Uutiset

Hyvää joulua!

20.12.2024

Haluamme lämpimästi kiittää yhteistyöstä vuonna 2024 Lapin matkailuyrityksiä, matkailun alueorganisaatioita, kuntia ja muita kumppaneita. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Työmme matkailun riskienhallinnan edistämiseksi jatkuu vuonna 2025.

Kuva: Adobe Stock

Hankkeen saavutukset vuonna 2024

11.12.2024

Vuosi 2024 lähenee loppuaan, ja onkin hyvä aika tarkastella hankkeen saavutuksia. Matrix 2 -hankkeessa teemme töitä sen eteen, että matkailuyrityksillä ja -toimijoilla Lapissa olisi työkaluja ja tietoa liiketoimintasuunnitteluun ja arviointiin. Haluamme, että yritykset pystyvät arvioimaan liiketoimintaansa ja toimintaympäristöönsä liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia monesta eri näkökulmasta, ja tekemään harkittuja päätöksiä ja suunnitelmia.

Riskienhallinnan työkalu yritysten tarpeisiin

Merkittävimpänä saavutuksena olemme aloittaneet sähköisen liikeriskien hallinnan työkalun kehittämisen. Haastattelimme lukuisia matkailuyrityksiä ympäri Lappia, ja saimme arvokasta tietoa riskienhallinnan toimintavoista ja käytänteistä. Kiitos kaikille haastatteluihin osallistuneille! Tämä auttaa meitä tekemään työkalusta teidän tarpeisiinne vastaavan. Käyttäjälähtöinen kehitystyö jatkuu ensi vuonna työkalun teknisellä määrittelyllä ja toteutuksella, ja myöhemmin käyttäjät pääsevät testaamaan työkalua.

Yhteistyötä alueorganisaatioiden kanssa

Kuluneena vuonna olemme myös tavanneet ja keskustelleet yhteistyöstä matkailun alueorganisaatioiden ja kuntien yrityskehittäjien kanssa. Kiitos positiivisesta palautteesta ja hyvistä kommenteista hankkeessa tehtävään kehitystyöhön liittyen. Odotamme kovasti yhteistyötä alueellisissa tilaisuuksissa ensi vuonna.

Ajankohtaisia uutisia ja viestintää

Lisäksi vuoteen on mahtunut aktiivista viestintää: olemme julkaisseet uutisia verkkosivuillamme ja jakaneet ajankohtaista tietoa sosiaalisen median kanavillamme. Otathan kanavamme seurantaan, jos et ole sitä vielä tehnyt. Tiedotamme niissä hankkeen työkalujen kehityksen etenemisestä, tilaisuuksista ja ajankohtaisista asioista likketoimintasuunnitteluun ja varautumiseen liittyen.

Kehitystyö jatkuu vuonna 2025

Melkoiset saavutukset muutamassa kuukaudessa – hankkeemme aloitti toimintansa nimittäin 1.9.2024! Odotamme innolla, että pääsemme kasvattamaan matkailuyritysten riskienhallintaa ja resilienssiä vuonna 2025!

Globaalit matkustustrendit vuonna 2025 – millaisia kokemuksia matkailijat etsivät?

4.12.2024

Matkailijoiden kuluttajakäyttäytyminen muuttuu, mikä tarjoaa mahdollisuuksia yrityksen liiketoiminnan kehittämiselle. Matkustusteknologiayritys Amadeus on ennustanut globaaleiksi matkustustrendeiksi vuonna 2025 seuraavia:

✨ Nostalgiamatkat: Vanhoihin hyviin aikoihin palaaminen kiinnostaa matkailijoita. Nuoruuden matkakokemusten ja –kohteiden uusiminen tarjoaa mahdollisuuden palata aikaan, jolloin kaikki oli hauskempaa ja helpompaa. Matkoilla näkyy populaarikulttuurin elementtejä.

📲 Personoidut lennot: Teknologiset ratkaisut mahdollistavat matkustajien lentokokemusten räätälöinnin. Tekoäly, 5G ja virtuaalinen todellisuus ovat suuremmassa roolissa lentomatkustamisessa.

