Parhaillaan käynnissä olevassa Living Lab Pruntsi –hankkeessa suunnitellaan ikääntyneiden kemiläisten ja heidän läheisten, sotehenkilöstön, Lappian ja Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja opettajien käyttöön sopivaa ympäristöä, jossa ikääntyneille sopivaan hyvinvointiteknologiaan voisi tutustua ja teknologian käyttöön saisi ohjausta. Eri toimijoiden tarpeita ja toiveita aiheeseen liittyen selvitettiin osana hankkeen esiselvitystyötä. Lisäksi kartoitettiin henkilökunnan soteosaamista, jota kuvataan tässä blogikirjoituksessa.

Teknologiset laitteet työntekijöiden tukena 

Teknologian avulla voi tukea, helpottaa tai korvata työntekijää. Kuormittavia työvaiheita voidaan helpottaa teknologisilla ratkaisuilla, esimerkiksi käyttämällä robotteja asiakkaan nostamisessa, siirtämisessä tai asiakkaan oman liikkumisen tukena. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29, 2020.)  Vanhustyössä käytettävä teknologia on tiivistetysti mobiilia hoivateknologiaa, toimistoteknologiaa ja viihdeteknologiaa (Oinas ym. 2021). Robotiikkaa voidaan käyttää myös välillisen asiakasajan korvaamiseen, kuten laitteiden ja tarvikkeiden siirtelyssä, aterioiden kuljetuksessa sekä osana lääkehoitoa (Kuva 1).

Selvää hyötyä voidaan nähdä esimerkiksi lääkehoidossa, jossa lääkkeiden koneellinen annosjakelu vähentää lääkehoitovirheitä ja lääkkeiden annosjakelu voi vapauttaa hoitajien työaikaa muuhun välittömään asiakastyöhön. Ajallista hyötyä saavutetaan etähoidolla, kun osa kotihoidon käynneistä voidaan toteuttaa etähoitokäynteinä kaksisuuntaisesti joko kuva- ja/tai äänivälitteisinä (Kuva 2). Etähoitoa voi olla erilaiset muistutus- ja valvontatoimet, kuten lääkkeenoton muistutus, ravitsemuksen valvonta, liikkumisen tukeminen ja harjoittelu, tai asiakkaan voinnin seuranta. Etäkäynnit voivat olla tukena ja vähentää kotikäyntien määrää ja siten vähentää hoitajien liikkumiseen kuluvaa aikaa. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29, 2020.) 

Robotiikan ja automatiikan sovelluksilla on mahdollista keventää, korvata tai täydentää sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden työtehtäviä arviolta ainakin viidenneksellä. Kohdistamalla uudelleen hoitotyöntekijöiden työtä, voidaan parhaimmillaan tehostaa hoitotuloksia sekä parantaa työn taloudellisuutta ja tehokkuutta. Tutkimustiedon valossa on varovasti arvioitu, että roboteilla ja sovelluksilla saataisiin työajan säästöä vanhusten hoidossa työskentelevien lähihoitajien työssä keskimäärin 36% välittömässä hoitotyössä ja välillisessä hoitotyössä jopa lähes 70%. (Kangasniemi & Andersson 2016.)  Robotiikan onnistunut käyttöönotto koostuu oikea-aikaisesta ja riittävästä tuesta ennen käyttöönottoa ja robotin sujuvasta käytettävyydestä päivittäisessä työssä sekä luottamuksesta työn sujumisesta. Hoitotyön ammattilaisilla tulee olla riittävä osaaminen, jotta se vastaa digitalisoituvaan terveydenhuoltoon. (Turjamaa ym. 2022).

Aineiston keruu ja analyysi 

Aineisto koostui sotehenkilöstölle suunnatusta kyselystä (n = 26), työpaja-aineistosta (n = 2) sekä henkilöstön kanssa teknologiaviikolla käydyistä keskusteluista (n =31) ja eri tapahtumissa käytyjen keskustelujen yhteenvedosta (n = 45), ja se kerättiin osana Living Lab Pruntsi-hanketta. Sotehenkilökunnalle suunnattu kysely sisälsi kymmenen tätä tarkoitusta varten laadittua kysymystä, ja aineistonkeruu toteutettiin sähköisesti Google Formsin avulla. Kysymykset laadittiin hankeasiantuntijoiden toimesta ja esitestattiin kolmella asiantuntijalla ennen kyselyn toteuttamista.

Työpaja-aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä esittämällä ja toimintaa havainnoimalla pilottityöpajassa, jossa esiteltiin Living Lab-toimintaa. Havainnointia toteutettiin myös teknologiaviikon aikana toteutetuissa esittelytilaisuuksissa ja tapahtumissa erilaisen ikääntyneiden kotona asumista tukevan teknologian esittelyjen ohessa.  Aineistonkeruun jälkeen kyselyn, työpajan ja havainnoinnin aineisto on koottu yhteen ja se on teemoiteltu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. 

Tulokset  

Sotehenkilökunnasta 85% (n = 22) kertoi käyttävänsä teknologisia laitteita päivittäin, 8% (n = 2) viikoittain ja 8% (n = 2) harvemmin kuin viikoittain. Puolet vastaajista koki teknologisten laitteiden osaamisensa hyväksi ja puolet keskinkertaiseksi, ja heikkoa osaamista ei arvioitu olevan.  

Hoitajien mukaan tunnetuimpia teknologisia laitteita ovat erilaiset turvallisuutta lisäävät laitteet, kuten turvaranneke, ovivahti, kaatumishälytin ja GPS-paikannin. Hoitajaa auttavina apuvälineinä kuvattiin lääkerobotit, potilastietojärjestelmät, etäyhteydenpitoon auttavat välineet sekä ergonomiaa tukeva teknologia, kuten nosto- ja liukulaitteet ja sähkösängyt. Ikääntynyttä tukevaa teknologiaa tiedettiin/todettiin/kerrottiin olevan aktiivisuusrannekkeet, ruoka-automaatit sekä viihtyvyyttä ja hyvinvointia tukevat ohjelmat.  

Työpaikoilla oli käytössä turvallisuusapuvälineitä, kuten hälytysjärjestelmiä, turvapuhelimia ja GPS-rannekkeita. Käytössä oli myös hoitajan aikaa säästäviä etälaitteita, kuten lääkerobotteja, etähoivalaitteita ja tabletteja. Myös hoitotyötä tukevaa teknologiaa oli ergonomia-apuvälineiden muodossa, kuten sähkösänkyjä ja nostureita. Sähköisiä sovelluksia oli käytössä ikääntyneiden hyvinvointia tukevat Kardemummo Oy:n sisältöpalvelu Hilda, sekä työn tekemisen välineet Effector mobile- ja Mukana-sovellukset. Omassa työssään hoitajat tarvitsisivat hyvinvointiteknologiaa virikkeiden järjestämiseen, turvallisuuden lisäämiseen sekä saavutettavuuden ja tiedon siirron parantamiseen.  

Hoitajat kokivat teknologian tuovan hyötyä työhönsä ajan säästämisenä, potilasturvallisuuden parantajana ja aktiivisuuden seuraajana, tiedonkulun helpottumisena sekä työhyvinvoinnin edistämisenä. Suurin osa vastaajista (85%) käyttäisi teknologisia ratkaisuja työssään nykyistä enemmän, jos siihen olisi mahdollisuus, ja jopa (92%) hyödyntäisi varmasti teknologisia ratkaisuja enemmän, jos käyttöön saisi opastusta. Opastuksen toivottiin olevan henkilökohtaista ja oikea-aikaisesti järjestettävää koulutusta, minkä lisäksi tukihenkilö koettiin tärkeänä.  

Johtopäätökset 

Tämän kartoituksen perusteella voidaan todeta, että henkilöstö käyttää jo tänä päivänä teknologiaa lähes päivittäin työssään ja suhtautuu siihen positiivisesti. Teknologiaa oltaisiin valmiita käyttämään enemmänkin, mikäli siihen olisi mahdollisuus ja saatavilla olisi riittävää opastusta. Tällä hetkellä tunnetuimpia teknologisia ratkaisuja ovat turvallisuuteen, lääkehoitoon ja etäyhteydenpitoon käytettävät välineet ja sovellukset. Tämä voi johtua siitä, että vuoden 2022 aikana Meri-Lapissa on otettu käyttöön Evondos-lääkerobotti ja Videovisit- etäyhteydenpitolaitteet kotihoidon asiakkaille.

