Puheviestintätaidot eri ammateissa

Tässä oppimateriaalissa tutustutaan eri ammateissa tarvittaviin puheviestintätaitoihin. Millaisia taitoja työssään tarvitsevat sairaanhoitaja, poliisi ja näyttelijä? Mitkä puheviestintätaidot painottuvat eri ammateissa? 

Oppimateriaaliin liittyvissä podcast -jaksoissa rovaniemeläiset äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat haastattelevat kokeneita ammattilaisia.

 

Nuorisoa kuvassa.

Sairaanhoitaja

  Tehtävät

1. Pohtikaa suullisesti ryhmässä, millaisia ennakko-oletuksia teillä on sairaanhoitajien puheviestintätaidoista. Millaisia taitoja sairaanhoitajat työssään mielestänne tarvitsevat?
2. Kuuntele Podcast “Sairaanhoitaja puheviestijänä”. Millaiset puheviestintätaidot korostuvat podcastin mukaan?
3. Nimeä nonverbaalisen viestinnän keinoja ja poimi niistä esimerkkejä.
4. Analysoi viestintäherkkyyttä ja sen huomioimista sairaanhoitajan työssä. 

5. Toiminnallinen harjoitus: Luokaa pienissä ryhmissä tilanteita sairaanhoitajan ja potilaan/työkaverin välille, joissa vuorovaikutus ei toimi tai syntyy konflikti. Esittäkää tilanteet vuorotellen ryhmittäin. Muut ryhmät arvaaavat, mistä konfliktista on kyse.

 

  Aineisto

Lue podcast

 

RITVA: Minä olen Ritva ja olen rovaniemeläinen äidinkielen opettaja. Olen kiinnostunut puheviestintätaidoista eri ammateissa. Tässä podcastissa tutustutaan siihen, millaisia puheviestintätaitoja sairaanhoitajan työssä tarvitaan.

RITVA: Kertoisitko millaisia työtehtäviä sinulla on ollut urasi varrella sairaanhoitajana?

SAIRAANHOITAJA: No ensimmäinen sairaanhoitajan työtehtävä on varmasti ollut harjoittelujen kautta lastenosastolla, josta synnyttäneiden vuodeosastolle sitten siirryin, kun olin valmistunut ja siellä tosiaan puolisen vuotta kerkesin tehdä töitä ja kokemuksena oli hienoa olla siellä miespuolisena edustajana naisvaltaisessa yhteisössä, hyvin meni, omat tietenkin kommervenkkinsä oli tässä, mutta oli oikein mukavaa ja sieltä sitten päivystykseen olen ajautunut ja siellä sitten työllistyin. Tietenkin tuli kokeiltua monenlaista muutakin harjoittelujen kautta sitten ihan yksityisellä puolella, palvelutaloja ja tällaisia ja nyt sitten viimeisimpänä sitten työtehtävien kautta sairaanhoitajana edustamassa laajennushankkeessa tämmöisessä suunnittelu ja kehittämistehtävissä. Voi sanoa, että urakehitys on ollut oikeansuuntainen, sanotaanko näin, että että oikein miellyttävä ja monipuolinen.

RITVA: Sairaanhoitajan työssä tarvitaan monenlaisia puheviestintätaitoja. Millaisia taitoja siellä tarvitaan?

SAIRAANHOITAJA: No tietenkin yksi tärkeimpiä puheviestinnän taidoista on ohjaustaidot ja sitten erilaiset, no voiko puhua kysymisen taidoista siis, että osaat esittää kysymyksesi oikealla lailla vastaanottaja huomioiden – hänen ikänsä, kulttuurinsa, taustansa, kielensä, että tulee se kysymys ymmärretysti vastaanotetuksi. Ja sitten kun asia on saatu selville, niin tietenkin ohjaaminen tulee siinä kehiin ja sairaanhoitajan työ on paljon ohjaamista erilaisissa tilanteissa. Erilaisia lääkehoidollisia tai oman hoidon tukemiseen liittyviä ohjauksia, erilaista paikasta toiseen ohjausta ja toimenpiteen aikana esimerkiksi potilaan rauhoittelua ja tällaista. Että se on tosi pitkälti semmoista ohjaamista ja potilaalle sen tilanteen kuvailemista monilla eri tavoin.

RITVA: Kuulostaa siltä, että tarvitaan paljon myös kuuntelutaitoja. Voitko kertoa niistä tarkemmin?

SAIRAANHOITAJA: Joo kuunteleminen onkin hyve ja se on minusta ihan eri asia kuin kuuleminen ja se korostuu tässä hoitotyössä. No siinä missä puhumiseen tarvitaan puheviestinnän taitoja, niin kuuntelemisessa samalla lailla, että kun olet siinä läsnä potilaan kanssa ja kuuntelet mitä hän sanoo ja voi olla, että hän ei välttämättä aina kerro koko asiaa tai kaunistelee tai ei ymmärrä sanoa sitä mitä oikeasti… no voiko sanoa, että pitäisi sanoa? Toisin sanoen potilaan ulosanti saattaa olla jollain tapaa puutteellista ja sitä kautta sitten antaa haasteita vastaanottajalle sairaanhoitajan puolella.

