Marjastus on yksi suomalaisten mielipuuhista, vaikka puheet laiskistuvista suomalaisista ovatkin ikiaikaisia. Marjojen vähäistä poimimista valiteltiin jo 1800 – luvulla (Valkonen & Rantanen 2015).
Puheista huolimatta edelleen noin 60% kansakunnasta – kolmisen miljoonaa suomalaista – poimii luonnonmarjoja vähintään kerran vuodessa. Marjoja poimitaan tasaisen innokkaasti kaikissa ikäluokissa, perhemuodoissa, asuinkunnissa ja ammattiryhmissä (Sievänen & Neuvonen 2011). Nykyisessä marjanpoiminnassa korostuu virkistys, luontoliikunta ja poimittujen marjojen terveellisyys, toki osalle poimijoista luonnonmarjat ovat edelleen tulonlähde.
Kaupallisen marjanpoiminnan tuottamia euromääriä seurataan vuosittain MARSI – tilastoinnilla, joka kattaa kuitenkin pelkästään järjestäytyneen marjakaupan. Vuonna 2020 tämän marjanpoiminnan poimintatulo oli yhteensä 19 miljoonaa euroa, summa päätyy tosin nykyään lähes kokonaisuudessaan ulkomailta saapuneiden ammattipoimijoiden taskuihin.
MARSI-tilastoinnin ulkopuolelle jää kuitenkin marjojen suoramyynti joka kattaa yksityishenkilöiden välisen marjakaupan, pienostajille myydyt marjat (ravintolat, pienjalostajat) sekä torikaupan. Tämän marjamarkkinan arvoa on hankala arvioida – marjakaupoista kun ei juuri jää jälkiä edes verokarhun arkistoihin, koska Suomessa nautitaan luonnontuotteista saatavien myyntitulojen verovapaudesta.
Kyselytutkimusten perusteella marjojen suoramyyntivolyymiksi on arvioitu n. 4 miljoonaa kiloa vuodessa (Vaara 2015). Suoramyyntimarkkinoilla marjojen kilohinta on moninkertainen teollisuusmarjamarkkinoihin verrattuna. Syksyinen marjakauppa käy kiivaana sosiaalisessa mediassa, mustikkaämpärillisen käypä hinta näyttäisi olevan viisikymppiä, puolukka vaihtaa omistajaa tyypillisesti kolmenkymmenen euron sankohintaan. Kilohinnoiksi pyöräytettynä nämä sangolliset maksavat 7 €/kg ja 5 €/kg. Jos oletetaan, että suoramyynnin 4 miljoonasta kilosta puolet on mustikkaa ja puolet puolukkaa, saadaan pelkästään näiden marjojen suoramyynnin arvoksi 24 miljoonaa euroa vuodessa.
Vielä vaikeammalle alueelle mennään, kun aletaan arvioimaan kotitarvepoiminnan arvoa. Valtaosa, yli 30 miljoonaa kiloa, vuosittaisesta marjasaaliista päätyy suomalaisten omiin pakastimiin (Vaara 2015). Jos edes neljäsosa tästä marjamäärästä hankittaisiin suoramyyntimarkkinoilta, markkinan arvo olisi yli 40 miljoonaa euroa. Entä sitten poimintaan liittyvän virkistyksen ja luontoliikunnan rahallinen arvo. Sitä voi jokainen innokas marjanpoimija pohtia omalta osaltaan – paljonko minulle pitäisi maksaa, jotta en tänä vuonna poimi ainuttakaan marjaa? Satanen? Viisisatanen? Tonni? Tämä summa kun kerrotaan muutamalla miljoonalla – suomalaisten marjanpoimijoiden pääluvulla – saatetaan olla aika lähellä marjanpoiminnan aineettomien arvojen rahallista arvoa.