Hyvällä markkinoinnilla ja opastuksella teknologiset laitteet sulautuvat työvälineiksi ja suurin osa hoitajista olisi valmiita ottamaan niitä enemmänkin käyttöönsä. Ertner (2019) tuo esille sen, että hyvinvointiteknologian avulla voidaan turvata yhä useammalle apua tarvitsevalle vanhukselle hoidon saanti mutta myös säästää julkisia hoitomenoja. Positiivisten mielikuvien luomisella ja tukemisella voidaan vaikuttaa motivaation lisääntymiseen sekä asenteisiin teknologisten laitteiden käytössä. Teknologisten laitteiden käyttöönotossa tarvitaan näkymätöntä työtä, jolla vaikutetaan asenteisiin, kuvitelmiin ja uskomuksiin teknologian käytössä ja käyttöönotossa. (Ertner 2019). Tämä edistää positiivisen suhtautumisen kehittymistä teknologiaa kohtaan. 

Teknologia tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia, mutta hoitoalan ammattilaiset eivät välttämättä pidä robottien soveltuvuutta hoitotyöhön itsestäänselvyytenä. Hoitotyö ja hoivan antaminen ovat luonteeltaan inhimillistä toimintaa, jossa teknologian käyttöä on aina harkittava tarkoin (Van Aerschot ym. 2017). Kunnat (ensi vuodesta lähtien hyvinvointialueet) ja palveluntarjoajat tekevät itsenäisiä päätöksiä, millaista teknologiaa ottavat alueellaan käyttöön ja eri puolilla Suomea käyttöönoton vauhti ja käyttökokemukset ovat eri vaiheessa. Viime vuosina ikäteknologian käyttö on lisääntynyt ja uudemman teknologian, kuten palvelurobotiikan ja kotiin asennettavien sensoreiden hyödyntäminen on vielä vähäistä. Hoitajat käyttävät arjessaan yhä enenevässä määrin teknologiaa, mikä lisää sen tuttuutta ja alentaa käyttöönottokynnystä tulevaisuudessa. Sen vuoksi tulevina vuosina niin ikääntyvä väestö, kun hoitajat, ovat entistä tottuneempi käyttämään teknologiaa, mikä mahdollistaa sekä nykyisten että uusien teknologioiden laajamittaisemman käytön. 

Teknologian käyttöönotto ja hoitohenkilökunnan tukeminen tulisikin olla päämäärätietoista, jotta saavutetulla kehityksellä saataisiin positiivisia ja pysyviä muutoksia. Kehittymisen prosessissa on tärkeää nähdä hoitotyön helpottuminen sekä asiakkaiden toimintakyvyn ja itsenäisyyden lisääntyminen. Esteenä teknologian käytölle ja sen käyttöönoton ehdottamiselle voi olla kiireinen työ ja sen myötä tuleva suoritettavien tehtävien paljous, jolloin uusia teknologisia vaihtoehtoja ei muisteta ehdottaa. Työn tekemisen ohessa ja tehtäviä suorittaessa tulisi olla aikaa pysähtyä miettimään kunkin asiakkaan ja potilaan kohdalle paras hoidon suorittamisen tapa, sekä nähdä kullekin ikääntyneelle sopiva yksilöllinen tapa ottaa teknologiaa käyttöön.

Tohmola Anniina
sh, TtT, lehtori, projektipäällikkö, Lapin ammattikorkeakoulu

Marjanen-Korkala Tanja
geronomi (YAMK), tuntiopettaja, Lapin ammattikorkeakoulu

Vahtola Katja
lh, Kemin kaupunki/Lapin hyvinvointialue

Meinilä Arja
th, TtM, projektiasiantuntija, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet:  

Ertner M. 2019. Enchanting, evoking, and affecting: The invisible work of technology implementation in homecare. Nordic journal of working life studies 9 (S5), 33-47. https://doi.org/10.18291/njwls.v9iS5.112690 

Kangasniemi M. & Andersson C. 2016. Robotit töihin. Enemmän inhimillistä hoivaa. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2016/09/Robotitt%C3%B6ihin.pdf 

Oinas T., Karhinen J., Tammelin M., Hirvonen H., Hämäläinen A. & Taipale S. 2021. Teknologisten laitteiden ja sovellusten käyttö vanhustyössä. Työn piirteiden ja yksilötekijöiden vaikutusten tarkastelua. Yhteiskuntapolitiikka 86(2), 166-179. 

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1 

Turjamaa R., Vaismoradi M., Kajander-Unkuri S. & Kangasniemi M. 2022. Home care professionals’ experiences of successful implementation, use and competence needs of robot for medication management in Finland. Nursing Open. 10.1002/nop2.1456.

Van Aerschot L., Turja T. & Särkikoski, T. 2017. Roboteista tehokkuutta ja helpotusta hoitotyöhön? Yhteiskuntapolitiikka 82. https://www.julkari.fi/bitstream/ handle/10024/135717/YP1706_VanAerschotym.pdf?sequence=2&isAllowed=y 

Johdanto

Teknologian tehtävänä on helpottaa arkea sekä parantaa ja ylläpitää elämänlaatua. Lisäksi erilaisilla teknologisilla tuotteilla ja palveluilla voidaan lisätä turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta sekä keventää ja mahdollistaa arjen toimintoja ja liikkumista. Teknologialla voidaan myös helpottaa yhteydenpitoa sekä tuoda iloa ja virkistystä arkeen. Kaiken kaikkiaan teknologisten ratkaisujen avulla voidaan mahdollistaa hyvää elämää. Ne mahdollistavat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä lisäävät ja tukevat mukavaa, itsenäistä, turvallista ja toimintakykyistä arkea. Teknologia ja digitalisaatio muuttavat myös tekemisen tapoja. Niiden vaikutukset ulottuvat itse työhön ja työhyvinvointiin. Merkityksellistä on tapa, jolla ne otetaan käyttöön ja miten niitä sovelletaan työn tekemisen tukena. Lisäksi tärkeää on tukea myös työntekijöiden vaikuttamismahdollisuuksia sekä toimijuutta.

Yksi teknologinen ratkaisu arjen mielekkyyden lisäämiseksi hoivakodeissa on pelilliset sovellukset, joiden avulla voidaan lisätä asukkaiden aktiivisuutta ja osallisuutta. Pelien on todettu motivoivan ja lisäävän sitoutumista kuntoutukseen, parantavan mielialaa, ikäihmisten liikkumiskykyä ja tasapainoa sekä päivittäisistä toiminnoista suoriutumista. Tutkimuksissa yleisimmin käytettyjä pelillisiä sovelluksia ovat Nintendo, Wii, Xbox ja Playstation ja kaikkein yleisin on Wii. Pelejä voidaan hyödyntää niin yksilötilanteissa kuin ryhmissä. Ryhmissä toteutetut pelituokiot ovat usein sosiaalinen tapahtuma. Kaikki eivät halua pelata, mutta pelaamisen seuraaminen ja kannustaminen lisää osallisuutta, tuottaa iloa ja virkistää mieltä.

Teknologiakokeilut TYÖHYVE-hankkeessa

TYÖHYVE, Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa -hankkeen yhtenä tavoitteena oli lisätä työntekijöiden teknologiaosaamista ja teknologisten ratkaisujen hyödyntämistä työhyvinvoinnin lisäämisessä. Teknologiaosaamisen lisäämisen tarve nousi esille myös yksiköiden työntekijöiltä yksikkökohtaisissa työpajoissa. Työntekijät toivoivat saavansa kokeilla erilaisia arjessa hyödynnettävien sovelluksia. Hankkeessa järjestettiin mahdollisuus teknologiakokeiluihin ja ne toteutuivat neljässä hankkeeseen osallistuneessa kunnassa ja 12 eri ikäihmisten palveluasumisen yksiköissä sekä ryhmäkodeissa.

