TYÖHYVE-hankkeeseen osallistuneiden hoivakotien henkilöstön arviot asiakkaidensa aktiivisuus- ja toimintamahdollisuuksista

Mielekkyyttä ja toimintaa hoivakotien asukkaiden arkeen

Tänä vuonna päättymässä olevan Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa -hankkeen (2020 – 2022) yksi keskeinen teema on ollut hoivakodin asukkaiden aktiivista elämää tukevien erilaisten keinojen lisääminen niin ympäristöön kohdistuvien menetelmien kuin henkilöstön oman toiminnan osalta. Aktiivisuutta ei hankkeessa ole tarkasteltu pelkästään toimintamahdollisuuksien tukemisena vaan myös osallisuuden ja osallistumisen mahdollistumisena. Taustalla on laajempi ymmärrys siitä, että ikääntyneiden olemassa olevia voimavaroja, toimijuutta ja päätöksentekokykyä tulisi hyödyntää hoivakodin arjessa. Ikääntyneen omista lähtökohdista ja mielenkiinnon pohjalta tehtävät valinnat ovat tärkeitä elämänlaadun vahvistajia ja niiden tulisi näkyä arjessa (Räsänen 2018). Elämänhistorian pitkäaikaiset ja merkitykselliset toiminnot tuottavat usein mielihyvää ja ylläpitävät rutiineja sekä olemassa olevia taitoja. Arjen mielekkyys syntyy usein vaihtelevista ja kokemuksellisista tapahtumista, mukana olosta sekä mielenkiitoisilta tuntuvien tehtävien tai toimintojen tekemisestä. (Kivelä, Pahlman, Pajunen & Koivunen 2019.)

Jotta arjen mielekkyyteen päästään, tarvitaan ammattitaitoinen hoitohenkilöstö, joka omalla työotteellaan tukee ja edistää ikääntyneen asiakkaan liikkumis- ja toimintakykyä, omatoimisuutta, elämänhallintaa ja mahdollisimman itsenäisestä selviytymistä arjessa (Suvikas, Laurell & Nordman 2013). Esimerkiksi ulkoilulla on tunnetusti monia hyvinvointia ylläpitäviä vaikutuksia laaja-alaisen toimintakyvyn näkökulmasta. Erilaiset fyysisen ympäristön tarjoamat toimintamahdollisuudet mahdollistavat hyvän arjen ja edistävät hyvinvointia (Elo ym. 2013). Yksi olennainen osa tätä työotetta on kuntoutumista edistävä hoitotyö. Sen tulee toteutua tukemalla ja edistämällä ikääntyneen liikuntakykyä ja omatoimisuutta hoitotilanteissa. Kuntouttavassa hoitotyössä keskiössä ovat kaiken tasoinen omatoimisuuteen kannustaminen ja tavoitteellinen fyysiseen aktiivisuuteen ohjaaminen sekä se, ettei asioita tehdä asiakkaan puolesta. Kuntouttavaan hoitotyöhön tulisi liittyä pysähtyminen myös mielen tasolla: hoitotilanteissa tulisi oikeasti kuunnella asiakasta ja kohdata hänet ilman kiirettä ainutkertaisena yksilönä. (Siira, Lotvonen, Saarela & Kyngäs 2021.)

TYÖHYVE-hankkeen käynnistyessä vuonna 2020 toteutettiin mukana olevien hoivakotien hoitohenkilökunnalle (N=220) alkukartoituskysely, jossa kartoitettiin heidän arvioitaan hoivakotien asukkaiden aktiivisuus- ja toimintamahdollisuuksista sekä toimintakyvystä. Tästä aineistosta toteutettiin Lapin ammattikorkeakoulun ylempään tutkintoon kuuluva opinnäytetyö (Järvistö 2022), ja keskeiset tulokset kuvataan tässä blogitekstissä. Kyselyyn vastasi 115 henkilöä.  Kysely sisälsi pääosin valmiita vastausvaihtoehtoja, mutta jokaisessa teemassa oli mahdollisuus tarkentaa omia vastauksia avoimen kysymyksen muodossa. Kokonaisuudessaan alkukartoituskysely sisälsi neljä teema-aluetta: asiakaslähtöisyys ja eettisyys, aktiivisuus ja toimintamahdollisuudet, ympäristö ja työhyvinvointi.

Aktiivisuus- ja toimintamahdollisuudet toimintakyvyn ylläpitämisen tukena

Aktiivisuus- ja toimintamahdollisuuksien kartoittaminen oli yksi alkukartoituskyselyn neljästä teema-alueesta. Kysymyksillä pyydettiin hoitohenkilökuntaa arvioimaan asukkaiden mahdollisuuksia osallistua erilaiseen laaja-alaista toimintakykyä ylläpitävään toimintaan: arkiaskareihin osallistuminen, kulttuuri- ja harrastetoiminta, ohjatut lihas- ja tasapainoharjoitukset sekä ulkoilu.  Arkiaskareisiin osallistuminen sisälsi muun muassa leipomiseen, pöydän kattamiseen, viherkasvien kasteluun, perunoiden kuorimiseen tai roskien viemisen. Arkiaskareisiin osallistumattomuus on selvästi yleisempää kuin niihin osallistuminen (Kuvio 1). Hoitohenkilöstöstä yli puolet arvioi asiakkaiden osallistuvan hoivakodin arkiaskareisiin muutamia kertoja vuodessa tai ei lainkaan. Avoimessa kysymyksessä pyydettiin vastaajia kuvaamaan, millaisia asiakkaiden spontaaniin toimintaan ja tekemiseen innostavia arjen virikkeitä hoivayksikössä on käytössä. Näistä vahvimmin esille tulivat lehdet, kirjat, musiikin tai radion kuunteleminen, television katseleminen, värityskirjat, palapelit ja käsityöt.

Kuvio 1. Asukkaiden osallistuminen arkiarkareisiin vuoden aikana.

Kyselyssä pyydettiin hoitohenkilöstöä arvioimaan, kuinka usein asiakkaille järjestetään talon omaa kulttuuri- ja/tai harrastustoimintaa. Tässä ilmenee eroja hoivakotien välillä.  Vaikka vastauksista iso osa (36%) sijoittui vaihtoehtoon harvemmin kuin kerran kuukaudessa, voidaan todeta, että kyseistä toimintaa järjestetään kuitenkin miltei puolessa hoivakoteja (39%) viikoittain. Vastauksia tarkastellessa huomio kiinnittyy siihen, että kaikki hoitajat eivät osanneet (11%) arvioida asiakkaiden osallistumismahdollisuuksia kulttuuri- ja harrastustoimintaa.

Erilasten fyysisten harjoitteiden säännöllisyys on olennainen osa esimerkiksi tasapainon ylläpitämäistä tai kaatumisten ehkäisemistä. Reilusti yli puolessa hoivakodeista järjestetään ohjattuja fyysisiä harjoitteita, kuten esimerkiksi lihasharjoituksia, tasapainoharjoituksia tai tuolijumppaa, mutta vain alle kolmasosassa vähintään viikoittain (kuvio 2). Tässä yhteydessä avoimesta kysymyksestä nousi esille myös hoitohenkilöstön halukkuus asiakkaiden liikuntatuokioiden järjestämiseen useammin, mutta ajanpuutteen vuoksi se ei ole onnistunut. Lisäksi tulokset toivat esille henkilökunnan halukkuuden kehittää toimintaa niin, että se mahdollistaisi paremmin myös asiakkaiden riittävän liikunnan.

Kuvio 2. Ohjattujen lihas- ja tasapainoharjoitusten (esimerkiksi kävely ja tuolijumppa) määrä.

Noin puolet hoitohenkilöstöstä arvioi asiakkaiden ulkoilevan harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Noin kolmasosa pääsee ulkoilemaan vähintään kerran kuukaudessa (Kuvio 3).

Kuvio 3. Hoitohenkilökunnan arvio asukkaiden ulkoilumahdollisuuksista.

Kuntoutumista edistävä toiminta

Tarkasteltaessa liikunnan mahdollistamista ja liikkumattomuuden vähentämistä nousi avoimessa kysymyksessä esille tarve kuntoutumista edistävän työotteen edistämiselle etenkin yhdenmukaisten toimintatapojen osalta, kuten alla olevat esimerkiksi osoittavat:

”Kaikki hoitajat eivät huomioi kuntouttavaa työotetta, osin ajanpuutteen vuoksi.”

”Sitä asiaa täytyy täällä kehittää. Meillä on ajatusta, että tänään ei tarvitse vuoteesta nousta, kun eilen on istunut, puhutaan petipäivistä. Olen sitä mieltä, että meidän täytyy motivoida, kannustaa ja auttaa ihmisiä liikkumaan. Vuoteessa väsyy entisestään.”

Yksi keskeinen osa kuntoutumista edistävässä hoitotyössä on toimintakyvyn arvioiminen.  Hoitohenkilökuntaa pyydettiin avoimessa kysymyksessä kuvaamaan menetelmät, joita he käyttävät toimintakyvyn arvioimisessa. Arviointimenetelmän käyttöä kuvaavista vastauksista esille tuli eniten käytettynä menetelmänä RAVA-toimintakykymittari (35,5%). Myös muita arviointimenetelmiä tuotiin esille, mutta niiden käyttäminen oli huomattavasti vähäisempää: RAI-toimintakykymittari, MMSE ja CERAD kognitiivisen toimintakyvyn mittareina sekä elämänkulku- ja voimavarojen arvioiminen päivittäisessä elämässä. Joka viides (22,6%) hoitajista perusti toimintakyvyn arvioimisen omalle arviolleen ja havainnolleen:

”Minä käytän omaa kokemusta, koska asukkaiden tilanne vaihtuu usein.”

”Hoitajan oma mielipide, koska on mukana koko ajan.”

Lopuksi

Tuloksia tarkasteltaessa on luonnollisesti huomioitava, että hankkeeseen osallistuvissa hoivakodeissa on asiakkaina eri tasoisesti tukea tarvitsevia henkilöitä niin toimintakyvyltään kuin liikuntakyvyltään. Tämä voi osaltaan vaikuttaa hoivahenkilöstön antamiin arvioihin asiakkaiden ulkoilemisen määrästä, kulttuuri- ja harrastetoimintaan osallistumisesta, arkiaskareissa mukana olosta sekä hoivakodin ulkopuolelle suuntautuvien toimintojen määrästä. Jäljellä olevasta toimintakyvystä huolimatta on arjen säilyttävä mielekkäänä myös elämän loppuvaiheessa ja toimintakyvyn hiipuessa. Keinot mielekkään arjen ylläpitämiseen ovat tällöin pitkälti turvallisen ja miellyttäväksi koetun hoivaympäristön ylläpitämistä, ja siihen on olemassa niin perinteisiä kuin uusia digitaalisia ratkaisuja. Esimerkiksi virtuaaliluontokokemukset, tuoksut ja musiikki omalta osaltaan ovat keinoja mahdollistaa mielekäs arki toimintakyvyn ollessa huomattavasti heikentynyt.

Tarvitaan luovuutta ja intoa ideoida yhdessä oman hoivakodin ympäristöjä entistä asiakaslähtöisemmäksi. TYÖHYVE-Hankkeen ollessa näin loppusuoralla voidaan iloksemme todeta, että erityisesti ympäristöön liittyvät kehittämistoimenpiteet ovat eri yksiköissä lähteneet liikkeelle erittäin hyvin. Hankkeen päätösseminaarissa myös nämä ovat esillä.

Anna-Leena Järvistö
fysioterapeutti (YAMK)

Satu Elo
TtT, dosentti, TKI-yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Elo S., Saarnio R. & Isola A. 2013. Hoitajien näkemyksiä muistisairaan fyysisestä hoitoympäristöstä. Tutkiva hoitotyö 11(3): 17-25.

Kivelä S-L., Pahlman, I., Pajunen T., Koivunen A. 2019. Vanhuusko arvokasta? Hyvinkää: T-Print.

Järvistö A-L. 2022. Hoivakotien henkilöstön arviot asiakkaiden aktiivisuudesta- ja toimintamahdollisuuksista sekä toimintakyvystä. YAMK opinnäytetyö, Lapin ammattikorkeakoulu.

Räsänen R. 2018. Hyvää elämänlaatua ikääntyneille, käytännönläheistä tietoa vanhusten hoito- ja palvelutyöhön. Keuruu: Printek.

Siira H., Lotvonen S., Saarela K., Kyngäs H. 2021. Kuntouttava työote 2.0 – Terapeuttilähtöisyydestä hoitajakeskeiseen kuntoutumista edistävään hoitotyöhön. Gerontologia 1: 76 – 81.

Suvikas A. Laurell L., Nordman P. 2013. Kuntouttava lähihoito. 7. uudistettu painos. Helsinki: Edita.

