Ounasvaaran ampumapaviljonki, ampumarata ja Ounasvaaran kisat

Ounasvaaran vanhalla hiihtostadionilla ja ampumaradalla on Viljami Kaltion suunnittelema
suojeluskunnan ampumapaviljonki, aiemmalta nimeltään Ampula, joka valmistui vuonna 1927. Sota-
aikana paviljongissa oli sekä suomalaisten että saksalaisten radioasema ja henkilöstön majoitustiloja.
Suojeluskunnan ampumaradalla järjestettiin muun muassa ampumaharjoituksia ja sen ympäristössä
maastoharjoituksia.

Jatkosodan kuluessa kilpailutoiminta Suomessa elpyi sodasta huolimatta ja joitakin kisoja alettiin
järjestää. Saksalaiset esittivät vuoden 1943 alussa Suomen hiihtoliitolle toivomuksen, että heidän
sotilaansa saisivat osallistua liiton alaisiin kisoihin Suomessa. Tällöin tuli ajankohtaiseksi myös
Ounasvaaran kisojen järjestäminen. Saksalaiset järjestivät omia karsintakilpailuja, joiden perusteella
osallistujat kisoihin valittiin. Myös yhteisesikunta Roi järjesti suomalaisille omat karsintahiihdot
Ounasvaaran kisoja varten.

Ounasvaaran vanhan hiihtostadionin ympäristössä järjestettiin talvikisat sekä maaliskuussa 1943 että
maaliskuussa 1944. Saksalaiset olivat aktiivisesti mukana niin palkintojen hankkimisessa,
illanvietossa, kuin palkintojenjakotilaisuudessa. Saksalaiset halusivat kisoille näyttävät puitteet ja
siksi kisan järjestelyihin panostettiin paljon. Kisat radioitiin molemmilla kerroilla. Vuoden 1943
kisoihin osallistui suomalaisten ja saksalaisten lisäksi ruotsalaisia urheilijoita. Nimekkäimpiä
urheilijoita olivat muun muassa maastohiihdon maailmanmestarit Jussi Kurikkala ja Pekka Niemi sekä
itävaltalainen Luis Seyrling, joka voitti molempina vuosina pujottelukisan.

Kisayleisöä oli molempina vuosina tuhansittain paikalla ja kisojen aikana Kauppala oli juhlaliputettu
niin Suomen kuin Saksan ja vuonna 1943 myös Ruotsin lipuilla. Paikalla oli luonnollisesti kisojen
suojelija kenraalieversti Eduard Dietl ja muita Saksan Lapin armeijan johtohenkilöitä sekä paikalliset
suomalaiset herrat, kuten eversti Oiva Willamo ja metsäherra Jarl Sundqvist. Ounasvaaran kisoissa
kilpailtiin murtomaahiihdon ohella mäkihypyssä, yhdistetyssä, ampumahiihdossa, pujottelussa,
suurpujottelussa ja sotilaspartio -hiihdossa. Pujottelu ja suurpujottelu kilpailtiin saksalaisten
tekemällä upouudella pujottelu radalla.

Hiihtokilpailujen kisakeskus oli ampumaradalla. Ampumapaikka oli kuitenkin Kemijoen jäällä.
Mäkikilpailut hypättiin vuonna 1943 Ounasvaaran pikkumäessä ja 1944 Pöyliövaaran mäessä.
Palkintojenjaot suoritettiin saksalaisten rakentamassa Toveruudentalossa,Haus der
Kameradschaftissa, joka sijaitsi nykyisen poliisiaseman kohdalla. Sekä vuonna 1943 että 1944
järjestettiin myös lasten Konttisen kisat Ounasvaaralla.

Ampumaradalla on myös synkempää historiaa, sillä nykyisen jalkapallokentän luoteen puoleisessa
päädyssä suomalaiset teloittivat kiinni jääneitä Neuvostoliiton lähettämiä desantteja jatkosodan
aikana. Edelleen käytössä oleva Ounasvaaran hiihtoseuran entisöimä paviljonkirakennus on sodan
jälkeen aina 1960 luvun puoliväliin asti toiminut Ounasvaaran talvikisojen huoltorakennuksena ja
sittemmin muun muassa nuorisotilana.

Eduard Dietl

Kenraalieversti Eduard Dietl oli jatkosodan aikana pisimmän ajan saksalaisten armeijan komentajana
Lapissa. Hitler nimitti hänet uudeksi komentajaksi Nikolaus von Falkenhorstin tilalle tammikuussa
1942. Dietl oli suuri idealisti ja vakaumuksellinen kansallissosialisti. Siitä huolimatta hänen omien
sanojen mukaan hänelle ei tulisi mieleenkään ryhtyä tätä oppia Suomessa saarnaamaan. Toisin kuin
Saksalle Dietl piti demokratiaa sopivampana yhteiskuntamuotona Suomelle. Dietl oli Suomessa
ollessaan kuitenkin varsin pidetty, Suomen ystäväksi mielletty saksalaisupseeri. Hän oli perehtynyt
tarkkaan Suomen historiaan ja hän oli aikalaisten mukaan vahva persoonallisuus. Dietlillä oli
erikoisen hyvä kyky hoitaa arkaluonteisia henkilösuhteita. Rovaniemeläisille tuli tutuksi hänen
luiseva olemuksensa, utelias luonteensa ja eloisat silmät.

