Polkuja korkeakouluihin

Tältä sivulta löydät tietoa ja tarinoita erilaisista väylistä korkeakouluopintoihin.

Laatikon otsikkoa klikkaamalla pääset tutustumaan polkuun tarkemmin.

Avoimen väylä

Avoimen väylällä tarkoitetaan avoimia korkekouluopintoja, jotka suorittamalla voit saada opiskelupaikan korkeakoulusta. Avoimessa yliopistossa/ammattikorkeakoulussa voit opiskella yliopisto/ammattikorkeakoulun tutkintoihin liittyviä opintoja pohjakoulutuksesta tai iästä riippumatta.

Lähes kaikki yliopistot/ammattikorkeakoulut järjestävät avointa korkeakouluopetusta. Myös kansanopistojen, kansalaisopistojen tai kesäyliopistojen kautta on mahdollista opiskella avoimia yliopisto-opintoja. Avoimet korkeakouluopinnot ovat korkeakoulun opetussuunnitelman mukaisia, joten suoritukset voi hyväksyä osaksi tutkinto-opintoja. Koko tutkintoa ei voi suorittaa avoimessa korkeakoulussa, mutta avoimen korkakouluopintojen suorittamisen jälkeen voit hakea tutkinto-opiskelijaksi korkeakouluun. Hakijoilta vaadittavat opinnot ja niiden määrä vaihtelee yliopistoittain/ammattikorkeakouluttain, tiedekunnittain ja pääaineittain, joten tarkista tiedot ja hakuohjeet aina suoraan korkeakoulusta.

Lisää avoimen yliopiston opinnoista: https://opintopolku.fi/konfo/fi/sivu/avoin-yliopisto 

Lisää avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista: https://opintopolku.fi/konfo/fi/sivu/avoin-ammattikorkeakoulu

Tarinat

Ilonan tarina (6:42)

Ilona on suorittanut kolmoistutkinnon. Hän on valmistunut ravintola- ja catering-alan perustutkinnosta kokiksi ja suorittanut samalla lukion oppimäärän sekä ylioppilastutkinnon. Työelämään päästyään Ilona halusi keskittyä työntekoon ja ajatteli, ettei opiskelisi enää koskaan. Muutaman vuoden kuluttua mieli kuitenkin muuttui. Tällä hetkellä Ilona opiskelee Lapin ammattikorkeakoulussa liiketaloutta ja valmistuu tradenomiksi. Katso Ilonan koko tarina ja mitä terveisiä hän lähettää nuorille!

Terhi tarina (4:55)

Terhi on alun perin suorittanut liiketalouden perustutkinnon ja valmistunut merkonomiksi. Oltuaan työelämässä muutaman vuoden Terhi kiinnostui psykologiasta ja hakeutui avoimeen yliopistoon psykologian perusopintoihin. Hän on käynyt läpi psykologian pääsykokeet, opiskellut lisää kansanopistossa ja lopulta saanut opiskelupaikan avoimen väylän kautta. Terhi on valmistunut Lapin yliopistosta hallintotieteiden maisteriksi johtamisen psykologia pääaineena. Katso Terhin koko tarina ja mitä terveisiä hän lähettää nuorille!

Kristan tarina (9:46)

Krista on valmistunut ravintola- ja catering-alan perustutkinnosta tarjoilijaksi. Matkalle on mahtunut keskeytyneet lukio-opinnot, monenlaisia töitä ja opiskelua kohtaan syttynyt kipinä. Innostus uuden oppimiseen vei Kristan avoimeen yliopistoon hallintotieteiden opintojen pariin. Muutamien pääsykokeiden kautta opiskelupaikka avautui politiikkatieteiden ja sosiologian tutkinto-ohjelmasta. Krista on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta. Katso Kristan koko tarina ja mitä terveisiä hän lähettää nuorille!

Todistusvalinta

Ammattikorkeakoulussa todistusvalinta perustuu ammatillisen perustutkinnon tai ylioppilastutkinnon arvosanojen pisteyttämiseen. Kaksoistutkinnon suorittanut on mukana sekä ylioppilastutkinnon että ammatillisen perustutkinnon perusteella tehtävässä todistusvalinnassa. Ammattikorkeakoulujen todistusvalinnan pisteytysmallit ovat käytössä kaikissa ammattikorkeakouluissa ja kaikilla koulutusaloilla lukuun ottamatta kulttuurialaa ja tulkin koulutusta. 

Lisätietoa ammattikorkeakoulujen todistusvalinnasta: https://www.ammattikorkeakouluun.fi/hakijalle/valintatavat/todistusvalinta/#yo-pisteytys 

Valtaosa opiskelijoista yliopistoon valitaan ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Hakijoiden ylioppilastodistukset pisteytetään ja opiskelemaan pääsevät parhaat todistuspisteet saaneet hakijat. Ylioppilastodistuksen perusteella tehtävässä suora valinnassa kaikki tietyn ylioppilasarvosanan tai tietyt ylioppilasarvosanat saaneet hakijat saavat opiskelupaikan. 

Lisää yliopistojen todistusvalinnasta: https://yliopistovalinnat.fi/todistusvalinta

Valintakokeet

AMK-valintakoe on ammattikorkeakoulujen yhteinen digitaalinen valintakoe, joka tehdään omalla kannettavalla tietokoneella. AMK-valintakokeessa arvioidaan hakijan valmiuksia ammattikorkeakouluopintoihin. Valintakokeeseen ei liity ennakkomateriaalia tai -tehtäviä. Jos olet saanut opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta todistusvalinnassa, sinun ei tarvitse osallistua valintakokeeseen. Jos sinut on hyväksytty alempaan hakutoiveeseen todistusvalinnassa, voit tavoitella ylemmän toiveen opiskelupaikkaa valintakokeen kautta. 

Lisää AMK-valintakokeesta: https://www.ammattikorkeakouluun.fi/hakijalle/valintatavat/amk-valintakoe/ 

Yliopiston valintakokeella (eli pääsykokeella) valitaan noin puolet uusista opiskelijoista kanditason opintoihin. Pääsykoe voi olla käytössä myös maisteritason valinnoissa. Valintakoe testaa alan opinnoissa menestymisen kannalta keskeisiä ennakkotietoja ja -taitoja sekä yleisiä valmiuksia korkeakouluopiskeluun. Tyypillisesti yliopiston pääsykoe on kirjallinen koe. Soveltuvuuskoe voi sisältää kirjallisen kokeen lisäksi haastattelun. Taidealojen valintakokeessa voi kirjallisen kokeen lisäksi olla suullisia yksilö- ja ryhmätehtäviä. Koe voidaan järjestää joko digitaalisena tai paperisena. 

Lisää yliopistojen valintakokeista: https://yliopistovalinnat.fi/valintakokeet

Yhteistyössä

Opetushallitus rahoittaa hanketta -logo, teksti ''Opetushallitus rahoittaa hanketta''.