Etäohjauksella asiakaslähtöinen ja oikea-aikainen pyörätuoliarvio

Rovaniemen kaupungin kuntoutuksen apuvälinepalveluissa kehitettiin etäohjauksen toimintamalli apuvälinearviointiin

Lääkinnällinen kuntoutus on osa sosiaali- ja terveyspalveluja ja siten osa asiakkaan hoitoa ja kuntoutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineistä ohjeistaa, että asiakkaan apuvälineen tarve on arvioitava aina käyttäjälähtöisesti, yksilölliset tarpeet huomioiden ja oikea-aikaisesti. Ulkoiset tekijät kuten aikataulujen sovittaminen, etäisyydet ja asiakkaan toimintakyky vaikuttavat siihen, miten apuvälineprosessi saadaan liikkeelle ja kuinka nopeasti.  Omalta osaltaan CODID-19 pandemian rajoitukset haastoivat myös apuvälinepalvelut etsimään ratkaisua siihen, siihen, miten arviointi voidaan tehdä poikkeustilanteessa käyttäjälähtöisesti, yksilölliset tarpeet huomioiden ja oikea-aikaisesti.

Apuvälinepalvelut on useimmiten niin sanottua kiireetöntä hoitoa. Joissakin tilanteissa oikea-aikaisuus on kuitenkin hyvin merkittävä tekijä asiakkaan kuntoutumisen edistämiseksi. Rovaniemen kaupungin apuvälinepalveluissa on kolme työntekijää, joilla on joko toimintaterapeutti- tai fysioterapeuttikoulutus. Yksilöllisiä apuvälineratkaisuja, erityisesti pyörätuoleja, on jouduttu arvioimaan asiakkaille puhelimen välityksellä osaston terapeutin ja arvioinnista vastaavan apuvälinepalveluiden työntekijän toimesta. Pyörätuoli on usein asiakkaan ainoa itsenäisen liikkumisen apuväline ja sen käyttötarve on pitkäaikainen. Pyörätuolin soveltuvuutta on haasteellista arvioida näkemättä asiakasta tai ilman vuorovaikutusta. Tästä syystä etäohjauksen toimivuutta asiakkaalle soveltuvan pyörätuolin hankkimiseksi oli tarpeellista kehittää ja arvioida. 

Riipin (2021) Ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä toteutettu tutkimus lähti liikkeelle edellä kuvatusta työelämän kehittämistarpeesta, jossa tavoitteena oli luoda apuvälinepalveluihin uusi etäohjauksen toimintamalli vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeisiin ja saavutettavuuteen. Yhdessä toimien apuvälinepalveluiden ja kuntoutusvuodeosastojen terapeutit kehittivät etäohjauksella toteutettavan toimintamallin, jolla edellä kuvattuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kokemuksia mallin toimivuudesta arvioitiin haastattelemalla apuvälinepalveluiden ja kuntoutusvuodeosaston työntekijöitä (n=6) sekä etäohjaukseen perustuvalla arviolla pyörätuolin saaneita asiakkaita (n=4).

Etäohjaus osana apuvälineprosessia  

Kehitetyssä etäohjauksen toimintamallissa taustalla on yleisesti käytössä oleva apuvälineprosessi, joka etenee yhdeksän vaiheen mukaisesti: 1. apuvälinetarpeen havaitseminen ja hakeutuminen apuvälinepalveluun, 2. apuvälinetarpeen arviointi, 3. apuvälineen valinta, 4. apuvälinepäätös, 5. hankinta ja lainaus, 6. luovutus ja käytön opastus, 7. käytön seuranta, 8. huolto ja korjaus sekä 9. palautus. Toimintamallia suunniteltaessa sovittiin ja määriteltiin potentiaalinen asiakaskunta, käytänteet toimintamallissa ja varmistettiin tekniset valmiudet. Etäohjaus otettiin käyttöön ensimmäisenä pyörätuoliasiakkaille ja se kohdentuu apuvälineprosessin vaiheeseen 2.

Ensimmäisessä vaiheessa terapeutti eli tässä tapauksessa kuntoutusvuodeosaston työntekijä arvioi, onko pyörätuolin tarpeessa oleva asiakas etäohjaukseen soveltuva asiakas. Terapeutti on tämän jälkeen yhteydessä apuvälinepalveluihin ja siellä sovitaan yhdessä etäohjaus, johon osallistuu asiakas, terapeutti ja apuvälinepalvelun työntekijä. Arviota tehtäessä on terapeutti on asiakkaan luona ja arvion tekevä apuvälinepalveluiden työntekijä etäyhteyden päässä. Asiakas itse ei tarvitse etäyhteyttä tai siihen tarvittavia välineitä. Etäohjauksessa on asiakkaan kotona oltava riittävästi tilaa ympärillä, jotta asiakas voi tarvittaessa näyttää liikkumistaan ja istuma-asentoa sen hetkisellä pyörätuolilla. Etäohjauksessa edetään kasvokkain tapahtuvan apuvälinearvion mukaisesti tarvittavia mittoja ja pituuksia arvioiden. Terapeutti avustaa asiakasta mittaamisessa apuvälinepalvelun työntekijän ohjeiden mukaisesti. Mittaamisen kannalta olennaista on istuinleveys, istuinsyvyys, jalkatukien pituus, selkäosan korkeus, sivutuet/laidat, ja selkäosan leveys ja kaltevuus.

Etäohjauksella toteutettavassa arvioimisessa käydään lisäksi läpi asiakkaan toiveita ja tavoitteita pyörätuolille ja kuntoutumiselle, arvioidaan asumisympäristöä sekä muita pyörätuolin käyttöön liittyviä ympäristöjä, joissa asiakas tulee liikkumaan. Arvioinnin aikana käydään läpi prosessin eteneminen ja asiointikanavat mahdollisia jatkokysymyksiä varten. Pyörätuoliarvion jälkeen apuvälinepalvelun asiantuntija selvittää asiakkaalle soveltuvan pyörätuolin hankinnan tai varastotilanteen ja siihen tehdään tarvittavat muutostyöt. Tämän jälkeen pyörätuoli luovutetaan asiakkaalle, ja samalla ohjeistetaan pyörätuolin käyttö luovuttavan tahon toimesta. Luovutuksen jälkeen pyörätuoliprosessi jatkuu apuvälineprosessin mukaisesti.

Etäohjaus soveltuu asiakaslähtöiseen pyörätuoliarvioon ja toi mukanaan konsultatiivisen ulottuvuuden

Haastatteluiden tulokset osoittavat etäohjauksen soveltuvan hyvin pyörätuolin arviointimenetelmäksi. Etäohjauksella toteutettavan pyörätuoliarvion ei koettu eroavan merkittävästi niin sanotusti kasvokkain, fyysisesti samassa tilassa tapahtuvan pyörätuoliarvion kanssa. Puhelimitse tapahtuvaan, ilman näköyhteyttä toteutettuun pyörätuoliarvioon verrattuna etäohjauksen koettiin olevan tarkempi ja toistettavuudeltaan parempi. Myös asiakkaat kokivat saaneensa heille soveltuvan apuvälineen käyttöönsä, ja asiakkaiden näkökulmasta virheellisiä arvioita ei tehty.

Verrattuna perinteiseen tapaan, apuvälinekeskuksen työntekijät havaitsivat tekevänsä arviossa enemmän tarkentavia kysymyksiä asiakkaalle. Nämä omalta osaltaan tukevat oikean arvion tekemistä. Huomionarvoista on myös, että konsultatiivisen otteen myötä uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen niin pyörätuoliarvioprosessista, kuin etäyhteyden teknisestä toteuttamisesta tulivat työntekijöiden vastauksissa esiin. Apuvälinekeskuksen työntekijät kokivat voineensa hyödyntää asiantuntijuuttaan aikaisempaa paremmin ja hoitavat terapeutit puolestaan oppineensa etäyhteystilanteissa itsekin pyörätuoliarvioista apuvälinekeskuksen työntekijältä.

Tulokset osoittavat myös, että etäohjaus mahdollisti asiakkaalle entistä enemmän tietoa apuvälinemahdollisuuksista ja -ratkaisuista. Työntekijät toivat esille, että etäohjausta ja sen myötä tapahtuvaa konsultointia voitaisiin hyödyntää myös muissa haastavissa apuvälineratkaisuissa ja arvioissa. Pyörätuoliarvion oikea-aikaisuuden koettiin tuoneen sujuvuutta ja ennakoitavuutta ratkaisun löytämiseksi. Lisäksi koettiin, että työajan päivittäinen säästö muodostui ennen kaikkea siirtymisten vähentymisenä ja kirjauksien vähentymisenä, joka ilmeni työresurssin tehokkuutena. Kehittämiskohteeksi muodostuikin etäohjauksen laajentaminen myös muihin yksilöllisiin apuvälineratkaisuihin.

Digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen ja digitekniikan laajeneminen ja kehittyminen voi tulevaisuudessa mahdollistaa entistä paremman apuvälinearvion myös asiakkaan kotiympäristössä. Lapin maakunnassa etäarvion käyttämistä puoltavat myös pitkät etäisyydet ja välimatkat. Etänä toteutettu arvioi säästää erityisesti aikaa, mutta myös liikkumisesta aiheutuvia kustannuksia sekä on kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ilmastoystävällisempi ratkaisu. Lisäksi etäohjauksen toimivuus mahdollistaa Rovaniemen kaupungin apuvälinepalveluissa nopeamman palvelutarpeen arvioinnin ja näin pystytään vastaamaan paremmin oikea-aikaisuuden tarpeeseen.

Maria Riipi
fysioterapeutti (YAMK)
Rovaniemen kaupunki, kuntoutuspalvelut

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Lapin ammattikorkeakoulu, Tulevaisuuden terveyspalvelut

Ikääntyneellä saattakin olla teknologia hallussaan

Kotiin annettavien palveluiden tarpeen kasvuun tulisi vastata lisäämällä hyvinvointiteknologiaa mahdollisimman nopealla aikataululla. Teknologian avulla voidaan parantaa ikääntyneiden elämänlaatua ja samalla kevennetään palvelujärjestelmän taakkaa. Uudet teknologiset sovellukset tuovat uusia mahdollisuuksia sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen että vaihtoehtoja palveluiden toteuttamiseen. Toimiviksi osoitettujen teknologisten ratkaisujen ja digitaalisten eli sähköisten palvelujen hyödyntäminen voivat parantaa ikääntyneiden ihmisten hyvinvointia, turvallisuutta sekä tehostaa palvelujärjestelmän toimintaa.

Kansalaisilta ja siten myös ikääntyvältä väestöltä odotetaan taitoa, halua ja kykyä käyttää sähköisiä palveluita sekä erilaisia teknologisia ratkaisuja arkensa, hyvinvointinsa ja toimintakykynsä tukena. Tällöin keskeistä on digituen jatkuvan saatavuuden varmistaminen, jotta ikääntynyt pärjää sähköisen asioinnin kokonaisuudessa itsenäisesti. Ikääntyneiltä odotetaan digiloikkaa, mutta samaan aikaan heitä kuvataan mediassa taitamattomina teknologian käyttäjinä. (Rasi ym. 2020.) Tällöin tullaan lähelle teknologiakyvykkyyden käsitettä, jolla tarkoitetaan tietoja, taitoja, osaamista sekä aiempaa kokemusta, jota teknologian käyttämisessä tarvitaan (Syrjä 2021). On hyvä tiedostaa, että käyttökokemus tai koulutus ei pelkästään selitä teknologiakyvykkyyttä vaan siihen liittyy myös minäpystyvyyden tunne. Pystyvyyskokemus perustuu teknologisen tuotteen tai digitaalisen palvelun käytön osaamiseen ja hallintaan; teknologisia tuotteita myös kokeillaan uudelleen, kun käyttäjäkokemus on positiivinen. (Turja 2019.) 

Tässä blogitekstissä esittelemme ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tutkimustuloksia Keski-Satakunnan ikääntyneiden teknologiamyönteisyydestä ja -kyvykkyydestä. Opinnäytetyössä selvitettiin sekä kotona itsenäisesti asuvien ikääntyneiden että kotihoidon henkilöstön näkemykset asiasta. Koska aikaisempaa tietoa ikääntyneiden teknologiakyvykkyydestä on suhteellisen niukasti, haastateltiin opinnäytetyön ensimmäisessä vaiheessa neljä kotihoidon asiakasta, ja nämä haastattelut loivat perustan kyselytutkimukselle. Toisessa vaiheessa toteutettiin sähköinen kyselytutkimus eläkeläisjärjestöjen edustajille sekä kotihoidon työntekijöille. Kyselyyn vastasi 71 kotona itsenäisesti asuvaa ikääntynyttä ja 34 kotihoidon työntekijää. Opinnäytetyön lähtökohtana toimi Kotona asumista tukevat teknologiat ikäihmisille KATI -ohjelma ja sen rahoittama Satakunnan Satakati-hanke.  

Avarakatseisuutta ikääntyneiden teknologian käyttöön

Tutkimuksen alkuvaiheen haastatteluissa kotihoidon asiakkaat kertoivat, että he eivät olleet kovin kiinnostuneita teknologiasta. Jokaisessa haastattelussa nousi kuitenkin esille ainakin yksi asia, jossa ajateltiin teknologian olevan hyvänä apuna. Teknologian koettiin olevan hyvä tuki arjen toiminnoissa, kuten muistin ja liikkumisen tukena sekä turvallisuuden tunteen ja sosiaalisten suhteiden tukena. Nämä teemat nostettiin kyselyyn.