Luonnonmarjat ovat siis kiistatta arvokas metsäluonnon raaka-aine, joten metsäntutkimuksen ja –neuvonnan tulee ne luonnollisesti huomioida. Marjasatoja on seurattu jo 90 – luvulla, aluksi Metsäntutkimuslaitoksen ja sittemmin Luonnonvarakeskuksen toimesta. Vuodesta 2017 lähtien tähän seurantaan on voinut osallistua kuka hyvänsä luonnon tarkkailusta kiinnostunut kansalainen.
Seurannan peruskonsepti on yksinkertainen: Havaintometsän yksittäiseen metsäkuvioon perustetaan 5 kappaletta yhden neliömetrin kokoista koeruutua, ruuduista lasketaan kasvukauden aikana kukkien, raakojen marjojen ja kypsien marjojen lukumäärät. Tulokset tallennetaan marjahavainnot.fi – sivustolle, josta löytyy myös tarkemmat ohjeet havaintopaikan perustamiseen, havaintojen tekoon ja tulosten tallentamiseen. Marjahavainnot.fi – sivuston kartalta voi myös tarkastella koko maan alueella tehtyjä ja sivustolle tallennettuja marjahavaintoja. Havainnon tallentajan ei kuitenkaan tarvitse pelätä marjapaikkansa paljastumista – havaintometsien tarkat sijainnit on karkeistettu 25 km2:n alueelle kartassa.
Yksityismetsänomistuksen tavoitteet ovat monipuolistuneet ja metsien ei-puuntuotannolliset arvot ovat nousseet puuntuotannon rinnalle etenkin niillä metsänomistajilla, jotka ovat enemmän kestävään kulutukseen suuntautuneita (Häyrinen 2019). Metsäneuvonnalle, joka huomioi myös metsien marjasadot, on siis hyvinkin kysyntää.
Kiitos kolmatta kymmentä vuotta jatkuneen marjasatoseurannan käytössämme on nyt lähes 40 000 yksittäistä marjahavaintoa. Aineistoa on käytetty mm. ympäristöseurannan sekä puun- ja luonnonmarjojen yhteistuotannon optimoinnin työkaluna. Kehittyneet paikkatietotyökalut ja eri aineistojen yhdistäminen marja-aineistoihin avaavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia marjavarallisuuden parempaan hallinnointiin ja huomioimiseen myös metsänhoidossa.
Suomalainen metsävaratieto on maailman huippua, ja pitkäaikaisen marjasatoseurannan ansiosta tiedämme, millaisissa metsissä on parhaat marjasatopotentiaalit. Näiden tietojen yhdistäminen tarjoaa metsänomistajalle ja metsäneuvonnalle marjanpoimintaa ohjaavan karttatyökalun. Tällaisten karttavisualisointien kehitystyö on ollut jo jonkin aikaa käynnissä Luonnonvarakeskuksessa, osana kehitystyötä on myös selvitetty metsänomistajien mielipiteitä siitä, millaisilla ehdoilla karttoja voidaan yksityismetsistä julkistaa (Store & Peltola 2020).
Lähteet
Häyrinen, L. (2019). Finnish forest owner objectives as indicators for a diversifying use of forests on the road to a bioeconomy. Dissertationes Forestales 280.
Sievänen, T. ja Neuvonen, M. (eds) (2011) Luonnon virkistyskäyttö 2010. Metlan työraportteja 212: s. 467–471.
Store, R. ja Peltola, R. (2020). Metsänomistajien suhtautuminen metsien luonnontuotteiden kartoitukseen. Maaseutututkimus 28 (2): s. 6 – 31
Vaara, M. (2015) Luonnonmarjojen käyttö kotitalouksissa ja teollisuudessa. Teoksessa Salo, K. (Toim.) Metsä. Monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki. s. 146 -150.
Valkonen, J., Rantanen, P. (2015) Kaupalliset metsämarjanpoimijat: Metsämarja-alan muutos ja merkitys. Teoksessa Salo, K. (Toim.) Metsä. Monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki. s. 146 -150.
Kirjoittaja
Rainer Peltola, erikoistutkija
Luonnonvarakeskus