Tehtävä 1. Hyvinvointiteknologia maailmalla / Somnox-tyyny

Somnox-robottityyny on keksintö uniongelmista kärsiville. Robottityynyn ajatuksena on saada uni nopeammin, nukkua pidempään sekä herätä virkeämpänä. Somnox on kehitetty Alankomaiden suurimmassa teknillisessä yliopistossa yhteistyössä uniasiantuntijoiden kanssa. Somnox auttaa nukahtamaan, eikä sitä panna pään alle tyynyksi, vaan se otetaan syliin unikaverin tavoin.

 

Robottityyny seuraa käyttäjänsä hengitystä sekä unta ja luo oman hengitysrytmin, jonka rauhalliseen tahtiin robottia syleilevä käyttäjä sitten alkaa hengittää ja lopulta nukahtaa. Somnoxin saa myös ääntelemään paijaavasti ja heijastamaan rauhoittavaa valoa. Tyyny sisältää ääniä mm. sydämen sykettä ja rauhoittavaa musiikkia, mutta siihen voi myös ladata musiikkia, jonka itse kokee rauhoittavaksi, jos laitteeseen valmiiksi ladattu ääni ei ole itselle mieluisa. Somnoxin voi asettaa myös herättäväksi laitteeksi ja herätyksenkin unikaveri tekee lempeästi.

Erilaisten tunnistimien avulla Somnox kerää jatkuvasti dataa nukkujan yöllisistä tavoista ja kehittää datan perusteella yksilöllisesti räätälöidyn uniohjelman. Älykäs robotti kerää tietoa ja oppii jatkuvasti parantamaan kykyään auttaa ihmistä nukahtamaan paremmin.

Somnox on saanut hyvän vastaanoton, ja laitteelle on perustettu Kickstarter-joukkorahoituskampanja. Kampanja on saavuttanut rahallisen tavoitteensa ja Somnox-tyynyjen arvioitu toimitus olisi lokakuussa 2018.

 

  • Ryhmä 4.

 

Lähteet:

https://www.digitaltrends.com/cool-tech/somnox-robotic-pillow/

https://www.youtube.com/watch?v=

https://meetsomnox.com/

https://sleepgadgets.io/somnox-sleep-robot/

https://tekniikanmaailma.fi/tassako-apu-unettomuuteen-pahkinanumuotoinen-robottityyny-sopeutuu-ihmisen-hengitysrytmiin/

 

4 thoughts on “Tehtävä 1. Hyvinvointiteknologia maailmalla / Somnox-tyyny

  1. Mielenkiintoinen robottityyny; voisi varmaan olla hyödyllinen levottomasti/huonosti nukkuvilla lapsilla, vanhuksilla tai vammaisilla. Tämäkin kerää nukkujasta dataa; saako sitä näkyville johonkin apsiin? Tämä ei mulle selvinnyt blogista. Myös hinta aina kiinnostaa 🙂

    • Kyllä vain, tähänkin oli saatavilla kännykkään ladattava apsi. Hinta oli tyynylle n. 500e.

  2. Mietin myös ihmisille joilla stressi, voisi auttaa nukahtamisessa mahdollisesti ilman lääkitystä.

    • Hei Hanne, näin juuri itsekkin mietin asiaa että olisi hienoa tuotteen hyödyntämistä.

Leave a Reply to ttormalehto Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *