Hanketarina

Toiminnan tavoitteina on ollut työelämän ulkopuolella ja heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten aikuisten työ- ja toimintakyvyn parantaminen sekä asiakkaiden sosiaalisen osallisuuden tukeminen.

Alusta alkaen erilaista nuorten matalan kynnyksen periaatteella toteutettua, sopimuksetonta ryhmä- ja workshop-toimintaa, palveluohjausta, neuvontaa ja tukea on hankekunnissa toteutettu monissa nuorten tavanomaisissa toimintaympäristöissä ja POTKURI-kohtaamispaikoissa. Hankkeessa kehitettiin palveluiden avoimuutta ja seinättömyyttä parantamaan niiden saavutettavuutta. Kehittämistyössä hyödynnettiin sekä ammattilaisten että asiakkaiden kokemuksia palveluiden kehittämisessä.

Sosiaalisen kuntoutuksen toisena keskeisenä kokonaisuutena on ollut TuPa-Tulevaisuuspajatoiminta, jossa nuoria on myötävaikutettu pohtimaan ja tutkimaan koulutus- ja ammatillisen polun mahdollisuuksia. TuPa-toiminta käynnistyy alkukartoituksella ja sen jälkeen tapahtuvalla nopealla palveluiden tarjoamisella. Ensin nuuoren aikuisen kanssa kartoitetaan elämäntilannetta, selvitetään hänen tulevaisuuden toiveita sekä tutkitaan
työ- ja toimintakykyä ja sen perusteella opiskelu- ja työelämävalmiuksia ja mahdollisuuksia. Tämän arvioinnin jälkeen nuoret aikuiset voivat paremmin ja realistisemmin suunnitella tulevaisuuttaan.

Kehittämistyön tuotoksena ja palvelumuotoilun keinoin on kuvattu sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallit. Ne on koottu havainnollisiksi toimintakorteiksi ja muutoin hankkeen tavoitteita, toteutusta, tuloksia ja kokemuksia on kirjoitettu ja avattu hankkeen julkaisussa.

Hyviksi koettujen työkäytäntöjen ja ydintoimintojen juurruttaminen on tärkeää  osaksi palvelujärjestelmää,  – joko osaksi kunnan työllisyyttä tukeviin palveluihin tai kolmannen sektorin toimintoihin. Hankekunnissa ja osatoteuttajaorganisaatioissa on hankkeen loppuvaiheessa laadittu kehittömisstrategioita ja suunnitelmia sekä tehty päätöksiä.

Hankematkan reiteillä ja etapeilla– Artikkeli julkaisussa

Hankematkan reiteillä ja etapeilla; Rauni Räty