Eläkeläisjärjestöjen jäsenten vastausten perusteella välittyi paljon myönteisempi kuva ikääntyneiden teknologian käytöstä kuin mitä kotihoidon asiakkaiden tai alkuhaastatteluissa kotihoidon työntekijöiden vastauksista ilmeni. Tulokset osoittavat, että ikääntyneet omistavat erilaisia nykyteknologian välineitä ja niitä käytetään monipuolisesti ja usein. Lähes kaikki vastaajat omistivat kosketusnäytöllisen matkapuhelimen (96 %), valtaosa omisti myös kannettavan tietokoneen (90 %) ja suurella osalla oli käytössään myös tablet-tietokoneen (81 %).

Valtaosa ikääntyneistä kertoi osaavansa käyttää nykypäivän teknologiaa kohtalaisesti tai hyvin. Parhaiten osattiin käyttää kosketusnäytöllistä matkapuhelinta. Noin puolet kaikista vastaajista arvioi osaavansa käyttää tablet-, kannettavaa- sekä pöytätietokoneita hyvin. Kotihoidon työntekijöiden arvion mukaan ikääntyneet eivät koe teknologian käyttöä mielekkäänä ja teknologian arveltiin olevan ikääntyneille vaikeaa. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että ikääntyneiden teknologian käytöstä keskusteltaessa ikääntyneiden osaamista ja kiinnostusta teknologiaa kohtaan saatetaan aliarvioida työntekijöiden toimesta. Monet ikääntyneet ovat aktiivisia toimijoita, jotka käyttävät nykyteknologiaa monipuolisesti lähes joka päivä. 

Opinnäytetyöllä haluttiin selvittää myös, mitkä asiat vaikuttavat ikääntyneiden halukkuuteen käyttää teknologiaa. Vastauksissa oli suuri hajonta, mutta erittäin paljon teknologian käytön halukkuuteen koettiin vaikuttavan sen käytännöllisyys sekä helppous. Nykyteknologia oli valtaosalle ikääntyneistä hyvin tarpeellinen osa arkea. Asteikolla 0–10 arvioitaessa muodostui teknologian käytön tarpeellisuuden keskiarvoksi 8,7. Lähes samoille lukemille ylsi ikääntyneiden halukkuus käyttää teknologiaa (ka. 8,5). Myös suhtautuminen uuteen teknologiaan oli pääosin myönteistä (ka. 7,7).

Verrattaessa ikääntyneiden itsensä kokemusta kotihoidon työntekijöiden arvioihin, olivat erot suhteellisen suuret. Kotihoidon työntekijöiden arvioiden mukaan nykyteknologia ei ole kovin tarpeellinen osa ikääntyneiden arkea (ka. 5,6). Ikääntyneiden teknologian käyttämisen halukkuus arvioitiin vieläkin heikommaksi (ka. 2,7). Työntekijä arvioivat myös ikääntyneiden suhtautumisen uuteen teknologiaan matalammalle tasolle kuin ikääntyneet itse (ka. 2,9).

Kysyttäessä ikääntyneiltä, millaisia hyvinvointiin liittyviä palveluita he voisivat kuvitella käyttävänsä sähköisesti, hajaantuivat vastaukset yhdeksän eri vaihtoehdon välillä. Eniten kiinnostivat etäjumppa, videopuhelut sekä GPS-paikantimet. Valmiiden vaihtoehtojen lisäksi vastaajien oli mahdollista tuoda esille muita kiinnostuksen kohteita avoimessa vastauksessaan ja sieltä nousivat esille esimerkiksi virtuaalimatkat ja verkko-opinnot. Sosiaali- ja terveyspalveluista toivottiin myös ”mitä kuuluu -puhelinsoittoja” erityisesti yksin asuville ikääntyneille.

Teknologia helpottaa arkea

Teknologia on tullut lisääntyvässä määrin osaksi ikääntyneiden arkea ja suuntaus tulee edelleen lähivuosina jatkumaan. Teknologiaa voidaan käyttää turvana, tukena tai muistin apuna. Teknologia ei pelkästään tue ikääntynyttä, vaan se keventää myös kotihoidon työtä. Kotona itsenäisesti asuvien ikääntyneiden ja haastateltujen kotihoidon asiakkaiden halu ja tarve käyttää teknologiaa olivat hyvin erilaiset. Kyselyyn vastanneet ikääntyneet ovat aktiivisia ja ympäristöstään kiinnostuneita, he käyttävät sähköisiä palveluja helpottaakseen arkeaan. Internetistä seurataan uutispalveluita ja suoritetaan verkko-opintoja, osa tekee myös edellä mainittuja virtuaalimatkoja. Tuloksista voidaan päätellä, että nämä ikääntyneet eivät pelkästään ole hyväksyneet teknologiaa vaan se on muodostunut heille jo hyvin tarpeelliseksi osaksi arkea. Kaikille ikääntyneille nykyteknologia ei kuitenkaan ole mielekäs tapa hoitaa asioita, mutta iso osa kuitenkin tiedostaa sen käytännöllisyyden ja monipuoliset mahdollisuudet. Kotihoidon työntekijöiden vastauksista huomaa selkeästi sen toisen ääripään ikääntyneistä, jotka eivät ole halukkaita tai eivät omaa voimavaroja teknologian käyttämiseen. Näistä ikääntyneistä puhutaan julkisuudessa paljon enemmän kuin ikääntyneistä, jotka hallitsevat teknologian ja suhtautuvat siihen uteliaan positiivisesti. 

Sähköisen kyselyn tulokset osoittavat, että ikääntyneillä ja kotihoidon henkilökunnalla on osin erilaiset näkemykset siitä, miten paljon ikääntyneet osaavat ja haluavat käyttää teknologiaa. Eroa voi osin selittää se, että kyselyyn vastanneet olivat vielä itsenäisesti kotona asuvia, ja tällä hetkellä kotihoidon asiakkaat puolestaan ovat iäkkäämpiä ja heillä on toimintarajoitteita, jotka vaikeuttavat itsenäistä selviytymistä päivittäisistä toimista. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että ikääntyneellä väestöllä on teknologiakyvykkyyttä ja halua käyttää sitä osana arkeaan -enemmän kuin me ehkä oivallammekaan!

Eliisa Mannila
Sairaanhoitaja YAMK, sosionomi, projektisuunnittelija, Säkylän kunta.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Mannila E. 2021. Kotona itsenäisesti asuvien ikääntyneiden teknologiamyönteisyys ja -kyvykkyys Keski-Satakunnassa. Lapin ammattikorkeakoulun opinnäytetyö, YAMK koulutus.

Rasi P. & Taipale S. 2020. Tuki, ohjaus ja koulutus – ikääntyneet digitalisoituvassa mediayhteiskunnassa. Gerontologia, 34(4), 328–332.

Syrjä M. 2021. Teknologiakyvykkyys ja tietojärjestelmän onnistumistekijät yksilön näkökulmasta. Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopiston pro gradu -tutkielma.

Turja T. 2019. Accepting Robots as Assistans. A Social, Personal, and Pincipled Matter. Tampereen yliopiston väitöskirja.

Runo ei synny rautalangasta vääntäen, vaan on suurien tunteiden inspiroima!

Ennakkoasenteet saattavat estää ikääntyneitä ilmaisemaan itseään, mutta opinnäytetyöni päämääränä oli todistaa toisin. Luovuus ei katoa ikääntymisen myötä ja runous kuuluu kaikille ikään ja taitotasoon katsomatta. Innostava ohjaaminen yhdistettynä yhdessä tekemiseen saa aikaan hymyjä ja hyvää mieltä: ”Minä osasin.”. Hyppää mukaan matkalle, runolinnun siiville!

Kulttuurinälkä -rohkeutta kulttuurin hyödyntämiseen

Kulttuurinen vanhustyö on toimintatapa, jossa taide, taidetoiminta, luovuus ja kulttuuri tuodaan osaksi vanhustyötä ja sen kehittämistä. Sitä voivat toteuttaa vanhustyön ammattilaiset, taiteen ja kulttuurin ammattilaiset, mutta myös vapaaehtoiset. Kulttuurinen vanhustyö tunnustaa ikäihmisten kulttuuriset oikeudet osaksi laadukasta ja omannäköistä elämää. (Huhtinen-Hilden & Puustelli-Pitkänen & Strandman & Ala-Nikkola 2017.) Taiteen ja kulttuurin asemaa vahvistetaan sosiaali- ja terveyspalveluissa (Mäkinen 2020; Huhtinen-Hilden ym. 2017). 2000-luvulla kansainvälisenä tutkimuksenalana vahvistunut kulttuurigerontologia tutkii ikääntymistä kulttuurisista näkökulmista (Aholainen 2019, 174). Kulttuurin hyödyntäminen näkyy myös laissa, sillä laki kuntien kulttuuritoiminnasta ja perustuslaki painottaa kulttuurisia oikeuksia (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019 2§; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018, 6).

Kulttuuriin osallistuminen tuottaa kulttuurihyvinvointia, mikä on moniulotteinen käsite. Kulttuurihyvinvointi on ihmisen oma kokemus siitä, millainen vaikutus taiteella ja kulttuurilla on hänen terveyteensä ja hyvinvointiin. Samanaikaisesti se on ilmiö, jossa kulttuurilla ja taiteella on tutkitusti yhteys terveyteen ja hyvinvointiin. (Houni, Turpeinen & Vuolasto 2021, 17.) Kulttuurihyvinvointi on myös uuden oppimista, yhteyden luomista, nähdyksi ja kuulluksi tulemista, omien vahvuuksien löytämistä, mielekästä arkea ja ihmisenä kohtaamista (Taikusydän 2018). Opinnäytetyössäni kulttuurihyvinvointi ja omaishoitajat ovat avaintekijöitä. Omaishoitaja on henkilö, joka huolehtii läheisestään, jos hän sairauden, vamman tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei omatoimisesti selviydy arjestaan (Suomen omaishoidon verkosto, 2022).

Runouden hyödyntäminen ikääntyneiden parissa

Runoutta on hyödynnetty vanhustyössä kansallisesti aiemminkin. Ikäihmiset ovat saaneet lausua runoja, heille on lausuttu runoja ja niiden herättämistä tunteista on keskusteltu. Mieli-Ikä-runopiiri ryhmätoimintamallia hyödynnetään mielenterveyden edistämisessä (Kulttuurihyvinvointipooli, 2021). Runoterapia on yksi kirjallisuusterapian muoto, jota voidaan hyödyntää kaikenikäisten kanssa (Suomen kirjallisuusterapiayhdistys ry). Seniorisanataiteessa puolestaan yhdistyy luova kirjoittaminen ja muistitieto sekä runon, yhteisöllisen tarinan tai muun luovan tuotoksen tekeminen, ollen muutakin kuin muistelua (Lähteenlahti 2019, 72). Korvaruno on Turun sanataideyhdistyksen kehittämä menetelmä, jossa kuulija pysähtyy ikääntyneen puheen äärelle kirjaten sen runoksi. Runoilijan rooli on tärkeä, sillä hän johdattelee keskustelua ennalta annettuun suuntaan tai aiheeseen. Runot ovat siis ikääntyneen puhetta, uudelleen ryhmiteltynä ja koottuna uudella tavalla. Korvaruno on syntynyt osoittamaan ikääntyneen puhutun kielen upeutta ja osoittamaan, miten arvokasta se voi olla. (Harju 2019.)

Kunnissa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategioissa kulttuuri on vahvemmin esillä kuin aiemmin, mikä käy ilmi THL:n, Kuntaliiton ja Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämästä selvityksestä (THL 2021). Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen kulttuurihyvinvointi kuuluu osana kokonaisvaltaista hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämistä(Taikusydän 2022). Mielestäni kulttuurihyvinvointi on nosteessa ja syystäkin. Sen terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset osataan tunnistaa paremmin ja tulos on pitkäjänteisen työn tulosta. Meriläinen (2021) toteaa samoin kulttuuriosallistumisen hyödyistä.

Runotyöpajan toteutus 

Opinnäytetyöni oli toiminnallinen. Työni toimeksiantaja, Oulun seudun omaishoitajat ry, auttoi tavoittamaan runotyöpajani kohderyhmän, omaishoitajat. Tarkoituksenani oli tarkastella omaishoitajien kokemuksia kulttuurihyvinvoinnista. Halusin korostaa ikääntyneiden omaa osallisuutta. Tavoitteenani oli omaishoitajien oman mielen hyvinvoinnin lisääminen runouden keinoin sekä tarjota omaishoitajille voimaannuttava kokemus hyödyntäen kulttuurihyvinvointia. Luovuus ei katoa ikääntymisen myötä, se vain saattaa muuttaa muotoaan ja merkitystään (Väänänen 2007, 60). Sama ajatus ohjaa minuakin. Yhdessä voimme löytää itsestämme puolia, jotka ovat voineet jäädä elämän jalkoihin. Lopputuloksen oikeellisuus ei ole tärkeää, vaan se, mitä prosessi on antanut ihmiselle itselleen.