Kulttuurilla on merkitystä, kielen merkityksen olen huomannut hyvin selkeästi, huonolla kielitaidolla puhuva ihminen ei osaa asiaa ilmaista välttämättä oikein ja voi tulla väärinymmärryksiä siitä, miksi toinen on oikeasti hakeutunut vaikka hoitoon. Kuuntelemiseen liittyy vahvasti semmoinen empaattinen puoli myös, että sieltä löytyy sävyä ja väriä. Semmoisia tunnetiloja niistä sanoista ja lauseista, joita ei välttämättä ääneen sanota ja niitä sitten tulkitaan myös sen kuuntelun kautta.

RITVA: Mainitsitkin tuossa jo, että tulee haasteita siinä vuorovaikutuksessa potilaiden kanssa ja ehkä työtovereidenkin kanssa, niin minkälaisia haasteita siellä tulee kohdatuksi?

SAIRAANHOITAJA: No, tietenkin vähän perinteinen haaste on kiire, tai ainakin vedotaan kiireeseen. Ei olla läsnä tilanteessa riittävästi ja saatetaan sitten vaikka oikoa keskustelussa tai puhua toisen päälle tai vähän jopa, no voiko käyttää termiä vähätellä, niinku tarkoittamattaankin, vaikka keskustelun aikana. Mutta enemmän se on sitä, että kiireeseen vedoten saatetaan tosiaan sitten jättää jotain kysymättä. Tosiaan kielitaito on iso haaste. Tilannetajukin on yksi haaste, jos et tajua tilannetta, et pysty asettumaan toisen asemaan. Et osaa kysyä ehkä oikeaan asiaa, etkä osaa kuunnella sitä oikein.

Työtovereiden kanssa saattaa syyllistyä tämmöiseen ammattisanaston täyttämiseen esimerkiksi tai potilaan kuullen puhut jotain asioita, joita ei välttämättä – siis ei mitään potilasturvallisuutta rikkovia – , mutta siis asioita, jotka ei välttämättä ole miellyttäviä sen potilaan kommunikaation näkökannalta, se tilanne koskettaa välillisesti aina potilasta, vaikkei se asia koskettaisikaan potilasta. Että tavallaan rauhoitetaan se hetki potilaalle siinä vaiheessa kun keskustellaan ja silloin kun ei keskustella potilaalle, niin se on se hetki, jolloin keskustellaan ne henkilökunnan kanssa käytävät asiat ensisijassa. Keskeytykset on iso haaste kommunikaatiossa sairaanhoitajan työssä.

RITVA: No miten sitten tämmöinen nonverbaalinen viestintä elikkä ei-kielellinen viestintä näkyy sairaanhoitajan työssä?

SAIRAANHOITAJA: Parhaiten tietenki ilmeet, eleet ja äänenpaino. Sillä on iso merkitys kuulostatko empaattiselta vai etkö kuulosta empaattiselta, oletko käskevä ja ynseän kuuloinen vai todellakin semmoinen kiltti ja vastaanottavan kuuloinen ja sitä tietenkin kukin tulkitsee omalla laillaan. Jos on puutteellinen kielitaito vaikka, niin silloin esimerkiksi käsien merkitys ja eleitten käyttö korostuu aika valtavasti. On paljon turistejakin – esimerkiksi japanilaisen kanssa ollaan keskusteltu, kun itse puhun japania, niin olen pystynyt perusasioita keskustelemaan, mutta enhän minä mitään erikoissanastoja tiedä ja sitten sitä ollaan täydennetty tällä käsien liikuttelulla ja jaloilla ja muilla.

Mitä hoitotyössä nykyään tehdään paljon, niin istutaan koneella ja kirjataan asioita ja se vaikuttaa sitten siihen kokemukseen. Kun samalla kirjoitat ja teet jotain työtä siinä ohessa, kun puhut, niin se antaa tämmöisiä, niinkö ei niin mieluisia signaaleja potilaalle, että olet vähemmän läsnä ja näin, että kaikki semmoinen turha hälinä ja tekeminen pitäisi pyrkiä vähentämään. Sitten ehkä se on yksinkertaisesti se, että olet läsnä ja osoitat eleillä ja liikkeillä sen, että sinulla ei ole kiire minnekään ja kuuntelet toista.

RITVA: Siirrytään lopuksi tuonne perustelutaitoon. Miten merkitykselliseksi koet perustelutaidon omassa työssä?

SAIRAANHOITAJA: Perustelutaito on yksi tärkeimpiä työkaluja sairaanhoitajan työssä, koska ei kaikki asiakkaat, eikä kaikki ammattilaisetkaan ole sun kanssa samaa mieltä. Se on osa ammatillisuutta ja sieltä se oikeastaan se kyky perustella tuleekin, että sulla on tietty tietopohja siellä taustalla ja kokemus tietenkin näkyy siellä taustalla hyvin vahvasti. Kokenut hoitaja, joka on ollut jo pitkään töissä ja ehkä elänyt ne tilanteet jo useaan kertaan, niin vaikka tulisitte konfliktitilanne – vaikka sanotaan että haluaisit jotain hoitoa ja päästä hoitoon juuri nyt, mutta esimerkiksi päivystyksen tapauksessa voi olla, ettei kriteerit täyty ja hoito ei ole just sitä, mitä olisit itse toivonut – Tässä tilanteessa saattaa tulla konfliktitilanteita ja siinä ne perustelut on todellakin painavia työkaluja sitten hoitohenkilökunnalle. Enkä missään nimessä tarkoita, että se perustelu olisi joku, mitä väkisin syötettäisiin kellekään, vaan se pitää pystyä nimenomaan näitä verbaalisia ja nonverbaalisia ominaisuuksia hyödyntäen potilaan tilanteen mukaisesti kertomaan ne perustelut, että miksi juuri sinua ei nyt vaikka hoideta tässä hetkessä, kun toinen hoidetaan. Paljon on potilas- ja opiskelijan ohjaustakin meillä myös työssä, niin ihan niin siinäkin ne perustelutaidot on kyllä ihan todellakin tärkeitä tämmöiseen tiedon välittämiseen tuleville ammattilaisille.

