Oikku Design – oman polun etsintää

Olen useasti lukenut kuinka yritykset ovat aloittaneet taipaleensa autotallista tai keittiön pöydältä. En olisi ikinä uskonut, että niin kävisi myös omalle kohdalleni. Oma yritykseni sai alkunsa myös keittiön pöydältä ja ensimmäiset korut myytiin työkavereille.

Olen alun perin kokoisin Posiolta, jossa sain asua kauniin Riisitunturin kansallispuiston kupeessa. Luonto on ollut minulle aina tärkeässä asemassa: maaseudulla elämä on kietoutunut luonnon ympärille vuodenaikojen mukaan. Kun opiskelut ja myöhemmin työelämä vei kauas pääkaupunkiseudulle, huomasin kuinka tärkeä asema luonnolla on ollut elämässäni. Minulle lappilainen maisema osoittautui kaikkein rakkaimmaksi.

Kuva 1: ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”

Opiskelut ja työelämään siirtyminen tuntui kuin junarataa olisi mennyt eteenpäin. Kaikkein parhaimmat tulokset sain, kun suistin junan radalta sivuraiteelle. Aloin kehittämään jotain omaa ja löysin itseni opiskelemasta yrittäjyyttä. Suoritin yrittäjyyden perusopinnot ja palasin siihen materiaaliin, jota olin työstänyt jo opiskeluaikoina: poronnahka.

Kuva 2: Poronnahka on upea silkkimäinen materiaali

Kaiken suunnittelun tärkein lähtökohta mielestäni on materiaali. Olen valmistunut alun perin vaatetussuunnittelijaksi, jossa materiaali on erittäin tärkeässä osassa. Oli se sitten silkki, neulos tai nahka, materiaalin pitää olla tärkeimmässä osassa ja myös tulla parhaalla mahdollisella tavalla esille. Mielestäni ei ole järkevää suunnitella tuotetta, joka hävittää materiaalin ominaisuudet. Tämän takia esimerkiksi Oikku-koruissa ei käytetä liimaa, koska liimaamalla häviää kaikki se poronnahalle ominainen tuntu. Korut pyritään muiltakin osin suunnittelemaan niin, että ne tuovat materiaalin pehmeyden ja keveyden esille.

Kuva 3: Oman yrityksen parissa voi kehittää koruntekotaitojen lisäksi myös valokuvaamista.

Olen toiminut oman yrityksen parissa nyt yli 1,5 vuotta. Oikku Design -korukokoelma koostuu tällä hetkellä poronnahkaisista korvakoruista ja kaulakoruista. Mallistoa on kehitetty pikkuhiljaa eteenpäin. Oman yrityksen pyörittämisen yhteydessä olen kehittänyt omia olemassa olevia taitoja ja oppinut todella paljon myös uusia. Samalla on oppinut tuntemaan myös itseään. Oma yritys on mahdollistanut myös sen, että olen voinut muuttaa takaisin Lappiin!

Lapista käsin -hankkeen puitteissa on tarkoituksena kehittää omaa yritystä edelleen eteenpäin. Saa nähdä mitä sitä tulevaisuudessa keksii! Tällä hetkellä materiaalina on poronnahka, mutta tulevaisuudessa se voi olla jotain muutakin!

Rakkaudella Rovaniemeltä,

Riikka Oikarainen

Tutustu lisää:

www.oikkudesign.fi

https://www.facebook.com/oikkudesign/

https://www.instagram.com/oikku_design/