Hänet nähtiin usein kävelemässä kauppalan keskustassa. Rovaniemellä oleskelevista
saksalaisupseereista juuri Dietlin kasvot ja olemus jäi hänet tavanneiden mieleen parhaiten. Innokas
urheilun ystävä Dietl oli taitava vuorikiipeilijä, laskettelija ja murtomaahiihtäjä. Dietl oli myös
saksalaisten sotilaiden suosiossa. Hänestä on kerrottu lukuisia kaskuja. Eräänkin kerran Dietl oli
rintamavierailuilla pohjoisessa tiukkaakin tiukemman kenraali Ferdinand Schörnerin alueella.
Schörner oli ihmisenä Dietlin täydellinen vastakohta. Schörner vaati autolla liikkuessaan aina tien
täysin vapaaksi. Dietlin auto rikkoutui ja hän joutui turvautumaan moottoripyörälähetin kyytiin.
Lähetti ei väistänyt tarpeeksi pysähtyessään tien reunaan, jolloin Dietl vitsaili hänelle: “Hyvä mies!
ajakaa enemmän oikealle, jos Schörner saa minut näkyviinsä, pistää hän minut putkaan.”

Kesäkuussa 1944. Dietl matkusti Hitlerin luo keskustelemaan Suomen tilanteesta. Sen jälkeen hän
lähti kotiin lomalle, mutta lentokone syöksyi vuorenrinteeseen 23.6.1944 ja hän sai surmansa
onnettomuudessa.

Ilmatiedustelurykmentin majoitustila ja sen ympäristö

Rovaniemen Ounasvaaran alue oli jatkosodan aikana laajalti saksalaisten käytössä. Siellä oli useita
parakkialueita, sairaala-alue, leipomo, eläinlääkintä- ja kuljetuskomppanioiden alue,
turvallisuuspalvelun vankila-alue, rintamaesikunnan alue, sotilaskoti sekä tietysti Rommelin kenttä.

Lastenkodin ja Ranuantien yläpuolen maastossa Ounasvaaran lounaan puoleisella rinteellä oli
Luftwaffella eli Saksan ilmavoimilla isohko, vuosina 1942 ja 1943 rakennettu parakkileirialue.
Osa Luftnachtrichten-Regiment 56 :sta siirtyi Rovaniemelle joulukuussa 1941. Sen huhtikuussa 1943
muodostetun uuden tutkayksikön, eli toinen II./Flugmelde-Meß-Abteilungin majoitusparakkeja
sijaitsi Ounasvaaran rinteessä. Rinteen alaosassa oli joulukuussa 1940 Rovaniemelle tulleen
Fliegerführers Nordin eli Lentojohtaja Pohjoisen alueellisen päämajan rakennuksia. Fliegerführers
Nordin päämaja siirrettiin myöhemmin Norjan Kirkenesiin. Lisäksi alueella oli ainakin yksi
suomalaisen aputyövoiman eli Finnische Hilfskräften parakki.
Olemme nyt varsin ison rakennuksen, eli ilmatiedustelurykmentin majoitusparakin jäänteillä.
Rakennuksen koko on ollut noin kuusi ja puoli kertaa 28 metriä. Tämä parakki valmistui syksyllä
1943. Tämä lienee ollut lauta- tai levyparakki. Parakissa on ollut majoitustilat noin
kahdellekymmenelle henkilölle. Parakkeja lämmitettiin joskus muuratuilla uuneilla, mutta yleisimmin
kaminoilla. Polttopuun tarve oli erityisesti talviaikana erittäin suuri nimenomaan lämmityksen, mutta
myös häkäpönttö -autojen takia. Tämä on mahdollisesti ollut upseerien majoitusparakki. Parakeissa
oli varsin vaatimaton sisustus, yleensä vain kerrossängyt, yksi pöytä, tuoleja ja joitakin kaappeja.
Viihdytykseksi saksalaisille toimitettiin muun muassa kirjallisuutta, äänilevyjä sekä tietysti levysoitin
ja radio.
Saksalaisten suosimia laulajia olivat muun muassa kuuluisan Lili Marleen kappaleen levyttänyt Lale
Andersen, elokuvissakin loistanut Ilse Werner, joka lähetti Suomen kiertueellaan erityisterveiset
Lapissa oleville joukoille, vaikkei täällä käynytkään, Chilen satakieli Rosita Serrano sekä ruotsalaiset
Zarah Leander ja Sickan Carlsson. Tämän rakennuksen luoteispuolella on jo lähes maastoon
hautautunut sirpalesuoja pommituksilta suojautumista varten. Tätä aluetta ei kuitenkaan koskaan
pommitettu.
Ounasvaaran maasto oli sota-aikana hieman erilainen kuin nykyään, sillä puustoa oli jonkin verran
vähemmän nykyiseen verrattuna. Parakkien kohdalla ja niiden ympärillä ei ollut puita, eikä
tietenkään nyt kuntopoluiksi kaventuneiden alkuperäisten huoltoteiden kohdalla. Monet alueen
poluista ovat saksalaisten ajalta. Lähes kaikki lounaisrinteellä nykyisin olevat puut ovat sodan jälkeen
kasvaneet.
Tämän rakennuksen alapuolella rinteessä on myös muutamien muiden majoitusparakkien jäänteitä
sekä varastorakennuksien, käymälöiden ja kaivon jäänteitä. Paloturvallisuussyistä parakkien välillä
pyrittiin pitämään ainakin kolmenkymmenen metrin turvaväli.

