Muutaman päivän sulattelutauko Kalifornian matkalta teki hyvää ajatusten jäsentämiselle. Vaikka aurinko paistoikin koko matkan ajan, ei matkan antina ollut rusketus, vaan näkemys siitä, mitä Piilakson alueella yhteisöllisyys merkitsee paikallisille. Kiersimmekin
tutustumassa hyvin laajalti erilaisiin tahoihin. Mm. koulujärjestelmään tutustuimme alkaen lastentarhasta vanhempiin ikäryhmiin, Stanfordin yliopisto ja SRI-tutkimuskeskus johdatti meidät huippututkimuksen pariin sekä paikallisille yhteisöllisesti merkittävässä roolissa oleva kirkko myös tutustutti meidät tapoihinsa. Vierailukohteita oli lisäksi muitakin ja vierailuilla toistui jatkuvasti seuraavat teemat: yhteisöllisyys, yhteistyö sekä innostaminen ja rohkaiseminen omien kiinnostuksen kohteiden pariin.
Yhteisöllisyys tuntui olevan hyvinkin sisäänleivottua kulttuuriin. Se ei myöskään tuntunut pinnalliselta, vaan aidolta ja tätä näkemystä tuki lähes kaikki esitykset ja tilastot esimerkiksi vapaaehtoisten ja lahjoitusten määrästä. Oman ajan ja rahan lahjoittaminen yhteisen hyvän vuoksi oli hyvin suuressa merkityksessä suurelle osalle toimintaa, johon tutustuimme. Yleinen asenne olikin se, että ei odoteta muiden – esimerkiksi päättäjien – tekevän asioille jotain, vaan tehdään se itse ja yhdessä. Kun esimerkiksi paikallisen yhteisön edustaja kertoi saavutuksista parempien pyöräteiden toteuttamisesta kouluteille, ei se kuulostanut yhtään oudolta. Edut olivat kaikille selkeät: turvallisempi koulumatka, liikunnan merkitys kansanterveydelle ja pienemmät ympäristöhaitat autoiluun nähden olivat kaikkien allekirjoitettavissa. Vastaavista esitelmistä ja omien kiinnostuskohteiden ajamisesta voi hyvinkin saada hörhön maineen monessa paikassa, mutta tuolla asiat toteutettiin ja tilastot kertoivat pyöräilyn vahvasta lisääntymisestä.
Yhteistyön ja avoimen keskustelukulttuurin merkitys asiantuntemuksen jakamisessa näkyi myös laajalti. Jo lastentarhasta alkaen pyrittiin koulujärjestelmässä kehittämään oppilaiden välistä yhteistyötä. Yhteistyö näkyi myös SRI-tutkimuskeskuksessa, jossa eri
alojen välillä tuntui olevan paljon enemmän yhteistyötä kuin kotimaassa. Laaja-alaisuus ja poikkitieteellisyys onkin nostanut kyseisen tutkimuskeskuksen huipputasolle. Alue onkin erikoistunut mm. teknologisiin sekä lääketieteellisiin kysymyksiin. Esimerkiksi ensimmäinen tietokonehiiri, internetin edeltäjä ARPANET ja erilaisia syöpiin liittyviä ratkaisuja on kehitetty nimenomaan kyseisellä alueella.
Oppilaiden innostaminen, rohkaiseminen ja tukeminen löytämään omia kiinnostuksen kohteita ja kehittämään niitä oli myös läsnä eri alueilla. Helpolta tuntuvan, kaikille samanlaisen opetuksen järjestämisen sijaan oppilaille on annettu mahdollisuuksia seurata omia kiinnostuksen kohteita ja jopa käyttää osa opiskeluajasta omiin kiinnostuksen kohteisiin. Innostaminen yhdessä avoimeen keskustelukulttuuriin voisikin auttaa esimerkiksi niitä, joille tavallinen koulupäivä on vaikeaa. Esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien saaminen kiinnostumaan erilaisista asioista voisi tuoda merkittäviä etuja, niin henkilöille itselleen kuin yhteiskunnalle säästöjäkin. Kaikille kirjojen lukeminen ja niiden kuulustelu ei ole paras ja mukavin tapa oppia.
Kun alueelle mm. teknologiakehitys on tuonut vaurautta, joka on siirtynyt myös muualle yhteiskuntaan, ei mallia ole suoraan mahdollista eikä syytäkään tuoda Suomeen. Sen sijaan asenteissa, esimerkiksi vapaaehtoistyön, yhteisen hyvän ja auttamisen tavoissa olisi meillä paljon opittavaa. Helposti ajattelemme ettei meillä ole erikoisosaamista, jota voisi muut hyödyntää, mutta jo toimivat jalat ja kädet sekä jutteluseura voisi olla hyvä alku auttamaan useita. Auttaminen ei tuntunut paikallisille olevan hankalaa ja aikaa vievää, vaan sellaista, mistä he itsekin saivat paljon.