 

Poliisi

  Tehtävät

1. Pohtikaa suullisesti, millaisia ennakko-oletuksia teillä on poliisin puheviestintätaidoista. Millaisia taitoja poliisit työssään mielestänne tarvitsevat?
2. Kuuntele Podcast “Millaisia puheviestintätaitoja poliisi tarvitsee työssään?” Muuttuivatko ennakko-oletuksesi poliisin tarvitsemista puheviestintätaidoista? Miten?
3. Erittele poliisin työssä tarvittavia kuuntelemisen tapoja. Valaise esimerkein.
4. Analysoi poliisin eettisen viestinnän piirteitä.

 

  Aineisto

Lue podcast

Haastateltava: Poliisi

Toimittaja: Marjo Ahopelto ja Ritva Timonen-Kunnari

Tuotanto: Marjo Ahopelto, Ritva Timonen-Kunnari, Timo Metsäjoki, Katri Kykyri (LaTu –hanke)

(tunnusmusiikkia)

RITVA: Hei, minä olen Ritva

MARJO: Ja minä olen Marjo

RITVA: Me molemmat ollaan äikän opettajia täältä Rovaniemeltä

MARJO: Me ollaan kiinnostuneita siitä, minkälaisia puheviestintätaitoja tarvitaan eri ammateissa ja tässä podcastissa me tutustutaan poliisin työssä tarvittaviin puheviestintätaitoihin.

RITVA: Millaisissa tilanteissa poliisin ammatissa tarvitaan puheviestintätaitoja?

POLIISI: Poliisin työhän on monimuotoista ja on paljon erilaisia tehtäviä, missä jokaisessa oikeastaan tarvitaan puheviestinnän taitoja. Jos ajatellaan poliisin työ vaikka kenttätyöhön, rikostutkinta –työhön ja asiakaspalvelu/päivystys –työhön, niin jokaisessa niissä tarvitaan puheviestintätaitoja ja ne esiintyy sitten vähän erilaisina taitoina näissä jokaisessa tehtävänkuvassa ja mitä ite olen tehny eniten niin olen rikospoliisina toiminut suurimman osan omasta työhistoriasta ja siellä tietynlaiset puheviestinnän taidot sitten korostuvat, ennen kaikkea se esiintyy kuulustelutilanteissa, mikä on sitä rikospoliisin päätyötä, siellä pitää olla taitava, jos sanotaan näin yksinkertaisesti.

POLIISI: Sitten jos mietitään tarkemmin, esimerkinomaisesti että missä tilanteissa ne puheviestintätaidot sitten esiintyvät, niin esimerkiksi sitten tämmöinen äärimmilleen viety tilanne on sitten kuolin viestin vieminen. Siellä joutuu miettimään niitä omia puheviestintätaitoja ja suunnittelemaan sitä, että miten asioita esittää ja minkälaista viestintää käyttää, miten keholla viestii asioita ja miten sanallisesti kertoo asioita surevilla omaisille. Sitten tietysti kuulustelutilaisuudet, niissä tietenkin tarvitaan niitä puheviestintätaitoja, jokainen kuulustelutilaisuus on vähän erilainen ja tilanne sen määrittää, että millä tavalla sitä tehtävää hoitaa ja millä tavoin sitä asioita pyrkii saamaan selville, että se on vähän tapauskohtaista. Ja nykyään sitten toimin nuorten parissa ja oikeastaan siellä on opastus- ja valistustyötä, mikä on taas vähän uus maailma mulle ja en siitä niinkään osaa vielä tässä vaiheessa kertoa. Sen, mitä on lyhyellä kokemuksella todennut, niin se on melko haastava toimintakenttä, kun nuorten kanssa toimitaan ja miten saada sitten se nuoriso kuuntelemaan minua ja keskustelemaan ja sitten myös oppimaan. Se oman viestin välittäminen heille vaatii erittäin paljon puheviestintätaitoja.

MARJO: No miten tuollaiset kuuntelutaidot, miten näkisit että ne sun ammatissa näkyy, minkälaisia kuuntelun taitoja tarvitaan?