Aluksi tiedustelin, oliko osallistujilla aiempaa kokemusta runoudesta ja mikä oli saanut heidät osallistumaan runotyöpajaan. Muutamalla oli aiempaa kokemusta ja he kertoivat tulleensa hakemaan lisäoppia. Muutoin osallistujat olivat mukana uteliaisuudesta ja houkuttelun myötä, vaikka kokivatkin, etteivät osaa runoutta. Aloitimme ryhmärunolla, johon jokaisella oli mahdollisuus osallistua halunsa mukaisesti. Yhdessä valitsimme aiheeksi luonnon, mikä inspiroi kaikkia alkuun. Kirjasin ajatuksia ja lopuksi luin syntyneen runon ääneen. Osallistujat hymyilivät hämmästyneinä, olivatko he todella saaneet aikaiseksi runon. Eläydyin lausuntaan, mikä sai osallistujilta kiitosta, sillä he kokivat runon heränneen eloon. Seuraavaksi harjoittelimme kirjoituslukkojen poistamista. Osallistujat saivat valita kahdesta vaihtoehdosta: runon aloitus lauseella ”Jos minä olisin” tai sisällyttää hassu lause runoon. Korostin osallistujille, että muotovaatimuksia ei ole eikä runoja arvostella. Harjoitteelle oli viiden minuutin aikaraja.

Olin suunnitellut lisää kirjoittamista, mutta osallistujilta nousi toive saada lukea ääneen mukaansa ottamat runot. Olin antanut mahdollisuuden ottaa mukaan itselle merkityksellisen runon. Runo oli mukana suurimmalla osalla osallistujista. Osallistujien toiveiden huomiointi oli itselleni tärkeää, joten etenimme toiveiden mukaisesti. Ääneen luetut runot herättivät keskustelua ja yhteinen aikamme oli melkein lopussa. Ennen lopetusta päädyimme ryhmärunon kirjoittamiseen omaishoitajuudesta, koska sen kaikki kokivat merkitykselliseksi. Toimin kirjurina ja valmiin runon lausuin jälleen ääneen. Suurin osa osallistujista oli sitä mieltä, että runo olisi parempi, jos sen muokkaisi loogisempaan järjestykseen. Lupauduin viimeistelemään runon ja toimittamaan sen osallistujille. Voitte lukea syntyneen runon blogin lopusta.

Runotyöpaja päättyi palautteen antamiseen, minkä olin suunnitellut toiminnalliseksi. Osallistujien toiveesta he antoivat palautteen istualtaan. Ajatuksena oli hymynaamojen avulla kertoa tuntemuksista runotyöpajan jälkeen. Lisäksi he saivat täyttää lyhyen rasti ruutuun palautelomakkeen, jossa oli erilaisia väittämiä koskien runotyöpajaa.

Tuloksia

Annetun palautteen perusteella kaikki osallistujat (5) tunsivat olonsa hyväksi runotyöpajan päätyttyä ja suurin osa heistä ottaisi osaa toisenkin kerran, jos samanlainen järjestettäisiin. Olin teemoitellut lyhyen palautelomakkeen runotyöpajan hyödyllisyyteen, kuulluksi tulemisen kokemukseen ja tuntemuksiin, joiden sisältöä avaan alempana. Runotyöpajan hyödylliseksi kokivat kaikki, mutta vastaukset jakautuivat hyödyllisen ja erittäin hyödyllisen välillä. 

Kuuleminen ja kuulluksi tuleminen sisälsivät kohdat, oliko osallistujalla riittävä mahdollisuus kertoa omat ajatukset käsiteltyyn aiheeseen liittyen, oliko osallistujalla riittävä mahdollisuus kuulla muiden ajatukset, koitko, että ajatuksesi otettiin riittävästi huomioon. Kaikki osallistujat olivat yksimielisiä vastaten erittäin samaa mieltä. Tuntemuksissa oli väitteet: runoudella on voimaannuttava vaikutus, runojen kirjoittaminen piristi päivääni, suhtautuminen runouteen muuttui ja voisitko hyödyntää runoutta myöhemmin. Voimaannuttavaan vaikutukseen uskoi suurin osa osallistujista. Yhdellä osallistujalla oli jäänyt vastaamatta kyseiseen väittämään. Yksi osallistuja valitsi vaihtoehdon ei samaa eikä eri mieltä.

Väite runojen kirjoittamisen piristävästä vaikutuksesta jakoi mielipiteitä, mutta en yllättynyt asiasta. Yksi osallistuja ei kokenut väitteen pitävän kohdallaan paikkansa, suurimman osan mielestä väite osui erittäin hyvin tai hyvin kohdalleen. Ihmiset ovat yksilöllisiä ja työskentelyn vaikutus ei näyttäydy kaikille samoin. Kirjoittaminen on prosessi ja onnistumisen kokemukseen vaikuttaa, miten hyvin kirjoittaminen sujuu. Kenenkään paperi ei jäänyt tyhjäksi, mutta haasteita kirjoittamisessa oli muutamalla osanottajalla. Halusin uskoa, ettei aiemmalla kokemuksella ole merkitystä, mutta aloittamisen helppouteen sillä oli vaikutusta. Jälkeenpäin pohdin, olisivatko osallistujat, joilla oli vaikeuksia keksiä kirjoittamisen aihe, halunneet minun auttavan heitä henkilökohtaisesti. Kannustus ja vinkin antaminen olisivat voineet siivittää kirjoittamista. Lopussa kaikki saivat aplodit ja kiitokset.

Osallistujien suhtautuminen runouteen muuttui suurimman osan mielestä erittäin paljon tai paljon. Seuraavalla kerralla haluaisin tietää, miltä osin, joten palautelomakkeeseen pitänee lisätä täsmentävä kysymys. Palautteen perusteella arvelisin, että runoutta ei koeta enää niin vieraana. Runouden myöhempään hyödyntämiseen elämässä uskoi osallistujista suurin osa. Yksi osallistuja vastasi ei samaa eikä eri mieltä.

Palautetta ohjaamisestani sain avoimilla kysymyksillä, joiden perusteella runotyöpaja koettiin mukavaksi kokemukseksi ja ohjaamiseni innostavaksi. Toimeksiantaja ei antanut palautetta, koska ei ollut mukana runotyöpajassa. He halusivat antaa meille työskentelyrauhan. Palautetta pyytäessäni heille riitti se, että osallistujat poistuivat paikalta hyväntuulisina.

Lopuksi

Opinnäytetyöni aiheen valitsin omaan intohimooni pohjautuen. Halusin hyödyntää runoutta ikäihmisten kanssa toimiessa, sillä runous ei ole yleisesti käytetty vaihtoehto kulttuurin hyödyntämisessä vanhustyössä. Koen, että kehittämällä runotyöpajan ideaa, saan siitä itselleni työkalun tulevaisuutta ajatellen. Ajatus ikääntyneistä aktiivisessa roolissa kulttuurin tuottamisessa, kohteena olemisen sijaan oli inspiroiva.

Kulttuurihyvinvoinnin vaikutuksen näkisi selvemmin pidemmässä prosessissa, mutta osallistujien oman kokemuksen perusteella, kulttuurihyvinvointi näkyi mielialan kohentumisena. Voimaantuminen omasta osallisuudesta ja onnistumisesta näkyi myös lopuksi annetusta palautteesta. Vastaavia tuloksia on saatu tutkimuksissa (Fancourt & Finn 2019; Stickley ym. 2021). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten toisen itsenäisen tekstin tuottaminen olisi sujunut. Olin varautunut erilaisilla voimakorteilla ja inspiroivilla kuvilla, sillä olin tietoinen aloittamisen vaikeudesta. Olisin voinut hyödyntää niitä jo ensimmäisessä harjoitteessa, mutta uskoin vahvasti ensimmäisen harjoitteen inspiroivan riittävästi. Toisaalta yksi osallistujista halusi kirjoittaa pidempään, joten inspiraation syttyminen on yksilöllistä. Hän jopa aikoi jatkaa runon työstämistä kotonaan.

Tulosten osalta olin tyytyväinen, että jakaumaa vastauksiin tuli, sillä en olettanut kaikkien automaattisesti pitävän runoudesta. Ryhmän mukana kokeileminen on turvallista, mutta runoihin rakastuminen vaatii vähän enemmän. Suomalainen mentaliteetti itsensä vähättelystä tuli esille ennakko-odotukseni mukaisesti, mutta halusin erityisesti saada mukaan heidät, jotka eniten osaamistaan epäilivät. Taiteilijatkin kokevat työniloa huomatessaan työnsä vaikutuksen ihmisiin (Houni, Turpeinen & Vuolasto 2021, 8). Oppimiskokemuksena tämä on ollut antoisa. Itseni likoon laittamalla, innostavalla asenteella ja positiivisella otteella sain kaikki mukaan työskentelyyn. Parasta oli palautteeseen kirjattu lausahdus:” En kadu, että osallistuin!”

Olen lähettänyt kaikille osallistujille viimeistellyn runon. Viestittelyn yhteydessä sain vielä kiitosta mukavasta päivästä, joka oli jäänyt muistoihin. Pääsen hyödyntämään runoutta keväällä 2022 omaiskahvilan yhteydessä, mikä järjestetään Oulun seudun omaishoitajien tiloissa. Idea on sama, osallistujien osallisuus ja voimaannuttaminen. Olen innoissani mahdollisuudesta ja koen, että opinnäytetyötäni arvostetaan.

Jatkokehittämisen ideaksi ehdottaisin pidempikestoista työskentelyä ja sen analysointia. Kohderyhmää voisi laajentaa kaikkiin ikääntyneisiin. Asumispalveluyksiköissäkin ideaa voisi kokeilla, mutta pysyykö kynä yhä kädessä, on yksilöllistä. Itse haluaisin, että rakkauteni runoihin mahdollistuisi myös ikääntyneenä. Jos olet koko ikäsi pitänyt jostain, olisi outoa luopua siitä vain siksi, että olet vanha. Vanhana luovuus voi saada uuden ulottuvuuden siitä, ettei tarvitse enää ajatella, mitä toiset minusta ajattelevat.

Runotyöpajaan osallistuminen oli vapaaehtoista. Jokaisen mielipidettä kunnioitettiin eikä kukaan kokenut haittaa toteutuksesta. Syntyneiden runojen hyödyntämiseen on kysytty lupa tekijöiltä, sillä tekijänoikeudet säilyvät aina kirjoittajalla. Kannustan teitä kaikkia suhtautumaan runouteen avoimin mielin. Nykyrunous tarjoaa paljon vaihtoehtoja, jos riimit eivät tunnu omalta tavalta kirjoittaa. Suhtaudutaan itseemme myötätuntoisesti eikä uskota mahdollisesti ensimmäisenä mieleen tulevaa ajatusta: ” Minusta ei ole siihen.”

Merja Ylipukki
geronomiopiskelija
Lapin ammattikorkeakoulu

Sari Arolaakso, opettaja/opinnäytetyön ohjaaja
Lapin ammattikorkeakoulu

Runo omaishoitajuudesta

Toinen toistamme autamme

toisiamme tukien

on opittu elämään.

Kun sairaus alkoi,

jokapäiväisessä elämässä alkoi tulla haasteita.
mutta sanomisesta tuli nokkapokkaa.

Joskus vaahtoa kaivo pukkaa,

ja kodinkoneet sekoaa,

      uusi kone ostetaan, näin se ongelma lakkaa.

Omaishoitajuus ei lakkaa,

aina uusia huolia nakkaa.

Muistisairauden myötä on

periaatteessa kolme kuolemaa.

Vaikeinta oli monesti

kun puoliso ei aina tunnistanut.

piti vieraana henkilönä.

Mutta tunteet mukana edelleen kulkee.

Vähitellen luovuttava on,

asiasta jos toisestakin.

entisestäkin elämästä. Muistot vain.

Hän kotona tahtoi olla loppuun saakka.

Vaan pelkona mulla, tuleekohan taakka.

Hoito on päättynyt.

 Suru. On edelleen päällimmäisenä.

ryhmäruno tehty 11.10.2021

Lähteet

Aholainen, M.  2019. Mitä ikääntyneiden kulttuuripalveluilla tarkoitetaan? Käsitteiden analyysiä. Gerontologia Vol. 33. No 4, 174. Viitattu 5.4.2022 https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/66821/80012-Artikkelin%2520teksti-136128-1-10-20191127.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Fancourt, D. & Finn, S.  2019. What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. Viitattu 3.2.2022 https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/329834/9789289054553-eng.pdf.

Harju, T. & Vähämaa, V. 2019. Korvarunoja. Helsinki: Ntamo.

Houni, P, Turpeinen, I. & Vuolasto, J. 2021. Taidetta! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja. Viitattu 4.3.2022 https://www.taike.fi/documents/10921/1332027/Taidetta%21+Kulttuurihyvinvoinnin+k%C3%A4sikirjan+uudistettu+laitos/95970ba6-302c-5e63-f483-8fea9a5ec857.

Huhtinen-Hilden, L., Puustelli-Pitkänen, A. & Strandman, P. & Ala-Nikkola, E. 2017 Kohti luovaa arkea. Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Tutkimusraportti. Viitattu 17.12.2021 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/124164/kohti_luovaa_arkea_tutkimusraportti.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Kulttuurihyvinvointipooli 2021. Kulttuurihyvinvointi on MIELI ry:lle tärkeää. Viitattu 12.3.2022 https://www.kulttuurihyvinvointipooli.fi/kulttuurihyvinvointi-on-mieli-rylle-tarkeaa/.

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta. 8.2.2019/166.

Lähteenlahti, O. 2019. Muisteluni mukaan – Seniorisanataiteen

menetelmiä ja mahdollisuuksia. Teoksessa Ekström, N., Puikkonen, E., Suonniemi, K. (toim.) Sanataidetta on! Työtavat, tekijät ja teoria. Turku: Juvenes Print, 71–83.

Meriläinen, R. 2021. Kulttuurihyvinvoinnilla menee hyvin. Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry. Viitattu 1.4.2022 https://kulttuurijataide.fi/kulttuurihyvinvoinnilla-menee-hyvin/.

Mäkinen, M. 2020. Oppeja ja oivalluksia verkostotyöstä. Aili-verkoston vuosi 2019–2020. Viitattu 17.5.2021 https://ailiverkosto.fi/uploads/1/2/9/8/129847645/aili_2019_raportti.pdf.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu. Suositustaiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa– mukaan lukien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Helsinki 2018.

Suomen kirjallisuusterapiayhdistys ry 2022. Viitattu 12.3.2022 https://kirjallisuusterapia.net/kirjallisuusterapian-historiaa/.

Suomen omaishoidon verkosto 2022. Tietoa verkostosta. Viitattu 27.4.2022 https://omaishoidonverkosto.fi/toiminta/.

Taikusydän 2021. Mitä on kulttuurihyvinvointi? Videonauhoite.

Taikusydän 2022. Videoluento kulttuurihyvinvoinnista sote-uudistuksessa. Viitattu 12.3.2022 https://taikusydan.turkuamk.fi/uutiset/videoluento-kulttuurihyvinvoinnista-sote-uudistuksessa/.

THL 2021. Kulttuuri on aiempaa vahvemmin mukana kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Viitattu 12.3.2022 https://teaviisari.fi/teaviisari/fi/tiedote/104. Väänänen, S. 2007. Luovuus kuuluu jokaiselle. Teoksessa Nuutinen, T. (toim.) Elämänilon välähdyksiä. Taiteen ja vanhustyön kohtaamisia

Hoitajien psyykkisestä työhyvinvoinnista huolehtiminen on yksi pitovoimatekijä hoitoalalla

Sairaanhoitajaopiskelija Jonna Hyväri teki opinnäytetyönään kirjallisuuskatsauksen hoitajien psyykkisestä työhyvinvoinnista. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme opinnäytetyöstä laaditun lyhennelmän ajatuksena herätellä keskustelua siitä, miten hoitajien psyykkistä hyvinvointia tukemalla voitaisiin saavuttaa parempaa pitovoimaa hoitotyöhön.

Sosiaali- ja terveysalalla osaavan henkilökunnan riittävyyden edellytyksenä on varmistaa hyvää työelämän laatua, ylläpitää alan vetovoimaa, hyödyntää teknologiaa sekä uudistaa tehtävärakenteita ja kehittää palvelukonsepteja (Koponen ym. 2018). Psyykkinen hyvinvointi kuormittuu työn haasteista ja ristiriidoista, kuten jatkuvasta kiireestä ja aikapaineesta tai arvostuksen puutteesta. Psyykkinen kuormitus työssä voi aiheuttaa tunnetason ja käytöksen muutoksia, hallinnan tunteen menetystä sekä fyysisiä muutoksina, kuten elimistön kiputiloja tai muistihäiriöitä. (Työturvallisuuskeskus 2022.)

Tausta

Tämän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää hoitajien työhyvinvoinnin psyykkistä kuormittavuutta aiheuttavia tekijöitä. Tavoitteena oli lisätä tietoa hoitajien työhyvinvointiin positiivisesti ja negatiivisesti vaikuttavista tekijöistä. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja siinä tarkasteltiin 15 tieteellistä artikkelia. Artikkelien hakemisessa käytettiin Lapin ammattikorkeakoulun kirjaston kotimaisia ja ulkomaisia tietokantoja, Mediciä, CINAHLia ja Elektraa. Kriteereinä oli, että artikkelit ovat ilmaiseksi saatavilla, suomen tai englannin kielisiä, sekä korkeintaan 10v vanhoja. Tutkimuksissa tiedonantajat olivat pääasiassa erikoissairaanhoidossa työskenteleviä kokeneempia ja vastavalmistuneita sairaanhoitajia, sekä hoitotyön johtajia. Tutkimukset olivat kansainvälisiä (n=2) ja suomalaisia (n=10). Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla.

Psyykkistä työhyvinvointia edistäviä ja kuormittavia tekijöitä

Tutkimusten mukaan hoitajien psyykkistä työhyvinvointia edistää yhteisöllisyyden kokeminen ja hyvä vuorovaikutus työyhteisössä, lähiesimiehen positiivinen asenne, tasa-arvoinen tulevaisuuteen suuntautunut johtaminen sekä työntekijän kannustaminen ja arvostaminen. Yhteisöllisessä ilmapiirissä on hyvä yhteishenki ja työroolit ovat selkeitä, työpäivän aikaisista riittävistä tauoista pidetään huolta sekä työnantajalla on koulutusmyönteinen ilmapiiri, mikä mahdollistaa ammatillisen kehittymisen työssä. Vuorovaikutusta vahvistetaan kehityskeskusteluilla, joissa voidaan laatia yhteisiä tavoitteita ja parantaa työhön sitoutuneisuutta. Työyhteisön yhteisissä keskusteluissa voidaan läpikäydä kuormittavia tilanteita ja näin vähentää työntekijän ahdistusta, lisätä luottamusta työyhteisöön ja vahvistaa toivoa. Positiivinen lähiesimies vahvistaa hoitajien omaa toivoa työtään kohtaan ja edistää työryhmän myönteistä ilmapiiriä. Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen tulevaisuuteen suuntautunut johtaminen auttaa suojelemaan emotionaaliselta väsymiseltä ja työuupumukselta. Työntekijän sisäinen ja ulkoinen kannustaminen motivoivat työntekoon ja edistävät myönteistä työhyvinvointia. Riittävä palautteen saaminen ja ammatillisen kehittymisen tukeminen lisäävät resursseja kohdata työn vaatimuksia. Esimieheltä ja työkavereilta saatu arvostus auttavat työssä jaksamiseen – valtaistunut hoitaja on työhönsä sitoutunut ja tyytyväinen.

Hoitajien psyykkistä työhyvinvointia kuormittavat huono johtaminen, työolosuhteet, potilasturvallisuuden heikentyminen, vuorotyön ja vapaa-ajan yhdistämisen ongelmat, sekä digitalisaation aiheuttama stressi. Nuorilla sairaanhoitajilla työhyvinvointia kuormittivat lisäksi uudet tilanteet, huono työhön sopeutumattomuus tai työpaikkakiusaaminen. Kuormittavat työolosuhteet sisältävät keskeytyksiä työssä, meluisan työympäristön, huonon työn organisoinnin, resurssien puutteen sekä työskentelyn aikapaineen alla. Työn aiheuttamat tunnevaatimukset sekä kyvyttömyys tehdä työtä omien arvojen, etiikan ja moraalin mukaan kuormittavat hoitajia psyykkisesti. Huono johtaminen alentaa työmotivaatiota ja arvostuksen puute lisää henkistä kuormitusta. Potilasturvallisuuden koetaan heikentyvän, kun on liian vähän aikaa kirjaamiseen tai työskennellään monien eri potilastietojärjestelmien välissä, jolloin kriittiset tiedot voivat jäädä huomaamatta. Digitalisaatio aiheuttaa hoitajille stressiä ja kognitiivista kuormitusta uusien opeteltavien asioiden ja tietojärjestelmien myötä. Vuorotyön ja vapaa-ajan yhdistäminen heikentää työstä palautumista, minkä vuoksi koetaan väsymystä työstä sekä vaikeutta yhdistää perhe ja työ.

Johtopäätöksiä työn pitovoiman parantamiseen

Katsauksessa todettujen psyykkiseen kuormitukseen vaikuttavien tekijöiden voidaan todeta olevan arvostuksen ja työolojen parantamisella tuettavissa. Hoitajat tarvitsevat arvostusta tekemäänsä työtä kohtaan; niin johtamisen kun työolojen osalta. Arvostusta sairaanhoitajille voi osoittaa kiittämällä työstä, kuuntelemalla ammatillisia ja henkilökohtaisia toiveita sekä tarjota joustavia työvuorojärjestelyitä. Varsinkin nuorilla sairaanhoitajilla sekä perheellisillä on tärkeää päästä vaikuttamaan omiin työvuoroihin joustavasti. Vanhemmat sairaanhoitajat taas kaipaavat arvostusta tekemästään työstä.

Kiistatta palkkaus on tänä päivänä eräs työn motivaatiotekijä, ja se on yksi osa työhyvinvoinnin kokonaisuutta. Sen lisäksi uusilla työjärjestelyillä, riittävällä mentoroinnilla, perehdyttämisellä, työyhteisön vuorovaikutustaitojen kehittämisellä sekä esimiestyöllä voidaan saada myönteistä pitovoimaa terveydenhuollossa. Tähän voidaan vaikuttaa yksilöllisellä työntekijän kuulemisella, johtamista parantamalla ja organisaatioiden ekosysteemejä kehittämällä.

Jonna Hyväri
psykiatrinen sairaanhoitaja, Sodankylän kunta

Anniina Tohmola
sh, TtT, lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Koponen, P., Borodulin, K., Lundqvist, A., Sääksjärvi, K & Koskinen, S. (2018) Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa. FinTerveys 2017-tutkimus. Raportti 4/2018.Verkkojulkaisu. Helsinki; Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Viitattu 15.12.2021.https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136223/Rap_4_2018_FinTerveys_verkko.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työturvallisuuskeskus. 2022. Psykososiaalinen kuormitus. Viitattu 2.2.2022. https://ttk.fi/tyoturvallisuus_ja_tyosuojelu/tyoturvallisuuden_perusteet/tyoyhteiso/psykososiaalinen_kuormitus

Ikääntyneen aivoterveyden edistämisessä käytetyt keinot ja ratkaisut -kurkkaus tutkimuksiin

Johdanto

Eliniän pidentyessä ja väestön vanhetessa on tärkeää saada lisättyä terveitä elinvuosia. Ikääntyneiden terveyden edistämisen kokonaisuutta ajatellen aivo- ja mielenterveyden teemoja ei ole Suomessa huomioitu kovin laaja-alaisesti. (Duodecim 2020; Tienari & Myllykangas 2017). Ikääntyessä yhä useampi kohtaa aivotoiminnan muutoksia, jotka voivat monin eri tavoin vaikuttaa hyvinvointiin, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Näihin voidaan vaikuttaa kiinnittämällä huomiota aivoterveyteen.  Se tarkoittaa aivojen hyvinvointia, jota tukevat terveelliset elämäntavat, aivojen haastaminen, riittävästä levosta huolehtiminen ja stressin välttäminen. Myös kognitiivinen toimintakyky on osa aivoterveyttä, ja siihen kuuluvat muun muassa orientaatio, muistitoiminnot ja toiminnanohjaus sekä muita arjen toimintoihin vaikuttavia tiedonkäsittelyn osa-alueita. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kognitiivista toimintakykyä voidaan harjoittaa, ylläpitää ja tukea myös ikääntyessä.

Tässä blogitekstissä kuvaamme aivoterveyden edistämistä opinnäytetyönä toteutetun kirjallisuuskatsauksen tulosten pohjalta (Tikkanen 2021).  Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota ikääntyneen aivoterveyteen ja erityisesti kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueiden tukemiseen ja harjoittamiseen liittyvää tutkimustietoa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää muun muassa ennaltaehkäisevän toiminnan ja ikääntyneen kotikuntoisuutta ylläpitävien tukitoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Toivomme kirjoituksemme toivomme herättävän lukijoissa kiinnostusta ikääntyneiden aivoterveyden edistämiseen. Aihetta tarkastellaan erityisesti kognitiivisten muutosten näkökulmasta, sillä muistisairaus tai muistioire on usein ensisijainen syy ikääntyneiden ssäännölliselle palvelutarpeelle.