🏨 Hotellit matkakohteena: Hotelli itsessään toimii matkalle lähtemisen motiivina. Matkailijat eivät halua pelkästään yöpyä hotellissa, vaan myös kokea sen. Paikalliseen kulttuuriin pohjautuvat, yksilölliseen tarinaan pohjautuvat majoitukset kiinnostavat ihmisiä.

🌏 Aasian matkailu: Aasialaisten matkailijoiden määrä kasvaa, ja matkustaminen Aasian kohteisiin lisääntyy.

🤝 Tosielämän yhteydet: Matkailijat haluavat matkallaan kohdata ihmisiä, solmia uusia ystävyyksiä ja suhteita.

Matrix 2 –hankkeessa tarjoamme yrityksille välineitä toimintaympäristö- ja ennakointiedon tehokkaaseen hyödyntämiseen liiketoiminnan päätöksenteossa ja riskienhallinnassa. Yritykset pääsevät hyödyntämään ennakointityökaluja hankkeen tilaisuuksissa kuten Future Risk Labeissa.

Millaisia mahdollisuuksia nämä trendit tarjoavat sinun yrityksesi toiminnalle tulevaisuudessa?

Lähde: Amadeus Insights Travel Trends 2025 Global overview and trends

Kuva: Adobe Stock

 

Kohti tulevaatieto matkailuliiketoiminnan päätöksenteossa

26.11.2024

Millaisia muutoksia yrityksen toimintaympäristössä tapahtuu? Mitkä  ovat matkailuun liittyvät heikot signaalit tai nousevat trendit? 

Ennakointi on keskeistä yrityksen liiketoiminnassa.  Ennakointitiedon hankkiminen, arviointi ja hyödyntäminen auttavat yritystä tekemään tietoon perustuvia päätöksiä  siitä, miten toimitaan tulevaisuuden mahdollisuuksien toteutuessa tai miten varaudutaan epäsuotuisiin tilanteisiin.  

Matrix 2 –hankkeessa kehitämme innovatiivisen Future Risk Lab –toimintamallin, jossa yritykset voivat: 

  • osallistua asiantuntijoiden vetämiin tilaisuuksiin  
  • saada neuvoja ajankohtaisiin muutoksiin varautumiseksi 
  • työstää yhdessä matkailuliiketoiminnan keskeisiä haasteita 

Tilaisuudet järjestetään eri matkailualueilla Lapissa, ja ne tarjoavat yrityksille konkreettisia työkaluja strategiseen suunnitteluun ja riskienhallintaan.  

Millaisia nykyisiä tai tulevia haasteita matkailuliiketoimintaan liittyy, joihin meidän olisi tärkeää etsiä ratkaisuja yhdessä? 

Kuva: Adobe Stock

 

Matkailuyrityksille turvaa liiketoimintaan ja uusia mahdollisuuksia hyödynnettäväksi

18.11.2024

Matrix 2 –hankkeessa vahvistamme matkailuyritysten osaamista ja kykyä tunnistaa, seurata ja hallita liiketoiminnan riskejä. Hankkeessa tuotamme yrityksille käytännönläheisiä työkaluja, joita voidaan hyödyntää muutosten johtamisessa ja päätöksenteossa.

Tarjolla olevat työkalut:

  • Digitaalinen strategiatyökalu riskienhallintaan
  • Tietoa ennakoinnin ja päätöksenteon tueksi
  • Future Risk Lab -työskentely riskeihin varautumista varten

Verkkosivuillamme jaamme ajankohtaista tietoa yritysten riskienhallinnasta ja työkaluista.

Kuva: Adobe Stock

Muutosten ennakoinnista  

30.10.2024

Elämme muutosten keskellä. Elinkeinotoimintaa sävyttää epävarmuus, joka kumpuaa laajemmista toimintaympäristön haasteista, kuten talouskriisistä, muutoksista kansainvälisessä turvallisuusympäristössä, ilmastonmuutoksesta ja digitalisoituvasta maailmasta. Valtiontalouden tutkimuslaitos toteaa, että epävarmuus on yhteiskunnallinen haaste, joka peräänkuuluttaa resilienttiä toimintaa. 

Matrix 2 –hankkeessa näemme toimintaympäristön muutokset ennakoitavina asioina.  Hankkeessa kehitämme tietoa ja työkaluja ennakointiin,  jotta matkailuyritykset pystyvät tekemään paremmin päätöksiä toiminnan kehittämiseen ja investointeihin liittyen. Ennakointitietoa ja -työkaluja on runsaasti ja hankkeessa on tarkoitus koota Lapin matkailutoimialan tarpeisiin parhaiten soveltuvat menetelmät, arvioida ja testata niitä.  

