Etiikan teoriat
Seurausetiikassa arvioidaan tekojen oikeutta ja vääryyttä, jolloin huomio kohdistuu tekojen seurausten huonouteen tai hyvyyteen (Leino-Kilpi & Välimäki 2003, 44). Esimerkiksi hoitolaitoksissa törmää silloin tällöin ti-lanteeseen, jossa asiakas kieltäytyy ottamasta lääkkeensä. Yrität hoitajana perustella, miksi lääkkeiden ottaminen on tärkeää ja, mitä lääkkeiden jättämättä ottamisesta seuraa. Asiakas on kuitenkin päättänyt olla ottamatta lääkkeitä. Hoitajana keksit piilottaa lääkkeet suklaakiisselin joukkoon, mikä on asiakkaan suurinta herkkua. Näin saat asiakkaan ottamaan lääkkeensä. Tässä tapauksessa teon seuraus on hyvä, koska asiakas söi tarvitsemansa lääkkeet. Moraalisesti teko oli kuitenkin väärin, sillä lääkkeiden piilottaminen ruoan joukkoon on väärin, sekä tilanteessa toimittiin vastoin asiakkaan omaa tahtoa.

Velvollisuusetiikassa on tarkoitus tehdä niin paljon hyvää kuin mahdollista. Hyvän tekeminen perustuu moraalisiin velvollisuuksiin, joiden mukaan määräytyy, onko teko itsessään hyvä vai huono. (Leino-Kilpi & Välimäki 2003, 48.) Esimerkiksi meillä jokaisella on velvollisuus auttaa pyörätiellä makaavaa tajutonta ihmistä. Jos jätämme auttamatta, rikkoisimme lakia, ja voisimme saada rangaistuksen auttamatta jättämisestä. Velvollisuus ja sisältäpäin tuleva halu auttaa hädässä olevaa päädymme kuitenkin auttamaan tiellä makaavaa tajutonta ihmistä. Toisen ihmisen auttamisesta seuraa hyvä mieli ja tiedät toimineesi oikein.

Hyve-etiikassa keskitytään ominaisuuksiin, joita hyveellisellä ihmisellä olisi. Esimerkiksi sairaanhoitajan yksi hyveistä voisi olla myötätunto. Myötätuntoinen ihminen pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan ja pystyy kokemaan toisen huolet omiksi huolikseen. Myötätuntoisen sairaanhoitajan ominaisuuksiin kuuluu myös aito välittäminen toisesta ihmisestä ja halu auttaa toista ihmistä. (Leino-Kilpi & Välimäki 2003, 52—53.)

Hoitotyön etiikka
Hoitotyön etiikkaa on tiedonala, joka käsittelee hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän kysymyksiä osana ammatillista hoitotyötä. Hoitotyön perustehtävänä on auttaa ihmisiä hyvän terveyden ylläpitämisessä ja saavuttamisessa. Se, miten ihminen määrittelee terveytensä perustuu ihmisen omiin arvoihin, henkilökohtaiseen tietoon ja elämän kokemuksiin. Joillekin terveys merkitsee hyvää fyysistä kuntoa, kun taas toisille eri elämän osa-alueiden tasapainoa. Hoitotyön etiikan näkökulmasta on tärkeää, että hoitaja ymmärtää ihmisten erilaisia tapoja määritellä terveyttä, hallitsee keinot tukea erilaisia ihmisiä sekä osaa kunnioittaa yksilöiden erilaisia terveysnäkemyksiä. Näiden asioiden ymmärtäminen estää hoitotyöntekijää toteuttamasta hoitoa rutiininomaisesti ja mekaanisesti. (Leino-Kilpi & Välimäki 2003, 20—21)

