Lähimatkat osana ympäristökasvatusta
Teksti ja kuva: Jenni Karjanlahti
Koulupäivän aikana tapahtuvat vierailut läheiseen metsään mielletään usein vain osaksi ympäristökasvatusta, jonka toteuttamisen lähiluonto mahdollistaa. Samalla kyse on kuitenkin hetkestä, jossa poistutaan luokkahuoneesta ja suunnataan lähellä sijaitsevaan kohteeseen, jota tarkastellaan uusilla tavoilla. Tuttu lähimetsä muuttuu oppilaille paikaksi, jota tutkitaan ja havainnoidaan, ja jossa koetaan uusia asioita – aivan kuten matkallakin.
Juuri valmistuneessa pro gradu –tutkielmassani tarkastelen ympäristökasvatuksen ja lähimatkailun suhdetta toisiinsa sekä koulupäivän aikana tapahtuvien luontokokemusten, kuten lähiluontoon tehtävien retkien, merkitystä lasten luontosuhteen kehittymiselle. Toteutin tutkimukseni haastattelemalla viittä luokanopettajaa ja analysoin aineistoni temaattisen analyysin avulla.
Matkailututkimuksessa matkailu on perinteisesti yhdistetty fyysisesti kauas matkustamiseen, irtaantumiseen omasta arjesta sekä uusiin, vieraisiin kulttuureihin ja maisemiin.1 Viime vuosina käsitys matkailusta on kuitenkin alkanut muuttua. Erityisesti lähimatkailua käsittelevässä tutkimuksessa on alettu korostaa sitä, ettei matkailun ydin ole kohteen etäisyys, vaan tapa, jolla kohde ja ympäristö koetaan. Tututkin paikat voivat näyttäytyä elämyksellisinä ja merkityksellisinä, kun niitä tarkastellaan matkailijan näkökulmasta.2
Yhteiseloa Antroposeenin aikakaudella (ILA) -tutkimusryhmän tutkimuksen mukaan lähimatkailun potentiaali on sen avoimessa ja monimuotoisessa luonteessa, jonka myötä läheisyyden ajatus voidaan sisällyttää jo olemassa oleviin matkailun muotoihin ja keskusteluihin. Lähimatkailu voi olla muuttamassa matkailuun liittyviä vakiintuneita ajatustapoja sisältäpäin, eikä sitä tulisi kehittää vain vastakohdaksi globaalille massaturismille.3
Lähimatkailuun liittyy vahvasti ajatus läheisyydestä. Kyse ei ole vain etäisyydestä, vaan myös emotionaalisesta suhteesta ympäristöön. Matkailullinen kokemus voi syntyä hetkestä, jossa ihminen pysähtyy havainnoimaan omaa arkista ympäristöään uudella tavalla. Koulupäivään sisältyvien retkien myötä lähiluonto voi saada täysin uudenlaisia merkityksiä, ja raja arkipäiväisen ja matkailullisen kokemuksen välillä voi häilyä. Tällöin tututkin paikat voidaan nähdä uusina ja merkityksellisinä.2 Retkillä matkailullinen kokemus rakentuu erityisesti oman lähiluonnon kokemisen ja havainnoinnin, sekä uusien asioiden oppimisen kautta.
Lähimatkailu voi auttaa ihmisiä rakentamaan syvempää suhdetta omaan elinympäristöönsä. Kun ympäristö tulee itselle merkitykselliseksi, vahvistuu samalla myös halu huolehtia sen hyvinvoinnista. ILA-tutkimusryhmän mukaan lähimatkailua ei nähdä tällöin vain vaihtoehtona kaukomatkailulle, vaan tapana rakentaa vastuullisempaa ja syvempää suhdetta omaan arkiseen ympäristöön.3
Tähän peilaten koulun metsäretkiltä saatavat kokemukset voidaan myös määritellä matkailukokemuksiksi; oppilaat viettävät aikaa heille arjesta tutussa ympäristössä, havainnoivat ja kokevat uusia asioita, irtautuvat hetkellisesti koulun tavallisesta rytmistä ja muistelevat retkiä jälkeenpäin.
