanipitoisuuksien vaihtelun tutkimuksessa käyttivät norjalaiset vuosina 2008 ja 2009 ⁽³. Tässä tutkimuksessa pohjoista (Oulun seutu) ja eteläistä (Uusimaa) alkuperää olevia mustikkakasveja kasvatettiin kasvihuoneessa erilaisissa lämpö- ja valaistusoloissa. Tässäkin tutkimuksessa havaittiin, että pohjoista alkuperää olevat mustikkakasvit tuottivat antosyaanipitoisempia marjoja kuin eteläistä alkuperää olevat kasvit. Korkeimmat mustikoiden antosyaanipitoisuudet mitattiin, kun kasvin pohjoiseen alkuperään yhdistyivät 18^oC kasvatuslämpötila ja valo-olosuhteet, joissa jatkuvaan valaistukseen (24 h/vrk) yhdistyi keinotekoisesti lisätty punainen valo. Tämä havainto on erityisen mielenkiintoinen, koska punaisia valon aallonpituuksia on erityisen paljon pohjoisten alueiden valossa, kun aurinko on matalalla aamu- ja iltahämärässä tai yöaikaan napapiirin pohjoispuolella.

Luonnonoloissa vallitsee aina suuri vaihtelu, joten väittämä ”pohjoisissa mustikoissa on eniten antosyaaneja” on turhan suoraviivainen yleistys. Sen sijaan tutkimus antaa vahvaa näyttöä sille, että mustikoiden keskimääräinen antosyaanipitoisuus on sitä suurempi mitä pohjoisemmasta kasvaneista mustikkakasveista ne on poimittu. Pohjoinen laatu näkyy siis myös mustikoissa.

⁽¹ Lätti, Riihinen, Kainulainen 2008. Analysis of anthocyanin variation in wild populations of bilberry (Vaccinium myrtillus L.) in Finland. Journal of Agricultural and Food Chemistry, V. 56, s. 190 – 196

⁽² Åkerström, Jaakola, Bång, Jäderlund 2010. Effects of latitude-related factors and geographical origin on anthocyanidin concentrations in fruits of vaccinium myrtillus L. (Bilberries). Journal of Agricultural and Food Chemistry, V. 58, s. 11939 – 11945

⁽³ Uleberg, Rohloff, Jaakola, Trost, Junttila, Häggman, Martiniussen 2012. Effects of Temperature and Photoperiod on Yield and Chemical Composition of Northern and Southern Clones of Bilberry (Vaccinium myrtillus L.). Journal of agricultural and food chemistry, V. 60, s. 10406 – 10414

Rainer Peltola
Erikoistutkija
Luonnonvarakeskus