Minne yrityksen myyjä suuntaa kaupanteon jälkeen?

Suomessa on tulossa myyntiin 15 000 yritystä lähivuosina. Näistä omistajanvaihdoksista 60 % johtuu yrittäjän ikääntymisestä. Kuitenkin noin 6000 yrittäjää myy omansa pois työiässä ja miettii tällä hetkellä, mitä tekisi, jos kaupanteko onnistuu.

Suomessa ollaan totuttu ajattelemaan, että yrittäjä perustaa yrityksen ja luotsaa sitä läpi uransa. Luopuminen yrityksestä tapahtuu vain korkean iän takia. Konkurssia tai yrityksen myyntiä on pidetty merkkinä epäonnistumisesta. Vielä nytkin asiantuntijapalvelut pitävät myyjän eläköitymistä ja sairastumista ostajan kannalta hyvänä ja turvallisena vaihtoehtona. Tosiasia kuitenkin on, että elämä heittelee ja syy haluun myydä yritys voi olla muukin kuin lähestyvä eläkeikä. Näitä muita syitä ovat esimerkiksi uusi ura, motivaation ja jaksamisen loppuminen ja siirtyminen palkkatöihin. Myynnin taustalla voi myös olla sama syy kuin remonttikuntoisen asunnon ostajalla: laitetaan kuntoon ja myydään pikku voitolla pois.

Hanna Ollilalle ensimmäisen yrityksen myymisen taustalla olivat henkilökohtaiset syyt.
–Oma yritys oli pitkään minulle iso haave, ja sitten myynti tuli eteen elämänmuutoksen pakottamana. Olo oli vähän sekava ja epätietoinen, sillä olin saanut juuri yrityksen toimimaan ja edessä oli vähän tasaisempi jakso, hahmottaa Hanna Ollilla myyntiin liittyvää tilannetta.

Yritystoiminnasta saatua kokemusta ja asiantuntemusta yrittäjät voivat hyödyntää melko monipuolisesti. Yrityksen myymisen jälkeen jopa 41 % prosenttia entisistä yrittäjistä toimii muissa yrityksissä erilaisissa asiantuntijarooleissa. Apua muille voi jakaa yrityskummina, mentorina, hallituksen jäsenenä, sijoittajana tai puhtaasti työntekijänä.

Halu jatkaa yrittäjyyden äärellä johtunee asenteesta työhön ja haasteisiin.
–Pidän vastuusta, ja yhtäkkiä minulla ei ollutkaan huolehdittavaa ja vastuuta. Yrittäminen ei ole vain työtä vaan osa elämää ja minua. Ilman vastuuta tuntui tosi tyhjältä, pohtii Hanna Ollilla omaa tilannettaan yrityksen myynnin jälkeen.

Suurimmalla osalla eli 60 % yrityksestään luopuneista jää positiivinen kuva yrittäjäurastaan. Ehkä tästä johtuu myös se, että yrityksen ostajista jopa puolella on ollut aiemmin ainakin kaksi yritystä. Näitä sarja- tai tapayrittäjiä on Suomen yrittäjäkunnasta jopa 30 %.

Hanna Ollilaa kolmannen liiketoiminnan käynnistämiseen kannustaa tavallaan tekemättä jääneet työt.
–Luulen, että olisin halunnut vielä kehittää sitä ensimmäistä yritystä, ja se jäi elämäntilanteen vuoksi hieman kesken. Kävin tuolla Keski-Euroopassa asumassa hetken aikaa ja ottamassa hieman vauhtia. Palattuani totesin, että pelkän työntekijän rooli ei minulle riitä, ja lähdin sitten perustamaan uutta yritystä.

Nelly Korteniemi
asiantuntija
Lapin ammattikorkeakoulu

(Artikkeli julkaistu 4.5.2020)

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/restartup/minne-yrityksen-myyja-suuntaa-kaupanteon-jalkeen/

Leave a Reply

Your email address will not be published.

error

Piditkö lukemastasi? Jaa se muiden kanssa :)