Kokeiluun saatiin Kuori Oy:n YetiCare ohjelmistolla varustetun Yeti-tablet, jonka avulla voidaan lisätä aktiivisuutta ja mielekkyyttä hoivakotien arkeen. Se antaa uusia mahdollisuuksia ryhmätoimintaa sekä yksilölliseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen.  Ohjelmistosisällön avulla voidaan harjoitella muun muassa hieno- ja karkeamotorisia sekä kognitiivisia taitoja. Yeti-tablettia oli mahdollisuus kokeilla kuukauden ajan. Tarvittaessa laitteiden käyttöönottoa tuettiin yksiköissä auttamalla ja neuvomalla laitteen kasaamisessa ja käytössä. Yeti- tabletin kokeiluista kerättiin käyttäjäkokemuksia jalkautumalla yksiköihin haastattelemaan henkilöstöä sekä asukkaita. Lisäksi yksiköiden henkilöstölle lähetettiin sähköinen kyselylomake käyttäjäkokemusten keräämiseksi teknologian mahdollisuuksista ja merkityksistä työhyvinvoinnin tukemisessa sekä arjen mielekkyyden lisäämisessä.

Lisäksi kokeilussa oli Kardemummo Oy:n Hilda-sisältöpalvelu, joka on myös hoivakotien arkeen suunniteltu helppo ja monikäyttöinen palvelu. Hilda-palvelua voidaan käyttää aktivoimaan fyysistä toimintakykyä, kohottamaan mielialaa ja parantamaan elämänlaatua, lievittämään käytöshäiriöitä ja tukemaan psyykkistä toimintakykyä. Kardemummo Oy tarjosi Hilda -palvelun yksiköiden käyttöön kolmen kuukauden ajaksi. Yksiköille järjestettiin yhteinen info, jossa tutustuttiin Hilda-palvelun sisältöön ja käyttöön. Lisäksi pidettiin yhteinen palautetilaisuus käyttäjäkokemusten ja mahdollisten kehittämisideoiden keräämiseksi.

Lopputuloksena aktiivisuutta arkeen

Yeti toi aktiivisen arjen. Yksiköiden asukkaat saivat konkreettista tekemistä ja toimintaa. Erään asukkaan kommentti ”Elämä päättyi, kun Yeti lähti”, kuvaa osuvasti Yetin käytän hyötyjä arjen mielekkyyden lisäämisessä. Käytetyimpiä sisältöjä olivat erilaiset pelit, pianon koskettimet ja tietovisat. Asukkaat pääsivät Yetin sisältöpalvelun kautta virtuaalisesti vierailemaan omalla kotikadullaan tai matkakohteessa, joka on jäänyt muistoihin. Nämä olivat sykähdyttäviä hetkiä.

Henkilöstölle suunnattuun sähköiseen kyselyyn saatiin 27 vastausta. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että kokeilussa olleilla teknologisilla ratkaisuilla voidaan tukea työhyvinvointia sekä asukkaiden hyvinvointia ja lisätä mielekkyyttä arkeen.

”Hyviä työvälineitä arkeen, helpottaa suunnittelua ja työn toteutusta, asukkaille aktiviteetteja ja mielenvirkeyttä arkeen.”

”Arkeen mielekästä tekemistä ja ajanvietettä.”

Lopuksi

Hankkeessa saatujen kokemusten perusteella voidaan todeta, että teknologisilla ratkaisuilla voidaan lisätä mielekkyyttä hoivakotien arkeen sekä asukkaille että työntekijöille. Yksiköissä, joissa kokeilussa olleet sovellukset ja teknologiat otettiin aktiivisesti käyttöön, saatiin hyviä kokemuksia ja laitteita hankittiin yksiköihin. Tämän tyyppisiä kokeiluja ja mahdollisuuksia tutustua erilaisiin teknologisiin ratkaisuihin tulee lisätä, jotta teknologian mahdollisuudet ja hyödyt tunnistetaan. Kokeilujen kautta saadaan lisättyä osaamista ja myös kynnys teknologian käyttöön madaltuu ja asenne muuttuu positiivisemmaksi. Teknologian käyttöönottoon ja käyttöön tarvitaan tukea ja ohjausta.

Sari Arolaakso
TtM, tohtori koulutettava, lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu

Tanja Marjanen-Korkala
geronomi (YAMK), tuntiopettaja, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet
Arolaakso-Ahola, S. & Könni, P. 2015. Digitaalisilla peleillä lisää aktiivisuutta ja osallisuutta ikäihmisille. Gerontologia 3 / 2015.

Pacheco, T.B.F., Medeiros, C.S.P., Oliveira, V.H.B., Vieira, E.R. & Cavalcanti, F.A.C. 2020. Effectiveness of exergames for improving mobility and balance in older adults: a systematic review and meta-analysis. Systematic Revie.ws (2020) 9:163.

Työterveyslaitos. 2022. Teknologia ja hyvinvointi. https://www.ttl.fi/teemat/tyoelaman-muutos/teknologia-ja-hyvinvointi

Valli ry. 2021. Ikäihmiset ja teknologia. https://www.valli.fi/tyomuotomme/ikateknologiakeskus/tietopankki/ikaihmiset-ja-teknologia/

Valli ry. 2021. Kotona asumista tukevat teknologiset ratkaisut. https://www.valli.fi/tyomuotomme/ikateknologiakeskus/tietopankki/kotona-asuminen/

Johdanto

Monen ikääntyvän toive on vanheta kotona sekä pysyä terveenä ja toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Väistämättä kuitenkin joskus avuntarve lisääntyy, ja moni joutuu ottamaan palveluita vastaan kotona pärjätäkseen. Perinteisen fyysisen kotihoidon rinnalle on tullut etäkotihoito, jolla tarkoitetaan etähoitoa, ohjausta ja tukemista digitalisaatiota ja teknologiaa hyödyntämällä. Etähoidossa asiakas ja hoitaja ovat eri paikoissa, mutta puhe- tai videoyhteys mahdollistaa avun asiakkaalle terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Elon, Törmäsen ja Ketolan (2019) mukaan kotihoito on digitalisoitumassa ja ottanut teknologiaa entistä enemmän käyttöön muun muassa työvoiman riittävyyden ja palveluiden yksilöllisyyden turvaamiseksi. Lisäksi kotona asuvan toimintakykyä turvataan teknologialla siinä määrin kuin asiakas sitä haluaa käyttää sekä sen avulla kannustetaan asiakasta tekemään itse. Tästä syystä etäkotihoidolla on merkittävä ja jatkuvasti kasvata rooli kotona asumisen. Iso osa etähoitoa tarjoavista palveluntuottajista tavoittelee sitä, että etäpalvelut olisivat niin sanottu silta kotihoidon fyysisiin palveluihin.

Tässä blogitekstissä kuvataan joulukuussa 2022 valmistuneen Lapin ammattikorkeakoulun YAMK-opinnäytetyön päätuloksia lyhyesti (ks. tarkemmat tulokset Kantola 2022). Opinnäytetyössä kuvailevalla kirjallisuuskatsauksella lähdettiin etsimään tietoa aikaisemmista etähoitoon liittyvistä tutkimuksista. Tarkoituksena oli kuvata etäkotihoidon vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia sekä uhkia aikaisempiin tutkimuksiin perustuen eli hyödyntää SWOT-analyysiä aikaisempien tutkimusten tulosten tarkastelussa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa etäkotihoidon nykyhetken tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä, jota voidaan hyödyntää edelleen kehittämisessä.  

Positive vibes only!

Opinnäytetyöhön valikoitui tiedonhaussa yhdeksän tutkimusta, joista kaksi oli kotimaista ja loput kansainvälisiä. Tutkimukset käsittelivät etäkotihoidon, etähoidon, etäyhteyksien, virtuaalikäyntien ja etäsaattohoidon kokemuksia joko asiakkaiden tai ammattilaisten näkökulmasta. Tuloksista nousi esiin vahvuuksina etähoidon tuomat yksilölliset hyödyt, jotka ilmenivät asiakkaiden yksinäisyyden vähenemisenä ja turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Lisäksi asiakkaat olivat saaneet etäyhteyden välityksellä apua lääkehoidon ja terveyden ohjaamisessa sekä arvioinnissa. Etäkotihoidon mahdollisuudet nähtiin niin etähoidon käytännöllisinä kuin taloudellisinakin hyötyinä, jotka liittyivät kustannusten ja ajankäytön vähenemiseen, aikaisempaan teknologian käyttöön ja sen tehokkuuteen työssä. Voidaankin todeta, että etäkotihoidon nykyhetken tilanne aikaisempien tutkimusten valossa näyttää positiiviselta, siksi onkin tärkeää palveluita räätälöidessä korostaa juuri näitä etähoidon vahvuuksia ja sen tuomia mahdollisuuksia, jotta kotiin tarjottava hoito olisi mahdollisimman monipuolista.

Haasteiden ennakointi

Tulokset osoittava myös, että etäkotihoidon palveluita asiakkaille suunnitellessa täytyy olla tietoinen sen tuomista haasteista, jotta niitä osataan ennakoida ja ratkaista. Aikaisemmissa etähoidon tutkimuksissa heikkoudet näyttäytyivät asiakkaiden kokemina yksilöllisinä ja eettisinä haasteina. Nämä vaikeudet liittyivät aikaisempien tutkimusten tuloksissa aikataulujen yhteensovittamiseen, hoitajan ja asiakkaan väliseen luottamussuhteeseen, asiakkaan huonoon itsetuntoon, hoidon vaativuuteen, sovellusten käytön turvallisuuteen sekä sairauden tuomiin haasteisiin. Uhkia etähoidon käytölle olivat sen teknologiset haasteet, jotka liittyivät digitaaliseen eriarvoisuuteen, teknologian saavutettavuuteen, laatuun ja käyttäjäystävällisyyteen, fyysisten tutkimusten puutteellisuuteen sekä koulutuksen ja kehityksen tarpeeseen.

Digitaalinen eriarvoisuus nousi esiin aikaisemmissa tutkimuksissa ja se liittyi usein asiakkaiden ikään tai sosioekonomiseen asemaan Nuoremmille ja koulutetuille henkilöille teknologian käyttö on tuttua, joten heillä sen käyttö oli ollut jouhevampaa, koska se oli ennestään tuttu. Tämän vuoksi tutkimuksissa tähdennettiin koulutuksen tarvetta, jotta teknologia tulee tutummaksi ja etäkotihoitoakaan ei koettaisi enää niin outona. Yhteenvetona voidaan todeta, että etäkotihoidon tunnettavuuden lisääminen korreloi sen käytön lisääntymistä tulevaisuudessa.

© Johanna Kantola, #wonderapp-sovellus

Lopuksi

Etäkotihoidosta voidaan puhua synonyymina niin etähoitona, virtuaalikäyntinä tai jopa etäsaattohoitona. Viime vuosina on myös käsitteen ”kotihoidon etäpalvelut” käyttö yleistynyt, joka osaltaan tuo paremmin näkyviin etäkotihoidon ja sen palveluiden moniulotteisuuden. Väestön ikääntyessä etäkotihoidon palveluiden käyttöönotto tulee olemaan väistämätöntä suurimmassa osassa Suomea palveluiden turvaamiseksi ja hoidon laadun ylläpitämiseksi. Etähoito koettiin tutkimuksissa tehokkaana tapana tuottaa palveluita nyt ja tulevaisuudessa.

Asiakkaat ja heidän läheisensä tarvitsevat kannustusta ja näyttöön perustuvaa tietoa etäkotihoidon toteuttamiseen liittyen. Kotihoitoon ja etäkotihoitoon siirrytään asiakkaaksi palvelutarpeen arvioimisen kautta. Tässä arviointivaiheessa myös henkilökunnalla tulee olla hyvää osaamista erilaista mahdollisuuksista ja palveluista kotona asumisen tueksi. Tämä opinnäytetyö omalta osaltaan voi toimia myös palveluntarpeenarvioinnin tukena; on tärkeää moniammatillisesti selvittää etäkotihoidon käyttömahdollisuuksia asiakkaan etua ajatellen ja tuoda esiin aikaisempiin tutkimuksiin perustuen tietoa etäkotihoidon vahvuuksista ja mahdollisuuksista.

Johanna Kantola
Geronomi (YAMK)

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja

Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Elo, S., Törmänen, M. & Ketola, I. 2019. Tulevaisuuden teknologiaorientoitunut kotihoito. Lumen 2/2019 Teema-artikkeli. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019103020392

Kantola, J. Etäkotihoidon ulottuvuuksia: kirjallisuuskatsaus vahvuuksiin, heikkouksiin, mahdollisuuksiin ja uhkiin pohjautuen. YAMK-opinnäytetyö, Lapin ammattikorkeakoulu. Saatavilla osoitteesta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022113025164

Mielekkyyttä ja toimintaa hoivakotien asukkaiden arkeen

Tänä vuonna päättymässä olevan Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa -hankkeen (2020 – 2022) yksi keskeinen teema on ollut hoivakodin asukkaiden aktiivista elämää tukevien erilaisten keinojen lisääminen niin ympäristöön kohdistuvien menetelmien kuin henkilöstön oman toiminnan osalta. Aktiivisuutta ei hankkeessa ole tarkasteltu pelkästään toimintamahdollisuuksien tukemisena vaan myös osallisuuden ja osallistumisen mahdollistumisena. Taustalla on laajempi ymmärrys siitä, että ikääntyneiden olemassa olevia voimavaroja, toimijuutta ja päätöksentekokykyä tulisi hyödyntää hoivakodin arjessa. Ikääntyneen omista lähtökohdista ja mielenkiinnon pohjalta tehtävät valinnat ovat tärkeitä elämänlaadun vahvistajia ja niiden tulisi näkyä arjessa (Räsänen 2018). Elämänhistorian pitkäaikaiset ja merkitykselliset toiminnot tuottavat usein mielihyvää ja ylläpitävät rutiineja sekä olemassa olevia taitoja. Arjen mielekkyys syntyy usein vaihtelevista ja kokemuksellisista tapahtumista, mukana olosta sekä mielenkiitoisilta tuntuvien tehtävien tai toimintojen tekemisestä. (Kivelä, Pahlman, Pajunen & Koivunen 2019.)

Jotta arjen mielekkyyteen päästään, tarvitaan ammattitaitoinen hoitohenkilöstö, joka omalla työotteellaan tukee ja edistää ikääntyneen asiakkaan liikkumis- ja toimintakykyä, omatoimisuutta, elämänhallintaa ja mahdollisimman itsenäisestä selviytymistä arjessa (Suvikas, Laurell & Nordman 2013). Esimerkiksi ulkoilulla on tunnetusti monia hyvinvointia ylläpitäviä vaikutuksia laaja-alaisen toimintakyvyn näkökulmasta. Erilaiset fyysisen ympäristön tarjoamat toimintamahdollisuudet mahdollistavat hyvän arjen ja edistävät hyvinvointia (Elo ym. 2013). Yksi olennainen osa tätä työotetta on kuntoutumista edistävä hoitotyö. Sen tulee toteutua tukemalla ja edistämällä ikääntyneen liikuntakykyä ja omatoimisuutta hoitotilanteissa. Kuntouttavassa hoitotyössä keskiössä ovat kaiken tasoinen omatoimisuuteen kannustaminen ja tavoitteellinen fyysiseen aktiivisuuteen ohjaaminen sekä se, ettei asioita tehdä asiakkaan puolesta. Kuntouttavaan hoitotyöhön tulisi liittyä pysähtyminen myös mielen tasolla: hoitotilanteissa tulisi oikeasti kuunnella asiakasta ja kohdata hänet ilman kiirettä ainutkertaisena yksilönä. (Siira, Lotvonen, Saarela & Kyngäs 2021.)

TYÖHYVE-hankkeen käynnistyessä vuonna 2020 toteutettiin mukana olevien hoivakotien hoitohenkilökunnalle (N=220) alkukartoituskysely, jossa kartoitettiin heidän arvioitaan hoivakotien asukkaiden aktiivisuus- ja toimintamahdollisuuksista sekä toimintakyvystä. Tästä aineistosta toteutettiin Lapin ammattikorkeakoulun ylempään tutkintoon kuuluva opinnäytetyö (Järvistö 2022), ja keskeiset tulokset kuvataan tässä blogitekstissä. Kyselyyn vastasi 115 henkilöä.  Kysely sisälsi pääosin valmiita vastausvaihtoehtoja, mutta jokaisessa teemassa oli mahdollisuus tarkentaa omia vastauksia avoimen kysymyksen muodossa. Kokonaisuudessaan alkukartoituskysely sisälsi neljä teema-aluetta: asiakaslähtöisyys ja eettisyys, aktiivisuus ja toimintamahdollisuudet, ympäristö ja työhyvinvointi.

