Suunnittelutyöpaja Äkäslompolossa 24.4.2019

Lapista käsin -täydennyskoulutuksen ensimmäinen suunnittelutyöpaja pidettiin Rovaniemellä helmikuussa, ja toinen Äkäslompolossa tällä viikolla. Tunnelmalliseen Karilan Navettagalleriaan kokoontui keskiviikkona 24.4.2019 viiden hengen ryhmä suunnittelemaan täydennyskoulutuksen sisältöjä yhdessä Piian, Outin ja Lauran kanssa.

Työpajan sisältö noudatteli samaa kaavaa Rovaniemen vastaavan pajan kanssa. Ensimmäiseksi osallistujat pohtivat SWOT-analyysin avulla käsityöyrittäjyyden vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia yhdessä keskustellen. Toisessa tehtävässä visioitiin käsityö- ja matkailualojen yhteistä tulevaisuutta viiden vuoden kuluttua. Kolmanneksi luotiin yhdessä täydennyskoulutuspolku, johon kerättiin osallistujien toiveet ja tavoitteet tulevan koulutuksen suhteen liittyen koulutuksen aikataulutukseen, toteutustapoihin, teemoihin, kouluttajiin sekä koulutuspaikkoihin.

Työskentelyn aikana esiin nousseet toiveet noudattelivat jossain määrin Rovaniemellä esiin nousseita teemoja, mutta myös alueellisia eroja löytyi. Erityisesti nousi esiin luonnonvara-ala, johon liittyvää osaamista Äkäslompolon alueelta löytyy runsaasti. Myös nämä alueelliset erityispiirteet tullaan ottamaan täydennyskoulutuksen sisällön rakentamisessa huomioon.

Olisiko sinulla jotain annettavaa täydennyskoulutuksen sisältöön? Kuulemme mielellämme käsityöläisiä ja käsityöyrittäjiä kautta Lapin! Viimeinen mahdollisuus osallistua suunnittelutyöpajaan tänä keväänä on 6.5.2019 klo. 13-16 Posiolla Timisjärven kartanolla. Tule mukaan kertomaan omista toiveistasi ja ideoimaan yhdessä juuri sinua parhaiten palvelevaa täydennyskoulutusta. Ilmoittaudu Laura Laivamaalle: laura.laivamaa@ulapland.fi / 044 4844334 (viimeistään 29.4.2019). Paikkoja on rajattu määrä, joten ole nopea. Tavataan Posiolla!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.