Ammattietiikka
Hoitoyhteisö koostuu lääkäreistä, sairaanhoitajista, muusta henkilökunnasta, potilaista, potilaan omaisista tai jopa sairaalateologeista. Jokaisella heistä on eri asema, tehtävä ja roolinsa hoitoyhteisössä. Potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa näistä ryhmistä kaikki ovat tavalla tai toisella mukana. Eri ammattiryhmille on tarkoin rajattu oma vastuualueensa, johon sisältyy erinäisiä moraalisia oikeuksia ja velvollisuuksia. (Louhiala & Launis 2009, 13)

Ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, ihmiselämän suojelu ja terveyden edistäminen ovat keskeisimpiä arvoja ammattieettisissä ohjeissa. Jokainen hoitoyhteisön ammattilainen on oman alansa asiantuntija ja asiakkaan hoito tulisi pohjautua tieteellisesti tutkittuun tietoon tai vankkaan hankittuun kokemukseen. Ammattieettisissä ohjeissa korostetaan luottamuksellisten tietojen salassapitoa, kollegiaalisuutta ja muiden ammattiryhmien kunnioittamista. Tärkeää on myös muistaa huolehtia omasta hyvinvoinnista ja tunnistaa omat rajansa, se on eettisesti tärkeää. (Leino-Kilpi & Välimäki 2003, 149.)

Lähimmäisenrakkaus
Lähimmäisenrakkaus merkitsee hoitotyössä yhteistyösuhdetta, jossa hoitajan lähelle tuleminen ja omana itsenään toimiminen edistää hoitajan ja asiakkaan välisen luottamuksen syntyä. Hoitotyö on omana itsenään olemista, mutta samalla ammatillista toimintaa, missä ammatillisuus ei merkitse välinpitämättömyyttä. (Kankare, Hautala-Jylhä & Munnukka 2004, 56.)

Hyvä hoitaja kohtaa asiakkaan arvokkaana ihmisenä ja hoitaa asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntäen omaa ammattitaitoaan. Hän kunnioittaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja ottaa asiakkaan mukaan hänen hoitoansa koskevaan päätöksentekoon. Hän kunnioittaa asiakkaan ainutlaatuista elämäntarinaa. Hoitaja hoitaa, jokaista asiakasta oikeudenmukaisesti ja yhtä hyvin kunkin yksilöllisen hoitotarpeen mukaan riippumatta asiakkaan terveysongelmasta, kulttuurista tai uskonnosta. Hoitaja kohtelee toista ihmistä niin, miten hän haluaisi itseänsä kohdeltavan vastaavanlaisessa tilanteessa. (Leino-Kilpi & Välimäki 2003, 152—153.)

Salassapitovelvollisuus
Sairaanhoitajan ammattietiikan keskeinen velvoite on salassapitovelvol-lisuus, josta voi poiketa vain harvoin. Salassapitovelvollisuudella tarkoitetaan, ettei sairaanhoitaja saa kertoa potilaan antamia luottamuksellisia tietoja tai hänen hoitoonsa liittyviä tietoja sivullisille ilman hänen lupaansa. Salassapitovelvollisuutta määrittelee useat lait ja salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen. (Louhiala & Launis 2009, 65.) Esimerkiksi alle 15-vuotias tyttö oli käynyt kouluterveydenhoitajan vastaanotolla terveystarkastuksessa. Tarkastuksen yhteydessä terveydenhoitaja oli huomannut viiltely jälkiä tytön käsivarsissa. Tyttö tiesi oikeutensa ja oli kieltänyt hoitajaa kertomasta hänen huoltajilleen viiltely jäljistä. Tyttö oli ikänsä ja kehitystasonsa puolesta kykenevä itse päättämään hoidostaan. Niinpä terveydenhoitaja noudatti lakia ja häntä velvoittavaa salassapitoa, ja jätti kertomatta viiltely jäljistä tytön vanhemmille. Myöhemmin tyttö sairastui anoreksiaan ja joutui hoitoon suljetulle osastolle. Jälkeenpäin vanhemmat miettivät, olisiko tältä kaikelta voitu välttyä, jos terveydenhoitaja olisi kertonut havainnoistaan. Tässä tilanteessa terveydenhoitaja varmasti joutui pohtimaan, mikä olisi eettisesti oikea ratkaisu, noudattaa salassapitovelvollisuutta vai rikkoa lakia ja asiakkaan luottamus kertomalla havainnoistaan vanhemmille.