Saksalaisten huolto ja yhteiseloa suomalaisten kanssa.

Tässäkin paikassa on löydettävissä jonkin verran saksalaisten posliiniastioiden jäänteitä, vaikka
melkein kaikki maan päällä näkyvä onkin siivottu pois ajat sitten. Posliinileimoista on voitu lukea,
että astioita on tuotu Saksan omista tehtaista, muun muassa Rosenthalin astioita on löydetty
runsaasti näiltä Luftwaffen eli ilmavoimien alueelta. Paljon posliinia on tuotu myös Norjasta
sikäläisen Porsgrunnin tehtailta. Saksalaiset ostivat myös Arabian posliinia, jota löytyy jäänteistä.
Mikäli tälläkin alueella joskus tehdään arkeologisia kaivauksia. Vuosikymmenten aikana kasvaneen
paksun turvekerroksen alta on varmasti löydettävissä runsaasti kaikenlaista sirpaletta ja muuta pikku
esineistöä. Myös lähistöllä piilossa olevista roskakuopista arkeologit varmaankin saisivat
mielenkiintoista materiaalia tutkimuksiinsa.
Saksalaisten elintarviketilanne oli koko jatkosodan ajan hyvä, ruoka oli varsinkin upseereilla
monipuolista, miehistöllä toki pääasiassa säilykeruokaa ja siihen kuului myös erilaisia vihanneksia,
viinirypäleitä ja luumuja. Näin ollen Saksan selustatoimisto Kommandant Rückwärtiges Armeegebiet
525 (Korück 525) antoi määräyksen, että kaikissa saksalaisissa varuskunnissa tulee jakaa lämmin
ylijäämäruoka suomalaisille sotaorvoille ja köyhille lapsille suomalaisten huoltoviranomaisten
kanssa. Rovaniemen maalaiskunnassa ja Rovaniemen kauppalassa saksalaiset joukko-osastot
antoivat huoltolautakunnan valitsemille lapsiperheille ruoka-annoksia saksalaisista
ruoanjakelupaikoista. Osittain näiden toimenpiteiden takia Rovaniemen seudulla ei sodan aikana
ollut suoranaista nälänhätää, niin kuin monella muulla Suomen paikkakunnalla, vaikka yleistä
puutetta olikin vähän kaikesta.
Jo alun perin saksalaisten kanssa oli sovittu, että he tuovat mukanaan jotakuinkin kaiken
tarvitsemansa, jottei alueen suomalainen siviiliväestö kärsisi ruoka ja tavara pulasta. Saksalaisten
huolto vaati valtavaa logistista järjestelyä, sillä kymmenet laivat toivat jatkuvasti aseita, ammuksia,
ruokatarvikkeita ja kaikkea mahdollista heidän tarvitsemaansa Suomen satamiin. Satamista tavara
jatkoi matkaansa rautatie- ja kuorma-autokuljetuksina eteenpäin valtaviin välivarastoihin ja
rintamien läheisyydessä hevosten ja muulien vetämillä kärryillä hoidettiin loppumatka. Saksalaiset
toivat mukanaan muuleja muun muassa Kreikasta, mutta ilmastoon tottumattomina ne kuolivat jo
ensimmäisen talven aikana kylmyyteen. Muualta tuodut muulit pärjäsivät paremmin.
Saksan Luftwaffella oli lentotoimintaan liittyvien yksikköjen lisäksi paljon muutakin miehistöä, kuten
ilmatorjuntayksiköitä, rakennusyksiköitä ja muun muassa omat kuorma-auto- ja hevosyksiköt.
Tälläkin alueella oli Luftwaffen kuorma-autohalleja, jotka olivat niin sanottuja kuplahalleja. Sodan
lopussa Lapissa oli saksalaisia yli 200 000 ja lisäksi suuri määrä vankeja ja työvelvollisia sekä
pakkotyöläisiä eli enemmän kuin Lapissa oli silloin asukkaita. Esimerkiksi Luftwaffen töissä oli
hollantilaisia ja virolaisia kirvesmiehiä, ehkä jopa rakentamassa näitäkin parakkeja.
Ankaran kiellon mukaan saksalaiset saivat Suomen kaupoista ostaa vain tarkasti rajattuja tuotteita.
Käytännössä asia ei ihan näin mennyt, sillä mustan pörssin kauppa kukoisti ja rahaan, kahviin,
viinaan ja makeisiin vaihtui mitä vain saksalaisten tarvitsemaa. Rangaistukset kiinnijoutuneelle
saksalaisille olivat ankarat. Kaikki saksalaisten rikokset hoitivat saksalaiset itse ja suomalaisten
rikokset suomalainen oikeuslaitos. Saksalaisilla ei ollut suomalaisiin mitään tuomiovaltaa eikä
suomalaisilla saksalaisiin nähden.

Upseerikerho ja kulttuuritarjonta jatkosodan aikana

Tällä paikalla maavallien suojassa on todennäköisesti sijainnut alueen upseerikerho, jota saksalaiset
kutsuivat kasinoksi. Kyse ei siis ollut peli luolasta. Miehistöllä oli oma sotilaskoti ainakin nykyisen
Lukkarinkadun varrella. Upseerikerho oli upseerien vapaa ajanviettopaikka, jossa järjestettiin
lauluiltoja ja joskus myös vierailevien esiintyjien, kuten laulajien tai taikureiden esityksiä. Muita
vapaa-ajan viettomahdollisuuksia niin upseereille kuin miehistöllekin oli elokuvien katsominen.
Saksalaiset toimittivat leiri alueille elokuvaprojektoreja ja filmikeloja liikkuvilla autoyksiköillä.
Elokuvia saksalaiset kävivät katsomassa myös muun muassa Kino Inarin näytännöissä ja Haus der
Kameradschaftissa eli Toveruuden talossa. Suosituimpia elokuvia olivat värielokuvat Kultainen
kaupunki, Lumpeenkukka ja Münchhausen, jotka saivat valtavia katsojalukuja kaikissa paikoissa,
joissa niitä esitettiin. Toveruuden talossa järjestettiin elokuvien lisäksi myös lukuisia
musiikkikonsertteja, tanssiesityksiä, oopperaesityksiä, taikuriesityksiä, komiikkaa ja teatteria. Yksi
suosituimmista oopperaesityksistä oli Figaron häät, jota esitettiin Toveruuden talolla peräti 35 kertaa
täydelle salille. Yhteensä esitykset näki 12 000 katsojaa.
Kuuluisimpia esiintyjiä olivat laulaja Lizzi Waldmüller, tanssija Daisy Spies ja hänen tanssiryhmänsä,
tanssija-laulaja Marika Rökk, sveitsiläinen tenori Herbert Ernst Groh ja ruotsalainen oopperalaulaja
Lisa Tunell-Scharner. Myös suomalaisia artisteja esiintyi Toveruuden talon tapahtumissa, muun
muassa tanssiduo Lucia Nifontova ja Alexander Saxelin sekä pianotaiteilija Kerttu Bernhardt.
Suomalaisten järjestämässä Asemiesillassa esiintyivät mm. sopraano Anna Mutanen,
harmonikkamestari Onni Laihonen ja koomikko Siiri Angerkoski. Toveruuden talon tapahtumiin
pääsivät osallistumaan myös suomalaiset. Rovaniemen kulttuuritarjonta oli vuosina 1943 ja 1944
ennennäkemättömän laajaa. Erityisesti koululaisille elokuvat olivat suuri tapaus. He pääsivät sisään
ilmaiseksi, jos tilaa oli.
Myös alkoholin käytöllä oli varsin iso osa pimeään ja pitkään talveen tottumattomilla ja koti-ikävää
potevilla sotilailla. Saksalaisilla oli pohjoisessa erittäin hyvät varastot niin ruokatarvikkeita kuin
alkoholia varten. Juomina heillä oli olut, viinit ja joskus konjakit. Saksalaiset toivat mukanaan myös
omat astiansa ja ruokailuvälineet.

