ReStartUp -hanke oli Kemin Kosmoksen avajaisissa esittelemässä hanketta nuorille joulukuun 3.12.2019. Samalla nuorilta kysyttiin, minkälaista tietoa he tarvisivat, jos olisivat aloittamassa yrittämistä. Vastaukset eivät paljoa poikenneet yleisistä tarpeista. Ehkä kuitenkin joitain havaintoja vastauksista pystyi tekemään.
Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2019 nosti esiin yrittämiseen liittyviä mielenkiintoisia näkökulmia nuorten suunnitelmista. Esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen suosio on nuorten keskuudessa kasvanut. Oppisopimus voi olla myös väylä yrittäjyyteen. Jos nuori on kiinnostunut omistajanvaihdostilanteessa olevasta yrityksestä, voi oppisopimus tarjota hyvän väylän tutustua yritykseen ja samalla hankkia yrittäjyyteen tarvittavaa osaamista. Tästä mallista on hyviä kokemuksia esimerkiksi Ranualla.
Nuoret toivovat lukio-opetukseen enemmän vapaahtoisia aineita. Kemissä jututetut nuoret kaipailivat vapaaehtoisiin kursseihin yrittäjyyskursseja, sillä yrittäjyyttä pidettiin vaikeana ja hieman mörkönä.
Yhtenä Kemissä tehdyn kyselyn toiveena oli yrittäjyyteen liittyvät vierailut. Oppilaat haluaisivat kuulla oikeinta yrittäjätarinoita. Mielenkiintoista vuosittain julkaistavassa Kun koulu loppuu -tutkimuksessa on se, että nuorten kiinnostus yrittäjyydessä keskittyy olemassaolevan yrityksen jatkamiseen, ei niinkään uuden yrityksen aloittamiseen.
Suomessa on tällä hetkellä omistajanvaihdostilanteessa noin 16000 yritystä ja omistajanvaihdoksia toteutuu 2000-3000. Toteutuneissa omistajanvaihdoksissa uusi yrittäjä on yleensä yli 40-vuotias konkari, jolla on joko yrittäjyys- tai johtokokemusta. Jotta omistajanvaihdoksia saataisiin enemmän, tulisi nuorille tarjota tietoa yrittäjyydestä tasaisesti koko kouluajan eikä niin, että se toteutetaan kurssimuotoisesti.
(Artikkeli julkaistu 19.12.2019)