Vuorovaikutuksen määritelmä
Vuorovaikutus sisältää yksilöiden, yhteisöjen, organisaatioiden ja kulttuurien välistä vuorovaikusta. Se voi olla hyvin monimuotoista.

Ihmisten välillä on eroavaisuuksia, kuinka he selittävät tapahtumia, vuorovaikutuksen osapuolet myös koko ajan itse vaikuttavat siihen, kuinka tilanteet ja suhteet muodostuvat tietynlaiseksi. (Mönkkönen 2007, 51). Vuorovaikutus viittaa kahteen asiaan, toisaalta vuoron perään tapahtuvaan toimintaan ja toisaalta vaikuttamiseen, joka kohdistuu toisen käyttäytymiseen, ajatuksiin, tunteisiin tai asenteisiin. Vuorovaikutus on jatkuvaa vastavuoroisuutta, jossa kumpikin osapuoli on samanaikaisesti aktiivinen.

Vuorovaikutus taidot
Oman roolin hoksaaminen sekä vuorovaikutuksen eri sävyjen hallinta liittyy vuorovaikutustaitoihin. Vuorovaikutustaitoja voi aina kehittää ja se onkin hyvin tärkeä osa ammatillista osaamista. Ilman vuorovaikutusta muiden kanssa meidän olisi hankalaa hahmottaa käsitystä itsestämme omistaa tavoitteistamme, arvoistamme sekä pyrkimyksistämme. On hyvä muistaa, että vuorovaikutuksessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, sen takia sillä saa sekä tarkoitteellisia että tahattomia tuloksia. (Silvennoinen 2004, 15—18). Vuorovaikutus taitoja opitaan kohtaamalla ihmisiä avoimin mielin ja opitaan omista onnistumisista, sekä epäonnistumisista. Vuorovaikutustaitoja ei täysin opi koskaan, vaan niitä opitaan koko elämän ajan. (Mäkisalo-Ropponen 2012, 167—169.) Oleellisia seikkoja vuorovaikutuksen onnistumiseen ovat, osaako toinen osapuoli lähettää sanoman ymmärrettävässä muodossa, kuunteleeko toinen osapuoli viestiä, kuuleeko hän sen ja miten se tulkitaan. (Mäkisalo-Ropponen 2012, 99).

Kuuntelu osana vuorovaikutusta
Vuorovaikutuksessa tärkeä rooli on myös kuuntelemisella. Ilman kuuntelua ei saa selville toisen tilannetta. Empaattinen ja aito kuunteleminen on usein jopa tarpeellisempaa kuin itse puhuminen. Voimakeskeiseen ja asiakkaan tilanteen positiivisiin muutoksiin tähtäävää kuunteleminen edellyttää vastapuolelta: keskittymistä, vuorovaikutuksen rakentamista, asiakkaan persoonan, ominaisuuksien ja mielipiteiden kunnioittamista, vaikka siihen itse ei yhtyisikään sekä asiakkaan rajojen huomioon ottamista, ajan ja tilan antamista, niin että asiakas saa kertoa asiansa loppuun saakka. Tärkeää on ottaa todesta asiakkaan kertomukset ja mielipiteet. Kuuntelemisen osana on kysymysten esittäminen. Kysymykset synnyttävät vuorovaikutusta koska se vaatii reagoimista. (Niemi, Nietosvuori & Virikko 2006, 294).

Myös äänenkäyttö, puhenopeus, äänen sävyt, puheet tauotukset, puheen painotukset tuovat oman osan vuorovaikutukseen. (Silvennoinen 2004). Muiden yhteyksien ilmenemismuotoja ovat kosketus, ilmeet, sanat, eleet, puhe, hoitotoimenpiteet, hoivaaminen, huolehtiminen ja välittäminen, jotka vaikuttavat merkittävästi kohtaamisessa. (Rautava-Nurmi ym. 2015, 30.) Esimerkiksi kosketus voi kertoa välittämisestä, ymmärtämisestä, tuesta ja välittää hyvää mieltä, jolloin ei tarvita edes sanoa vaan aito läsnä-olo korostuu. (Mäkisalo-Ropponen 2012, 178). Hyvä muistaa käytännöntyössä, että koskettaminen on hoitajalle arjen tavallista työtä mutta kaikille asiakkaille se ei sitä ole. On tärkeää kertoa, mitä on tekemässä, milloin ja miksi, jotta turhilta epämiellyttäviltä tilanteita vältyttäisiin.

Työskentelyn rytmi vaikuttaa myös asiakkaaseen. Kiireen tuntua tuo mukanaan nopea rytmi. Rytmi tarttuu helposti toiseen, jolloin kiireisen hoitajan myötä asiakkaat voi olla tavallista levottomampia. Tietoisuus omasta statusilmaisustaan voi hoitajaa helpottaa asiakkaan kohtaamisessa.