Suomalaisten aputyöntekijöiden parakki ja työvoimakysymys jatkosodan aikana

Tällä kohdalla sijaitsi saksalaisten piirustuksien mukaan suomalaisten aputyöntekijöiden eli Finnische
Hilfskräftin parakki, joka rakennettiin marras-joulukuussa 1943. Se oli suomalaisten
puutavarayhtiöiden muodostaman Puutalo Oy :n Polar niminen lautaparakki kooltaan noin
kahdeksan kertaa kaksitoista metriä. Parakki koottiin valmista puu elementeistä. Sen pystyttäminen
kesti suomalaisilta kirvesmiehiltä pari päivää, vangeilta huomattavasti kauemmin.
Tähän parakkiin majoitettiin siis saksalaisten palveluksessa olleita suomalaisia työntekijöitä ehkä
noin kymmenestä kahteenkymmeneen henkilöä. Todennäköisesti he olivat ulkopaikkakuntalaisia,
koska heille rakennettiin oma parakki. Rovaniemeläiset olivat tietenkin omissa kodeissaan. Tämän
parakin asukkaat ovat ehkä olleet Luftwaffen pesulan työntekijöitä, jotka olivat joutuneet evakkoon
sota-alueelta. Pesula sijaitsi nykyisen Yliopistonkadun varrella.
Sodasta huolimatta sekä palkansaajien määrä että kauppalan verotulot kasvoivat räjähdysmäisesti.
Monet lähestulkoon köyhyydessä eläneet rovaniemeläiset saivat elintasoaan parannettua
aikaisempaan verrattuna. Työmarkkinoilla saksalaisten läsnäolo vaikutti merkittävästi. Ensimmäistä
kertaa suomen historiassa oli työntekijän markkinat. Suurin osa nuoremmasta miespuolisesta
väestöstä oli rintamilla, joten työpaikkoja liikenne-, kuljetus-, huolinta-, rakennus-, kauppa- ja
palvelualoilla oli runsaasti naisille ja asepalvelus ikäluokkien ulkopuolisille miehille.
Saksalaiset tarvitsivat miehiä metsä-, linnoitus-, lentokenttä- ja rakennustöihin, pilke- ja
puuhiilitehtaisiin, maanteiden tekoon ja korjauksiin sekä rahdinajoon. Naisille töitä riitti
kanttiineissa, konttoreissa, sairaaloissa, keittoloissa, ompelimoissa ja pesuloissa. Kovan
työvoimapulan takia saksalaisten maksamat palkat ammattimiehille olivat joskus kaksin, jopa
kolminkertaisia muuhun maahan verrattuna ja yleisemminkin palkkataso oli ainakin 25% korkeampi
kuin suomalaisten maksamat. Varsinkin Rovaniemen maalaiskunnan puolella monille työntekijöille ja
yrityksille jäi isoja verorästejä, kun rahaa tuli niin paljon, ettei veroja ehtinyt maksamaan.
Myös muualta Suomesta tuli työvoimaa Lappiin. Kesällä 1942 saksalaisten palveluksessa oli Lapissa
yli 10 000 työntekijää, joista osaa pimeästi tai suomalaisyritysten kautta, mikä aiheutti monille
suomalaisille yrityksille työvoimapulaa ja viivästytti monia työkohteita. Suomalaisten viranomaisten
tarkoituksena oli puolittaa saksalaisten palveluksessa olevan työvoiman määrä. Siksi
paikallisviranomaiset yrittivät saada saksalaisia palkkaamaan työntekijänsä suomalaisista yrityksistä
sen sijaan, että nämä palkkaisivat vapailta markkinoilta.
Työvoiman säännöstely-yritykset eivät tietenkään saksalaisia erityisesti miellyttäneet ja he
pyrkivätkin jopa viranomaisten määräysten vastaisesti palkkaamaan suomalaisia töihinsä. Tätä
kamppailua työvoimasta käytiin koko jatkosodan ajan palkkatasoa kohtuullistamalla. Suomalaiset
vetosivat myös Saksan ylimpään johtoon asian korjaamiseksi ja Saksan sotamarsalkka Wilhelm Keitel
antoikin määräyksen, että saksalaisten joukkojen on supistettava suomalaisen työväen määrää.
Kiintiöksi määriteltiin 4000 henkilöä, joista Luftwaffen osuus oli 3000 ja Saksan maavoimien eli
Heerin 1000.
Kevääseen 1943 mennessä kuitenkin saksalaisten palveluksessa olevan suomalaisen työvoiman
osuus väheni suurin piirtein kiintiön mukaiseksi. Tämä johtui paitsi työvelvollisuus kutsunnoista,
myös lisääntyneistä työvoiman ratsioista. Suomalaisen työvoiman saannin supistuminen aiheutti
sen, että saksalaiset joutuivat paikkaamaan työvoiman puutetta. Apuja saatiin organisaatio Todtin
työvoimasta, muista maista tuoduista työvelvollisista, palkatuista henkilöistä sekä tietysti

vankityövoimasta. Saksalaisten vankityövoiman määrä nousi Lapissa noin 30 000 henkilöön.
Työpalvelun joukoissa oli lukuisien saksan miehittäminen alueiden kansalaisia enemmän tai
vähemmän pakkotyössä.