Aktiivisuus- ja toimintamahdollisuudet toimintakyvyn ylläpitämisen tukena

Aktiivisuus- ja toimintamahdollisuuksien kartoittaminen oli yksi alkukartoituskyselyn neljästä teema-alueesta. Kysymyksillä pyydettiin hoitohenkilökuntaa arvioimaan asukkaiden mahdollisuuksia osallistua erilaiseen laaja-alaista toimintakykyä ylläpitävään toimintaan: arkiaskareihin osallistuminen, kulttuuri- ja harrastetoiminta, ohjatut lihas- ja tasapainoharjoitukset sekä ulkoilu.  Arkiaskareisiin osallistuminen sisälsi muun muassa leipomiseen, pöydän kattamiseen, viherkasvien kasteluun, perunoiden kuorimiseen tai roskien viemisen. Arkiaskareisiin osallistumattomuus on selvästi yleisempää kuin niihin osallistuminen (Kuvio 1). Hoitohenkilöstöstä yli puolet arvioi asiakkaiden osallistuvan hoivakodin arkiaskareisiin muutamia kertoja vuodessa tai ei lainkaan. Avoimessa kysymyksessä pyydettiin vastaajia kuvaamaan, millaisia asiakkaiden spontaaniin toimintaan ja tekemiseen innostavia arjen virikkeitä hoivayksikössä on käytössä. Näistä vahvimmin esille tulivat lehdet, kirjat, musiikin tai radion kuunteleminen, television katseleminen, värityskirjat, palapelit ja käsityöt.

Kyselyssä pyydettiin hoitohenkilöstöä arvioimaan, kuinka usein asiakkaille järjestetään talon omaa kulttuuri- ja/tai harrastustoimintaa. Tässä ilmenee eroja hoivakotien välillä.  Vaikka vastauksista iso osa (36%) sijoittui vaihtoehtoon harvemmin kuin kerran kuukaudessa, voidaan todeta, että kyseistä toimintaa järjestetään kuitenkin miltei puolessa hoivakoteja (39%) viikoittain. Vastauksia tarkastellessa huomio kiinnittyy siihen, että kaikki hoitajat eivät osanneet (11%) arvioida asiakkaiden osallistumismahdollisuuksia kulttuuri- ja harrastustoimintaa.

Erilasten fyysisten harjoitteiden säännöllisyys on olennainen osa esimerkiksi tasapainon ylläpitämäistä tai kaatumisten ehkäisemistä. Reilusti yli puolessa hoivakodeista järjestetään ohjattuja fyysisiä harjoitteita, kuten esimerkiksi lihasharjoituksia, tasapainoharjoituksia tai tuolijumppaa, mutta vain alle kolmasosassa vähintään viikoittain (kuvio 2). Tässä yhteydessä avoimesta kysymyksestä nousi esille myös hoitohenkilöstön halukkuus asiakkaiden liikuntatuokioiden järjestämiseen useammin, mutta ajanpuutteen vuoksi se ei ole onnistunut. Lisäksi tulokset toivat esille henkilökunnan halukkuuden kehittää toimintaa niin, että se mahdollistaisi paremmin myös asiakkaiden riittävän liikunnan.

Noin puolet hoitohenkilöstöstä arvioi asiakkaiden ulkoilevan harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Noin kolmasosa pääsee ulkoilemaan vähintään kerran kuukaudessa (Kuvio 3).

Kuntoutumista edistävä toiminta

Tarkasteltaessa liikunnan mahdollistamista ja liikkumattomuuden vähentämistä nousi avoimessa kysymyksessä esille tarve kuntoutumista edistävän työotteen edistämiselle etenkin yhdenmukaisten toimintatapojen osalta, kuten alla olevat esimerkiksi osoittavat:

”Kaikki hoitajat eivät huomioi kuntouttavaa työotetta, osin ajanpuutteen vuoksi.”

”Sitä asiaa täytyy täällä kehittää. Meillä on ajatusta, että tänään ei tarvitse vuoteesta nousta, kun eilen on istunut, puhutaan petipäivistä. Olen sitä mieltä, että meidän täytyy motivoida, kannustaa ja auttaa ihmisiä liikkumaan. Vuoteessa väsyy entisestään.”

Yksi keskeinen osa kuntoutumista edistävässä hoitotyössä on toimintakyvyn arvioiminen.  Hoitohenkilökuntaa pyydettiin avoimessa kysymyksessä kuvaamaan menetelmät, joita he käyttävät toimintakyvyn arvioimisessa. Arviointimenetelmän käyttöä kuvaavista vastauksista esille tuli eniten käytettynä menetelmänä RAVA-toimintakykymittari (35,5%). Myös muita arviointimenetelmiä tuotiin esille, mutta niiden käyttäminen oli huomattavasti vähäisempää: RAI-toimintakykymittari, MMSE ja CERAD kognitiivisen toimintakyvyn mittareina sekä elämänkulku- ja voimavarojen arvioiminen päivittäisessä elämässä. Joka viides (22,6%) hoitajista perusti toimintakyvyn arvioimisen omalle arviolleen ja havainnolleen:

”Minä käytän omaa kokemusta, koska asukkaiden tilanne vaihtuu usein.”

”Hoitajan oma mielipide, koska on mukana koko ajan.”

Lopuksi

Tuloksia tarkasteltaessa on luonnollisesti huomioitava, että hankkeeseen osallistuvissa hoivakodeissa on asiakkaina eri tasoisesti tukea tarvitsevia henkilöitä niin toimintakyvyltään kuin liikuntakyvyltään. Tämä voi osaltaan vaikuttaa hoivahenkilöstön antamiin arvioihin asiakkaiden ulkoilemisen määrästä, kulttuuri- ja harrastetoimintaan osallistumisesta, arkiaskareissa mukana olosta sekä hoivakodin ulkopuolelle suuntautuvien toimintojen määrästä. Jäljellä olevasta toimintakyvystä huolimatta on arjen säilyttävä mielekkäänä myös elämän loppuvaiheessa ja toimintakyvyn hiipuessa. Keinot mielekkään arjen ylläpitämiseen ovat tällöin pitkälti turvallisen ja miellyttäväksi koetun hoivaympäristön ylläpitämistä, ja siihen on olemassa niin perinteisiä kuin uusia digitaalisia ratkaisuja. Esimerkiksi virtuaaliluontokokemukset, tuoksut ja musiikki omalta osaltaan ovat keinoja mahdollistaa mielekäs arki toimintakyvyn ollessa huomattavasti heikentynyt.

Tarvitaan luovuutta ja intoa ideoida yhdessä oman hoivakodin ympäristöjä entistä asiakaslähtöisemmäksi. TYÖHYVE-Hankkeen ollessa näin loppusuoralla voidaan iloksemme todeta, että erityisesti ympäristöön liittyvät kehittämistoimenpiteet ovat eri yksiköissä lähteneet liikkeelle erittäin hyvin. Hankkeen päätösseminaarissa myös nämä ovat esillä.

Anna-Leena Järvistö
fysioterapeutti (YAMK)

Satu Elo
TtT, dosentti, TKI-yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Elo S., Saarnio R. & Isola A. 2013. Hoitajien näkemyksiä muistisairaan fyysisestä hoitoympäristöstä. Tutkiva hoitotyö 11(3): 17-25.

Kivelä S-L., Pahlman, I., Pajunen T., Koivunen A. 2019. Vanhuusko arvokasta? Hyvinkää: T-Print.

Järvistö A-L. 2022. Hoivakotien henkilöstön arviot asiakkaiden aktiivisuudesta- ja toimintamahdollisuuksista sekä toimintakyvystä. YAMK opinnäytetyö, Lapin ammattikorkeakoulu.

