Kun harrastukset ja työ täydentävät toisiaan

Kesä 2019 oli täynnä muotoilijalle sopivia matkakohteita sekä työn että vapaa-ajan puolesta. Blogissa on ollut jo esillä tekemämme benchmarking-matka Savonlinnaan, Mikkeliin ja Fiskarsiin, mutta pääsin omalle luovalle matkalle myös vapaa-ajallani. Sain keväällä äitienpäivälahjaksi mieheltäni ja lapsiltani Anu Pentikin ja Riina Kittilän vetämän keramiikkakurssin, ja heinäkuun lopulla ajelin Posiolle viikonlopuksi.

Kuva 1. Helteinen Kitkajärven ranta majapaikassani Lomakeskus Himmerkissä.

Keramiikkakurssi kesti kolme päivää, perjantaista sunnuntaihin, ja kurssilla keskityttiin keramiikan kuvioimiseen eri tekniikoilla. Kurssilla oli yhteensä viisitoista osallistujaa eri puolilta Suomea, ja osaamisen taso vaihteli ammattilaiskeraamikoista minun kaltaiseeni keramiikkanoviisiin. Valmiin keramiikan kuvioinnin lisäksi pääsimme kokeilemaan myös saven muovailua ja engobe-tekniikkaa itse rakentamallemme pinnalle.

Kuva 2. Luonnos, ja juuri oikean vaalean pinkin värisävyn valintaa studioväreistä.

Käytössämme olivat tehtaan tilat, studiovärit ja laaja valikoima erilaisia Pentikin valikoimaan kuuluvia astioita, joille pääsimme tekemään kuviointia. Piirrän päivittäin, mutta löysin aivan uutta rentoutta tekemiseeni itselleni uusien tekniikoiden kautta. Tehtaalla urakoitujen päivien jälkeen kuljetin vielä majapaikkaani Lomakeskus Himmerkiin muutaman keskeneräisen lautasen, joita kuvioin yömyöhään Kitkajärven rannalle perustamassani työpisteessä, ja aamulla hiivin takaisin tehtaalle hyvissä ajoin ennen kurssin virallista alkamisaikaa. Kurssin loputtua polttouunia jäi odottamaan kymmenkunta erilaista uniikkia vatia, kulhoa ja lautasta, jotka toimitetaan lähimmälle Pentikille polton jälkeen. Maltan tuskin odottaa jälleennäkemistä!

Kuva 3. Keskittynyt keramiikkamatkailija yötöissä Kitkajärven rannalla.

Kuva 4. Kurssin aikana valmistuneita töitä matkalla polttoon.

Pentikin tehtaan tilat tarjosivat luontevan ympäristön kurssin pitämiselle, ja porukkamme mahtui loistavasti syömään ja kahvittelemaan tehtaan ruokasaliin. Kurssiin kuuluivat paitsi lounaat ja kahvit tehtaan ruokalassa, myös visiitti Pentik-kartanolle Timisjärvelle, jossa pääsimme kuulemaan Anun kertomia tarinoita talon vaiheista, nauttimaan kartanon nokkospiirakkaa ja vielä rantasaunan lempeisiin löylyihin. Timisjärven vesikin oli aivan linnunmaitoa!

Kuva 5. Timisjärven kaunista järvimaisemaa.

Ennen kurssille lähtöä lupauduin kirjoittamaan Lapista käsin -blogiimme kokemuksia “keramiikkamatkailijan” näkökulmasta, mutta täytyy tunnustaa: heti ensimmäisisistä pensselinvedoista lähtien tempauduin niin syvälle keramiikan maailmaan, että tuntui, että henki kulki kunnolla vasta maanantaina koti-Rovaniemellä.

Muutama päivä tämän elämysrikkaan viikonlopun jälkeen olen miettinyt sitä, mikä teki keramiikkareissustani niin suuren ja kokonaisvaltaisen elämyksen. Listalle pääsevät ainakin helteinen Posio, kirkasvetiset järvet, ihanat kurssin vetäjämme Anu ja Riina, uuden oppiminen, Pentikin tuotannon vaiheisiin kurkistaminen, tekemisen ilo, taustatarinat Anu Pentikin uniikkikeramiikan takana, mukavat uudet tuttavuudet… kolmen lapsen äidille myös mahdollisuus uppoutua pelkästään omaan taiteelliseen tekemiseen kolmeksi päiväksi (ja kahdeksi yöksi…) oli suurta luksusta!

Kuva 6. Anu Pentik ja uniikkiteos appelsiineista Timisjärvellä.

Käsityömatkailijan ja yksittäisen käsityöyrittäjän näkökulmasta Pentik on suuri toimija, jonka tilat mahdollistavat hyvin monenlaista toimintaa isoillekin ryhmille. Kurssin jälkeen jäin pohtimaan, mikä voisi olla yksinyrittäjän tapa laajentaa toimintaansa matkailusektorille? Otatko pajaasi eksyvän vierailijan mukaan värjäämään lankoja luonnonväreillä tai viereesi kiinnittämään pihdeillä hopearenkaita lusikoihin? Tarjoatko tutulle matkanjärjestäjälle muutamaa kurssiajankohtaa vuodessa, jolloin keskityt opettamaan isommalle ryhmälle räsytyynynpäällisen kudontaa kangaspuilla? Vietkö väkeä kanssasi keräämään nokkosia, ja postitatko osallistujille myöhemmin itsepoimitun villiyrttituotteen? Tapoja on varmasti monia, jään innolla odottamaan mitä täydennyskoulutukseemme osallistuvat käsityöläiset vuoden kestävän koulutuksen aikana ehtivät kehittämään!

Elokuisin terveisin,

Laura

Psst… Täydennyskoulutukseemme on mahdollista hakea vielä tämän kuun loppuun asti, haku päättyy 26.8.2019. Toivottavasti tapaamme!

Leave a Reply

Your email address will not be published.