Etsijät


Kuvaus:

  • oman elämän ja oman minän, paikan ja polun etsiminen menossa – aihioita ja ideoita on, mutta tarvitsee asiantuntijoiden tukea ja apua;   sekä portaittain kulkemista
  • tavoitteeseen pääsy vie aikaa ja energiaa, jonka vuoksi esim urapolkusuunnitelmat eivät ole keskiössä eikä niihin ole vielä voimavaroja ja valmiuksia

Case Lissu

Lissu on 28-vuotias korkeakolututkinnon suorittanut nainen, joskin opiskelemaansa alaa ei tunne omakseen ja opiskelutkin olivat loppuvaiheessa kesken. Lissulla on pitkään ollut erilaista masennusta ja hänellä on heikko itsetunto. Hän oli kuntouttavassa työtoiminnassa, josta hän ohjautui Soku2- hankkeen Tupa-toimintaan. Sen myötä hän  kovasti alkoi miettiä tulevaisuuttaan, työelämäpolkuaan ja mahdollista uutta ammattia. Lissu saa tuekseen vankkaa yksilöohjausta ja neuropsykiatrista valmennusta. Tätä nykyä hän osallistuu Potkuri-toimintaan, jossa hän käyttää ammatillisia taitojaan esimerkiksi apuohjaajan tehtävissä.
Palvelut: mielenterveyspalvelut, kuntouttava työtoiminta, TE-palvelut, Potkuri- ja Tupa-toiminnat