Puulusikkaprojektista mallia ohjelmapalvelun ideointiin

 

Nostetaan eväsreput selkään ja lähdetään liikkeelle! […] Pian kajahtelevat kirveeniskut kertovat nuotiopuiden valmistelusta ja kohta ensimmäinen liekki lepattaa ja leviää sytykkeiden lomassa. Nuotion äärellä vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan tulevaa. Nuotion pohjalle syntyneestä hiilloksesta poimitaan grillipihtien kanssa peukalon pään kokoinen punaisena hehkuva hiili, pidetään sitä puulusikan aihion päällä ja ryhdytään puhaltamaan hiileen siten, että sen hehku alkaa polttaa lusikalle pesää. Puhallamme porukalla kukin omaan hiileemme. Pian hiiltyneet kolot ovat riittävän syviä jatkotyöstettäväksi.”

Näin Antti Stöckell kuvaa metsäretkeä, jossa jokainen osallistuja on muotoillut nuotiohiilellä omaa puulusikkaa. Stöckkelin puulusikkaprojektin retket ovat olleet luontoretkiä, joihin liittyy liikunnan hyötyjen lisäksi metsän hyvinvointivaikutukset. Tällainen kiinnostus metsän hyvinvointivaikutuksiin lisääntyy maailmanlaajuisesti. Stöckell kuvailee, että merkittävä osa retkeilyn hyvinvointivaikutuksista muodostuu esteettisesti miellyttävästä ympäristöstä lähinäkymineen ja kaukomaisemineen. Metsä koetaan moniaistisesti ja kehollisesti toimien. Puukäsityön tekeminen metsäretkellä tukee toiminallista moniaistisuutta ja siten myös hyvinvointivaikutuksia.

Stöcell huomioi, että käsityö ilmiönä on kiinnostava pohdittaessa kulttuuriperinnön siirtymistä sukupolvelta toiselle. Perinteisesti käsitöitä on tehty välttämättömään tarpeeseen ja paikallisesti mutta nykyisin lähinnä harrastuksena verkostoituen jopa globaalisti toisten harrastajien kanssa. Käsityön tekemisen tavat ja syyt ovat muuttuneet. Myös esimerkiksi tulen käyttö puumateriaalin työstössä ja muotoilussa on vähentänyt. Puulusikkaprojektissa nuotio on luonut käsityöpiiriin viihtyisän ja elämyksellisen tilan yhdessäololle ja tarinoinnille.

Stöckell on kysynyt retkillä mukana olleilta, miltä omin käsin tekeminen tuntuu, millaisia tunnelmia ja kokemuksia työskentelyyn, työvälineisiin ja materiaaleihin liittyy ja millaista on käyttää tai katsella itse tehtyä ja mitä merkityksiä he liittävät itse tehtyyn. Vastaukset ovat olleet muun muassa tällaisia:

  • Se on niin moniaistista tekemistä ja läsnäoloa.
  • Tein ite! Ja se onnellisuus on niin vilpitöntä.
  • Aina tehdessä haaveilen valmiista työstä, jota pääsee käyttämään.
  • Itse tehtyyn liittyy käytön lisäksi tunteet ja muistot valmistuksesta.

Vastanneille tärkeä motiivi tehdä käsitöitä on tekemisen kehollisuuteen ja moniaistisuuteen liittyvä mielihyvä. Tekemisen äärellä koetaan intensiivistä läsnäoloa ja iloa taitojen kehittymisestä.

 

Pohdin, voisiko tällaisesta työtavasta johtaa elämyksellisen ohjelmapalvelun käsityö- ja luontomatkailuun. Eräopas tai käsityöläinen veisi pienen ryhmän matkailijoita metsään tekemään puulusikoita. Samalla keskusteltaisiin perinteistä, käsitöiden tekemisestä tai yleensä suomalaisesta tai lappilaisesta kulttuurista. Tällaista luonto- ja käsityömatkailupalvelua voisi markkinoina hyvinvointimatkailuna.

 

Taiteen tohtori Maria Huhmarniemi, Lapista käsin -hankkeen asiantuntija

 

Antti Stöckkel on julkaissut puulusikkaprojektinsa kuvauksen englanniksi kirjassa Relate North: Practising Place, Heritage, Art & Design for Creative Communities. Lapin yliopistokustannus julkaisi kirjan vuoden 2018 lopussa.

 

 

 

Vastaa

Your email address will not be published.