Outi Kugapi

Eniten kommentoidut kirjoitukset

  1. Puulusikkaprojektista mallia ohjelmapalvelun ideointiin — 1 comments
  2. Käsityöfestaroimassa Helsingissä — 1 comments

Author's posts

Lapin luova ydin matkailun vetovoimaksi

  Lapista käsin -hanke käynnistyi keväällä 2019 palvelumuotoilutyöpajoilla sekä käsityöläisten ja matkailuyrittäjien haastatteluilla. Sekä pajoissa että haastatteluissa kartoitimme toiveita ja tarpeita täydennyskoulutukseen. Työpajoissa ja haastatteluissa ilmeni, että käsityöläiset pitävät ansaintakeinojensa monimuotoistamista välttämättömänä. Tähän asti huomio on ollut käsityötuotteiden suunnittelussa ja valmistamisessa. Matkailun avulla asiakaskuntaa pyritään laajentamaan, ja tuotteita voidaan markkinoida matkamuistoina. Toimintaan liittyy kuitenkin useita …

Jatka lukemista

Kohti omannäköistä elämää

Olen Elina Huttunen. Olen valmistunut Lapin yliopistosta Taiteiden tiedekunnasta taiteen maisteriksi vaatetuspuolelta ja tehnyt lisäksi erilliset opettajan pedagogiset opinnot. Muutin valmistumiseni jälkeen Länsi-Lappiin Muonioon. Lasten syntymän jälkeen opetin Muonion peruskoulussa ja lukiossa kuvataidetta ja käsitöitä viisi vuotta. Työkokemus opettajana oli erittäin opettavainen ja antoisa. Tuona aikana pitkäaikainen unelma omasta tuotemerkistä ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. …

Jatka lukemista

Omaa yrittäjyyspolkua etsimässä

Käsillä tekeminen on ollut luontainen osa elämääni jo hyvin pienestä pitäen. Perheeni ja sukuni ovat arvostaneet aina käsillä tekemistä ja monella onkin vuosien saatossa kertynyt taitoja työstää itse mieluisempina kokemiaan materiaaleja. Olen itsekin kokeillut vuosien saatossa monenlaista, tutuksi ovat tulleet niin öljy-, akryyli- kuin akvarellimaalauskin. Silkkiä ja posliiniakin olen maalannut sekä tehnyt keramiikkatöitä. Pohjoisen käsityöt …

Jatka lukemista

Lapinkettu – vanerikoruja ja taidetuotteita

Olen Saana Lapinkangas, nuori yrittäjä Rovaniemeltä. Alunperin olen Oulusta, mutta muutin Lappiin pari vuotta sitten opintojen perässä. Yritykseni Lapinkettu valmistaa vanerikoruja ja taidetuotteita. Pitkän matkan kulkenut Lapinkettu toimiikin nykyään eräänlaisena luovuuden ja uusien ajatusten kanavana, jonka avulla voin tuoda esiin muutoin pöytälaatikossa pysyvät teokseni ja taitoni. Opiskelen juuri Lapin yliopistossa graafista suunnittelua, mutta aiemmalta kouluukseltani …

Jatka lukemista

Ajatuksia arktisen muotoiluyrittäjyyden alkumetreiltä

  Työtäni on aina vienyt eteenpäin uteliaisuus, kehittymisenhalu ja yrittäjähenkinen suhtautuminen omaan tekemiseen. Vei kuitenkin aikaa ennen kuin perustin ihka oman yritykseni. Suomen Yrittäjien järjestämän koulutuksen pitchauskilpailun voittaminen innoitti viimein täyttelemään perustamislomakkeet puolitoista vuotta sitten. Yritykseni toiminta on vielä alussa, mutta alkumatka on ollut inspiroivaa ja opettavaa. Tärkeintä minulle on kehittää omaa osaamistani suunnittelijana ja …

Jatka lukemista

Julia Allemann – LAURI Guest house

Olen Julia Allemann, nuori saamelainen yrittäjä. Muutin Venäjältä Suomeen seitsemän vuotta sitten. Perheeni on lähtöisin Vienanmereltä, jossa he asuivat hyvin pienessä kylässä, mutta josta heidät pakotettiin muuttamaan isompaan kaupunkiin. Itse olen kasvanut isossa kaupungissa. Osa perinteistä katosi kaupunkiin muuton seurauksena, mutta olen silti lapsuudesta lähtien seurannut läheltä, kuinka isoäitini ja äitini tekivät perinteisiä vaatteita, kenkiä …

Jatka lukemista

Metsän Lumo – tuohikoruja Kemistä

Olen korutaiteilija Aino Ylifrantti ja syntyisin pienestä maalaiskylästä n. 40 km Rovaniemeltä Kemin suuntaan. Sain asua lapsuuden turvallisessa maalaistalossa ja hoidimme kokoperheen voimin karjaa ja teimme maatalon töitä. Isä rakensi kaiken itse; talon ja navetan ja äiti kutoi sukkia ja lapasia, joten jo pienestä opin, että itse voi tehdä aika paljon kaikenlaista. Luonto tuli minulle …

Jatka lukemista

Inari handicrafts

My name is Anne and I have a one woman’s company in Inari, Inari handicrafts. Under the Finnish flag I design and make by knitting and weaving woollen, silk-woollen and linen shawls. My history started already in childhood and I have inherited weaving from my mother and other handicraft enthusiasm from my father. But that …

Jatka lukemista

Ateljee Lumimetsä, rakkaudesta pohjoiseen luontoon ja maaseutuun

  Arktista kauneutta   Olen Hanna Posio, kuvataiteilija ja kuvittaja. Valmistan kuvia useilla eri tekniikoilla. Taidetuotantoni halusin laittaa yrittäjyyden raameihin joitakin vuosia sitten. Syntyi Ateljee Lumimetsä, mikä kertoo kotini ja ateljeeni sijainnista lumisen metsän keskellä Posion Maaninkavaarassa. Maaseutumiljöö on erityisen lähellä sydäntäni. Tuotan kuvia originaaliteoksiksi ja osa siirtyy ”jatkojalostukseen” erilaisiksi sisustustuotteiksi. Juuri tällä hetkellä tekemiseni …

Jatka lukemista

Haaveena harrastuksen kehittäminen yrittäjyyden suuntaan

Olemme Irina Salomaa ja Sirpa Tanhua Ivalosta. Harrastamme neulekoneneulontaa erilaisista villalangoista. Olemme kehitelleet kääntöpipon ja huivin, värileikiksi kaamokseen. Meille neulekoneella tekeminen on koukuttavaa. Se voi olla nopeaa: jokaisella kelkan vetasulla saa valmiiksi kerroksen silmukoita. Kappale kasvaa silmissä, lanka juoksee ja kelkka rahisee neuloja vasten. Flow! Tätä haluan tehdä. Muuta maailmaa ei olekaan. Kaksinkertaisia pipoja ihanista …

Jatka lukemista