 

Pelillisyys ja virtuaalinen todellisuus mahdollistavat aivoterveyden edistämisen

Pelillisistä ja virtuaalisista ratkaisuista on tullut suosittu lähestymistapa kognitiivisen toimintakyvyn arviointiin ja harjoitteluun (Liao ym. 2020). Katsaukseen valikoituneiden tutkimusten mukaan pelillisillä ja virtuaalisilla ratkaisuilla voidaan arvioida ja harjoittaa kognitiivista toimintakykyä. Näissä tutkimuksissa käytetyt teknologiset ratkaisut jakautuivat tietokonepeleihin, videopeleihin sekä virtuaalisen todellisuuden hyödyntämiseen (VR, virtual reality). Tietokonepohjaista kognitiivista harjoittelua suositaan muun muassa sen visuaalisesti haastavamman ja houkuttelevan harjoitteluympäristön vuoksi verrattuna muihin perinteisempii harjoitusmuotoihin. Tällaiset harjoitteet voivat olla esimerkiksi kotona pelattavia tietokonepohjaisia muistiharjoittelupelejä. Tehtävät ovat usein myös korkealaatuisia ja mukailtavissa yksilön suorituskyvyn mukaisesti.

Tietokonepohjainen kognitiivinen harjoittelu on erityisen tehokasta kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa, kun annettujen tehtävien vaativuustaso on sopiva. Harjoitustehtävien on annettava haastetta, mutta tehtävät eivät saa rasittaa liikaa, jotta mielenkiinto ja keskittyminen tehtävää kohtaan säilyy. Kazazin ja kumppaneiden (2021) tulosten mukaan tietokonepohjaisella kognitiivisella harjoittelulla saavutettiin positiivisia vaikutuksia ikääntyneen kognitiiviseen toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Huomionarvoista tuloksissa on, että nämä oikean vaativuustason mukaisella harjoittelulla saadut hyödyt kestivät jopa kolme kuukautta harjoittelun päättymisen jälkeen. Kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueita voidaan harjoittaa myös videopelien avulla. Perrotin ja kumppaneiden (2019) mukaan videopeliympäristö mahdollistaa tehtävien progressiivisen eli vaiheittaisen etenemisen. Edellä mainitun lisäksi videopelien pelaaminen haastaa nopeutta, päättelyä, tarkkuutta ja strategista ratkaisukykyä, jotka osaltaan tukevat erityisesti kognitiivista toimintakykyä. Nämä vaikuttavat positiivisesti pelaajan harjoittelumotivaatioon.

Virtuaalitodellisuus tarjoaa mahdollisuuden harjoitella esimerkiksi päivittäisiä toimintoja aidon oloisessa toimintaympäristössä ja tilanteissa. Ikääntynyt saa harjoittelusta ja tilanteissa toimimisesta välitöntä palautetta, mikä auttaa opitun asian ja taidon havaitsemisessa. Harjoittelussa ja erilaisissa tilanteissa läpikäydyt toiminnot, ja niistä saadut palautteet, voidaan mukauttaa päivittäiseen arkeen ja toimintoihin. Liaon ja kumppaneiden (2020) tutkimuksen mukaan virtuaalitodellisuudessa pelaaminen ja samanaikainen fyysinen harjoittelu parantavat toiminnanohjausta, työmuistia sekä kognitiota ikääntyneillä, joiden kognitiivinen toimintakyky oli lievästi heikentynyt. Liikunnan positiiviset vaikutukset aivojen aineenvaihduntaan ja verenkiertoon yhdistettynä VR-pohjaiseen harjoitteluun edesauttavat kognitiivista oppimista. VR-pohjaisessa ympäristössä toimiminen koetaan mielekkäänä ja erilaisena toimintana, joten se lisää usein myös harjoittelumotivaatiota. (Liao ym. 2020.)

 

Perinteisemmät, ei teknologiaa sisältävät kognitiiviset harjoituskokonaisuudet

Ikääntyneen aivoterveyden osa-alueiden harjoitteluun on käytetty myös erilaisia, ilman teknologiaa hyödynnettäviä, kognitiivisia harjoituskokonaisuuksia. Fam ja kumppanit (2020) tarkastelivat tutkimuksessaan mindfulnessin vaikutuksia ikääntyneiden aivojen hyvinvointiin. Mindfulnessin tietoisuutta harjoittelevilla havaittiin tietyissä aivoverkon alueissa nopeampaa hermoviestin etenemistä, kuin ennen harjoittelun aloittamista. Mindfulness-harjoitukset paransivat myös tunnistusmuistia eli kykyä tunnistaa aiemmat tapahtumat, objektit tai ihmiset esimerkiksi kuvista. Kognitiivisen toimintakyvyn kohenemiseen ovat saattaneet vaikuttaa myös mindfulnessin ryhmäharjoitukset, jotka pitivät sisällään ohjaajan ja ryhmän väliset syventävät keskustelut. (Fam ym. 2020.)

Myös kognitiivisten harjoitusten ja fyysisen aktiivisuuden yhdistämisellä näyttäisi olevan myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden aivoterveyteen. Liaon ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa oli mukana ryhmä, jossa yhdistyi fyysinen ja kognitiivinen harjoittelu. Harjoitus piti sisällään muun muassa vastusharjoittelua, aerobista harjoittelua, tasapainoharjoittelua ja toiminnallisia harjoituksia, joihin yhdistettiin kognitiivinen harjoittelu. Yhdistetyistä harjoituksista esimerkkinä kävelyn ja runojen lausunta, alaraajaharjoitukset ja matemaattiset laskut sekä painonsiirtoharjoitukset ja kellotaulun piirtäminen kädellä ilmaan. Edellä mainitut esimerkkiharjoitukset paransivat muun muassa ikääntyneen työmuistia sekä toiminnanohjausta.

 

Lopuksi

Kirjallisuuskatsauksessa mukana olevien tutkimustulosten perusteella todetaan, että lievää kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemistä voidaan kohentaa erilaisten harjoitusten avulla. Tällaiseen tutkimustulokseen on tärkeää tarttua tiukasti kiinni ja miettiä, miten voimme ennaltaehkäisevällä työllä tukea niitä ikääntyneitä, joilla on todettu lievä kognitiivisen toimintakyvyn heikkeneminen. Miten tunnistamme lievästä kognitiivisen heikentymisestä kärsivät ikääntyneet ajoissa? Onko heille tarjota vaihtoehtoja ja tukitoimia, joiden avulla kognitiivista toimintakykyä voidaan kohentaa? Oikea-aikaisella ja oikein kohdennetulla toiminnalla voimme tehokkaammin vaikuttaa MCI potilaiden kognitiivisen toimintakyvyn kohenemiseen.

Iän myötä aktiivisuuden väheneminen, toiminta- ja liikuntakyvyn muutokset, menetykset, yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunteet lisäävät aivoterveyden riskitekijöitä (Duodecim 2020). Sosiaalisen toiminnan merkitystä kognitiiviseen toimintakykyyn korostettiin useassa tutkimuksessa; erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä toimiminen ja yhdessäolo koettiin merkitykselliseksi ja mielialaan positiivisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Viimeisen kahden vuoden aikana erilaiset ikääntyneiden ryhmätoiminnot ovat jääneet pois ja ikääntyneet ovat viettäneet paljon aikaa kotona odottaen poikkeusolojen päättymistä.  Kysymykseksi jää, kuinka monen ikääntyneen aivoterveyteen pandemia on vaikuttanut välillisesti esimerkiksi lakkautettujen ryhmätoimintojen ja rajoitettujen sosiaalisten kontaktien osalta. Yksinäisyys on noussut ikääntyvässä väestössä tärkeäksi toimintakykyä, kognitiota ja terveyttä uhkaavaksi riskitekijäksi. Oleellisinta ei kuitenkaan ole sosiaalisten suhteiden määrä, vaan yksinäisyyden kokemus tai mielekkään roolin puute. Miellyttävät sosiaaliset tilanteet ja ajoissa aloitettu kognitiivinen harjoittelu, voivat vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi toiminnanohjaukseen ja muistitoimintoihin. (Jyväkorpi ym. 2020). Uskomme vahvasti, että Covid-19-pandemian jälkeinen aika tulee korostamaan aivoterveyden edistämisen merkitystä ja samanaikaisesti tuo näkyviksi pandemian vaikutukset ikääntyneiden ihmisten arkeen.

 

Minna Tikkanen, fysioterapeutti (YAMK)
Projektisuunnittelija, Kuntoutuksen kehittämisohjelma, POPsote

Satu Elo, TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Kuvat copyright: Minna Tikkanen

 

Lähteet

Duodecim 2020. Konsensus 2020. Aivot ja mieli – terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Viitattu 31.3.2021 https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2020/03/Konsensuslausuma-1.7

Fam, J., Sun, Y., Qi, P., Lau, R.C., Feng, L., Kua, E.H. & Mahendran, R. 2020. Mindfulness practice alters brain connectivity in community-living elders with mild cognitive impairment. Psychiatry and Clinical Neurosciences Vol. 74 No. 4, 257– 262. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1111/pcn.12972

Kazazi, L., Shati, M., Mortazavi, S. S., Nejati, V., Foroughan, M. 2021. The impact of computer-based cognitive training intervention on the quality of life among elderly people: a randomized clinical trial. Trials 2021 No. 51. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1186/s13063-020-05008-4

Liao, Y-Y., Tseng, H-Y., Lin, Y-J., Wang, C-J., Hsu, W-C. 2020. Using virtual relity-based training to improve cognitive function, instrumental activities of daily living and neural efficiency in older adults with mild cognitive impairment. European journal of physical and rehabilitation medicine 56(1): 47–57. Viitattu 19.7.2021 https://doi.org/10.23736/s1973-9087.19.05899-4

Peng, Z., Jiang, H., Wang, X., Huang, K., Zuo, Y., Wu, X., Abdullah, A.S. & Yang, L. 2019. The Efficacy of Cognitive Training for Elderly Chinese Individuals with Mild Cognitive Impairment. BioMed Research International vol. 2019. Viitattu 19.7.2021 https://doi.org/10.1155/2019/4347281

Perrot, A., Maillot, P., Hartley, A. 2019. Cognitive training game versus action videogame: Effects on cognitive functions in older adults. GAMES FOR HEALTH JOURNAL: Research, Development, and Clinical Applications Vol. 8 No. 1, 35– 40. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1089/g4h.2018.0010

Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2020–2030. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Viitattu 20.10.2021 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1

Tienari, P. & Myllykangas, L. 2017. Aivojen vanhenemisen ”geneettinen koodi”. Terveet aivot 100 vuotta katsaus. Duodecim 2017; 133:201—8. Viitattu 1.4.2021 https://www-terveysportti-fi.ez.lapinamk.fi/xmedia/duo/duo13512.pdf

Tikkanen, M. 2021. Ikääntyneen aivoterveys. YAMK-opinnäytetyö, Lapin ammattikorkeakoulu.

 

 

 

 

 

 

 

Ikääntyneet yllättivät tutkijat  – virtuaalitodellisuuden rantautuminen palvelukodin arkeen oli positiivinen kokemus

Tiedät varmaan tunteen, kun h-hetki lähestyy. Kaikki on suunniteltu huolella valmiiksi ja pidät tutkimusideaa loistokkaana. Olet onnistunut saamaan tutkimushankkeelle rahoituksen, suunnitellut käytännön toteutuksen viimeistä piirtoa myöten, tutkittavien rekrytointi on tehty ja intervention aloitus lähestyy. Ajatuksiin hiipii kuitenkin pelko ja epäilys; entä jos idea ei sittenkään toimi eivätkä tutkittavat ole tyytyväisiä. Entä jos idea ei sittenkään käytännössä toimi. Näitä ajatuksia tulvi mieleemme tutkimusinterventiota käynnistäessämme, sinä ensimmäisenä päivänä, kun olimme luoneet palvelukodin asiakkaille omien toiveiden mukaisia sisältöjä virtuaalitodellisuus (VR, virtual reality) -laseihin ja seisoimme ikääntyneen oven takana valmiina aloittamaan VR-kokeilut.

Virtuaalitodellisuus merkityksellisyyden ja aktiivisena vanhenemisen mahdollistajana ikääntyneiden arjessa (ViReä) -hankkeen tarkoituksena oli selvittää, voisiko VR-lasien avulla tuoda mielekkyyttä ja aktiivisuutta palvelukodissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Halusimme mahdollistaa asukkaille elämyksiä ja kokemuksia, mitkä ei mahdollistu enää palvelukotiympäristössä.

 

Tuumasta toimeen

Selvitimme haastattelemalle kullekin tutkimukseen osallistujalle merkityksellisiä tekijöitä elämässä, joista oli joutunut luopumaan iän myötä ja palvelukodissa asuessaan. Näitä sisältöjä toimme VR laseihin ja annoimme ikäihmisille mahdollisuuden katsoa niitä useamman kerran viikossa. Osalle tutkittavista löytyi avoimesti käytettävissä olevaa sisältöä YouTubesta 360-videoina. Kuvasimme myös muutamia videoita Insta360 One X-kameran avulla ja jaoimme videot YouTube tilin kautta VR-laseihin. Ikääntyneillä oli hyvin vahvasti omasta elämästään kumpuavia toiveita. Yksi halusi palata lempisaarelleen Välimeren syleilyyn, toinen taas kokea vielä kerran vauhdin hurmaa suksien päällä Alpeilla. Monella toiveet liittyivät luontokokemukseen.

Näiden sisältöjen kanssa seisoimme siis oven takana valmiina tarjoamaan palvelukodin asukkaille elämyksiä. Syteen tai saveen, oli intervention aloituksen aika. Jännittyneinä avustimme lasit ensimmäiselle tutkittavalle hänen omassa asuintilassaan ja odotimme hengitystä pidätellen, minkälaisia tuntemuksia katselu saisi aikaan.

 

Iloa ja elämyksiä

Saimme onneksemme huokaista helpotuksesta välittömästä sen jälkeen, kun ikääntynyt sai lasit päähänsä. Hän ihasteli haltioituneena VR lasien kautta avautuvaa sisältöä sohvallaan. VR-interventioon osallistuneet ikääntyneet kokivat virtuaalilasien tarjonneen yllättävän monipuolista sisältöä ja mukavaa vaihtelua arkeen. Ikääntyneet toivat esiin, että VR-lasien käyttö oli kuin olisi käynyt pienellä matkalla tai päässyt ihan oikeasti kävelylle metsään. Sisällöt olivat tarjonneet joitain yllätyksiä, mutta paljon tuttuja kasveja ja maisemia esimerkiksi aiemmin tehdyiltä matkoilta.

”… semmonen ohjelmanumero jokapäiväiseen elämään, että tota kyllä se oli ihan kun olisi käynyt pienellä matkalla.”

Osassa ikääntyneistä sisällöt herättivät lapsuusmuistoja ja saattoivat tuoda myös haikeutta. Toisaalta koettiin myös iloa, kun pääsi näkemään ja kokemaan uusia paikkoja ja maisemia.

”En mä oo ennen pitkospuilla kulkenu ja nyt ne oli kauheen leveitä.”

”… metsään johonkin katsomaan ihan oikeesti. Että vähän semmoinen kaipaus.”

Ikääntyneet kokivat VR-lasien sopineen hyvin heidän arkeensa ja tuoneen siihen tervetullutta vaihtelua.Olimme sittenkin onnistuneet tuottamaan iloa ja elämyksiä!

 

Hoitohenkilöstön ajatuksia

Saimme kuulla hoitohenkilöstöltä, että VR-interventio oli vaikuttanut heidän kokemuksensa mukaan positiivisesti mukana olleiden ikääntyneiden mielialaan ja aktiivisuuteen. Osa koki, että VR-lasien käyttö toi myös helpotusta omaan työnkuvaan, kun ikääntynyt oli tyytyväinen. Toivottiin jopa, että VR-lasien käyttömahdollisuus tulisi kiinteäksi osaksi viikkorytmiä.

Hoitohenkilöstöä oli kuitenkin haastava saada itse avustamaan ikääntyneitä lasien käytössä. Koettiin, että lasien käyttämiselle ei oikein ollut aikaa hoitotyön arjessa. Hoitohenkilöstön näkökulmasta ainoaksi varsinaiseksi esteeksi VR-lasien käytölle nousikin arjen kiireisyys.

”Mikä muu meillä on käytön este, kun juuri se, että meillä on tota kiirettä.”

Sekä ikääntyneiden että hoitohenkilöstön ajatus oli, että VR-lasit soveltuvat parhaiten henkilöille, joilla ei ole suurempia muistihaasteita. VR-sisältöjen epäiltiin sekoittavan muistisairaita ja tämän vuoksi epäiltiin, että VR-lasit eivät sovellu heille. Hoitohenkilöstö puolestaan näki VR-laseille monia eri käyttökohteita virtuaalijumpista ja vuodelevossa olevien virkistykseksi.

”Ei pysty niin ku tekemään mitään erikoisempaa kuin vain olla sisällä ja miettiä mitä, päivät jää aika pitkäks.”

 

Positiivisin mielin eteenpäin turvallisuus huomioiden

Virtuaalitodellisuusmaailma on haastava, sillä se luo todentuntuisen maailman ympärille lasien avulla.  Tähän toiseen todellisuuteen tai ympäristöön uppoutuminen eli immersio saattaa aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia nuoremmillekin henkilöille (Servotte ym. 2020). VR-lasien käyttämisen haittavaikutuksissa mainitaan usein kyberpahoinvointi, mutta sen kokeminen on kuitenkin varsin yksilöllistä. Pahoinvointi on yleistä etenkin, jos ympäröivä maailma liikkuu sisältöä katsoessa, jolloin VR-lasien luoma kuvitteellinen tunne on ristiriidassa tasapaino- ja liikeaistiärsykkeiden kanssa. Tähän tutkimukseen osallistuneista ikääntyneistä pari kertoi kokeneensa silmien väsymistä ja hetkittäistä huimausta tilanteissa, joissa kuvakulma oli korkealla tai videossa oleva liike nopea. Turvallisuuteen onkin tärkeä kiinnittää huomiota VR-laseja käytettäessä. Erityisesti  liikkuminen tilassa aiheuttaa omat riskinsä. VR-lasit päässään henkilö saattaa liikkuessaan törmätä esineisiin tai kaatua, kun maailma lasien sisällä vie mennessään. Nämä seikat piti minimoida, kun olimme tarjoamassa VR lasien käyttömahdollisuutta ikäihmisille, joten interventio toteutettiin istuen. Myös tuntemukset, niin positiiviset kuin negatiiviset johtuen kuvamateriaalin sisällöistä, saattavat yllättää.

Toinen seikka, mikä on hyvä huomioida, on ennakkoasenteet ja tunteet, joilla on lopulta iso merkitys uutta teknologiaa käyttöönotettaessa (Taherdoost 2018, Syed-Abdul ym. 2019). Myös tähän tutkimukseen ikääntyneitä rekrytoitaessa ennakkoasenteet olivat monella hyvinkin epäileväisiä, minkä vuoksi rekrytointi osoittautui aluksi haastavaksi. Ikääntyneillä ja hoitohenkilökunnalla oli mahdollisuus tutustua laitteeseen etukäteen. Sen tuoma ymmärrys siitä, mistä tämän uuden teknologian yhteydessä on kyse, lievensi selkeästi ennakkoluuloja.

Ikääntyneet ovat lopulta hedelmällinen kohderyhmä, kun kyseessä on uudet teknologiset ratkaisut. On seikkoja, jotka pitää ymmärtää ja osata ottaa huomioon, mutta vaivannäkö todennäköisesti lopulta palkitsee sekä tutkijat, hoitohenkilökunnan, laitekehittäjät että itse ikääntyneet ihmiset.

 

Katariina Korniloff
TtT, dos., vanhempi tutkija
Kuntoutusinstituutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kaisa Lällä
TtM, FM, kuntoutuksen lehtori
Kuntoutusinstituutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Servotte J-C, Goosse M, Campbell SH, Dardenne N, Pilote B, Ivan L. Simoneau IL, Guillaume M, Bragard I, Ghuysen A. Virtual Reality Experience: Immersion, Sense of Presence, and Cybersickness. Clinical Simulation in Nursing, Volume 38, 2020, Pages 35-43, ISSN 1876-1399, doi: 10.1016/j.ecns.2019.09.006.

Taherdoost H. A review of technology acceptance and adoption models and theories. Procedia Manufacturing, Volume 22, 2018, pages 960-967, doi: 10.1016/j.promfg.2018.03.137.

Syed-Abdul S, Malwade S, Nursetyo AA, Sood M, Bhatia M, Barsasella D, Liu MF, Chang CC, Srinivasan K, M R, Li YJ. Virtual reality among the elderly: a usefulness and acceptance study from Taiwan. BMC Geriatr. 2019 Aug 19;19(1):223. doi: 10.1186/s12877-019-1218-8.

ViReä on Miina Sillanpää Säätiön rahoittama tutkimushanke, minkä toteuttajana on Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Tutkimuksen ensimmäiset alkuhaastattelut toteutettiin vuoden 2019 lopulla ja virtuaalilasi-interventio keväällä 2020. Koronapandemian vuoksi osalla tutkittavista interventio keskeytyi, ja osa ehti toteuttaa sen täysimittaisena. Loppuhaastattelut tehtiin etäyhteyksien avulla. Tutkimushanke tuottaa uutta tietoa teknologian tarjoamista mahdollisuuksista ikääntyneiden toimintakykyisuuden tukemisessa.

 

 

Puettava teknologia työergonomian tukena hoivatyössä

Hoitohenkilöstö siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 56-vuotiaana ja suurimpana syynä siihen ovat erilaiset tuki -ja liikuntatelinsairaudet. Vaikka hoitajien ergonomiseen työskentelyyn, potilassiirtotekniikoiden hallintaan ja erilaisiin potilaiden aktiovointimenetelmiin on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota, on työssä usein edelleen fyysistä kuormittumista tuottavia tilanteita. Etukumarassa asennossa työskentely sekä potilaiden siirtymisissä ja liikkumisessa avustaminen kuormittavat usein erityisesti selkää, ja merkittävin sairauspoissaolojen syy onkin epäspesifi selkäkipu. Erityisen kuormittavaa työ on kotihoidossa, jossa työskentelytilat voivat olla ahtaat, sänkyjen korkeutta ei voi säätää ja apuvälineitäkin on usein rajallisesti käytössä.

Yksi puettavan teknologian sovellusala ovat ulkoiset tukirangat eli exoskeletonit. Ne ovat alun perin suunniteltu helpottamaan teollisuuden raskaita töitä ja siellä niitä on hyödynnetty jo pitkään. Teollisuuden exoskeletonit eivät kuitenkaan sellaisenaan sovellu hoitotyön tarpeisiin ja yleisestikin sosiaali- terveysalalla puettava teknologia on vielä uutta.  Sveitsissä on kehitetty kevyt, noin 900 grammaa painava voimaliivi, jonka voi pukea esimerkiksi työtakin alle. Meditas Oy:n maahan tuoma Auxivo LiftSuit®- voimaliivi soveltuu käytettäväksi esimerkiksi kaupan alalla, logistiikassa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Voimaliiviin integroidut tekstiilijouset varastoivat energiaa, josta käyttäjä saa tukea lihastyöhön esimerkiksi tilanteissa, joissa työskennellään etukumarassa tai nostetaan taakkaa matalalta. Näiden elastisten elementtien avulla edistetään ja ylläpidetään myös selän oikeaa/ergonomista työskentelyasentoa. Liivi ei kuitenkaan tee liikettä ihmisen puolesta, vaan edelleen liikkeen tuottamisessa ja asennon hallinnassa pitää käyttää omia lihaksia. Liiviä on Suomessa kokeiltu mm. kotihoidossa ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Liivin käyttöä tutkii parhaillaan nuorempi tutkija Riika Sarrio väitöskirjatutkimuksessaan Lappeenrannan-Lahden teknilliseen yliopistoon eli asiasta on kohta saatavissa myös tutkimustetoa.

Pääsin itse kokeilemaan voimaliiviä Meditas Oy:n Minna Laineen esitellessä sitä koulullamme ja sen antama tuki selän hyvän työskentelyasennon säilyttämiseksi oli merkittävä. Liivi myös selkeästi ”avusti” selän ojennusliikettä ja helpotti esimerkiksi eteen kumartuneena työskentelyä antaen lisää tukea rangalle. Liivi oli helppo pukea ja aktivoida käyttöön, mutta hieman mietitytti sen erilaisten remmien mahdollinen tarttuminen ympäristössä oleviin esineisiin, kuten esimerkiksi ovenkahvoihin tai pyörätuoliin. Liivin sai kiristysremmien avulla hyvin istuvaksi ja sen kanssa oli myös helppo liikkua, joskin lämpimällä ilmalla se voi olla hiostava. Näkisin liivistä olevan hyötyä erityisesti selän kuormitusta keventämässä ja sitä kautta selkäongelmien ennaltaehkäisyssä. Selkäkipuiselle tai sairaslomalta palaavalle se voisi myös olla oiva apu.

Tuki- ja liikuntaelimistön hyvä kunto on jatkossakin hoitajan fyysisen työkyvyn perusta ja sen hankkimiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan monipuolista liikuntaa. Lisäksi hyvä työskentelyergonomia, asiakkaiden aktivointi, erilaisten potilassiirtotekniikoiden hallinta ja apuvälineiden käyttö tulisi olla osa jokaisen hoitajan perusosaamista. Niiden hallinta ja toteuttaminen arkityössä edellyttää tiedollista ja taidollista osaamista sekä myös koko työyhteisön oikeaa asennetta ja tahtotilaa. Puettava teknologia voi osaltaan olla tukemassa työkykyisenä pysymistä työuran loppuun asti. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan lisää tutkimustietoa asiasta.