Ennakointi ja varautuminen toimintaympäristön muutoksiin on olennainen osa yritysten kriisinsietokykyä eli resilienssiä. Kriisi syntyy riskin pitkittyessä. Resilientissä yrityksessä muutosten varalle on tehty suunnitelmia, niitä on ennakoitu ja niihin on varauduttu, jolloin muutokset voivat avata myös uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle.  

Lähde: Valtiontalouden tutkimuslaitos Trendiraportti 2024 Resilienssin aika

Kuva: Adobe Stock

Miksi riskienhallinta on tärkeää matkailualalla?

24.10.2024

Riski on poikkeava tapahtuma, joka voi  hyödyttää yrityksen liiketoimintaa. Tällainen riski tarjoaa realisoituessaan yritykselle mahdollisuuden voiton tekemiseen. Toiset riskit ovat haitallisia ja niiden vaikutus yrityksen liiketoimintaan on tappiollisempi.  

Matkailuelinkeinon viimeaikaiset, laajemmat toimintaympäristön muutokset ovat haastaneet yrityksiä matkailijavirtojen heilahtelun ja työvoiman saatavuuden osalta, luoden tarpeen entistä vahvempaan varautumiseen.  

Riskienhallinta, joka käsittää yrityksen toiminnan ja siihen liittyvien riskien arvioinnin, tarjoaa keinon ennakoida riskejä ja tehdä hallittuja päätöksiä sen suhteen, millaisia riskejä yrityksen kannattaa ottaa osana liiketoimintaansa. Riskienhallinta linkittyy yrityksen johtamiseen, strategiaan, toimintavarmuuteen, liiketoiminnan jatkuvuuteen sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseen ja niiden hyödyntämiseen.  

Matrix 2 –hanke vahvistaa matkailuyritysten riskienhallintaa kehittämällä yritysten käyttöön digitaalisen työkalun, tietoa suunnittelun ja riskienhallinnan tueksi sekä Future Risk Lab –toimintamallin.  

Lähde: Matkailuyritysten riskienarvioinnin ja kriisinhallinnan konseptointi osana strategista johtamista

Kuva: Adobe Stock

Ensimmäinen kuukausi hankkeessa: onnistunut aloitus

17.10.2024

Olemme työskennelleet Matrix 2-hankkeen parissa kuukauden. Käsillä oleva hanke jatkaa viime vuonna päättyneen Matrix1 –hankkeen työtä matkailuyritysten riskienhallinnan teeman parissa. Matrix 1-hankkeessa kehitimme riskienarvioinnin ja kriisinhallinnan konseptin yhteistyössä matkailuyritysten kanssa. Nyt jatkokehitämme tätä konseptia luomalla digitaalisen, helppokäyttöisen riskienhallintatyökalun, joka vastaa alueen matkailutoimijoiden tarpeisiin. Lisäksi syvennymme ennakointitietoon sekä toteutamme Future Risk Lab -työpajoja.

Digityökalun kehitys on tehtävälistallamme ensimmäisenä. Kartoitamme tulevien käyttäjien näkemyksiä haastatteluilla, ensimmäiset haastattelut on jo pidetty ja olemme saaneet tärkeää tietoa kehitystyömme tueksi.

Hankkeen viestintä on lähtenyt hyvin käyntiin. Meillä on verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat, joista voi seurata hankkeemme edistymistä, kun kehitämme uudenlaisia ratkaisuja matkailualan riskienhallintaan. Kävimme myös Lapin matkailuparlamentissa kuulemassa ajankohtaisista asioista matkailuelinkeinossa ja verkostoitumassa.

Hanke on lähtenyt tehokkaasti käyntiin, ja tästä on hyvä jatkaa tulevina kuukausina.

Kehitämme maksutonta digitaalista riskienhallintatyökalua matkailuyrityksille

3.10.2024

Matrix 2 -hankkeessa kehitämme sähköistä työkalua matkailuyritysten liiketoiminnan riskienhallintaan ja mahdollisuuksien tunnistamiseen. Työkalusta on tarkoitus tehdä mahdollisimman helppokäyttöinen, jotta yritysten johto ja työntekijät voivat hyödyntää sitä vaivatta liiketoiminnan päätöksenteossa ja suunnitelmien tekemisessä. Digityökalu tulee olemaan yrityksille maksuton.