POLIISI: Kuuntelun taidot… Nyt jos ajatellaan sitä minun edellistä toimenkuvaa poliisin työssä elikkä rikospoliisin tehtävää niin siellähän se on keskeisessä roolissa kuuntelun taidot, koska poliisin tehtävähän on pyrkiä selvittämään totuus ja totuushan selvitetään lähtökohtaisesti ihmisiä kuuntelemalla ja ihmisiltä kysymällä. Jotta saadaan tapahtumia selville, joissa ei itse ollut mukana niin se tietenkin tapahtuu sen kuuntelemisen kautta ja ihmisten kanssa keskustelemalla ja sitä pitää sitten eri tavoin kuunnella eri ihmisiä ja eri asemassa olevia ihmisiä. Jos ajatellaan, että on vaikka ihminen, joka on kokenut jonkin traumaattisen tilanteen ja sitä ollaan menty verekseltään selvittämään ja puhuttamaan sitä ihmistä, joka on voimakkaissa tunnetiloissa niin tietenkin ensinnäkin se, että saa sen ihmisen puhumaan niin se vaatii tiettyjä taitoja, mutta sitä pitää pystyä myös kuuntelemaan tietyllä tavalla ja pitää pystyä myös kriittisesti suhtautumaan siihen, mitä tämä ihminen minulle kertoo, mitkä tekijät siihen tilanteeseen vaikuttaa, onko sillä vääristyneitä muistikuvia asioista ja jännittääkö se minua, se voi olla ihan mitä vaan. Se voi olla tahallista tai tahatonta valehtelua poliisille ja sen vuoksi on erittäin tärkeää, että siihen on semmoiset lähtökohdat, että osaa kuunnella kriittisesti ja suhtautua asioihin kriittisesti ja tehdä sen ohjaamana sitten tarkentavia kysymyksiä, millä päästään sitten lähelle sitä totuutta.

POLIISI: Kuuntelijana pitää myös olla semmoinen, kun se ylipäätään sen ihmisen puhumaan saaminen saattaa olla hankalaa ja se vaatii tietynlaisia taitoja. Voi sanoa, että usein kun ihminen ei halua puhua, niin silloin poliisilla korostuu tällainen tukea antava kuuntelu, että sitä kaikin keinoin pyritään sitten omilla vuorovaikutustaidoilla tukemaan sitä kertojaa, että se saisi sanottua sen oman asian niin totuudenmukaisesti kuin hän haluaa siitä kertoa. Tietenkin sitten on erikseen nämä rikoksesta epäillyt, jossa lähtökohtaisesti rikoksesta epäillyllä on oikeus valehdella, se on automaatio, että kaikkea rikoksesta epäillyn kertomaa tulee jotenkin automaattisesti epäiltyä, että puhuuko tämä totta, koska se asetelma on se, että hänellä on oikeus valehdella poliisille ja siitä pitää erikseen myös mainita. Niihin on todella helppokin suhtautua kriittisesti. Nostaisin kyllä kriittisen kuuntelun keskeiseksi asiaksi tässä, että mikäli sitä taitoa ei ole olemassa niin on vaarana, että asioiden selvittäminen on ylipäätään hyvin hankalaa, voi joku asia jäädä selvittämättä sen takia, että ei ole ymmärtänyt ottaa kaikkia asioita huomioon eikä ole ollut tarpeeksi kriittinen asioita selvittäessä ja kuunnellessa ihmistä.

(tunnusmusiikkia)

RITVA: Siirrytään seuraavaksi kuuntelutaidoista nonverbaaliseen elikkä ei-kielelliseen viestintään. Miten nonverbaalinen viestintä näkyy ja kuuluu sinun työssäsi?

POLIISI: No sekin, varmasti jos minä ajattelen siinä rikospoliisin roolissa, mistä tykkään puhua, niin siinähän se näkyy kaikessa, ennen kaikkea rikoksesta epäillyn kohtaamisessa, siinä ensimmäisessä kohtaamisessa varsinkin kun menen ja kohtaan ihmisen, teen ensimmäiset havainnot ja yleensä ne havainnot, mitä silmin teen niin ne viestii mulle tiettyjä asioita ja ne on tietenkin omia tulkintoja siitä ihmisestä, mutta usein ne osoittautuu oikeaksi ja jos ajatellaan rikoksen tekijää niin siellä on varmasti tämmöinen niin kun käpertyminen hyvin tyypillistä, asiat voi hävettää ja jollakin tavalla ihminen pyrkii aina puolustelemaan itseään ja näitä viestejä on pääteltävissä sitten tästä kehon kielestä, ilmeistä, eleistä, tietyistä äänensävyistä ja tämmöisestä. Jos siellä vaikka jalka vipattaa, niin kyllä se tiettyjä merkkejä antaa, vaikka jännityksestä ja näitähän on paljon ja niitähän sitten automaattisesti tarkkailee siitä asiakkaasta ja tekee omia päätelmiä ja suhteuttaa sitten sitä omaa toimintaa myös siihen, että mitä ne viestit ovat. Minun tehtävä on päästä keskustelemaan ihmisten kanssa, niin on tärkeää muistaa se omakin nonverbaalinen viestintä, mitä minä viestin hänelle, millä tavoin ja tarkoitus tietenkin, jotta päästään hyvään vuorovaikutustilanteeseen niin viestiä kaikilla mahdollisilla tavoilla sitä, että minä en ole mikään vihollinen ja minä olen lähtökohtaisesti ihminen, jolle voi puhua asioista. On tärkeää, että sais sen viestittyä asiakkaalle, että olisin sellainen neutraali henkilö, jotta hänen sellaiset mahdolliset voimakkaat tunteet ei vahvistuisi, ne voi estää sitä puhumista.