Junaradan idän puolen taisteluasemia ja betonikorsu

Ounasvaaran junaradan viereisellä sivustalla on myös lukuisia kaivantoja, joista voi päätellä siellä
olleen paitsi taisteluhauta ja taistelupesäkkeitä, myös vartiotoimintaan liittyviä kaivantoja. Ainakin
osa näistä lienee Lapin sodan aikaisia. Vaaran laidassa radan vieressä on pitkä taisteluhautakaivanto,
taistelupesäkkeitä ja ampumapoteroita. Taisteluja tällä alueella ei kuitenkaan käyty.
Ounasvaaran alueella on myös pohjoislaidalla taistelupesäkkeitä ja siellä täällä vaaran
korkeammillakin osilla. Vaaranlaidoilla on ollut ilmeisesti pitkähkö taistelukaivantojen linja, joka on
ulottunut aina nykyisen golf -radan tienoilta Tottorakan ja Välirakan ympäristöön ja sieltä kohti
nykyistä urheiluopiston aluetta. Ehkä osittain Lapin sodan aikaisia ampuma poteroita ja
taistelupesäkkeiden jälkiä on maastossa vielä näkyvissä, mutta osa lienee jo kasvanut umpeen.
Saksalaiset hyödynsivät myös vaaran luontaisia onkaloita ja kivimuodostelmia pesäkkeiksi.
Niin sanottu betonikorsu on sisältä noin 3 x 4 metrin kokoinen ja 2 :n metrin korkuinen. Oviaukko on
betonista ja seinät on muurattu luonnonkivistä. Korsun katto on osittain sortunut, mutta muuten
rakennus on melko ehjä. Rakennuksen alueella ja hieman kauempana on muun muassa heteka tai
sen osia ja puinen ovi, joka voi olla myöhemmältäkin ajalta. Tätä korsua ovat todennäköisesti
käyttäneet saksalaiset vartiomiehet lepopaikkana ja talvisin lämmittelypaikkana. Korsu lämpesi
kamiinan avulla.

Mysteeriparakki ja taisteluhauta

Yksi parakki, josta ei ole tarkkaa tietoa olemassa, mutta jossa on näyttävä betoninen alusta sijaitsee
lähellä tornitaloja. Saksalaisten piirustuksissa tähän kohtaan oli merkitty autokorjaamo tai kuorma-
autohalli. Rakennus on voinut olla myös keittiörakennus. Betonin sisältä työntyy ulos putki, josta
sadevesi valuu pois. Rakennuksen maan pinnalla oleva betonivalu on kooltaan noin viisi kertaa viisi
metriä. Saksalaisten piirustusten mukaan rakennus on ollut kooltaan noin kymmenen kertaa
kuusitoista metriä.
Tämän rakennuksen vierestä lähtee ylärinteeseen päin pitkähkö, kaiketi Lapin sodan aikainen
taisteluhauta, tai sirpalesuoja, jonka päälinja on alun perin ollut noin kaksi kertaa 110 metriä. Linjan
päässä on ollut korsun paikka. Linjasta erkaneva varsin kapea ja matala, pitkähkö kaakonsuuntainen
kaivanto, lienee ehkä alkua lukuunottamatta joskus sodan jälkeen tehty oja. Korsusta on kaivettu
joitakin jäänteitä, muun muassa säilykepurkki ja rikkoutunut viinipullo esiin. Siellä on myös
tuoreempaa roskaa.

Lastenkoti

Entinen lastenkoti oli saksalaisten käytössä jatkosodan aikana maavoimien eli Heerin sairaalana.
Rakennus on edelleen olemassa. Lapin sodan aikana sairaala ja sen alue oli miinoitettu, mutta
miinoja ei räjäytetty. Kauppalan tuhon jälkeen sinne sijoitettiin kauppalan virastot. Kauppalan
johtaja sekä virkamiehet myös asuivat rakennuksessa. Myöhemmin se on toiminut muun muassa
lastensairaalana ja steinerkouluna.

