Opiskelua vie eteenpäin ennen kaikkea opiskelijan oma motivaatio. Opiskelua voi motivoida useampikin asia: uuden oppiminen, opiskeltavan alan erikoisuuksiin perehtyminen ja tietenkin itse tutkinto.
Motivaation vaihtelu opintojen aikana on varsin yleistä. Se on hyvä tiedostaa, ja tarvittaessa tarkastella, millä tavoilla motivaatiotason saa taas nousemaan. Tehtävien saaminen valmiiksi, opiskeleminen yhdessä muiden opiskelutovereiden kanssa sekä henkilökohtaiset tavoitteet lisäävät kaikki mielekkyyttä opiskeluun.
Joskus voi tulla toisiin aatoksiin opiskelemastaan alasta. Se on hyvä asia huomata ja myöntää, että harha-askelia voi sattua kenelle tahansa. Tärkeintä on löytää se oma opiskeluala ja sen myötä motivaatio opiskeluun palaa varmasti.