MARJO: Entä millaisia konflikteja tai ristiriitatilanteita sun työssä esiintyy puheviestinnän osalta?

POLIISI: Konfliktitilanteita varmasti esiintyy ennen kaikkea järjestyspoliisin toimintakentällä. Ihmiset on siellä monesti päihtyneinä ja se tiettyjä vaikutuksia tuo siihen tietenkin, mutta sitten rikospoliisin roolissa yleensä ne ristiriitatilanteet tulee sitten tällaisissa, rikospaikoilla kun tapahtuman jälkeen sinne mennään selvittämään asioita ja usein tulee sitten kotietsintä –tehtävillä esiin kun sinne mennään toisen kotirauhan piiriin yllättäen ja se tietenkin jokaisessa aiheuttaa tiettyä tunnereaktiota ja yleensähän se on negatiivinen poliisia kohtaan. Ja minkälaisia ne (konfliktit) sitten on niin lähtökohtaisesti ne on tällaista voimakasta sanallista viestintää ja joskus tietysti jotkut reagoi niin voimakkaasti, että siinä ihan fyysisesti tulee jonkinlainen konfliktitilanne. Mutta sitten jos ajattelee omaa työhistoriaa niin en muista, että olisin kymmenen vuoden aikana kertaakaan joutunut minkään näköiseen tilanteeseen, missä ois pitänyt käyttää fyysisiä voimakeinoja. Ja se ehkä kuvaa sitä, että se rikospoliisin arki ei ole semmoista, tai ne tilanteet ei muodostu niin pitkälle, että siinä tulis semmonen fyysinen konflikti vaan tämmöisiä sanallisia ristiriitatilanteita voi tulla jostakin asiasta, mistä ollaan eri mieltä. Ylipäätään kuulustelutilaisuushan on hyvin tylsä tilaisuus ja siellä keskustellaan asiallisesti asioista tai pyritään ainakin siihen ja jos se tilanne sitten kärjistyy, niin eihän siinä ole syytä jatkaa, se ei johda mihinkään. Sen vuoksi aika vähän on tällaisia konflikti- ja ristiriita tilanteita.

(tunnusmusiikkia)

RITVA: Millainen rooli tiedon välittämisellä on sinun ammatissasi?

POLIISI: Kyllä se aika iso rooli on, poliisin työssä tiedon välittäminen. Poliisin toiminnanhan täytyy olla tällaista läpinäkyvää ja on tietty velvollisuus poliisilla ilmoittaa ja välittää tietoa kansalaisille. Vaikka olis kuinka arkaluontoinen asia, niin sillä voi olla laajempaa yhteiskunnallista merkitystä ja sen vuoksi poliisin tulee tiedottaakin kansalaisille ja tämän velvollisuuden vuoksikin se on se tiedon välittäminen ihan merkityksellistä, mutta jos mietitään sitten pienemmässä mittakaavassa, niin koko ajanhan sitä tietoa tulee välitettyä, että sitä välitetään työkavereiden kesken, rikospoliisi välittää sitä. Toimii vähän niin kuin tiedonvälittäjänä asiakkaiden välillä ja tietenkin tietoa välitetään sitten sillä esitutkinta –pöytäkirjalla, mitä siitä tutkinnasta sitten tulee ja sitä tietoa välitetään sitten syyttäjälle, oikeuslaitokselle ja kansalaisille ja niille asianosaisille, elikkä kirjoitettua tekstiä siellä sitä kautta välitetään. Vaikea sitä on tiivistää sitä, että  minkälainen… kaikille sitä tietoa välitetään, sitä vaaditaan, mutta ainahan sitä ei voi välittää, että siinä on syytä pitää sitä jonkin verran salassa ja on salassapitosäännöksetkin olemassa, että ei saa välittää. Lähtökohta on se, että tietoa välitetään ja sitä kuuluu välittää ja sitä välitetään puhumalla ja kirjoittamalla ja ehkä se jälleen kerran nousee, se esimerkki siitä kuolin viestin viemisestä. Siinä välitetään ikävää tietoa omaisille ja sitä pitää miettiä, että miten sitä tietoa välitetään, ettei aiheuteta lisää tuskaa niille omaisille kun poliisi puhumisessa epäonnistuu.

MARJO: Tässä on tullut esille, että sinun työ on aika pitkälti viestimistä, miten näkisit oman kehityskaaren, miten sellainen oma viestijyys ja viestijäkuva on kehittynyt sieltä opiskeluajoista tähän päivään kun uraa on aika paljon jo takana?

