Kammigalleria – sarvipaja Lemmenjoella

Kotini on Lemmenjoen Kuivajärvellä porotilalla, jonne rakensin oman sarvityöpajani jo vuonna 1994. Kotamallinen käsityö- ja taidepaja Kammigalleria syntyi 2008 tarpeesta esitellä tuotantoani matkailijoille, asummehan Lemmenjoen kansallispuiston tuntumassa.

 

 

Poronsarvi käsityömateriaalina oli minun suosikkini jo opiskellessani Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa saamenkäsitöitä.  Mieluiten valmistan yksilöllisiä koruja ja taidetta, mutta teen myös perinnekäsitöitä ja puukkojakin. Aiheet töihini kumpuavat omasta lähiympäristöstäni, pohjoisesta luonnosta, revontulista, ornamentiikasta sekä perinteestä ja yhdistän ne nykyaikaan.

 

 

Mielestäni poronsarvi on kuin Lapin kaunis jalokivi. Kaikkein paras koruaines on hirvaan jättösarvet, joita jokainen voi löytää kulkiessaan luonnossa. Hirvaan sarvi on tiivistä ainesta, josta syntyy kestävimmät tuotteet.  Poronsarvi käsityömateriaalina on lämmin ja kaunis materiaali, sarven muoto ja sen luontaiset värisävyt määräävät lähes aina lopullisen muodon tuotteilleni. Jokainen koru ja esine ovatkin ainutlaatuisia yksilöitä.  Nautin tunteesta, kun näen miten poronsarvi, sisna ja koivun juuripahka taipuvat käsissäni monenlaisiksi esineiksi aina pienistä koruista suurempiin taideteoksiin. Käsityömateriaalia Lemmenjoella riittää, sillä poronhoito on edelleen tärkeä elinkeino perheellemme ja koko kylälle.

 

 

Kaamosaikana en juurikaan jouda touhuilemaan pajalla, nyt aikaani  talvisin ovat vieneet opiskelut Lapin yliopiston teollisen muotoilun opinnoissa. Vuoden alusta sainkin kandidaatin paperit käsiini ja nyt jatkan maisterin opintoja. Loppukeväästä aina kesää kohti on alettava valmistamaan tuotteita Kammigallerian kesämyyntiä varten.

Harrastan myös valokuvausta ja Pohjois-Lapin Kameraseuran valokuvausretkillä olen saanut oppia uusia valokuvaustekniikoita.  Porot ja luonto ovat kohteina minun kestosuosikkeja ja yritänkin aina löytää valokuvaukseen omaa näkökulmaa.

Kammigalleriassa esittelen tuotteideni ohella poron elämää ja perinnekäsitöitä sekä myös eri alkuperäiskansojen veistostaidetta, joita olen matkoillani kerännyt.  Kammigalleriassa on myös mahdollisuus osallistua sarvityöpajaan, jossa matkailija voi valmistaa oman muiston matkasta.

 

Kikka Laakso

1 ping

  1. […] muutamista jo suoritetuista testaustyöpajoista. Kiitämme kuvissa olevia opiskelijoitamme Kikka Laakso / Kammigalleria, Minna Kovero / Ooza Design, Sirpa Tanhua, Elina Huttunen ja Svitlana Pesonen sekä myös jo muita […]

Kommentit eivät ole päällä.