Räsänen R. 2018. Hyvää elämänlaatua ikääntyneille, käytännönläheistä tietoa vanhusten hoito- ja palvelutyöhön. Keuruu: Printek.

Siira H., Lotvonen S., Saarela K., Kyngäs H. 2021. Kuntouttava työote 2.0 – Terapeuttilähtöisyydestä hoitajakeskeiseen kuntoutumista edistävään hoitotyöhön. Gerontologia 1: 76 – 81.

Suvikas A. Laurell L., Nordman P. 2013. Kuntouttava lähihoito. 7. uudistettu painos. Helsinki: Edita.

Rovaniemen kaupungin kuntoutuksen apuvälinepalveluissa kehitettiin etäohjauksen toimintamalli apuvälinearviointiin

Lääkinnällinen kuntoutus on osa sosiaali- ja terveyspalveluja ja siten osa asiakkaan hoitoa ja kuntoutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineistä ohjeistaa, että asiakkaan apuvälineen tarve on arvioitava aina käyttäjälähtöisesti, yksilölliset tarpeet huomioiden ja oikea-aikaisesti. Ulkoiset tekijät kuten aikataulujen sovittaminen, etäisyydet ja asiakkaan toimintakyky vaikuttavat siihen, miten apuvälineprosessi saadaan liikkeelle ja kuinka nopeasti.  Omalta osaltaan CODID-19 pandemian rajoitukset haastoivat myös apuvälinepalvelut etsimään ratkaisua siihen, siihen, miten arviointi voidaan tehdä poikkeustilanteessa käyttäjälähtöisesti, yksilölliset tarpeet huomioiden ja oikea-aikaisesti.

Apuvälinepalvelut on useimmiten niin sanottua kiireetöntä hoitoa. Joissakin tilanteissa oikea-aikaisuus on kuitenkin hyvin merkittävä tekijä asiakkaan kuntoutumisen edistämiseksi. Rovaniemen kaupungin apuvälinepalveluissa on kolme työntekijää, joilla on joko toimintaterapeutti- tai fysioterapeuttikoulutus. Yksilöllisiä apuvälineratkaisuja, erityisesti pyörätuoleja, on jouduttu arvioimaan asiakkaille puhelimen välityksellä osaston terapeutin ja arvioinnista vastaavan apuvälinepalveluiden työntekijän toimesta. Pyörätuoli on usein asiakkaan ainoa itsenäisen liikkumisen apuväline ja sen käyttötarve on pitkäaikainen. Pyörätuolin soveltuvuutta on haasteellista arvioida näkemättä asiakasta tai ilman vuorovaikutusta. Tästä syystä etäohjauksen toimivuutta asiakkaalle soveltuvan pyörätuolin hankkimiseksi oli tarpeellista kehittää ja arvioida. 

Riipin (2021) Ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä toteutettu tutkimus lähti liikkeelle edellä kuvatusta työelämän kehittämistarpeesta, jossa tavoitteena oli luoda apuvälinepalveluihin uusi etäohjauksen toimintamalli vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeisiin ja saavutettavuuteen. Yhdessä toimien apuvälinepalveluiden ja kuntoutusvuodeosastojen terapeutit kehittivät etäohjauksella toteutettavan toimintamallin, jolla edellä kuvattuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kokemuksia mallin toimivuudesta arvioitiin haastattelemalla apuvälinepalveluiden ja kuntoutusvuodeosaston työntekijöitä (n=6) sekä etäohjaukseen perustuvalla arviolla pyörätuolin saaneita asiakkaita (n=4).

Etäohjaus osana apuvälineprosessia  

Kehitetyssä etäohjauksen toimintamallissa taustalla on yleisesti käytössä oleva apuvälineprosessi, joka etenee yhdeksän vaiheen mukaisesti: 1. apuvälinetarpeen havaitseminen ja hakeutuminen apuvälinepalveluun, 2. apuvälinetarpeen arviointi, 3. apuvälineen valinta, 4. apuvälinepäätös, 5. hankinta ja lainaus, 6. luovutus ja käytön opastus, 7. käytön seuranta, 8. huolto ja korjaus sekä 9. palautus. Toimintamallia suunniteltaessa sovittiin ja määriteltiin potentiaalinen asiakaskunta, käytänteet toimintamallissa ja varmistettiin tekniset valmiudet. Etäohjaus otettiin käyttöön ensimmäisenä pyörätuoliasiakkaille ja se kohdentuu apuvälineprosessin vaiheeseen 2.

Ensimmäisessä vaiheessa terapeutti eli tässä tapauksessa kuntoutusvuodeosaston työntekijä arvioi, onko pyörätuolin tarpeessa oleva asiakas etäohjaukseen soveltuva asiakas. Terapeutti on tämän jälkeen yhteydessä apuvälinepalveluihin ja siellä sovitaan yhdessä etäohjaus, johon osallistuu asiakas, terapeutti ja apuvälinepalvelun työntekijä. Arviota tehtäessä on terapeutti on asiakkaan luona ja arvion tekevä apuvälinepalveluiden työntekijä etäyhteyden päässä. Asiakas itse ei tarvitse etäyhteyttä tai siihen tarvittavia välineitä. Etäohjauksessa on asiakkaan kotona oltava riittävästi tilaa ympärillä, jotta asiakas voi tarvittaessa näyttää liikkumistaan ja istuma-asentoa sen hetkisellä pyörätuolilla. Etäohjauksessa edetään kasvokkain tapahtuvan apuvälinearvion mukaisesti tarvittavia mittoja ja pituuksia arvioiden. Terapeutti avustaa asiakasta mittaamisessa apuvälinepalvelun työntekijän ohjeiden mukaisesti. Mittaamisen kannalta olennaista on istuinleveys, istuinsyvyys, jalkatukien pituus, selkäosan korkeus, sivutuet/laidat, ja selkäosan leveys ja kaltevuus.

Etäohjauksella toteutettavassa arvioimisessa käydään lisäksi läpi asiakkaan toiveita ja tavoitteita pyörätuolille ja kuntoutumiselle, arvioidaan asumisympäristöä sekä muita pyörätuolin käyttöön liittyviä ympäristöjä, joissa asiakas tulee liikkumaan. Arvioinnin aikana käydään läpi prosessin eteneminen ja asiointikanavat mahdollisia jatkokysymyksiä varten. Pyörätuoliarvion jälkeen apuvälinepalvelun asiantuntija selvittää asiakkaalle soveltuvan pyörätuolin hankinnan tai varastotilanteen ja siihen tehdään tarvittavat muutostyöt. Tämän jälkeen pyörätuoli luovutetaan asiakkaalle, ja samalla ohjeistetaan pyörätuolin käyttö luovuttavan tahon toimesta. Luovutuksen jälkeen pyörätuoliprosessi jatkuu apuvälineprosessin mukaisesti.

Etäohjaus soveltuu asiakaslähtöiseen pyörätuoliarvioon ja toi mukanaan konsultatiivisen ulottuvuuden

Haastatteluiden tulokset osoittavat etäohjauksen soveltuvan hyvin pyörätuolin arviointimenetelmäksi. Etäohjauksella toteutettavan pyörätuoliarvion ei koettu eroavan merkittävästi niin sanotusti kasvokkain, fyysisesti samassa tilassa tapahtuvan pyörätuoliarvion kanssa. Puhelimitse tapahtuvaan, ilman näköyhteyttä toteutettuun pyörätuoliarvioon verrattuna etäohjauksen koettiin olevan tarkempi ja toistettavuudeltaan parempi. Myös asiakkaat kokivat saaneensa heille soveltuvan apuvälineen käyttöönsä, ja asiakkaiden näkökulmasta virheellisiä arvioita ei tehty.

Verrattuna perinteiseen tapaan, apuvälinekeskuksen työntekijät havaitsivat tekevänsä arviossa enemmän tarkentavia kysymyksiä asiakkaalle. Nämä omalta osaltaan tukevat oikean arvion tekemistä. Huomionarvoista on myös, että konsultatiivisen otteen myötä uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen niin pyörätuoliarvioprosessista, kuin etäyhteyden teknisestä toteuttamisesta tulivat työntekijöiden vastauksissa esiin. Apuvälinekeskuksen työntekijät kokivat voineensa hyödyntää asiantuntijuuttaan aikaisempaa paremmin ja hoitavat terapeutit puolestaan oppineensa etäyhteystilanteissa itsekin pyörätuoliarvioista apuvälinekeskuksen työntekijältä.

