Messuja kohti

Matkani erämessuille aloitin hieman sekavassa olossa, koska en ole ennen ollut kyseisessä tapahtumassa. Kuten kuohuva koski, sydän kuohuu mukana aina messupäiviin asti aistien uusia ja jännittäviä tuulahduksia.

Olen Taivalkoskelta kotoisin, jossa metsää riittää silmänkantam

attomiin, joten eräily on tullut tutuksi paikkakunnan maisemissa.  Synnyin tähän maailmaan aika lailla 24 vuotta sitten kauniina kevät päivänä, siitä asti, kun olen osannut kävellä ja puhua, olen ollut isän mukana erilaisissa erähommissa nuorempien sisarusteni kanssa.  Osasyynä tähän on varmaan, ettei ollut leikkikaveria, koska lähimmät omanikäiset naapurit asuivat noin 10 kilometrin päässä ja kävivät kylässä ainoastaan syntymäpäivinä.

 

Luonto ja eräily on kulkenut mukanani kehdosta tähän päivään asti, koska isä on aktiivisesti ottanut meitä mukaan porohommiin, kalalle ja kelkkailemaan kun ikää oli tarpeeksi. Usein lomalla otan suunnaksi Jukolan, hauskaa paikassa on sen sijainti. Pellon takana on oja, jonka ylittäessään on Suomussalmen puolella.

Muistan erään kerran, kun isä oli porotöissä, niin menimme siskojen ja äidin kanssa katsomaan niin näimme, miten poroerotus tapahtui. Se oli jännän näköistä, koska porot juoksivat pelko silmissään suopunkia pakoon. Pienenä myös vene tuli tutuksi soutamisen muodossa, järjestys veneessä meni näin: isä oli ohjaamassa, äiti ja pienin sisko keskellä, keskimmäinen ja minä olimme airoissa. Soutamisesta ei meinannut joskus tulla mitään, koska olin hieman vahvempi mitä sisko oli. Nykyään, jos veneellä lähdetään kokemaan verkkoja, minä hyppään automaattisesti airoihin, saan samalla päiväntreenin.  Monesti olin myös mukana ruokkimassa ja hoitamassa poroja. Isän luona ollessa, voi vain nauttia tietystä hiljaisuudesta, jota kaupungissa ei ole.

Nykyään minulle eräily tarkoittaa kävelyä ja kuvaamista ja isän luokse mennessä, ihanan karvaturrin kanssa touhuamista. Tämä pikkuinen kaveri on Aava nimeltään ja on melkein kuin karvainen sisko minulle ja sisaruksilleni. Aava on syy miksi rakastan luonnossa liikkumista enemmän tänä päivänä kuin ennen tätä pientä itsepäistä rakasta ”siskoa”.

Tapahtumista on jonkun verran kokemusta, sillä ammattikoulun aikana järjestimme muutamia tapahtumia, esimerkiksi ohjelmalliset Joulumessut Rukan maailmancupin aikana muutama vuosi taaksepäin. Luokan kanssa pääsimme suunnittelemaan ja olemaan itse yhteydessä näytteille asettelijoihin, joita kutsuimme messuille. Itse juonsin tapahtumassa muotinäytöksen. Toinen tapahtuma oli Vappu-messut koko perheelle, johon teimme samanlaisella suunnitelmalla kuin Joulumessut. Se oli hauskaa, mutta jonkin verran hermoja raastavaa, kun ei ollut mitään tietoa mistään messuihin liittyvistä asioista. Tämä kevät vain vahvistaa omaa osaamista.

Ei muuta kuin Matka kohti Erämessuja alkakoon

One Response so far.

  1. Kati sanoo:

    Hei Nina!

    Kiitos kivasta tekstistä! Parasta tässä olivat omat tarinasi, pystyin kuvittelemaan teidät leikkimään ja metsälle jonnekin, jossa lähimpään naapuriin pitää kulkea autolla. Sellaiset paikat ovat harvinaisia!
    TApahtumaosaamista on sinullekin jo kertynyt ja ihan juontohommistakin, oikein hieno ja hyvä, että saat nyt hieman lisää osaamista reppuusi kurssilta.
    Tekstisi on sujuvaa ja kerronta rentoa. Jatkossa sitten panosta kuvien kokoon ja laatuun hieman, ja niitä linkkejä ulospäin maailmaan, esimerkiksi Jukola –>lisää hyperlinkki http://www.jukola.fi... Ajatuksena siis se, että tekstistä pääsisi suoraan klikkaamalla eteenpäin tiedon äärelle.

    Tästä hyvä jatkaa!
    terkuin
    Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *