Kirsi Saloniemi pohtii kirjoittamassaan AKTIIVIn ennakointiraportissa ”Aktiivinen kansalaisuus ja avoimet oppimisympäristöt tulevaisuudessa” aktiivisen kansalaisuuden käsitettä. Millainen on aktiivinen kansalainen? Kuka hän on? Onko aktiivinen kansalainen äänestäjä? Onko hänellä vahvat mielipiteet yhteiskunnan asioista? Osallistuuko hän kansalaisopiston kursseille vapaa-aikanaan? Tässä blogikirjoituksessa hipaisen aktiivista kansalaisuutta Kirsin raporttiin pohjautuen ja vähän omiakin kysellen.
Saloniemi pohtii raportissaan, että ”aktiivinen kansalaisuus on ennen kaikkea asennetta ja halua toimia itsensä ja toisten ihmisten parhaaksi.” Tuo onkin vaikea paikka, kun tietää mikä itselle olisi hyväksi mutta ei silti toimi niin. Kuinka moni meistä on ottanut sen toisenkin kakkupalan, vaikka tietää että se ei välttämättä ole hyväksi?
Kehittymistä ei ihmisessä eikä yhteiskunnassakaan tapahdu, jos uutta ei yritetä. Uuden yrittämisessä voi useaankin kertaan erehtyä ennen kuin homma selkiää. Työssä tai omissa vapaa-ajan kehittymispyrkimyksissään tuntuu välillä, että otsaluu on kovilla kun sitä yhäti seinään hakkaa, mutta palkitsevaa on, kun huomaa edistymistä. Onko aktiivinen kansalainen siis yrittämistä? Onko aktiivinen kansalaisuus kakunpalojen välillä taiteilua?
Oppimista voi myös oppia. Kehittyminen lie uusien käyttäytymistapojen tai asioiden omaksumista tai vanhasta poisoppimista. Kun oppii itselleen parhaiten sopivat tavat oppia, uuden omaksuminen helpottuu ja on helpompi olla koskematta kakunpalaan nro 2. Kirsin sanoin: ”Tulevaisuudessa yksilön vastuu omasta terveydestään, työllistymisestään, kouluttautumisestaan yms. tulee todennäköisesti kasvamaan.” Silloin on hyvä ymmärtää omaa suhdettaan kakunpalaan. Kaveri – työkaveri, hankekaveri, oma elämänkaveri – voi olla apuna ymmärtämisessä; yhdessä pohtiminen saattaa olla helpompaa. Yksilöiden kehittymisestä seuraakin sitten koko porukan, yhteiskunnan kehittyminen.