POLIISI: Kyllä se on paljon kehittynyt, jos ajattelee sitä, että minä olin varmasti koulussa se ujo ihminen, joka ei mielellään puhunut mitään, kun oli luokkakaverit kuulemassa ja varmasti lukio-aikanakin se oli, että oli hirveän kova jännittämään, ne ei olleet ikinä mulle semmoisia mieluisia tilanteita. Sitten poliisikouluun mennessä, niin siellä on saanut sellaisen tietynlaisen pohjan sille, jonkunlaista koulutusta, en nyt muista, että mitä kaikkea siellä, mutta siihen tietenkin on luotu sellainen pohja minulle, johon on ollut hyvä sitten alkaa rakentamaan sitä omaa viestijyyttä. Ajattelen näin, että työ on opettanut minua hirveän paljon ja ne erilaiset kohtaamiset ihmisten kanssa on opettanut mulle hirveän paljon siitä, että minkälainen minä olen ja miten minun kannattaa viestiä asioita. Sen olen huomannut, että kannattaa olla mahdollisimman oma itsensä niin silloin ne asiat tulee parhaiten viestittyä ihmisille, että joskus oon kokeillu ihan tahallisesti tai kokeilumielessä, että auttaisko se minun kohdalla se, että pyrkisi olemaan sellainen vahva auktoriteetti jossakin tilanteessa ja kun se ei ole yhtään minun luonteelle ominaista niin aika huonoja kokemuksia on siitä. Jos tiivistää sen niin kyllä minä siitä ujosta koulupojasta, mikä on istunut posket punaisena siellä lukion penkissä eikä ole ikinä uskaltanut puhua mitään niin kyllä se poliisin koulutus ja sitten tämä työelämä on muovannut minusta sellaisen ihmisen, että on itsevarmuus kasvanut ja rohkeus ennen kaikkea kasvanut, että uskallan mennä tilanteisiin useimmiten ja katsoa mitä se tilanne tuo tullessaan. Usein tulee olo, että on onnistunut jossakin, mutta on myös niitä oloja, että on epäonnistunut, mutta nehän ne vasta opettaa paljon. Toivottavasti sitä oppii vielä, on paljon oppimista ja näin mie myös ajattelen, että on.

 

RITVA: Laajennetaan keskustelua tuonne viihteen puolelle, koska poliisin työ on viihteessä erittäin hyvin edustettuna. Meillä on paljon televisiossakin esim. erilaisia poliisisarjoja. Vastasivatko omat oletuksesi todellisuutta näiden sarjojen näkökulmasta?

POLIISI: Poliisikoulussa muistan, että tuli Poliisit –sarja silloin ja sitä me illat siellä vahdattiin, päivät opiskeltiin, illat vahdattiin sitä ja luotiin sitä kautta tiettyjä mielikuvia poliisin työstä ja siinä hetkessä tuntui siltä, että se poliisin työ olis tällaista jännitystä ja vaarallisia tilanteita ja jatkuvaa keikan ajoa ja tämmöisiä hauskoja ja välillä vähän pelottaviakin kohtaamisia, mutta kyllä se todellisuus sitten osoitti sen, että ei se välttämättä aina näin ole. Loppujen lopuksi se oli aika erilaista se poliisin perusarki siinä, että se on kohtalaisen tylsääkin joskus, että ei ole aina mielenkiintoisia tapauksia tarjolla tai mielenkiintoisia kohtaamisia kentällä. Joskus niitä on ja onneksi niitä ei ole aina, että eihän semmoista hulabaloota jaksaisi koko ajan. Jos mietitään sitten niitä poliisista tehtyjä sarjoja, niitähän on lukuisia ja on kaikenlaista roolia tarjolla ja jos yleisesti niistä toteaa, niin niistä ei minun mielestä kovin kummoisia johtopäätöksiä sovi vetää, että se ei kyllä sitten taas todellisuutta vastaa millään tasolla. Siellä esimerkiksi Roba –sarjassa on erinomaisia hahmoja, jotka varmasti löytyy jokaiselta poliisiasemalta, mutta nehän on tietenkin luonnollisesti korostettuja hahmoja ja tapahtumat ja keikat on yliammuttuja ja ne hoidetaan eri tavalla mitä todellisuudessa. Että niistä ei kovin suuria johtopäätöksiä voi vetää, mutta paljon niissä on tuttua ja todellista myös, mutta niitä katsoessa kannattaa olla kriittinen.

MARJO: Mitä vielä tähän lopuksi kertoisit lukiolaiselle poliisin työssä tarvittavista puheviestintätaidoista?

POLIISI: Kyllä puheviestintätaidot on kirjoitustaitojen lisäksi kaikkein tärkeimpiä taitoja minun mielestä. Poliisiksi halutaan tietynlaisia ihmisiä ja lähtökohdiltaan puheviestintätaidot on tämmöisiä syntymälahjojakin monelle, toiset on vaan yksinkertaisesti parempia puhumaan kuin toiset, mutta se ei tarkoita sitä, että poliisin puolelle tarvittaisiin vaan tämmöisiä, jotka ovat lahjakkaita sillä saralla, vaan puheviestintätaitoja, kuten minun kohdalla olen kertonut niin niitä voi kehittää. En ajattele, että olisin täydellinen sillä saralla, mutta minun mielestä olen siinä hirvittävän paljon kehittynyt tässä kymmenen vuoden aikana työssä ollessa. Minua harmittaa ehkä se, että koulussa oli tietynlaiset jännitykset ja pelkotilat ja vältteli kaikkea puheviestintään liittyvää juttua, että halusi ehkä ahertaa yksin siellä tai mitä tekikään. Niin jos nyt olisin siellä lukion penkissä, niin kyllä mie pyrkisin ottamaan itseä niskasta kiinni ja menisin enemmän sinne epämukavuusalueelle, koska se on ainoa tie kehittyä näissä puheviestintä- tai vuorovaikutustaidoissa. Se ei ainakaan minun kohdalla toiminut, että juoksin pakoon niitä tilanteita. Ja mikäli poliisin työstä haaveilee niin täällä niitä ei voi sitten oikein enää juosta pakoon, että täällä ne on joko kantapään kautta opittava tai sitten tarjolla on tietynlaisia konflikteja.