Kollegiaalisuus
Kollegoja ovat saman ammattikunnan edustajat. Kollegoita yhdistää sama koulutustausta, yhtenevä vastuualue, heitä säätelee samat lait, heillä on yhteiset ammattieettiset ohjeet ja he jakavat samankaltaiset ammattieettiset arvot. Kollegiaalisuuden tavoite hoitotyössä on asiakkaan/potilaan parhaaksi toimiminen, jossa hoitajat tukevat toinen toisiansa. Hoitotyö on vaativaa työtä, jossa kollegat ovat toistensa voimavaroja, he konsultoivat toisiansa ammatillisissa kysymyksissä ja luottavat toistensa ammattitaitoon. (Leino-Kilpi & Välimäki 2003, 79—80.) Työpaikassa, missä kollegiaalisuus toimii ei salata virheitä tai yritetä peitellä niitä. Virheistä puhutaan avoimesti ja keksitään yhdessä ratkaisu siihen, ettei virheitä pääse syntymään. Virheen tapahtuessa ei pitäisi pyrkiä syyllisen löytämiseen vaan siihen, miten kyseiset virheet tulisi välttää.

Epävarmuuden sietäminen
Epävarmuus ja sen sietäminen kuuluvat hyvin suurena osana hoitotyöhön. Jos aikoo kouluttautua hoitoalle, täytyy epävarmuutta oppia sietämään. Parantaminen ja hoitaminen ovat moraalista toimintaa, ja siksi vaikeimmat epävarmuuden kokemukset ilmenevät päätöksissä, joissa mikään määrä tietoa ei riitä ratkaisun tekemisessä. Moraalinen epävarmuus näyttäytyy eniten hoitopäätöksissä, jotka liittyvät elämän loppumiseen. Työpaikoissa, missä työilmapiiri on hyväksyvä ja virheiden käsittelyyn rohkaistaan, on epävarmuuttakin helpompi sietää. (Louhiala & Launis 2009, 71—73.) Virheiden sattuessa on hyvä muistaa, mikä on terveydenhuollon perimmäinen tarkoitus. Onko se kärsimyksien lievittäminen ja ihmishenkien säästäminen vai syyllisen etsiminen? (Louhiala & Launis 2009, 63)

Väkivalta hoitotyössä
Väkivalta ja sen uhka on lisääntynyt useissa hoitoyksiköissä. Väkivalta on tuomittava ihmisoikeusrikkomus ja samalla vakava työsuojelullinen ja terveydellinen ongelma. Väkivaltaisesti käyttäytyvää asiakasta/potilasta ei kuitenkaan saa jättää hoitamatta. (Louhiala & Launis 2009, 63—64.) Esimerkiksi väkivaltaisesti käyttäytyvän asiakkaan kohtaamisessa on otettava huomioon, miten kohtaat asiakkaan. Jos menet tilanteeseen jo valmiiksi pelokkaana, asiakas varmasti vaistoaa tämän ja käyttäytyy väkivaltaisesti. Kun taas menet tilanteeseen rauhallisena ja hieman itsevarma on asiakaskin vastaanottavaisempi. Väkivaltaisesti käyttäytyvälle asiakkaalle on hyvä kertoa, mitä missäkin vaiheessa tulee tapahtumaan. Jos asiakas alkaa huitomaan nyrkeillä, kerrot hänelle, ettet voi häntä auttaa, jos hän ei lopeta huitomista. On hyvä muistaa, että väkivaltaisesti käyttäytyvä ihminen saattaa olla pelokas, eikä keksi muuta keinoa puolustaa itseään kuin väkivalta. Väkivaltainen ihminen on myös arvokas ja häntä tulee hoitaa yhtä hyvin kuin muitakin hoitoyksikön asiakkaita.