Omistajanvaihdos on yrittämisen isoja haasteita

Näkyvimmät uutiset yritysmaailmasta keskittyvät startup-yritysten menestykseen ja niiden toimintamallien läpikäyntiin. Uusi, raikas ja erilainen kiinnostaa ihmisiä ja menestymismahdollisuudet houkuttavat lukijoita. Samaan aikaan yrityskentässä kytee omistajanvaihdosongelma, joka voi johtaa osaamisen ja hankitun omaisuuden katoamiseen, kun toimivat yrittäjät eivät löydä jatkajaa yritykselleen.

Omistajanvaihdosbarometrin mukaan Suomessa on noin 50 000 yritystä, joissa omistajanvaihdos on ajankohtainen seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Pääsääntöisesti omistajanvaihdos liittyy yrittäjän ikään. Osa yrityksistä jatkaakin sukupolvenvaihdoksen kautta, mutta myös yrityksen myyminen ulkopuoliselle koetaan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Ja tuo myyminen on osoittautunut yhdeksi yrittäjyyden isoksi haasteeksi.  Suomessa yrityksiä perustetaan vajaa 35 000 vuodessa, mutta omistajanvaihdoksia tehdään vain 2000-3000. Omalla idealla aloittaminen on siis huomattavasti suositumpaa kuin toisen idealla jatkaminen, vaikka jälkimmäisessä tulos pääsääntöisesti on parempi.

Suomen yrittäjät julkaisi lokakuussa tutkimuksen korkeakouluopiskelijoiden kiinnostuksesta yrittäjyyttä kohtaan. Noin 30 % opiskelijoista piti yrittäjyyttä kiinnostavana vaihtoehtona. Tuo määrä on 60 000 opiskelijaa eli hyvin lähellä omistajanvaihdostilanteessa olevien yritysten määrää. Jos nämä tilastot saataisiin edes jollain tavoin tosielämässä yhdistettyä, välttäisimme osaamisen ja työpaikkojen katoamisen sekä hankaluudet, joita yrityksen aloittaminen uudella idealla ja ilman asiakkaita voi aiheuttaa. Yrityskauppoja tekevät nyt kuitenkin hieman varttuneemmat henkilöt, joilla on johtamiskokemusta ja pitkälti jo yrittäjäkokemustakin. Nuorten aktivoiminen ostajaksi vaatiikin hieman työtä.

Yrityksen myyntiä suunnittelevien kannattaa nyt miettiä, mikä ostajakunnan voisi laajentaa konkareista näihin korkeakouluopiskelijoihin. Olisiko se  yritys, jonka toimintamallissa on piirteitä, jotka nuori tunnistaa. Diginatiivit etsivät tietoa netistä ja siellä yrityksen pitäisi toimia jollain tapaa tuoreesti eli vanhat nettisivut eivät enää riitä.  Toimintamallin digitalisaatio voisikin olla osa myyntikuntoon laittoa. Kun tuote on kunnossa, voidaan siirtyä nuorten yrittäjyyden todellisiin esteisiin eli monimutkaisiin neuvotteluihin, rahoituskuvioihin ja tiedon puutteeseen.

Ostajan ja myyjän kohtaaminen ja yrityskauppojen toteutuminen on siis osoittautunut kovin haastavaksi. Jos tuo sukupolvikuilu saataisiin ylitettyä, hankaluutta lisäävät epärealistiseksi koetut hintapyynnöt sekä hiljainen myynti, mikä hieman tarkemmin ajatellen tarkoittaa: Ei myynnissä ollenkaan. Näitä kolmea ongelmaa ratkovat omalta osaltaan asiantuntijaorganisaatiot sekä kaupan tekijät. Yhtenä ratkaisuna ovat hankkeet, jotka pyrkivät lisäämään tietoa ja kohtaamismahdollisuuksia erilaisilla tapahtumilla. Lapissa tätä työtä tekee hanke ReStartUp -Uusi startti yritykselle. Hanke järjestää aktiivisesti koulutuksia myyjille ja ostajille sekä kohtaamistilaisuuksia. Viimeisimpänä näistä Lapin yritystreffit lokakuussa. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja niistä löytyy ajankohtaista tietoa https://www.facebook.com/restartuplappi/ ja koulutusten materiaalit ovat jaossa osoitteessa https://www.youtube.com/channel/UC4opUSzFd7jnZZZHJ33ipRw.

Nelly Korteniemi
asiantuntija
ReStartUp – Uusi startti yritykselle

(Artikkeli julkaistu 18.11.2019)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/restartup/omistajanvaihdos-on-yrittamisen-isoja-haasteita/

Leave a Reply

Your email address will not be published.

error

Piditkö lukemastasi? Jaa se muiden kanssa :)