Näyttelijä

  Tehtävät

1. Millainen mielikuva teillä on teatterinäyttelijän työstä? Pohtikaa käsityksiänne työhön liittyvästä vuorovaikutuksesta:
– Mitä vuorovaikutustaitoja näyttelijä työssään tarvitsee? Missä tilanteissa?
– Keiden kanssa näyttelijä on vuorovaikutuksessa?

2. Kuuntele podcast “Näytteleminen on joukkuelaji!”
– Mitkä vuorovaikutustaidot näyttelijän työssä sen perusteella korostuvat?

3. Analysoi kieltä, jolla haastateltu kertoo työstään.
– Luonnehdi hänen tyyliään puhua asioista. Mitkä kielen piirteet tyyliä rakentavat?
– Mitä kielikuvia haastateltu käyttää luonnehtimaan työtään? Mitä hän niillä tarkoittaa?
– Miten haastateltavan tyyli puhua työstään ilmentää hänen edustamaansa alaa?

4. Mitä saat tietää yleisön merkityksestä näyttelijän työssä?

  Aineisto

Lue podcast

 ULLA: Hei olen Ulla, rovaniemeläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tässä podcastissa haastattelen näyttelijää. Hän kertoo, mikä merkitys vuorovaikutustaidoilla on hänen työssään.

ULLA:Kertoisitko millainen merkitys vuorovaikutustaidoilla on näyttelijän työssä ja missä tilanteissa vuorovaikutustaidot korostuvat erityisesti?

NÄYTTELIJÄ: No vuorovaikutus sehän on, koska se on ryhmätyötä niinku mä olen aina verrannut sitä niinku joukkuetta teatterissa, elokuvassa, radiossa, jalkapallossa, jääkiekossa, kaikki on joukkuetta, niin siinä pitää ymmärtää niitä muita pelaajia ja myöskin muita näyttelijöitä, ohjaajia, puolustajia, kaikkea muuta, että se pitää niinku ymmärtää, että tämä on joukkue, että ei voi olla se, että minä pelaan yksin tässä, että muutkin pelaa. Niinku mä aina sanon, että, pitää ensin olla hyvä ihminen, sitten vasta voi olla joku joku muu.

ULLA: Mitä haasteita ryhmässä toimimiseen liittyy?

NÄYTTELIJÄ: Mitä haasteita… no voisi sanoa se, että koska pitää ymmärtää muita ihmisiä, niin se on niinku siinä haasteellista, että vaikka kuinka tekisi mieli sanoa, että “hei tää on ihan p****a tää teksti” – vaikka sielussasi sanoa sen silleen – tai “hei toi on toi on ihan typerää mitä sä nyt puhut ja mitä sä ajattelet”, mutta ei voi sanoa koska pitää kunnioittaa sitä toista ihmistä ja työryhmää, sama ko mikä tahansa työyhteisö niin sitä ryhmää on pakko kunnioittaa ja se siinä tekee sen niinku haasteelliseksi koko homman. Pitää miettiä mitä tekee.

ULLA: Mikä merkitys kuuntelemisen taidoilla on näyttelijän työssä?

NÄYTTELIJÄ: Kuuntelemisen taidoissa… Oppii kuuntelemaan muita! Että, niinku mä aina sanon, että täähän on mielettömän vaikeaa koko ajan, niinku kävellä varpaillaan paperin ohuella jäällä, että se on semmoista, että pitää koko ajan vähän kelata. Se on sitten eri homma kun mennään kotiin ja katsoo telkkaria ja tekee safkaa siinä niin siellä saa olla niinku ihan, mutta ryhmässä pitää vähän olla herkillä koko ajan, että kuunnella ja katella ja aistia ja ei voi töksäytellä koko ajan. Himassa voi välillä vähän töksäytellä, mutta siinä pitääkin vaan katsoa, että mitä mausteita laittaa soppaan.

ULLA: Siirrytään sitten näyttämön puolelle. Me yleisössä näemme vain valmiin lopputuloksen. Miten puheilmaisu eroaa näyttelijän eri estradeilla?

NÄYTTELIJÄ: Paljonkin, se on ihan selvää, että jos jos me tehdään niinku vaikka ison näyttämön hommia ja on 500-1000 ihmistä katsomassa se perimmäinen on siellä viidenkymmenen metrin päässä, niin siellähän pitää oikeasti vähän niinku puhua tuota tuolta niinku palleasta ottaa vähän tilaa ja sijoittaa se ääni tuonne tuonne noin (puhuu voimakkaalla äänellä), mutta sitten kun puhutaan radiossa, niin sitten meidän pitää puhua näin, koska se kuulija on siinä ihan vieressä (puhuu hiljaisella äänellä). Ja sitten taas elokuvassa pitää muistaa niinku tää fysiikka, miten menee ja tottakai isolla näyttämöllä myös pitää, siellä ei näy mikään semmoinen pikku sormenpää, koska ei voida isolla näyttämöllä ottaa lähikuvaa, ne on aina isoja kuvia, niin siellä pitää niinku – ei, pikkusormen liike ei näy siellä – isommassa pitää ottaa oikein käsi, elokuvassa olisi riittänyt tai voidaan leikata johonkin kahvikuppiin tai tai zoomata takkaa kriittisellä hetkellä.

