YRITYS- JA HENKILÖESITTELYJÄ

Tälle sivustolle kokoamme  matkaa kanssamme jakavien yritysten ja henkilöiden tarinoita. Lista päivittyy jatkuvasti, joten ole kuulolla!

 


Kohti omannäköistä elämää

“Olen Elina Huttunen. Olen valmistunut Lapin yliopistosta Taiteiden tiedekunnasta taiteen maisteriksi vaatetuspuolelta ja tehnyt lisäksi erilliset opettajan pedagogiset opinnot. Muutin valmistumiseni jälkeen Länsi-Lappiin Muonioon. Lasten syntymän jälkeen opetin Muonion peruskoulussa ja lukiossa kuvataidetta ja käsitöitä viisi vuotta. Työkokemus opettajana oli erittäin opettavainen..”

 

 


Omaa yrittäjyyspolkua etsimässä

“Käsillä tekeminen on ollut luontainen osa elämääni jo hyvin pienestä pitäen. Perheeni ja sukuni ovat arvostaneet aina käsillä tekemistä ja monella onkin vuosien saatossa kertynyt taitoja työstää itse mieluisempina kokemiaan materiaaleja. Olen itsekin kokeillut vuosien saatossa monenlaista, tutuksi ovat tulleet niin öljy-, akryyli- kuin akvarellimaalauskin. Silkkiä ja posliiniakin olen maalannut sekä tehnyt keramiikkatöitä. …”

 


Lapinkettu – vanerikoruja ja taidetuotteita

“Olen Saana Lapinkangas, nuori yrittäjä Rovaniemeltä. Alunperin olen Oulusta, mutta muutin Lappiin pari vuotta sitten opintojen perässä. Yritykseni Lapinkettu valmistaa vanerikoruja ja taidetuotteita. Pitkän matkan kulkenut Lapinkettu toimiikin nykyään eräänlaisena luovuuden ja uusien ajatusten kanavana, jonka avulla voin tuoda esiin muutoin pöytälaatikossa pysyvät teokseni…”

 

 


Ajatuksia arktisen muotoiluyrittäjyyden alkumetreiltä

“Työtäni on aina vienyt eteenpäin uteliaisuus, kehittymisenhalu ja yrittäjähenkinen suhtautuminen omaan tekemiseen. Vei kuitenkin aikaa ennen kuin perustin ihka oman yritykseni. Suomen Yrittäjien järjestämän koulutuksen pitchauskilpailun voittaminen innoitti viimein täyttelemään perustamislomakkeet puolitoista vuotta sitten. Yritykseni toiminta on vielä alussa…”

 

 


Julia Allemann – LAURI Guest house

“Olen Julia Allemann, nuori saamelainen yrittäjä. Muutin Venäjältä Suomeen seitsemän vuotta sitten. Perheeni on lähtöisin Vienanmereltä, jossa he asuivat hyvin pienessä kylässä, mutta josta heidät pakotettiin muuttamaan isompaan kaupunkiin. Itse olen kasvanut isossa kaupungissa. Osa perinteistä katosi kaupunkiin muuton seurauksena, mutta olen silti lapsuudesta lähtien seurannut läheltä…”

Juliaan voit tutustua myös videolta (avautuu uuteen välilehteen): https://youtu.be/Q4LKlmU0G5I

 


Metsän Lumo – tuohikoruja Kemistä

“Olen korutaiteilija Aino Ylifrantti ja syntyisin pienestä maalaiskylästä n. 40 km Rovaniemeltä Kemin suuntaan. Sain asua lapsuuden turvallisessa maalaistalossa ja hoidimme kokoperheen voimin karjaa ja teimme maatalon töitä. Isä rakensi kaiken itse; talon ja navetan ja äiti kutoi sukkia ja lapasia, joten jo pienestä opin, että itse voi tehdä aika paljon kaikenlaista. …”

 


Oikku Design – oman polun etsintää

“Olen useasti lukenut kuinka yritykset ovat aloittaneet taipaleensa autotallista tai keittiön pöydältä. En olisi ikinä uskonut, että niin kävisi myös omalle kohdalleni. Oma yritykseni sai alkunsa myös keittiön pöydältä ja ensimmäiset korut myytiin työkavereille.

Olen alun perin kokoisin Posiolta, jossa sain asua kauniin…”

 


Inari handicrafts

“My name is Anne and I have a one woman’s company in Inari, Inari handicrafts.

Under the Finnish flag I design and make by knitting and weaving woollen, silk-woollen and linen shawls. My history started already in childhood and I have inherited weaving from my mother and other handicraft enthusiasm from my..”

Anneen pääset tutustumaan myös videolta (avautuu uuteen välilehteen): https://youtu.be/oNy1NWf24gk

 


Ateljee Lumimetsä, rakkaudesta pohjoiseen luontoon ja maaseutuun

“Olen Hanna Posio, kuvataiteilija ja kuvittaja. Valmistan kuvia useilla eri tekniikoilla. Taidetuotantoni halusin laittaa yrittäjyyden raameihin joitakin vuosia sitten. Syntyi Ateljee Lumimetsä, mikä kertoo kotini ja ateljeeni sijainnista lumisen metsän keskellä Posion Maaninkavaarassa. Maaseutumiljöö on erityisen…”

 

 


Haaveena harrastuksen kehittäminen yrittäjyyden suuntaan

“Olemme Irina Salomaa ja Sirpa Tanhua Ivalosta. Harrastamme neulekoneneulontaa erilaisista villalangoista. Olemme kehitelleet kääntöpipon ja huivin, värileikiksi kaamokseen.