Pyydämme nyt matkailuyrityksiä ja matkailun kehittäjiä osallistumaan työkalun kehittämiseen vastaamalla kahteen lyhyeen kysymykseen. Kyselyn avulla keräämme näkemyksiä siitä, millaisia ominaisuuksia työkaluun tulisi sisällyttää. Tavoitteenamme on kehittää työkalu, joka tukee matkailualan toimijoita mahdollisimman hyvin strategisessa suunnittelussa ja riskienhallinnassa.

Vastausaika on päättynyt 24.10.2024

Kuva: Adobe Stock

Osallistumme Lapin matkailuparlamenttiin Rovaniemellä 3.-4.10.2024!

Rovaniemellä järjestettävän tapahtuman ohjelma on erittäin mielenkiintoinen, ja odotamme erityisesti perjantain osuutta ” Tekoälyn mahdollisuudet Lapin tulevaisuuden matkailussa”.

Matrix 2 -hankkeessa kehitämme digitaalista riskienhallintatyökalua matkailualalle. Millainen työkalu tukisi parhaiten sinun yritystäsi? Vastaa kahteen lyhyeen kysymykseen ja auta meitä kehitystyössä. Linkki suljettu. Kyselyn vastausaika  on päättynyt 24.10.2024.

 

Lapin matkailuyrityksille välineitä riskienhallintaan ja mahdollisuuksien tunnistamiseen

Tiedote 20.09.2024

Matkailuelinkeino on kohdannut lukuisia muutoksia viime vuosina. Muutokset ovat vaatineet matkailuyrityksiä uudelleenorganisoimaan päivittäistä liiketoimintaansa ja laatimaan suunnitelmia yritystoiminnan turvaamiseksi tulevaisuudessa.  

– Muutokset tarjoavat mahdollisuuden liiketoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja innovaatioihin. Tämä edellyttää kuitenkin, että yritys kykenee tiedostamaan, ennakoimaan ja hallitsemaan liiketoimintaansa liittyviä riskejä ja laajemmin toimintaympäristöstä kumpuavia muutoksia, toteaa yliopettaja Anssi Tarkiainen Lapin ammattikorkeakoulusta.  

Lapin matkailuyritysten tukemiseksi Lapin ammattikorkeakoulu on käynnistänyt Matrix 2 -hankkeen, joka tarjoaa yrityksille työkaluja, tietoa ja asiantuntijoiden neuvoja liiketoiminnan riskien ja mahdollisuuksien hallintaan ja ennakointiin.  

Lapin matkailuyritysten riskienhallinnan ja resilienssin kasvattaminen osana strategista johtamista 2024-2026 -hankkeessa kehitetään digitaalinen strategisen riskienhallinnan työkalu, jota yritysten johto ja työntekijät voivat hyödyntää liiketoiminnan päätöksenteossa. Hankkeessa tuotetaan myös ennakointitietoa ja työkaluja riskeihin varautumiseen.  

-Hankkeessa tuotetaan yrityksille käytännön työkaluja strategisen riskienhallinnan tueksi. Digityökalun avulla yritykset voivat tehdä helpommin suunnitelmia ja hyödyntää siitä saatavaa raporttia esimerkiksi rahoitusta hakiessaan. Ennakointitieto taas auttaa yrityksiä ja matkailualueita suuntaamaan toimintaansa vahvasti tulevaisuuteen, kertoo hankkeen projektipäällikkö Eeva Helameri.  

Tavoitteena on tukea yrityksiä niiden kehittäessä riskienhallintaansa ennakoivaksi toiminnaksi ja jatkaa maakunnallista kehittämistyötä.  

Hanketieto

Lapin matkailuyritysten riskienhallinnan ja resilienssin kasvattaminen osana strategista johtamista 2024-2026 (Matrix 2). Hanketta rahoittaa Lapin liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), ja se on käynnissä 1.9.2024 – 31.8.2026. Kokonaisbudjetti on 292 515 €, josta EU-tuen osuus on 230 008 €.