Lapin matkailuparlamentti 26.-27.9.2019

Kuva 1. Näkymä Torandan rannasta.

Lapin matkailuparlamentti järjestettiin tänä vuonna 26.-27.9.2019 Torniossa, Toranda Eventsin tiloissa. Hanketiimistä paikalle matkasivat Piia ja Laura.

Torstaipäivän teemat liikkuivat matkailun strategisen suunnittelun ja kesämatkailun ympärillä. Puheenvuoroissa käsiteltiin muun muassa niin Visit Finlandin strategisia linjauksia, Kristian Sievers ja Satu Luiro esittelivät Lapin matkailustrategiaa vuosille 2020-2023, Tornion kaupunginjohtaja Timo Nousiainen Tornion matkailun masterplania, Jesse Ketonen kävi läpi Lapin kesän markkinointia, ja päivä päättyi Helsinki Design Breweryn ja Ivana Helsingin Pirjo Suhosen puheenvuoroon brändin rakentamisesta ja luovuudesta liiketoiminnassa. Päivän aikana palkittiin myös vuoden lappilainen matkailuteko, ja palkinto meni tänä vuonna Finavialle. Palkinnon kriteerinä painotettiin tänä vuonna erityisesti Lapin saavutettavuuden vahvistamista. Kunniamaininnan sai Janne Honkanen Luxury Action Oy:sta ansiokkaan luksusmatkailutuotteen kehittämisestä.

 

Kuva 2. Miika Hast ja POW, protectourwinters.fi

Perjantaina keskityttiin kestävään matkailuun ja saavutettavuuteen. Päivän avasi Miikka Hast Protect Our Winters -järjestöstä aiheenaan ”Ilmastonmuutos ja matkailu: Minkä pitää muuttua?”. Kristiina Hietasaari esitteli Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelman, Juho Kähkönen puhui matkailun ilmastoresilienssistä, Henri Arponen kertoi hiilijalanjäljen pienentämisestä Pallas-Ylläs –tunturin kansallispuistossa, ja Harrinivan toimitusjohtaja Niina Pietikäinen vastuullisuuden eteen jo tehdyistä teoista sekä niiden kommunikoimisesta asiakkaille ja Lapin vastuullisen matkailun verkostosta. Saavutettavuus-teeman alla Maria Hakkarainen Open Arctic MaaS -hankkeesta puhui liikkumisen palveluiden edistämisestä Pohjois-Suomessa. Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakola avasi digitalisaation mahdollistamaa palvelun kehittämistä ja joustavien matkaketjujen syntymistä, ja Vanessa Lehtinen VR:ltä puolestaan raideliikenteen tilannetta tällä hetkellä.

Kaksi päivää olivat hengästyttävän täynnä mielenkiintoisia puheenvuoroja, erityisesti kestävän matkailun teemat olivat kiinnostavia. Alussa mainittu Lapin matkailustrategia on parhaillaan kommentointivaiheessa, linkin takaa pääset tutustumaan siihen: http://www.lappi.fi/c/document_library/get_file?folderId=16886&name=DLFE-35026.pdf .

Verkostoitumisen lisäksi yhdistimme reissuun tapaamisia tulevien täydennyskoulutusjaksojen asiantuntijoiden kanssa, heistä lisää myöhemmin. Seuraavaksi koko tiimimme reissaa Pyhälle jo tulevaksi viikonlopuksi, jossa odottaa täydennyskoulutuksen aloitusseminaari!

Leave a Reply

Your email address will not be published.