Psykologinen joustavuus

Tietoinen läsnäolo tarkoittaa konkreettisesti sitä, että kiinnitetään tähän hetkeen ja havaitaan tätä hetkeä tietyllä tavalla. Eli havaitaan tätä hetkeä sellaisena kuin se on, ilman arviointia ja ilman tuomitsemista. Voisi ajatella myös, että se on joustavaa havainnoimista, eli meidän huomio ei jumiudu mihinkään yksittäiseen asiaan vaan pystytään tarvittaessa havainnoimaan kaikkea sitä, mitä tässä hetkessä on tai tarvittaessa pystytään kohdentamaan se johonkin ja keskittyä siihen, jos tarve vaatii. Eli voi sanoa, että me havainnoidaan tätä hetkeä ilman arviointia ja kohdennetaan huomiota siihen, mikä tässä hetkessä on tärkeää.

Huomion pystyy keskittämään, jos vaikka lähtee ajatukset karkailemaan niin siten, että ensinnäkin huomataan se, että ollaan jääty ajatusten valtaan tai lähdetty niiden ajatusten mukaan. Eli ensiksi me huomataan se, ja sen jälkeen palautetaan huomio takaisin tähän hetkeen eli huomataan, missä ollaan ja kun me tiedetään, mikä on tärkeää, me osataan viedä huomio siihen, missä sen sillä hetkellä kannattaa olla.

Havainnoiva minä, se tarkoittaa sellaista näkökulmaa tai perspektiiviä, joka me voidaan ottaa – tai sitten voi ajatella, että se on sellainen tila, joka voidaan saavuttaa harjoittelemalla ja voisi ajatella, että siinä se ero tehdään nyt sen ajattelun kanssa. Eli silloin kun saavutetaan havainnoiva minä –näkökulma, niin saavutetaan se osa meistä, joka vain havaitsee ja silloin se tarkoittaa sitä, että me havainnoidaan tätä hetkeä – sekä ympärillä olevia että meidän sisällä tapahtuvia asioita kiinnostuneesti ja avoimesti ilman tuomitsemista. Jos me ruvetaan arvioimaan tai tuomitsemaan niin siitä voi tunnistaa, että ollaan taas niiden ajatusten äärellä – tai ajatuksista käsin katsotaan maailmaa eikä silloin enää puhtaasti havainnoida. Ja silloin, kun me puhtaasti havainnoidaan, niin on mahdollista ”nähdä” ne ajatukset, joita mieli tuottaa, siis ”kuvainnollisesti nähdä”, tai me havaitaan ne tuntemukset, joita meillä on ja me vain havaitaan ne ilman, että puututtaisiin niihin millään tavalla.

Tämä on sellainen tosi vaikea, ja moni muukin näistä taidoista on vaikea selittää, mutta etenkin tämä ja siksi se taidon harjoitteleminen on niin tärkeää, jotta me kokemuksellisesti saataisiin käsitys, siitä, että mistä tässä on nyt kyse. Ei pelkästään kielellistä kuvausta, vaan saataisiin ihan omakohtainen kokemus, että miltä se nyt tuntuu, kun havaitsen. Tai sitten me saataisiin kokemus siitä, miltä tuntuu, kun en ollenkaan havaitse tätä hetkeä, vaan olen täysin uppoutunut ajatuksiin – sekin on hyödyllinen hetki huomata tämän taidon tunnistamiseksi ja sen oppimiseksi.

Voisi sanoa, että kun me ajatellaan, niin me tuotetaan sanoja ja kuvia tällä tavalla karrikoidusti sanottuna ja silloin kun me havaitaan, niin me ei tuoteta näitä mielen tuotoksia, niitä sanoja tai kuvia, vaan silloin me vain havainnoidaan sitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu, jolloin on myös mahdollista myös havaita meidän mielen tuotoksia eli ajatuksia. 

Jos me katsotaan läppäriä ja laitetaan meidän silmät kiinni, niin mehän pystytään tuomaan se kuva, että miltä se läppäri näyttää ja pystytään pyörittelemään sitä meidän mielessä – miltä se näyttää kun me avataan se ja me voidaan avata se läppäri meidän mielessä ja katsoa, miltä sen näppäimistö näyttää, mutta siinä kohtaa on tärkeä huomata, että se ei ole se läppäri, mitä me siinä havainnoidaan vaan se on se meidän mielen tuotos siitä läppäristä ja tässä on tärkeää huomata, että ne on kaksi eri asiaa. Se meidän mielen tuotos siitä läppäristä on eri asia, kuin se läppäri, joka siinä pöydällä on. Ja sitten jos otetaan se läppäri käsiin ja ruvetaan tunnustelemaan sormilla ja havaitaan silmillä, että miltä se oikeastaan näyttää, niin siinä me tehdään sitä havainnointia. Se on ihan totta, että siinäkin voi tulla ajatuksia, mutta jos me palautetaan huomio siihen läppäriin, niin silloin me taas vain havainnoidaan asiaa, joka siinä on. 