Tutkimuksessani haastattelemani opettajat korostivat erityisesti kokemusten ja tunteiden merkitystä luontosuhteen rakentumisessa. Luontosuhteen ei nähty syntyvän luokkahuoneessa kirjasta lukemalla, vaan luonnossa olemisen, tekemisen ja kokemisen avulla. Oppilaiden haluttiin saavan tunteita herättäviä ja mieleenpainuvia kokemuksia, jotka voisivat vahvistaa kiinnostusta omaa ympäristöä kohtaan myös tulevaisuudessa. Tärkeimmäksi asiaksi retkillä koettiin se, että oppilaat pääsisivät olemaan aktiivisia luonnossa ja tutkimaan omaa ympäristöään vapaasti.
Tuloksissa nousi esille opettajien kokemus siitä, että koulu voi vaikuttaa oppilaiden luontosuhteeseen merkittävästi. Lähiluontoon tehtävien säännöllisten retkien avulla luonto tulee oppilaille tutuksi ja turvalliseksi paikaksi. Samalla oppilaat oppivat havainnoimaan ympäristöään uudella tavalla; tuttu metsä ei olekaan aina samanlainen, vaan se on jatkuvasti muutoksessa esimerkiksi vuodenaikojen mukaan.
Luontosuhde kehittyy parhaiten luonnossa olemalla ja toimimalla, tavoitteellisissa ja ei-tavoitteellisissa hetkissä. Lähiluonto tarjoaa helposti saavutettavan ympäristön, joka mahdollistaa luonnossa hengailun ja läsnäolon matalalla kynnyksellä.4 Luontoympäristö ei määritä ennalta, miten ja milloin sen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa, toisin kuin usein vahvasti strukturoitu luokkahuone. Vaikka luonnossa tapahtuva toiminta, kuten kivien kantaminen, ei näyttäytyisi pedagogisesti merkittävänä, se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi merkityksetöntä. Luontosuhde syntyy luonnossa olemalla ja esimerkiksi ihmisen ja ei-inhimillisen materiaalin, kuten kivien, kohtaaminen on osa tätä olemista.4
Ympäristö voi näyttäytyä kiinnostavana myös silloin, kun vierailulla ei ole varsinaista matkailullista intentiota.4 Lähimatkailu voidaan nähdä jatkumona arjessa saataville kokemuksille, joissa arkinen ympäristö saa uusia merkityksiä kokemisen, oppimisen ja vuorovaikutuksen kautta. Koulupäivän aikana luontoon tehtävien retkien vaikutukset oppilaiden motivaatioon ja luontosuhteeseen, sekä oppilaiden itsensä retkille antamat merkitykset voidaan nähdä lähimatkailun näkökulmasta merkityksellisinä. Kun oppilaat kokevat luonnossa olemisen mielekkäänä, kynnys viettää aikaa luonnossa myös koulupäivien ulkopuolella voi laskea.
Ehkä juuri tästä syystä ympäristökasvatus ja lähimatkailu liittyvät toisiinsa yllättävänkin luontevasti. Koulukontekstista tarkastellessa lähimetsä ei ole vain oppimisympäristö, vaan paikka, joka kasvattaa valmiuksia nähdä oma ympäristö potentiaalisena kohteena matkailulle ja vapaa-ajan toiminnalle. Kaikkein merkityksellisimmät matkakokemukset eivät välttämättä löydykään kaukaa – joskus ne voivat löytyä jopa koulun lähimetsästä.
Lähteet
1 Rantala, O., García-Rosell, J.-C., Haanpää, M., Haapakoski, A.-E., Hakkarainen, M., Höckert, E., Jutila, S., Lüthje, M., Nousiainen, M., & Veijola, S. (2024). Kriittinen yhteiskuntatieteellinen matkailututkimus Suomessa. Matkailututkimus, 20(1), 48–74. https://doi.org/10.33351/MT.144364
2 Jeuring, J., & Diaz-Soria, I. (2017). Introduction: proximity and intraregional aspects of tourism. Tourism Geographies, 19(1), 4–8. https://doi.org/10.1080/14616688.2016.1233290
3 Rantala, O., Salmela, T., Valtonen, A., & Höckert, E. (2020). Envisioning Tourism and Proximity after the Anthropocene. Sustainability 2020, Vol. 12, Page 3948, 12(10), 3948. https://doi.org/10.3390/SU12103948
4 Rautio, P. (2013). Children who carry stones in their pockets: on autotelic material practices in everyday life. Children’s Geographies, 11(4), 394–408. https://doi.org/10.1080/14733285.2013.812278