Itsearviointi

Hankkeiden toimintaa voidaan arvioida sekä ulkopuolisin voimin että itsearviointina. Kukin hanke on voinut sisällyttää ulkoisen arvioinnin hankkeeseen, mikäli ovat katsoneet sen tarpeellisesi, mutta itsearviointia täytyisi jokaisen hanketoimijan tehdä koko ajan.

Itsearvioinnin tulosten hyötyjä ovat mm.

•Toteutettavuuden parantaminen
•Vaikutusten kestävyyden lisääminen
•Oman asiantuntijuuden parantaminen
•Projektinhallinnan parantaminen
•Hyvien käytäntöjen tunnistaminen

 

Itsearvioinnissa arvioidaan myös toimintaympäristöä ja tavoitteena onkin kehittää lisäksi kehittämishankkeita monipuolisesti tukeva joustava toimintaympäristö. Hyvien ja lupaavien käytäntöjen levittäminen ja käyttöönottaminen muun viestinnän lisäksi huomioidaan arviointitoiminnassa myös.

Mittareina arvioinnissa ovat ajalliset, määrälliset ja laadulliset seikat.

Itservioinnin tueksi hankkeissa on toteutettu arviointityöpajoja AKTIIVI Plus:n työryhmän kanssa. Näiden työpajojen tarkoituksena on tarkastella kriittisesti omaa toimintaa suhteessa hankesuunnitelmaan. Missä vaiheessa ollaan menossa, onko jokin olosuhde muuttunut niin, että asioita kannattaa tehdä eri tavalla kuin hankesuunnitelmaa kirjoitettaessa arvioitiin jne.? Itsearviointityöpajan toteutusta on kuvattu AKTIIVIN julkaisussa Apuja aktiivisuuteen, välineitä verkostoihin (s. 117). Näitä arviointityöpajoja järjestetään edelleen.