Tulokset osoittavat myös, että etäohjaus mahdollisti asiakkaalle entistä enemmän tietoa apuvälinemahdollisuuksista ja -ratkaisuista. Työntekijät toivat esille, että etäohjausta ja sen myötä tapahtuvaa konsultointia voitaisiin hyödyntää myös muissa haastavissa apuvälineratkaisuissa ja arvioissa. Pyörätuoliarvion oikea-aikaisuuden koettiin tuoneen sujuvuutta ja ennakoitavuutta ratkaisun löytämiseksi. Lisäksi koettiin, että työajan päivittäinen säästö muodostui ennen kaikkea siirtymisten vähentymisenä ja kirjauksien vähentymisenä, joka ilmeni työresurssin tehokkuutena. Kehittämiskohteeksi muodostuikin etäohjauksen laajentaminen myös muihin yksilöllisiin apuvälineratkaisuihin.

Digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen ja digitekniikan laajeneminen ja kehittyminen voi tulevaisuudessa mahdollistaa entistä paremman apuvälinearvion myös asiakkaan kotiympäristössä. Lapin maakunnassa etäarvion käyttämistä puoltavat myös pitkät etäisyydet ja välimatkat. Etänä toteutettu arvioi säästää erityisesti aikaa, mutta myös liikkumisesta aiheutuvia kustannuksia sekä on kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ilmastoystävällisempi ratkaisu. Lisäksi etäohjauksen toimivuus mahdollistaa Rovaniemen kaupungin apuvälinepalveluissa nopeamman palvelutarpeen arvioinnin ja näin pystytään vastaamaan paremmin oikea-aikaisuuden tarpeeseen.

Maria Riipi
fysioterapeutti (YAMK)
Rovaniemen kaupunki, kuntoutuspalvelut

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Lapin ammattikorkeakoulu, Tulevaisuuden terveyspalvelut

Kotiin annettavien palveluiden tarpeen kasvuun tulisi vastata lisäämällä hyvinvointiteknologiaa mahdollisimman nopealla aikataululla. Teknologian avulla voidaan parantaa ikääntyneiden elämänlaatua ja samalla kevennetään palvelujärjestelmän taakkaa. Uudet teknologiset sovellukset tuovat uusia mahdollisuuksia sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen että vaihtoehtoja palveluiden toteuttamiseen. Toimiviksi osoitettujen teknologisten ratkaisujen ja digitaalisten eli sähköisten palvelujen hyödyntäminen voivat parantaa ikääntyneiden ihmisten hyvinvointia, turvallisuutta sekä tehostaa palvelujärjestelmän toimintaa.

Kansalaisilta ja siten myös ikääntyvältä väestöltä odotetaan taitoa, halua ja kykyä käyttää sähköisiä palveluita sekä erilaisia teknologisia ratkaisuja arkensa, hyvinvointinsa ja toimintakykynsä tukena. Tällöin keskeistä on digituen jatkuvan saatavuuden varmistaminen, jotta ikääntynyt pärjää sähköisen asioinnin kokonaisuudessa itsenäisesti. Ikääntyneiltä odotetaan digiloikkaa, mutta samaan aikaan heitä kuvataan mediassa taitamattomina teknologian käyttäjinä. (Rasi ym. 2020.) Tällöin tullaan lähelle teknologiakyvykkyyden käsitettä, jolla tarkoitetaan tietoja, taitoja, osaamista sekä aiempaa kokemusta, jota teknologian käyttämisessä tarvitaan (Syrjä 2021). On hyvä tiedostaa, että käyttökokemus tai koulutus ei pelkästään selitä teknologiakyvykkyyttä vaan siihen liittyy myös minäpystyvyyden tunne. Pystyvyyskokemus perustuu teknologisen tuotteen tai digitaalisen palvelun käytön osaamiseen ja hallintaan; teknologisia tuotteita myös kokeillaan uudelleen, kun käyttäjäkokemus on positiivinen. (Turja 2019.) 

Tässä blogitekstissä esittelemme ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tutkimustuloksia Keski-Satakunnan ikääntyneiden teknologiamyönteisyydestä ja -kyvykkyydestä. Opinnäytetyössä selvitettiin sekä kotona itsenäisesti asuvien ikääntyneiden että kotihoidon henkilöstön näkemykset asiasta. Koska aikaisempaa tietoa ikääntyneiden teknologiakyvykkyydestä on suhteellisen niukasti, haastateltiin opinnäytetyön ensimmäisessä vaiheessa neljä kotihoidon asiakasta, ja nämä haastattelut loivat perustan kyselytutkimukselle. Toisessa vaiheessa toteutettiin sähköinen kyselytutkimus eläkeläisjärjestöjen edustajille sekä kotihoidon työntekijöille. Kyselyyn vastasi 71 kotona itsenäisesti asuvaa ikääntynyttä ja 34 kotihoidon työntekijää. Opinnäytetyön lähtökohtana toimi Kotona asumista tukevat teknologiat ikäihmisille KATI -ohjelma ja sen rahoittama Satakunnan Satakati-hanke.  

Avarakatseisuutta ikääntyneiden teknologian käyttöön

Tutkimuksen alkuvaiheen haastatteluissa kotihoidon asiakkaat kertoivat, että he eivät olleet kovin kiinnostuneita teknologiasta. Jokaisessa haastattelussa nousi kuitenkin esille ainakin yksi asia, jossa ajateltiin teknologian olevan hyvänä apuna. Teknologian koettiin olevan hyvä tuki arjen toiminnoissa, kuten muistin ja liikkumisen tukena sekä turvallisuuden tunteen ja sosiaalisten suhteiden tukena. Nämä teemat nostettiin kyselyyn.

Eläkeläisjärjestöjen jäsenten vastausten perusteella välittyi paljon myönteisempi kuva ikääntyneiden teknologian käytöstä kuin mitä kotihoidon asiakkaiden tai alkuhaastatteluissa kotihoidon työntekijöiden vastauksista ilmeni. Tulokset osoittavat, että ikääntyneet omistavat erilaisia nykyteknologian välineitä ja niitä käytetään monipuolisesti ja usein. Lähes kaikki vastaajat omistivat kosketusnäytöllisen matkapuhelimen (96 %), valtaosa omisti myös kannettavan tietokoneen (90 %) ja suurella osalla oli käytössään myös tablet-tietokoneen (81 %).

Valtaosa ikääntyneistä kertoi osaavansa käyttää nykypäivän teknologiaa kohtalaisesti tai hyvin. Parhaiten osattiin käyttää kosketusnäytöllistä matkapuhelinta. Noin puolet kaikista vastaajista arvioi osaavansa käyttää tablet-, kannettavaa- sekä pöytätietokoneita hyvin. Kotihoidon työntekijöiden arvion mukaan ikääntyneet eivät koe teknologian käyttöä mielekkäänä ja teknologian arveltiin olevan ikääntyneille vaikeaa. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että ikääntyneiden teknologian käytöstä keskusteltaessa ikääntyneiden osaamista ja kiinnostusta teknologiaa kohtaan saatetaan aliarvioida työntekijöiden toimesta. Monet ikääntyneet ovat aktiivisia toimijoita, jotka käyttävät nykyteknologiaa monipuolisesti lähes joka päivä. 

Opinnäytetyöllä haluttiin selvittää myös, mitkä asiat vaikuttavat ikääntyneiden halukkuuteen käyttää teknologiaa. Vastauksissa oli suuri hajonta, mutta erittäin paljon teknologian käytön halukkuuteen koettiin vaikuttavan sen käytännöllisyys sekä helppous. Nykyteknologia oli valtaosalle ikääntyneistä hyvin tarpeellinen osa arkea. Asteikolla 0–10 arvioitaessa muodostui teknologian käytön tarpeellisuuden keskiarvoksi 8,7. Lähes samoille lukemille ylsi ikääntyneiden halukkuus käyttää teknologiaa (ka. 8,5). Myös suhtautuminen uuteen teknologiaan oli pääosin myönteistä (ka. 7,7).

