MH kv oppimispäiväkirja
Uusi eOppimispalvelut.fi Blogs -sivusto

Archive for the ‘Yleinen’ Category

Viikko 9

sunnuntai, maaliskuu 10th, 2019

Viikolla 9 varsinaista opetusta ei annettu opettajan toimesta hänen muiden työtehtävien takia. Saimme kuitenkin materiaalia, johon pystyimme omatoimisesti perehtymään. Bridge projektin tiimeissä tapahtui muutoksia ja myös me saimme tiimiimme uuden jäsenen Venäjältä. Otimme alustavan kontaktin häneen ja perehdytimme hänet jo sovittuihin asioihin.

Viikko 8

sunnuntai, maaliskuu 10th, 2019

Aloitimme viikon pitämällä sovitun Skype palaverin Venäläisen opiskelijan kanssa. Tiimimme ohjaajana toimiva Teresa Chen tuli alkuun varmistamaan, että homma lähtee liikkelle ja varmista samalla ettei mellä ole ongelmia. Palaveri sujui suhteellisen hyvin, vaikkakin välillä keskustelu ei sujunut kovin sulavasti. Saimme kuitenkin tutustuttua toisiimme ja seuraavana päivänä loimme kysymyslistan, jonka lähetimme toimeksiantajalle.

Skype palaverista teimme pöytäkirjan englanniksi, jonka lisäsimme tiimin padlettiin viikon lopussa samalla, kun kirjoitimme viikkoraportin tiimin toiminnasta.

Viikko 7

sunnuntai, maaliskuu 10th, 2019

Viikko 7 alkoi Bridge projektin ”Kick off” tapahtumalla Ma 11.2. Olimme koko luokkana Adobe connectin kautta yhteydessä muihin kouluihin, jotka ovat osa projektia. Projektin johto kävi läpi sisältöä ja aikataulua. Otimme tiimiläiseni kanssa yhteyttä Murmanskissa olevaan opiskelijaan, joka on osa tiimiämme ja saimme vihdoin sovittua Skype palaverin Ma 18.2.. Teimme ennakkoon valmiiksi englanninkielisen asialistan palaveria varten..

Teimme myös avainsanatutkimusta toimeksiantajaan liittyen ja huomasimme esimerkiksi, että Ruotsissa olevat mahdolliset asiakkaat hakevat toimeksiantajan palveluun liittyviä avainsanoja pääosin englannin kielellä.

Viikko 6

sunnuntai, maaliskuu 10th, 2019

Viikolla 6 kävimme läpi mainostamista internetissä. Saimme itsenäisesti lukea tietoa mainostamisesta googlessa ja facebookissa, sekä yleisesti kuinka digitaalinen markkinointi tapahtuu. Tein muistiinpanot opitusta ja Torstaina 7.2 kävimme tulokset läpi learning cafe metodin avulla. Jakauduimme pöytäkuntiin ja jokainen sai aiheen, joka käytiin läpi pöytäryhmän kanssa. Meidän pöytä käsitteli hakukoneoptimointia. Kirjoitimme isolle paperille ajatukset ja sitten minä jäin ”puheenjohtajana” pöytään kun muut siirtyivät seuraavaan pöytään. Esittelin ajatuksemme seuraavalle ryhmälle, he kertoivat omat ideansa ja tämän jälkeen ryhmät siirtyvivät taas uuteen pöytään ja sama käytiin prosessi käytiin uudelleen läpi. Lopuksi tuotokset esiteltiin koko luokalle.

Loppuviikosta perehdyimme myös hieman bridge projektin toimeksiantajaan ja valmistauduimme seuraavan viikon bridge aloituspalaveriin. Oman ryhmäni toimeksiantaja on BeSmart Consulting.

Viikko 5

sunnuntai, maaliskuu 10th, 2019

Viikolla 5 kävimme läpi edellisessä blogissa mainitsemani kulttuurit etätehtävän. Tässä esityksen sisältö oli vapaamuotoisempi pecha kucha verrattuna. Oma aiheeni oli Intia, jonka valitsin maan mielenkiintoisuuden takia. Opin tehtävää tehdessäni paljon tietoa maan toimintatavoista ja huomasin selkeitä eroja esimerkiksi Suomeen verrattuna. Maana Intia on paljon konservatiivisempi Suomeen verrattuna ja hierarkia korostuu liike-elämässä. Myös muiden tekemissä esityksissä nousi esille yhtäläisyyksiä Kiinan kanssa. Esimerkiksi ns. kasvojen menettäminen on useaissa maissa todella vakava tilanne ja tästä syystä liikekumppaneiden saattamista ”huonoon valoon” tulisi välttää. Itse esitys onnistui minulta hyvin ja palaute oli melko samanlaista pecha kuchan kanssa.

 

Viikko 4

sunnuntai, maaliskuu 10th, 2019

Lukukauden opinnot alkoivat viikolla 4.

Meille oli ennakkoon annettu kaksi etätehtävää, jotka piti olla tehtynä ennen opintojen jatkumista 22.1. Tehtävistä toinen oli ns. Pecha Kucha esitys jossa esitetään 20. dian powerpoint esitys, siten että yksi dia on esillä 20 sekunttia ennen kuin vaihtuu seuraavaaan. Omana aiheena esityksessä oli Inbound- markkinointi, johon olin törmännyt aikaisemmin hakiessani töitä digitaalisen markkinoinnin alalta. Esitykseni onnistui mielestäni hyvin ja myös palaute jonka sain oli positiivinen.

Toinen etätehtävä oli eri kulttuureihin liittyvä powerpoint esitys. Kerron tästä lisää seuraavan viikon blogissa.