Kun mikään ei riitä..

..olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa, mutta aika se vain juoksee ja kotiin lähtö lähenee. Niin kuin sanottua etukäteen kuukausi vaikuttaa pitkältä ajalta, mutta loppujen lopuksi eihän se sitä ole ollenkaan.

Kolmas viikkomme työharjoittelua kului yritysmatkatoimistossa. Se oli todella mielenkiintoinen ja mielekäs kokemus varsinkin minulle, koska tähtäimeni on ko. osa-alueella. Saimme jälleen tutustua useampiin osastoihin ja moniin uusiin ihmisiin. Kyseinen yritys hoitaa suurten yritysten työntekijöiden ja johtajien matkajärjestelyt matkalipuista kokousjärjestelyihin, joten oli hyvin mielenkiintoista nähdä eri sektoreiden toimintaa. Täällä työtä tehdään avotoimistoissa, ja toimiston henkilökunta oli jaettu tiimeihin.

Samaisella viikolla vietettiin myös Halloweenia, joka näkyi vahvasti myös työpaikalla. Kaupathan olivat pullollaan Halloween tarvikkeita ja asusteita jo kun saavuimme Derbyyn ja niitä mainostettiin jopa Good Morning Britain-aamuohjelmassa, päivän parhaiden tarjousten kera 🙂 Ihmiset olivat pukeutuneet enemmän tai vähemmän Halloween asuihin jo aamulla töihin mennessään. Halloweenista siirryimme Remembrance-päivään  valmistautumiseen, jota siis vietetään sodassa kaatuneiden muistoksi. Remembrance Day, joka tunnetaan myös nimellä ”Poppy Day” on täällä todella iso asia, ja moniin paikkoihin on sen kunniaksi laitettu punainen Poppy-kukka esille. Sen voi bongata mainosikkunoissa, linja-autojen ikkunoissa, katutolpissa ja tietysti Poppy-kukka on painettu moniin eri tuotteisiin, joita voi Pop-Up myymälöistä ostaa. Rintamerkit ovat myös hyvin suosittuja, jonka voi saada esimerkiksi osallistumalla Remembrance Day keräykseen.

Tämän harjoitteluviikon päätteeksi meillä olikin jälleen uusi viikonloppukohde kiikarissa: ”London baby!” Ja siitä tulikin mieleeni, että joko olen tämän syksyn trendeistä jäljessä tai sitten mulla on Suomessa jäänyt huomaamatta jotain hyvin olennaista: Frendit-sarja on nyt kovassa huudossa ja jokapaikassa esillä.

To Be Continued…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *