Alueiden toimijat

Omalta paikkakunnaltasi löytyy palveluita omistajanvaihdokseen

Kunnat tuottavat yrityspalveluja joko suoraan itse tai omistamiensa organisaatioiden välityksellä. Ne ovat omistajia ja tärkeitä rahoittajia seudullisissa kehitysyhtiöissä, teknologiakeskuksissa ja yrityshautomoissa. Kunnissa ja kuntaomisteisissa kehittämisyhtiöissä työskentelee noin 1000 yritysneuvojaa ja elinkeinoasiamiestä. Kunnat ovat myös uusyrityskeskusten toiminnan suurin rahoittaja.

Alta löydät linkit muutamien Lapin kuntatoimijoiden tarjoamiin palveluihin yritysten omistajavaihdosta suunnitteleville. Listaus kasvaa hankkeen aikana. Klikkaa kunnan nimeä (otsikko), niin pääset tutustumaan pidempään tekstiin.

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/restartup/alueidentoimijat/

Kolari

Kolarissa elinvoimapalveluita vetää vasta toukokuussa aloittanut kehitysjohtaja Nina-Maria Möykkynen. Ura Kolarin kunnassa on alkumetreillä, mutta tavoitteet ensi vuodelle on jo selkeät. Näin Nina-Maria Möykkynen kuvaa toimenpiteitä: -Olemme aloittaneet yrittäjien aamukahvit ja näitä on tarkoitus jatkaa ja saada aikaan säännölliset tilaisuudet, joissa yrittäjät pääsevät verkostoitumaan. Lisäksi haluan, että tieto kunnan tarjoamista ilmaisista palveluista leviää, sillä on …

Ranua

Haastattelun tekemisen aikoihin eli marraskuussa Ranualla eletään jännittäviä aikoja. Ranuan eläinpuiston uuden toimitusjohtajan valintaprosessi on loppuvaiheissa ja uuden toimitusjohtajan toivotaan aloittavan vuoden vaihteessa. – Eläinpuistossa on talvisesonki alkanut marraskuun alussa ja toimitusjohtaja tulisi keskellä sesonkia. Lisäksi kansainvälistyminen on päässyt vauhtiin, joten Eläinpuisto on mielenkiintoisessa vaiheessa, samoin koko Ranuan matkailuelinkeino, kertoo Ranuan kunnan kehittämispäällikkö Riikka Tuomivaara. …

Rovaniemi

15.11.2019 Rovaniemi organisoi yrityspalvelut uudelleen Rovaniemen kaupunki ottaa hoitaakseen Rovaniemen Kehitys Oy:ltä tähän asti ostetut yrityspalvelut 1.1.2020 alkaen.  Jatkossa kaupunki hoitaa neuvonnasta, toimintaympäristön kehittämisestä ja elinvoiman markkinointiviestinnästä. Yritystoiminnan tueksi valmistellaan myös yrityspalvelusetelin käyttöönottoa. Lisätietoja: ePressi/Rovaniemen kaupunki Rovaniemen Kehitys Oy 4.10.2019 Rovaniemellä yrityspalvelut toteuttaa kaupungin kehitysyhtiö Rovaniemen kehitys Oy ja siellä tarkemmin yritysneuvoja Matti Impiö. Vuoden …

Tornio

Tornion Team Botnia Oy:ssä omistajanvaihdokset on jaettu kahdelle ihmiselle. Myyjien palveluista vastaa Tiina Pelimanni ja ostajien palveluista Kimmo Nurmos. Yrittäjyyden alkumetreilla tarjottava tuki eli starttiraha käsitellään Business Oulun toimesta. Team Botnian kautta kulkee noin 3 yrityskauppaa vuodessa.  Ostajalle tarjottavia palveluita ovat liiketoimintasuunitelmissa avustaminen, erilaiset laskelmat ja sparraus muissa yritysasioissa. Tornion alueella perustetaan noin 100 uutta …

Ylitornio

Ylitorniolla omistajanvaihdoksiin on selkeä malli Ylitornion yrityspalveluilla on selkeä ja yksinkertainen malli, jolla omistajavaihdoksia viedään eteenpäin. Palvelurakenteen selkeyttä lisää varmasti se, että kaiken takana on yksi ihminen eli yrityskehittäjä Toni Kraatari. ”Systeemi on niin simppeli kuin voi olla, koska minä olen simppeli mies.”, toteaa Toni Kraatari. Omistajanvaihdostilanteissa sekä ostaja että myyjä ovat yrityspalveluiden asiakkaita, joten …