Frontleitsstelle 42 :n parakkileiri

Tällä rautatien ja Lähteentien välisellä alueella sijaitsi rintamaesikunnan eli Frontleitsstelle 42 :n
lager Ounasvaaran leirialue, joka otettiin käyttöön 15.3.1943. Täällä oli kivikoululta siirtyneen
entisen Frontsammelstellen lukuisia majoitus ja varasto parakkeja, ilmeisesti iso toimistorakennus
autotalli, perunakellari, sauna ja pukeutumistila ja useita käymälärakennuksia – kaikkiaan noin
kolmisenkymmentä rakennusta.
Alueella oli noin 10 x 60 metrin kokoinen keskusaukio, jonka ympärillä oli neljä isohkoa rakennusta.
Alueelle oli järjestetty Rovaniemen rautatieasemalta sukkulalinja kuljetuksia varten. Kuorma-autot
kulkivat alueelle Ranuantien kautta ja jalankulkijat Ounaskosken rautatiesillan kautta ja sillan
vierestä merkittyä polkua pitkin. Osa tätä polkua on näkyvissä vieläkin. Leiri oli tarkoitettu lomalle
menevien ja lomalta tulevien sekä komennusmiesten ilmoittautumispaikaksi ja tarvittaessa myös
majoitukseen. Tänne majoitettiin myös Rovaniemen läpi meneviä yksiköitä tilapäismajoitukseen.
Yksi näistä rakennuksista oli rakennussuunnitelman mukaan isohko saunarakennus, jonka jäänteillä
nyt olemme. Tähän on tehty tukeva betonilattia, jota rakennuksissa ei yleensä ollut. Ennen Suomeen
tuloaan saksalaiset eivät tienneet saunomisesta mitään, mutta pian Suomeen tulon jälkeen he
ihastuivat erittäin suuresti saunomiseen. Saksalaiset rakensivat kaikille leirialueilleen melkein ensi
töikseen saunan, joka olikin tietenkin tarpeellinen sekä puhdistautumista että virkistäytymistä
varten. Kauppalan keskustassa saksalaiset saunoivat omilla saunavuoroillaan myös silloisissa yleisissä
saunoissa marssien ryhdikkäästi joukko osastona paikalle.
Nykyisen leirintäalueen kohdalla oli myös syöpäläisten puhdistuslaitos. Sen tehtävänä oli puhdistaa
muun muassa täistä rintamalta tulleet sotilaat ja heidän varusteensa lomalle lähtöä varten.
Laitoksen kapasiteetti on ollut noin 500 henkilöä per päivä. Syöpäläisten puhdistuslaitoksia oli useita
rintamien takana ja läpikulkuleireillä puhdistaminen tapahtui pääosin höyryn ja saunan avulla.
Puhdistautumiseen jälkeen lomalaiset saattoivat mennä läpikulkuleireihin, kuten Frontleitstellen
kokoamiskeskukseen, yöpyä siellä päivän tai pari ja jatkaa matkaansa eteenpäin kohti Saksaa.
Koska Saksalla oli paljon joukkoja Pohjois-Suomessa lomalaisia kulki sota-aikana kymmeniätuhansia
näiden puhdistuslaitosten ja läpikulkuleirien kautta. Saksalaiset räjäyttivät tämänkin alueen
rakennukset, joten alueen rakennuksista säilyi vain yksi asuinparakki ja yksi käymälärakennus, jotka
on sittemmin purettu. Joitakin rakennusten jäänteitä, kaivantoja ja räjäytyskuoppia on vielä alueella
näkyvissä, vaikkakin alue on melko täysin metsittynyt ja jäänteet ovat turvekerroksen alla piilossa.
Sodan jälkeen täällä sattui myös ikävä tapaus, kun lasten leikkiessä löytämillään räjähteillä ilmeisesti
miina räjähti ja yksi lapsi kuoli ja useita loukkaantui.

Sicherheitsdientsin vankila

Olemme nyt Geologisen tutkimuslaitoksen kohdalla, jossa oli saksalaisten rakennusten portaita ja
kaivantoja ennen tutkimuslaitoksen talon rakentamista. Alue oli lasten suosittu leikkipaikka, josta
löytyi runsaasti sodan aikaista tavaraa. Tutkimuslaitoksen talon kohdalla oli saksalaisilla heidän
omille vangeilleen tarkoitettu muuratuilla selleillä varustettu Sicherheitsdientsin eli
turvallisuusviraston vankila. Alue oli piikkilanka-aidalla ympäröity. Tutkimuslaitoksen talon vieressä
on säilynyt isohko pengeralue, jossa oli rakennuksia, joissa oli luonnonkivireunukset. Nämä voivat
olla ehkä vankisellejä tai vartijoiden ja muun henkilökunnan huoneita.
Rinteeseen on kaivettu kaiketi Lapin sodan aikainen taisteluhauta, joka on noin 50 m pitkä, keskellä
ja pohjoispäässä on ilmeisesti ollut korsun paikka. Sicherheitsdients eli SD oli Saksan SS :n johtajan
Heinrich Himmlerin pahamaineinen tiedustelu- ja turvallisuusvirasto, jonka yhteydessä toimivat
myös Geheime Staatspolizei eli Gestapo, Kriminalpolizei eli Kripo sekä Einsatzgruppet, jotka
murhasivat mm. juutalaisia miehitetyissä Itä-Euroopan maissa.
Tässä SD :n vankilassa oli vangittuna saksalaisia sotilaita, jotka olivat syyllistyneet rikoksiin Suomessa.
Sinne on myös tiettävästi toimitettu myös vangiksi saatuja venäläisiä komissaareja kuulusteltavaksi
ja todennäköisesti heidät on siellä myös teloitettu. Vankilassa ei luultavasti ollut kovin paljoa
henkilökuntaa ja muutenkin SD:n ja Gestapon toiminta Rovaniemellä oli varsin vähäistä, eikä liittynyt
mitenkään suomalaisiin siviileihin tai sotilaisiin. Enemmän heillä oli tehtäviä pohjoisessa Norjan rajan
molemmin puolin.
Vankilan toiminnasta ei ole säilynyt asiakirjoja eikä suomalaisilla virkamiehilläkään ollut sinne asiaa,
joten tiedot sen toiminnasta ovat vähäiset. Pullinpuolella nykyisen Valdemarin tontilla sijaitsi
salaisen kenttäpoliisin eli Geheime Feldpolizei 735 :n majoitusalue. Salainen kenttäpoliisi oli nimensä
mukaisesti Saksan armeijan eli Wehrmachtin salainen sotilaspoliisi, jonka tehtäviä oli muun muassa
vastavakoilu, maanpetoksellisen toiminnan estäminen, vastapropaganda, sotilaskohteiden vartiointi
ja avustaminen saksalaisten sotaoikeuksien rikostutkinnoissa. Salaisen kenttäpoliisin tiedetään myös
suorittaneen joitakin pakoon yrittäneiden sotavankien teloituksia ja mahdollisesti he myös teloittivat
SD :n vankilassa olleita komissaareja. Suomalaisiin heillä ei ollut mitään toimivaltaa, eivätkä he
tietojen mukaan ole koskaan ylittäneetkään valtuuksiaan.