Hoitaja – asiakas
Hoitajan ja hoidettavan välinen suhde on vuorovaikutussuhde, jossa pelkällä olemisella, tekemisellä ja sanomisella on vaikutusta toiseen ihmiseen. Hoitosuhteessa viestintä on väline, jolla on tarkoitus saada aikaan muutosta nykyiseen tilanteeseen. Hoitosuhde on ammatillinen ja päättyy, kunnes potilaan hoidon tarve lakkaan.

Tässäkin on muistettava, ettei vaitiolovelvollisuus pääty silti tähän. Esimerkiksi asiakasta hoitanut hoitaja ei voi mennä hoitosuhteen päätyttyä kertomaan asiakkaan tuttavalle hänen hoidostaan.

Hoitosuhteessa toimitaan toisen puolesta, jolloin sitä voidaan kutsua myös huolenpitosuhteeksi. Hoitosuhteessa on läsnä luottamus, vastuu, aitous, myötätunto, sääli, aitous, empatia, vallankäyttö ja riippuvuus. Kehittävässä hoitosuhteessa hoitaja tulee pyrkiä edistämään ja tukemaan potilaan kasvua, kehitystä, itsenäisyyttä sekä omaehtoisuutta. Terveysalan ammattihenkilön toiminta tulee täyttää ammatillisen toiminnan vaatimukset, kun se perustuu tieteellisiin seikkoihin ja on eettisten periaatteiden mukainen. Jokainen hoitaja tekee työtään persoonallisesti ja omalla tavalla. Työssä minä-kuva ja ihmiskäsitys säätelevät hoitajan toiminta tapoja. Hoitaja antaa asiakkaalle ohjausta hoitosuhteen aikana, jossa hän toimii yhteistyössä asiakkaan kanssa tavoitteenaan saada asiakas itse ratkaisemaan ongelmiaan ja pohtimaan niihin ratkaisuja. (Rautava-Nurmi ym. 2015, 28—31.)

Hoitajan ja asiakkaan yleisin kommunikointitapa on dialogi eli vuoropuhelu. Siinä osapuolet ovat tasavertaisia, jossa molempien tulisi kunnioittaa toista. Luottamuksellinen hoitosuhde rakentaminen perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.  Luottamuksellisen yhteyden luominen on tärkeää ja helpottaa huomattavasti hoitotilannetta. (Rautava-Nurmi ym. 2015, 31.) Arvio toisen luotettavuudesta tehdään usein uuden tuttavan kanssa ensimmäisen tapaamisen perusteella, joka vaikuttaa myös jatkoon. (Silvennoinen 2004, 79.) Suhteen luomisessa tulee muistaa, että molemmat ovat tasaveroisia. Luotettavuus ja rehellisyys kulkevat käsi kädessä.

Hoitaja – ammattiryhmien kanssa käytävä vuorovaikutus
Tärkeää muistaa, että työyhteisöissä toimii monenlaisia ihmisiä, joilla kaikilla on eri elämäntilanne sekä erilaisia käsityksiä elämästä ja työstä. Taustaoletukset jokaisen pitäisi pitää minimissään, tai ainakin niin, ettei se vaikuttaisi työtehtäviin. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Työyhteisössä onkin tärkeää, jos saataisiin hyvä keskustelu aikaa, jonka pohjalta nousisi esiin erilaisia näkemyksiä, sekä pystyttäisiin luomaan yhdessä laajempia näkökulmia asiaan. Työyhteisöstä voi parhaimmillaan oppia paljon ja näkemykset voi laajentua. Mitä enemmän ryhmään kuuluu sitä useampia tulkintoja ja merkityksiä yksiselitteiseltäkin näyttävä viesti saa. (Silvennoinen 2004, 149). Täytyy uskaltaa molempien osapuolten sanoa, kyettävä kuuntelemaan ja haluttava myös tulla vaikutetuksi, jotta voidaan puhua oppivasta vuorovaikutuksesta. Työyhteisössä on tärkeää pystyä jokaisen keskustelemaan työasioista kaikkien kanssa loukkaamatta ja loukkaantumatta. Asiallisuus merkkaa myös sitä, että toista kunnioittaa. Rehellisyydenkään nimissä kenelläkään ei ole oikeutta puheillaan tai toiminnallaan loukata toista.

Moniammatillisen työryhmän voima tulee juuri siitä, että kaikki on erilaisia ja edustaa eri ammattia. Työryhmän toimintaa helpottaa, kun kaikki tietävät yhteisen tavoitteen ja päämäärän. Tiimin pohja on työtehtävässä, jota varten ryhmä on alun perin perustettuna. (Silvennoinen 2004. 149).

Työryhmän kesken rakentava palaute on kultaakin kalliimpaa, mutta se täytyy olla nimenomaan rakentavaa ja korjaavaa palautetta. Rakentavan palautteen antaminen koetaan monesti vaikeaksi. Kriittinen palaute monesti vaikuttaa tunnemaailmaamme ja sisimpään. Tärkeää on palautetta antaa myöntävässä, rakentavassa ja toimivassa mielessä, silloin kannustaa toista parempaan toimintaan, oppimiseen, sekä keskinäisten suhteiden parantamiseen ja asioiden hoidon kehittymiseen. (Silvennoinen 2004, 165).