ULLA: Tarkentaisitko, millä keinoilla viestit näyttelijänä nonverbaalisesti ja kehollisesti?

NÄYTTELIJÄ: No siis itse mähän oon niin sanotusti niinkun kehollinen näyttelijä, elikkä mä tykkään liikkua ja fysiikkaa ja kaikennäköistä semmoista, mutta ne on tehokkaita, että ne vaan pitää oppia esim. jos joku ihminen näyttää tai käyttäytyy tyhmästi, niin silloin helppo homma on se, että niinku et et sano sitä vaan kääntää selän – silloinhan se tulee katsomoon heti, nää lainalaisuudet niitä pitää oppia, tai niinku tutkimalla niinku näyttelijöitä elokuvissa, Robert De Niro, se on minun jumaliani. Se kun kääntyy katsomaan johonkin muualle, kun sitä tutkii, niin se kääntää yläkroppaa, bum, sivulle aina kun se käy sanomaan jotakin. Ei se käännä vaan päätään ja se on puhdasta tekniikkaa mitä niinku elokuvia katsomalla oppii mielettömästi näyttelyyn, että hei tuo käyttää tommosta tekniikkaa, hei mäkin, se on niinku – kyllä kyllä.

ULLA: Mikä on mieleenpainuvin mokasi lavalla?

NÄYTTELIJÄ: (Nauraa) Oi niitä on niin paljon. Voi herranjumala niitä on niin paljon, että voi voi, mulla on kymmeniä, kymmeniä, kymmeniä, kymmeniä, mokia että. En mä… Minkä mä voisin nostaa yhden… aa no se! Harrastajateatteri aikoina Imatralla olin tuota, vai oliko se harrastajateatteri niin mä muistan. Tehtiin Frans Wedekindin Kevään herääminen. Mä olin rehtori Sonnenstich, mä muistan sen ikuisesti ja siitä on noin 40 vuotta aikaa ja tuota siinä oli mulla kaksi pitkää monologia ja kun tuota mä löydän sen Melchiorin käsikirjoituksen, johon se on kirjoittanut jotakin tuhmia ja sit mä oon rehtori siinä semmoinen “sitten minä löysin tämän!” sit mä tajusin että ei ristus kakkosnäytöksessä mun pitää löytää tää ja sit mä katon verhoihin ja tota mun serkku oli kuiskaajana ja se siinä katsoo minua hädissään ja plaraa käsikirjoitusta, niin sitten mä välillä katson yleisöä “niin siis tämän”, “niin niin siis tämän”. Sitten mä kävelin ulos näyttämöltä, otin käsikirjoituksen, sanoin serkkupojalle haista p***a,
palasin takaisin näyttämölle. “Niin siis tämän” laitoin sen taskuun ja jatkoin monologia, voi luoja. Sit mä kysyin kaverilta: “tuota hei, näittekö mitään erikoista siinä”? Vastaus oli “ei, miten niin”? Se on jotenkin jäänyt aina mieleen. “Sitten minä löysin tämän”. Tajusin voi ristus… Tää on niinku noin 20- 30 sivua eteenpäin…

ULLA: Kertoisitko, mitä yleisö merkitsee sinulle?

NÄYTTELIJÄ: Joo yleisö merkkaa tietenkin paljon, että koska jotakin esitystä kun harjoitellaan, niin tuota siellähän ei koskaan ole yleisöä, paitsi joskus aina silloin tällöin. Mutta tota, sitten kun se juhlahetki alkaa, elikkä ensi-ilta tai yleensä niinku tää, ensi-illassa tulee se väki sinne ja sitten kun katsoo että voi luoja siellä ne on argh,ai jai jai, rakastan teitä isolla sydämellä niinku ja huh-huh, meni tunteisiin… Niin se on tärkeää. Ihmiset ovat tärkeitä ehdottomasti.

ULLA: Mitä haluaisit kertoa nuorille, jotka haaveilevat näyttelijän urasta?

NÄYTTELIJÄ: Tämä ei ole mitään niin sanotusti niinku ruusuja tai samppanjaa tai juhlia tai semmoista. No, nuoruudessa oli paljonkin juhlia, en kiistä. Mutta tuota ei tämä mitään niin sanotusti ole tälleen, että hei rahaa, mainetta ja kunniaa ei p****t tää on tää on oikeesti semmoinen niinku, että tää on vaan elämäntapa. Se pitää hyväksyä tähän kuuluu kaikenlaista. Pitää suhtautua, että ihmiset on hienoja ja tehdään se, mitä pystytään ja piste. 

 

Yhteistyössä

Lapin ammattikorkeakoulu -logo
Lapin yliopisto -logo

Lisää asiantuntijoita äänessä

Kieli, huumori ja draama Hullu, hullumpi yläaste sarjassa (8:13)

Sairaanhoitaja AMK koulutuksen esittely (4:11)