Rommelin kenttä eli Sportsbahn Feldmarschall Rommel

Ranuantien itäpuolella on Rommelin kentäksi kutsuttu urheilukenttä. Kentän rakensivat saksalaisen
Heerin leipomokomppanian Bäckerei-Kompanie 602:n ja viereisen Heerin kuljetuskomppanian
miehet vuonna 1943 virkistysalueekseen, antaen kentälle mahtipontisen nimen Sportsbahn
Feldmarschall Rommel eli Sotamarsalkka Rommelin urheilukenttä. Nimi oli kirjoitettu kentän portin
ylälaudoitukseen.
Sotamarsalkka Erwin Rommel oli sodan aikana kuuluisin saksalainen sotapäällikkö ja sotasankari
lempinimellä “Erämaan kettu”. Rommel osallistui jossakin määrin Hitlerin salamurhayritykseen
vuonna 1944 ja koska hän oli kansallissankari, Hitler antoi hirttämisen ja maineenmustaamisen sijaan
hänelle mahdollisuuden tehdä itsemurha ja säästää siten perheensä ja perheen omaisuuden. Asiassa
painoi myös se, että Rommelin nimi liitettynä Hitlerin salamurhahankkeeseen olisi ollut Hitlerille
kiusallista ja varmasti olisi aiheuttanut kuohuntaa Saksassa. Rommelin kerrottiin kuolleen
lentokonehyökkäyksessä saamiinsa vammoihin ja haudattiin kunniamenoin. Rommel itse ei koskaan
käynyt Suomessa.
Rommelin kentän juhlalliset avajaiset olivat 18.7.1943. Ohjelmassa oli kahdeksan saksalaisen
jalkapallojoukkueen välinen jalkapalloturnaus sekä kahden saksalaisen käsipallojoukkueen välinen
ottelu. Kenraalieversti Eduard Dietl vihki kentän käyttöön ja jakoi parhaan pelaajan palkinnot.
Kentällä järjestettiin muutamia jääpallo- ja jalkapallo-otteluja myös saksalaisten ja suomalaisten
välillä. Kenttää ympäröi silloin koivuaita ja myös kenraalieversti Dietl istui joskus seuraamassa pelejä
koivusta tehdyssä juhlakatsomossa. Parhaimmillaan otteluita saattoi katsoa jopa yli 1000 katsojaa.
Seuraava isompi urheilutapahtuma kentällä oli 16.9.1943 järjestetty Wehrmacht sportfest, johon
osallistui 18 eri yksiköiden joukkuetta.
Vuosina 1942, 1943 ja 1944 saksalaisten joukkojen urheilutoiminta sai vauhtia asemasotavaiheen
ansiosta. Dietl oli innokas urheilumies ja halusi sotilaiden pysyvän virkistäytyneinä ja hyvässä
kunnossa urheilun avulla. Tällä oli tietysti vaikutusta myös joukkojen mielialan ylläpitämisessä
varsinkin kun sota itärintamalla kääntyi heidän kannaltaan huonoon suuntaan. Rommelin kentän
tapahtumien ja talviurheilulajien lisäksi ainakin kesinä 1942 ja 1943 järjestettiin kenraali Ferdinand
Schörnerin toimeksiannosta Pohjois-Lapissa saksalaisten joukko-osastojen välinen jalkapallon cup-
muotoinen turnaus loppuotteluineen, käsipalloilun Tundra-Pokal -kilpailu ja monia muita
urheilukilpailuja.
Rovaniemen kauppalan vuoden 1946 kunnalliskertomuksen mukaan kenttä oli varsin huonosti tehty,
vino ja pehmeä hiekkakenttä, ja sen takia pölyinen – eli vanhaa vapaapalokuntavitsiä lainaten:
“väärin sammutettu”. Kunnostettu kenttä on edelleen käytössä Kiirunan alueella. Rommelin kenttä
on ainoa saksalaisajasta muistuttava paikannimi Rovaniemellä. Rommelin kentän nimi eli
vuosikymmeniä vain paikallisten asukkaiden ja urheilua harrastavan nuorison suullisena perinteenä,
koska kaupunki saksalaisajan menneisyyttä häveten ei hyväksynyt nimeämään asemakaavakarttaan
ennen kuin 2000 -luvun alussa.