Meille neulekoneella tekeminen on koukuttavaa. …”

 

 

 


Kammigalleria – sarvipaja Lemmenjoella

“Kotini on Lemmenjoen Kuivajärvellä porotilalla, jonne rakensin oman sarvityöpajani jo vuonna 1994. Kotamallinen käsityö- ja taidepaja Kammigalleria syntyi 2008 tarpeesta esitellä tuotantoani matkailijoille, asummehan Lemmenjoen kansallispuiston…”

 

 


Villa Havula – Puutarhurin maja ja käsityöpajat

“Olen kotoisin ranualaisesta perheestä, jossa on totuttu tekemään käsillä töitä. Isäni oli erittäin
taitava puukäsityöntekijä, hän entisöi erilaisia tuotteita ja hänen käsissään syntyi mm. huonekaluja. Äitini puolestaan teki mm. kansallispukuja, joihin hän teki myös itse kankaat. Olenkin sieltä saanut vahvana perintönä käsillä tekemisen taidon. Itsellä…”

Paulaan pääset tutustumaan myös videolla (avautuu uuteen välilehteen): https://youtu.be/msweORi5DOQ

 

 

 


Luovuutta ja liiketoimintaa yhdistämässä – ammattiopettajan hyppy toiselle ammattialalle

“Kun kuulin Lapista käsin -hankkeesta ja sen tavoitteista, saada käsityöyrittäjiä kehittämään tuotteita ja verkostoja matkailualan tarpeisiin, kiinnostukseni heräsi heti. Olen ollut noin 8 vuotta matkailualan opettajana innostamassa…”

Minna-Caritaan pääset tutustumaan myös videolla (avautuu uuteen välilehteen): https://youtu.be/jz3o9BEYfmE

 


OOOZAdesign – voimakoruja intuition vahvistamiseen

“Usein ihmettelen, mitä kaikkea sana oooza tarkoittaakaan minulle,ja mitä haluan kertoa sillä muille. Minulle OOOZAdesign ei ole vain tuotemerkki. Se on keino tuoda maailmaan kaipaamiani asioita, ja tämän kautta luoda hyvinvointia lisääviä verkkoja. Oooza on minulle voimautumiskeino, ja toivon, että se olisi sitä myös heille, joita muotokieli ja kertomukset
koskettavat…”

Minnaan pääset tutustumaan myös videolla (avautuu uuteen välilehteen): https://youtu.be/_2ULxEjWXw0

 


K.Alatalo Design: Löydä itsesi, tunne Luontosi

“Luontosi-korut syntyivät ikävästä. Kaipuu minussa synnytti jotain uutta, kun valoin äitini mailta keräämäni kanervat koruun. Korussa luonto oli vahvasti läsnä, se toimi ikään kuin linkkinä lähiöstä tunturiin. Luonto on tullut…”

 

 

 


NAAPA DESIGN: juurevaa taidekäsityötä

“Naapa design syntyi rohkeudesta ja itsensä kohtaamisesta. Se on samaan aikaan tulos vuosien työskentelystä itsensä kanssa sekä työväline itsensä kanssa työskentelyyn. Eräänlainen eteenpäin puskeva voima, uskallus hypätä tuntemattomaan, siirtymä turhautumisesta toimintaan…”

 

 

 


Kevytyrittäjänä toimiva Svitlana Pesonen

“Olen kotoisin monikansallisesta perheestä. Sukuni tulee Balkanilta, Itä-Euroopasta ja Baltian maista. Lapsuuteni oli täynnä värejä eri kulttuureista ja uskonnoista. Perheessäni tyttöjen oli tapana ommella, ymmärtää taidetta, lukea kaikki venäläiset klassikkokirjat..”.

 

 


Tarinallistamistyöpajan asiantuntijamme Elina Stoor, Ilme Innorooms:

Rehellistä tarinaa vuodesta 1976

“Suomalaisuuden yksi vahvimmista piirteistä on umpirehellisyys. Kun suomalaista tervehditään kansainvälisesti tiedustelemalla vointia, niin suomalainen paukauttaa suodattamatta sen hetkisen terveydentilansa tai fiiliksensä. Ja sepä vasta häkellyttää kohteliaan tervehtijän…”

 

 

 


Pohjoisen brändiasiantuntijamme Katariina Imporanta, Kota Collective & Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry:

Pohjoisen puolesta

“Kun Helsinkiin parikymppisenä muuttaneena jouduin ostamaan puolukkapiirakkani marjat lähikaupan pakastealtaasta, tajusin asuneeni koko elämäni lähiruoka-aarreaitan äärellä. Kotona marjat haettiin aina pakasteesta, itse pyydetyn kalan ja naapureilta ostetun riistalihan vierestä. Tuo pieni hetki oli ensimmäinen ymmärrys pohjoisen hyvistä ominaisuuksista ja lukemattomista mahdollisuuksista…”