COVID-19, isku vyön alle

Photo by Miguel Bruna on Unsplash

Nyt ja viimeistään nyt, koronaviruksen jyllätessä ympäri maailman, on konkretisoitunut se, kuinka globaalissa taloudessa elämme. Niin talouden ketjujen katkeaminen, ihmisten liikkumisen rajoittaminen kuin terveydenhuollon valtavat haasteet voivat lyödä koko maailman muutamassa viikossa polvilleen.

Epidemian kestosta ei kenelläkään voi olla tarkkaa tietoa. Milloin se sitten päättyykään ja saa hallittavat mittasuhteet, edessä on palautumisen aika. Tällaiseen aikaan liittyy väistämättä myös uusia toimintatapoja ja mahdollisuus kehittymiseen, niin vaikealta kuin siihen varmasti nyt monen ajatuksissa onkin uskoa.

ReStartUp – Uusi startti yritykselle -hanke jatkaa työtään soveltuvin osin, ja esimerkiksi lokakuun alkuun on suunnitteilla jatkoa viime lokakuiseen tapahtumaan. Luvassa on mielenkiintoinen juttu.

Hankkeen toimijat toivovat jaksamista yrittäjille ja heidän lähipiirilleen sekä viisaita päätöksiä yrityksissä, jotta edellytykset toiminnan jatkumiselle säilyisivät. Myös ympärillä oleva muu verkosto tarvitsee kaiken tuen vaikeasta tilanteesta selviämiseen.

Ilkka Haavikko
ReStartUp-hankkeen projektipäällikkö
Lapin yliopisto

(Artikkeli julkaistu 3.4.2020)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/restartup/covid-19-isku-vyon-alle/

Leave a Reply

Your email address will not be published.

error

Piditkö lukemastasi? Jaa se muiden kanssa :)