No tässä tunteet ovat aika tärkeässä roolissa ja voi sanoa, että asiat, jotka herättävät meissä tunteita niin näin karrikoidusti voisi sanoa, että silloin siihen liittyy jotain itselle tärkeää. Ja silloin kun me ollaan kosketuksissa niiden aidosti itselle tärkeiden asioiden kanssa niin yleensä ottaen tunnekokemukset tai tunteet herää – ja jos me onnistutaan tai koetaan että ne tärkeät asiat toteutuu, niin se monesti herättää meissä niitä miellyttäviä tuntemuksia – tai jos me koetaan, että se ei toteudu se itselle tärkeä asia tai meillä on edes ajatus siitä, että se tärkeä asia ei toteudu, niin silloin se monesti herättää epämiellyttäviä tunteita ja näiden tunteiden seuraaminen on yksi hyvä keino tunnistaa se, mikä on oikeasti itselle tärkeää.

Toinen tapa on se, että voidaan ihan lähteä miettimään sitä, vaikka mielikuvaharjoituksella että miettis vaikka jonkun ajan päähän – tehtäisiin tällainen tulevaisuuden muistelu – että jos elämä olis mennyt hyvin, niin millaista elämä olisi silloin ollut – mitä olisivat ne asiat, joihin olisi halunnut käyttää aikaa ja energiaa tai mitkä ovat sellaisia asioita, että jos joku olisi niitä lähtenyt estämään tai kumoamaan, niin olisimme valmiita vaikka taistelemaan niiden puolesta tai näkemään vaivaa, että saisimme ne silti toimimaan. Tai ketä ovat ne tärkeät ihmiset, joita me haluttaisiin, että meidän elämässä on mukana. Tämä on se toinen tapa, jolla niitä pystyy lähteä selvittelemään, eli miettii sitä, että mitä olisi se hyvä elämä minun kohdalla tai millainen on se hyvä tyyppi, jollainen minä oikeasti haluankin olla. Kun me ruvetaan sanoittamaan niitä kuvauksia, niin sieltä me yleensä aletaan niitä arvoja tunnistaa.

Mielen, tai mielen tuotosten, eli ajatusten vallasta irtaantuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että me ensiksi havaitaan ne ajatukset sellaisina kuin ne oikeasti ovat – eli ne eivät ole enempää eikä vähempää kuin mielen tuottamia sanoja, lauseita tai kuvia. Ja kun huomataan se, niin näkökulma ajatuksiin on jo pikkuisen muuttunut, eli emme enää ole sen ”ajatuksen sisällä”, vaan tarkastellaan sitä ajatusta. Tässä kohtaa voisi ajatella, että ollaan aavistuksen jo irrottauduttu sen ajatuksen sisällöstä ja tätä kun harjoitellaan ja laajennetaan, sitä näkökulmaa, niin opitaan ottamaan myös vähän etäisyyttä siihen ajatukseen ja kyetään sitä kautta huomaamaan se kaikki, mitä meidän päässä tapahtuu. Silloin aletaan huomata esimerkiksi se, että siellähän on muitakin ajatuksia, kuin tuo äskeinen, mihin minä tarrauduin ja huomataan että ne ajatukset tulee ja menee.

Eli saavutetaan tällainen toisenlainen näkökulma niihin ajatuksiin sen sijaan, että me nähtäisiin maailma tai se hetki sieltä ajatuksista käsin. Havaitsemmekin siis ne ajatukset. Se tehdään käytännössä niin, että ensiksi tullaan tietoiseksi siitä, missä huomio on ja huomataan, että olen uppoutunut tähän ajatukseen ja havaitaan, että mikä tämä ajatus on ja sitä kautta ruvetaan havainnoimaan, että mitäs muuta tässä hetkessä on. Ja tällä tavalla voidaan ajatella, että ollaan onnistuttu irrottautumaan sen ajatuksen vallasta.