Erilaiset osallistumisen sekä vaikuttamisen muodot ovat äärimmäisen verkottuneessa maailmassa ja digitaalisen informaation myötä muodostuneet hyvin moninaisiksi. Julkiset organisaatiot, kuten kuntatoimijat ja viranomaistahot avaavat keräämäänsä dataa ilmaiseksi erilaisten toimijoiden käyttöön. Tämä informaatio sisältää suuret määrät tavallisesti numeerista dataa, joka voi liittyä erilaisiin kävijätilastoihin tai vaikkapa sääilmiöihin. Aiheeseen liittyvässä keskustelussa nostetaan usein esiin se, kenellä on oikeus käyttää tätä dataa ja ovatko yksilön oikeudet, kuten yksityisyydensuoja vaarassa. Yksittäisen tiedonlouhijan kannalta tilanteen tekee haastavaksi se, että materiaali on konekielistä, jonka ymmärrettävä hyödyntäminen ja esittäminen edellyttää tiedon luonteen ymmärtämistä, perehtyneisyyttä tilastollisiin menetelmiin sekä usein myös ohjelmointitaitoja. Onneksi tarjolla on runsaasti erilaisia verkkosivuja ja mobiiliapplikaatioita, jotka tarjoavat ymmärrettävää tietoa ja visualisointeja erilaisten suurien datasettien syövereistä.
Vinkkejä on mahdollista hakea esimerkiksi Helsinki Region Infoshare -sivustolta (http://www.hri.fi/en/news/international-open-data-apps/)
Viime aikoina on keskusteltu myös paljon siitä, tarjoaako kouluopetus riittävästi tietoyhteiskuntavalmiuksia ja ovatko osallistumis- sekä vaikuttamismenetelmät riittävästi esillä opiskelun ohella. Eräpalo (2012) lähestyy aihetta mm. äänestysaktiivisuuden kautta. Tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että haasteena ei ole tietojen ja taitojen puute, vaan enemmänkin vähäinen kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tällöin ratkaisu ei välttämättä ole uusien digiympäristöjen rakentaminen vaan enemmänkin mielekkäiden sisältöjen esiin nostaminen. Kuten Helsinki Region Infosharen (ks. yllä) linkeistä voidaan nähdä, monet appsit liittyvät eettisiin valintoihin, kuluttajakäyttymisen seurantaan ja ekologisien vaihtoehtojen löytämiseen. Ehkä tässä on tie myös osallistamisasteen nostamiseen.
Vaikka yksilön mahdollisuudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, mainitaan blogeissa, keskusteluryhmissä ja aikakauslehdissä toistuvasti downshiftauksen tai urbaanin nomadismin kaltaisia käsitteitä. Näissä yksilö ainakin osittain valahtaa yhteisön ulkopuolelle tai yhteisön käsite nähdään perinteistä, kiinteään asuinpaikkaan sidoksissa olevaa työ- ja opiskelijaelämää laajempana. Toisaalta verkon erilaiset palvelut mahdollistavat globaaleja vaikuttamis- ja tiedonsaantimahdollisuuksia, eikä työ- tai asuinpaikkaan sitoutumaton elämäntapa välttämättä vähennä osallistumisintensiteettejä.
Lähteet:
Eräpalo, T. (2012) Onko kuva suomalaisnuorten yhteiskunnallisesta passiivisuudesta harhaa? Kasvatus & Aika, 1/2012. Saatavilla WWW-muodossa: http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=459. (Viitattu 8.9.2014)