Mitä: Kartoitetaan yhdessä, mihin osallistujan elämän osa-alueeseen toiminta liittyy.

Miksi: Polun laatiminen auttaa ymmärtämään palvelun kokonaisuutena osallistujan näkökulmasta.

Milloin: Kun halutaan nähdä toiminta osallistujan silmin ja etsiä yhdessä toiminnan heikkouksia ja vahvuuksia.

Miten:

  • Varaa polun laatimiseen kyniä ja paperia tai jokin muu alusta, johon voi piirtää ja tehdä muistiinpanoja.
  • Istukaa osallistujan kanssa muistiinpanovälineiden ääreen. Selitä hänelle, että tarkoituksena on pohtia hänen elämänpolkuaan ja toimintaa sen osana.
  • Keskustelkaa osallistujan elämästä ja esimerkiksi siitä, miten päivä kuluu, kun hän osallistuu toimintaan. Pohtikaa, miten toiminta liittyy ja voisi antaa tukea elämän eri osa-alueisiin.
  • Piirtäkää tai kirjatkaa asioita ylös keskustelun lomassa; kaikki mieleen tuleva on tärkeää.
  • Pyrkikää lopuksi koostamaan ajatuksista mahdollisimman selkeä kokonaisuus, josta ilmenee osallistujan oma polku ja toiminnan suhde siihen.

Vinkki: Polku ja siihen kirjatut asiat on myös hyvä kopioida tai valokuvata osallistujan käyttöön. Joskus voi olla hyödyksi, että työntekijä myös itse kertoo omasta polustaan tai hahmottelee sitä osallistujan rinnalla.

Muuta huomioitavaa: Osallistujien polkua voi hahmotella myös laajemmin koko ryhmän kanssa siten, että jokainen kuvaa ensin pätkän omaa polkuaan valiten itse, mitä siihen kirjaa. Sen jälkeen polut tuodaan saman pöydän ääreen ja tarkastellaan yhdessä millaiset polut tulevat yhteen toiminnassa.