Lisää tietoa voimaliivistä Exoskeletoneiden asiantuntija Suomessa | Meditas Oy

Anne Rautio
Fysioterapian lehtori, ergonomiakorttikouluttaja
Lapin ammattikorkeakoulu

Kulttuurinen osaaminen ikääntyneen hoitotyössä

”Minä muistan sen aina, kun jouduin sairaalaan, hoitajat tulivat ja ottivat huivini pois! Tuosta noin vain, eivät kysyneet, eivät kertoneet miksi. Voi, minä itkin niin paljon! Minulla hävetti, tuntui pahalta, itku ei millään meinannut loppua.”

Kulttuurin huomioiminen on osa ikääntyneen hoitoa, ja kulttuurinen osaaminen on keskeinen työkalu onnistuneen vanhustyön työkalupakissa. Tarvitsemme sitä päivittäisissä kohtaamisissa, useimmiten sen käyttö on luontevaa ja lähes huomaamatonta, silloin kun toinen kulttuuri on tuttu. Kun kohtaamme meille vieraampia kulttuureja, tämän työkalun tärkeys kasvaa, mutta käyttö voikin unohtua. Jännittää, kun ei tiedäkään, ei ole ihan varma. Kulttuurisen osaamisen merkitys ja rooli kuitenkin korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä maahanmuuttajien määrä Suomessa kasvaa koko ajan. Vuonna 2020 Suomessa oli ulkomaalaistaustaisia henkilöitä yli 444 000, ja vaikka ikärakenne onkin selkeästi nuorempi, myös maahanmuuttajat ikääntyvät. Kulttuurinen osaaminen ei koske pelkästään maahanmuuttajien kanssa tehtävää työtä, vaan kaikkien kulttuuritaustojen kunnioittamista; suomenruotsalaisten, saamelaisten, eri uskontojen, romanien, meidän oman kulttuurimme, ja niin edelleen. Kulttuurisen osaamisen puute voi olla este onnistuneelle vanhustyölle.

Useissa kulttuureissa elää vahvana perhekeskeisyys; ikääntynyt pyritään ensisijaisesti hoitamaan kotona omaisten toimesta. Tämä on yksi syy siihen, että ikääntyneitä maahanmuuttajia kohdataan nykyisellään harvemmin palvelujärjestelmässä, ja kohtaaminen voi jännittää ammattilaistakin, etenkin jos yhteistä kieltä ei löydy. Saatetaan puhua ikääntyneen ohi tulkin tai omaisten välityksellä, ei ehkä keskustella riittävän avoimesti yhteisen kielen puuttuessa, voidaan ohittaa keskeisiä ikääntyneen hoitoon vaikuttavia tekijöitä, ja jopa vältetään haastavalta tuntuvaa kohtaamista. Näiden tekijöiden tiedetään olevan osasyy siihen, että palvelujärjestelmä ei nykyisellään tavoita riittävästi maahanmuuttajia. Kohtaamisella voi olla siis ratkaiseva merkitys ikääntyneen hyvinvoinnille.

Kulttuurisensitiivinen hoitotyö ja kohtaaminen eivät kuitenkaan vaadi vuosien kokemusta, tiukkaa erityisosaamista ja eri kulttuurien ulkoa opettelua, vaan ohjenuoraksi voi ottaa neljä k:ta;

kunnioita, kysy, kuuntele ja kerro.

Kunnioita toista ihmistä ja hänen kulttuuriansa, kunnioita itseäsi ja omaa kulttuuriasi. Kuuntele korvilla, silmillä, sydämellä ja vaistoilla, kysy ja kerro; ”minä koen tämän asian näin, entä sinä”. Kohtaa ikääntynyt yksilönä, ei pelkästään kulttuurinsa edustajana. Ole terveen utelias, etsi tietoa, kiinnostu uudesta kulttuurista, ikääntyneestä ja hänen tärkeiksi kokemistaan asioista.

Kulttuurisensitiivisen kohtaamisen kautta tiedät, miksi muslimirouva reagoi alussa kerrotulla tavalla huivin pois ottoon. Tiedostat, miksi jonkin kulttuurin ikääntynyt voi vaikuttaa vanhemmalta kuin vuodet kertovat. Osaat huomioida mahdolliset eroavaisuudet terveys- ja sairauskäsityksissä, ja antaa oikeaa tietoa. Huomaat, että ehkä syy ikääntyneen huonoon ruokahaluun onkin erot kotimaan ja suomalaisen ruoan ja ateriarytmin välillä. Annat tilaa rukoukselle, kunnioitat toivetta hoitavan henkilön sukupuolesta. Otat tulkkauksen avuksi aina kun mahdollista, lain edellyttämällä tavalla, sekä käytät arjessa kuvakortteja, ilmeitä, eleitä ja kosketusta kommunikoinnin tukena. Tuot ikääntyneen arkeen pilkahduksia kotimaasta videoiden tai musiikin välityksellä. Peilaat omaa kulttuuriasi ja sen merkitystä. Toteutat onnistunutta, kulttuurisensitiivistä vanhustyötä.

Mari Taivaloja
sairaanhoitaja, TtM-opiskelija
Oulun yliopisto

Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa -hankkeen väliarviointia

Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa (TYÖHYVE) -hankkeen päätavoitteena on edistää sosiaali- ja terveysalalla toimivan henkilöstön ja työyhteisöjen työhyvinvointia ja työn tuottavuutta. Pilottikohteena hankkeessa on vanhuspalveluita tuottavat yksiköt. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä jokaisessa 13 osallistuvassa yksikössä työn organisointia ja sujuvuutta edistäviä toimintamalleja sekä tarkoituksenmukaisia arjen hoitotyön toimintatapoja, menetelmiä ja työvälineitä. Tarkempi hankkeen kuvaus löytyy aiemmasta blogikirjoituksestamme. Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta, jotka ovat Euroopan aluekehitysrahastosto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) (Työ- ja elinkeinoministeriö 2021). TYÖHYVE-hanketta rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta, joka tukee työllisyyden lisäksi esimerkiksi henkilöstön osaamisen ja työorganisaatioiden kehittämistä.

TYÖHYVE-hankkeessa toteutettiin lokakuun 2021 aikana kysely hankkeeseen osallistuvien hoivakotien edustajille. Hankkeen alussa valittiin jokaisesta hoivakodista yksi agentti, joka toimii omassa yksikössään hankkeen yhdys- ja tukihenkilönä.  Kysely suunnattiin näille agenteille ja lisäksi esihenkilöille. Sen tarkoituksena oli toimia väliarviointina hankkeen ollessa puolessa välissä. Väliarvioinnin tavoitteena on lisäksi helpottaa ohjausryhmää hankkeen edistymisen ja tavoitteiden saavuttamisen arvioinnissa. Näin rakennerahastohankkeen aikana toimintaa voidaan mukauttaa tavoitteiden saavuttamisasteen mukaisesti (Suhonen, Paasivaara & Nikkilä 2004). Tavoitteiden saavuttamisen arviointi ja onnistumisen arviointi ovat tärkeitä myös hoivakotien henkilökunnalle saavutettujen tulosten ja muutosten tunnistamiseksi. Parhaimmillaan projekteilla voidaan innostaa ja osallistaa koko työyhteisö mukaan kehittämiseen (Paasivaara, Suhonen & Nikkilä 2008).

Kysely sisälsi neljä avointa kysymystä, joilla pyydettiin kuvaamaan sitä, mihin hankkeessa ollaan oltu tyytyväisiä, tulevaisuuden toiveita, tavoitteiden saavuttamista sekä agenttien ja esihenkilöiden omaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyselyyn vastasi noin puolet agenteista (n=8) ja esihenkilöistä (n=6). Vastaukset analysoitiin teemoittelemalla avoimen kysymyksen vastaukset.

 

Tyytyväisyys ja toiveet jatkolle

Agentit ja esihenkilöt toivat esille useita osa-alueita, joihin he ovat tyytyväisiä oman yksikkönsä näkökulmasta. Hankkeen aikana on saatu uutta tietoa, ideoita ja ajatuksia kehittämisen tueksi. Osassa yksiköitä erityisesti vertaistuki, yhdessä tekeminen ja sitoutuminen kehittämiseen koettiin hyväksi. Tyytyväisyys liittyi myös tavoitteelliseen ja henkilöstölähtöiseen kehittämiseen, joka on tuonut vauhtia ja intoa kehittämiseen sekä konkreettisia tuotoksia.

”Hankkeen kautta saatiin uusia ideoita työpaikallemme, suurin osa niistä on myös toteutunut”

”Työpajatoiminta on ollut erittäin hyvä tapa kehittää työyhteisössä asioita!”

 Hankkeen jatkon osalta toiveet liittyvät koulutuksien järjestämiseen ja niiden sisältöihin. Vuorotyön luonteen vuoksi koko henkilökunnan osallistumisen mahdollistaminen on osin haasteellista, mutta koulutusten toteuttamisessa tulee jatkossa huomioida se, että entistä useampi pääsisi osallistumaan. Koulutustoiveet hoivakodeissa liittyvät tällä hetkellä esimerkiksi työstä palautumiseen, muistisairaan kohtaamiseen, kuntouttavaan työotteeseen ja toimivaan työyhteisöön.

Osa kyselyssä esille tuoduista toiveista liittyi myös siihen, millä osa-alueilla omassa työyksikössä toimintaa tulisi kehittää asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Useammassa vastauksessa tuotiin esille viihtyisyyden lisääminen, arjen mielekkyyttä lisäävät aktiviteetit, työn ergonomia ja saattohoidon kehittäminen. Työyhteisön osalta vastauksissa näkyi toive yhteen hiileen puhaltamisesta ja sen tunnistaminen, että muutokseen tarvitaan aikaa.

 

Tavoitteiden saavuttaminen

Suurin osa agenteista ja esihenkilöistä kuvasi, että asetetut tavoitteet on saavutettu hyvin, mutta yksikkökohtaisia eroja on paljon etenkin koko henkilökunnan sitouttamisessa. Vastaajilta kysyttiin myös, miten he itse ovat edistäneet tavoitteiden saavuttamista omassa yksikössään.  Tämä antoi erittäin monipuolisen kuvauksen siitä, mitä tavoitteiden ja kehittämistoimenpiteiden jalkauttaminen työyksikkötasolla konkreettisesti tarkoittaa. Agenttien ja esihenkilöiden rooli tavoitteiden saavuttamiseksi on pitänyt sisällään:

  1. Kollegoiden osallistumisen tukeminen työyksikössä
  2. Yhdessä ideointi ja kehittäminen
  3. Verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa
  4. Tiedon välittäminen työyksikköön
  5. Innostaminen ja kannustaminen
  6. Tavoitteiden saavuttamisen seuranta
  7. Säännölliset keskustelut koko henkilökunnan kanssa
  8. Resurssien osalta osallistumisen mahdollistaminen
Lopuksi

Agenttien ja esihenkilöiden palautteen mukaan hankkeessa on onnistuttu kehittämään yhdessä. Valtaosa vastaajista arvioi tavoitteisiin päästävän tässä vaiheessa hyvin tai kohtalaisesti. Hankkeen lähtökohtana oli, että kehittämistarpeet nousevat jokaisesta yksiköstä ja yksiköiden henkilökunnalta. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja sen kehittämiseen on osa työhyvinvointia (esimerkiksi Joensuu 2019) ja hankkeen aikana se on lisännyt myös sitoutumista kehittämistyöhön. Hankkeen toimenpiteisiin osallistuneet työntekijät ovat antaneet koko hankkeen toteutuksen ajan juuri tähän liittyen hyvää palautetta. Työpajatyöskentely ja asioiden pohtiminen yhdessä on auttanut näkemään omia ja koko työyhteisön   toimintatapoja sekä innostanut yhdessä ideoimaan uusia tapoja tehdä työtä. Juuri ennen väliarvioinnin toteuttamista järjestettiin väliseminaari, jossa yksiköt saivat jakaa kehittämistyöhön liittyviä toteutuksia ja hyviä käytänteitä. Näin toteutui vertaistuki, joka omalta osaltaan motivoi jatkamaan kehittämisen tiellä. Kehittäminen jatkuu työyksiköiden kehittämisprosessien tukemisena sparrauksin ja koulutuksin, joissa otetaan huomioon väliarvioinnin toiveet.

 

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Sari Arolaakso
TtM, TtT-opiskelija, projektipäällikkö
Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Joensuu M. 2019. Hyvät vaikutusmahdollisuudet työhön” – mitä ne tarkoittavat? Työterveyslaitoksen Duunitohtori -blogi. Saatavilla osoitteesta: https://www.ttl.fi/tyopiste/hyvat-vaikutusmahdollisuudet-tyohon-mita-ne-tarkoittavat/

Suhonen M, Paasivaara L & Nikkilä J. 2004. Ohjaus projektin elinkaarella -Esimerkkinä Euroopan sosiaalirahaston rahoittama projekti. Hallinnon tutkimus 1: 38–47.

Paasivaara L, Suhonen M, Nikkilä J. 2008. Innostavat projektit. Fioca Oy, Helsinki.

Työ- ja elinkeinoministeriö 2021. Mitä rakennerahastot ovat? https://www.rakennerahastot.fi/mita-rakennerahastot-ovat (viitattu 23.11.2021).