Monesti sitä huomaa ajattelevansa, että MOOC tarkoittaa opiskelijan yksinäistä puurtamista, lähdeteosten lukemista, luentotallenteiden katsomista ja monivalintatenttien tekemistä. Vaikka tilanne voikin joskus olla tällainen varsinkin xMOOC-tyyppisten toteutusten kohdalla, niin on ehkä turha rajata MOOCia näin kapeasti. Itse asiassa hyvin monet MOOCit painottuvat juurikin yhteisöllisyyteen ja osallistujien vuorovaikutukseen verkossa.
Strukturoidusta rakenteesta kohtaamispaikkojen luomiseen
Käsitteet xMOOC ja cMOOC ovat jo monelle nykypäivän opettajalle tuttuja. Vaikka molemmissa kyse on MOOCista, niin eroavat ne toisistaan huomattavasti erityisesti oppimiskäsityksen ja toteutustavan näkökulmasta. xMOOCissa painottuu valmiiksi pureskellun tiedon omaksuminen, eli opettaja laatii materiaalit, joihin opiskelija perehtyy ja joiden pohjalta osoittaa osaamisensa. Tällaisten toteutusten voidaan karkeasti nähdä pohjautuvan hyvin perinteiseen, opettajavetoiseen korkeakouluopiskeluun.
cMOOC puolestaan pohjautuu yhteisölliseen tiedon tuottamiseen ja vuorovaikutukseen opiskelijoiden kesken. Esimerkiksi Jussi Linkolan esittelemässä cMOOC-toteutuksessa kurssikokonaisuus rakennettiin siten, että osallistujien välinen keskustelu ja vertaisoppiminen mahdollistui. Toki ohjauksella oli tällaisessakin toteutuksessa keskeinen rooli, mutta Linkola tuo esiin, kuinka oppimisen keskiössä oli opiskelijoiden keskinäinen ajatustenvaihto. Kun opiskelijat erilaisista taustoista erilaisine tietoineen ja taitoineen osallistuivat keskusteluihin, niin tämä mahdollisti syvällisemmän tiedonrakentamisen ja ymmärryksen opiskeltavasta aiheesta.
Myös Päivi Timonen on esitellyt Humanistisen ammattikorkeakoulun isojen verkko-opintojaksojen kehittämisprosessia. Tavoitteena heillä oli luoda isoja ja lähes automatisoituja verkko-opintojaksoja – käytännössä siis MOOCeja. Näissä oppimisprosessin edistämiseen hyödynnetään oppimisympäristön tarjoamaa analytiikkaa, joka mahdollistaa esimerkiksi opiskelijan omien opintojen edistymisen seuraamisen.
Timonen myös mainitsee yhtenä esimerkkinä Humakin Johtaminen ja työyhteisötaidot -opintojakson, jossa on toteutuskohtaisesti aina noin 600–1200 opiskelijaa. Suoritin itse kyseisen opintojakson kesällä 2022, ja koin sen olevan erityisen onnistunut nimenomaan yhteisöllisyyden ja vertaiskeskustelun näkökulmasta. Opintojaksolla ei ollut yhtäkään monivalintatenttinä suoritettavaa sisältöä, vaan oppiminen tapahtui kirjallisesti asiasisältöjä prosessoimalla ja osallistumalla pienryhmän (noin 40 opiskelijaa) keskinäiseen keskusteluun. Tehtävien, keskustelujen ja vertaispalautteiden tehtävänannot olivat pedagogisesti laadukkaasti suunniteltuja, joten en opiskelijana kaivannut erillistä palautetta opettajalta onnistumisestani.
Digitalisaatio haastaa ja tarjoaa mahdollisuuksia arviointiin
Teknologian kehitys on edesauttanut myös arviointia esimerkiksi oppimisanalytiikan kehittymisen ja digitaalisten osaamismerkkien kehittämisen osalta. JAMKin ammatillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja Harri Keurulainen painottaakin, että oppimisen ja osaamisen arvioinnissa tärkein kysymys digitaalisen teknologian osalta on sama kuin muutoinkin kaikessa opetustoiminnassa: ”miten digitaalisten välineiden kehittyminen voidaan parhaiten saada tukemaan opiskelijan oppimista edistävää vuorovaikutusta”? Avainsana on siis juurikin vuorovaikutus.
Keurulainen myös nostaa esiin, että vaikka teknologian kehittyminen voi tarjota opettajalle arviointiin uudenlaisia menettelytapoja, on riski, että digitaalisia arviointivälineitä käytetään vain ajankäytön tehostamisen vuoksi. Tällöin voi olla vaarana taantua hieman vanhanaikaiseen summatiiviseen arviointiin ohjaavan arvioinnin sijaan, jos arviointimenetelmänä käytetään vaikkapa pelkästään testejä, tenttejä ja kokeita. Tämä voi olla haaste myös MOOC-toteutuksissa, kun tavoitteena on maksimoida opintoa suorittavien opiskelijoiden määrä.
On myös huomioitava opiskelijan arviointiosaamisen kehittäminen, johon kuuluu niin kyky ottaa vastaan palautetta kuin myös hyödyntää sitä opinnoissaan sekä toisaalta taito arvioida omaa osaamistaan ja antaa vertaispalautetta. Näin ollen on hyvä huomioida, että arvioinnin tavoitteena on aina edistää oppimista, eikä opiskelija ole tässä kohde vaan aktiivinen toimija.
Työstäessäni MOOC-tyylistä opetussisältöä omille opintojaksoilleni olen huomannut, että koen yhä tärkeäksi pitää niin sanotusti langat omissa käsissäni. Näin siis myös vuorovaikutukseen ja opiskelijan omaan pohdintaan painottuvissa tehtävissä käytän opettajan oikeutta arvioida harjoitustehtävät hyväksytty–täydennettävä-akselilla.
Voikin olla, että niiden lankojen luovuttaminen omista käsistä opiskelijalle itselleen vaatii opettajalta uskallusta hypätä tuntemattomaan sekä luottamusta opiskelijoiden omaan kykyyn suoriutua ja ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Kun olen itse asettunut opiskelijan rooliin, niin olen huomannut, että oppimista ei ainakaan omalla kohdallani paranna tai heikennä se, antaako opettaja siitä palautetta – vaikka kivaahan se on saada palautetta. Jos tiedonrakentaminen ja oppiminen on tapahtunut vuorovaikutuksessa muiden opiskelijoiden kanssa, on opettaja joka tapauksessa tehnyt pedagogisen suunnittelutyönsä hyvin.
Lehtori Minttu Merivirta (Lapin ammattikorkeakoulu)
Minttu.Merivirta@lapinamk.fi, puh +358 50 316 8286