Verrattaessa ikääntyneiden itsensä kokemusta kotihoidon työntekijöiden arvioihin, olivat erot suhteellisen suuret. Kotihoidon työntekijöiden arvioiden mukaan nykyteknologia ei ole kovin tarpeellinen osa ikääntyneiden arkea (ka. 5,6). Ikääntyneiden teknologian käyttämisen halukkuus arvioitiin vieläkin heikommaksi (ka. 2,7). Työntekijä arvioivat myös ikääntyneiden suhtautumisen uuteen teknologiaan matalammalle tasolle kuin ikääntyneet itse (ka. 2,9).

Kysyttäessä ikääntyneiltä, millaisia hyvinvointiin liittyviä palveluita he voisivat kuvitella käyttävänsä sähköisesti, hajaantuivat vastaukset yhdeksän eri vaihtoehdon välillä. Eniten kiinnostivat etäjumppa, videopuhelut sekä GPS-paikantimet. Valmiiden vaihtoehtojen lisäksi vastaajien oli mahdollista tuoda esille muita kiinnostuksen kohteita avoimessa vastauksessaan ja sieltä nousivat esille esimerkiksi virtuaalimatkat ja verkko-opinnot. Sosiaali- ja terveyspalveluista toivottiin myös ”mitä kuuluu -puhelinsoittoja” erityisesti yksin asuville ikääntyneille.

Teknologia helpottaa arkea

Teknologia on tullut lisääntyvässä määrin osaksi ikääntyneiden arkea ja suuntaus tulee edelleen lähivuosina jatkumaan. Teknologiaa voidaan käyttää turvana, tukena tai muistin apuna. Teknologia ei pelkästään tue ikääntynyttä, vaan se keventää myös kotihoidon työtä. Kotona itsenäisesti asuvien ikääntyneiden ja haastateltujen kotihoidon asiakkaiden halu ja tarve käyttää teknologiaa olivat hyvin erilaiset. Kyselyyn vastanneet ikääntyneet ovat aktiivisia ja ympäristöstään kiinnostuneita, he käyttävät sähköisiä palveluja helpottaakseen arkeaan. Internetistä seurataan uutispalveluita ja suoritetaan verkko-opintoja, osa tekee myös edellä mainittuja virtuaalimatkoja. Tuloksista voidaan päätellä, että nämä ikääntyneet eivät pelkästään ole hyväksyneet teknologiaa vaan se on muodostunut heille jo hyvin tarpeelliseksi osaksi arkea. Kaikille ikääntyneille nykyteknologia ei kuitenkaan ole mielekäs tapa hoitaa asioita, mutta iso osa kuitenkin tiedostaa sen käytännöllisyyden ja monipuoliset mahdollisuudet. Kotihoidon työntekijöiden vastauksista huomaa selkeästi sen toisen ääripään ikääntyneistä, jotka eivät ole halukkaita tai eivät omaa voimavaroja teknologian käyttämiseen. Näistä ikääntyneistä puhutaan julkisuudessa paljon enemmän kuin ikääntyneistä, jotka hallitsevat teknologian ja suhtautuvat siihen uteliaan positiivisesti. 

Sähköisen kyselyn tulokset osoittavat, että ikääntyneillä ja kotihoidon henkilökunnalla on osin erilaiset näkemykset siitä, miten paljon ikääntyneet osaavat ja haluavat käyttää teknologiaa. Eroa voi osin selittää se, että kyselyyn vastanneet olivat vielä itsenäisesti kotona asuvia, ja tällä hetkellä kotihoidon asiakkaat puolestaan ovat iäkkäämpiä ja heillä on toimintarajoitteita, jotka vaikeuttavat itsenäistä selviytymistä päivittäisistä toimista. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että ikääntyneellä väestöllä on teknologiakyvykkyyttä ja halua käyttää sitä osana arkeaan -enemmän kuin me ehkä oivallammekaan!

Eliisa Mannila
Sairaanhoitaja YAMK, sosionomi, projektisuunnittelija, Säkylän kunta.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Mannila E. 2021. Kotona itsenäisesti asuvien ikääntyneiden teknologiamyönteisyys ja -kyvykkyys Keski-Satakunnassa. Lapin ammattikorkeakoulun opinnäytetyö, YAMK koulutus.

Rasi P. & Taipale S. 2020. Tuki, ohjaus ja koulutus – ikääntyneet digitalisoituvassa mediayhteiskunnassa. Gerontologia, 34(4), 328–332.

Syrjä M. 2021. Teknologiakyvykkyys ja tietojärjestelmän onnistumistekijät yksilön näkökulmasta. Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopiston pro gradu -tutkielma.

Turja T. 2019. Accepting Robots as Assistans. A Social, Personal, and Pincipled Matter. Tampereen yliopiston väitöskirja.

Ennakkoasenteet saattavat estää ikääntyneitä ilmaisemaan itseään, mutta opinnäytetyöni päämääränä oli todistaa toisin. Luovuus ei katoa ikääntymisen myötä ja runous kuuluu kaikille ikään ja taitotasoon katsomatta. Innostava ohjaaminen yhdistettynä yhdessä tekemiseen saa aikaan hymyjä ja hyvää mieltä: ”Minä osasin.”. Hyppää mukaan matkalle, runolinnun siiville!

Kulttuurinälkä -rohkeutta kulttuurin hyödyntämiseen

Kulttuurinen vanhustyö on toimintatapa, jossa taide, taidetoiminta, luovuus ja kulttuuri tuodaan osaksi vanhustyötä ja sen kehittämistä. Sitä voivat toteuttaa vanhustyön ammattilaiset, taiteen ja kulttuurin ammattilaiset, mutta myös vapaaehtoiset. Kulttuurinen vanhustyö tunnustaa ikäihmisten kulttuuriset oikeudet osaksi laadukasta ja omannäköistä elämää. (Huhtinen-Hilden & Puustelli-Pitkänen & Strandman & Ala-Nikkola 2017.) Taiteen ja kulttuurin asemaa vahvistetaan sosiaali- ja terveyspalveluissa (Mäkinen 2020; Huhtinen-Hilden ym. 2017). 2000-luvulla kansainvälisenä tutkimuksenalana vahvistunut kulttuurigerontologia tutkii ikääntymistä kulttuurisista näkökulmista (Aholainen 2019, 174). Kulttuurin hyödyntäminen näkyy myös laissa, sillä laki kuntien kulttuuritoiminnasta ja perustuslaki painottaa kulttuurisia oikeuksia (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019 2§; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018, 6).

Kulttuuriin osallistuminen tuottaa kulttuurihyvinvointia, mikä on moniulotteinen käsite. Kulttuurihyvinvointi on ihmisen oma kokemus siitä, millainen vaikutus taiteella ja kulttuurilla on hänen terveyteensä ja hyvinvointiin. Samanaikaisesti se on ilmiö, jossa kulttuurilla ja taiteella on tutkitusti yhteys terveyteen ja hyvinvointiin. (Houni, Turpeinen & Vuolasto 2021, 17.) Kulttuurihyvinvointi on myös uuden oppimista, yhteyden luomista, nähdyksi ja kuulluksi tulemista, omien vahvuuksien löytämistä, mielekästä arkea ja ihmisenä kohtaamista (Taikusydän 2018). Opinnäytetyössäni kulttuurihyvinvointi ja omaishoitajat ovat avaintekijöitä. Omaishoitaja on henkilö, joka huolehtii läheisestään, jos hän sairauden, vamman tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei omatoimisesti selviydy arjestaan (Suomen omaishoidon verkosto, 2022).

Runouden hyödyntäminen ikääntyneiden parissa

Runoutta on hyödynnetty vanhustyössä kansallisesti aiemminkin. Ikäihmiset ovat saaneet lausua runoja, heille on lausuttu runoja ja niiden herättämistä tunteista on keskusteltu. Mieli-Ikä-runopiiri ryhmätoimintamallia hyödynnetään mielenterveyden edistämisessä (Kulttuurihyvinvointipooli, 2021). Runoterapia on yksi kirjallisuusterapian muoto, jota voidaan hyödyntää kaikenikäisten kanssa (Suomen kirjallisuusterapiayhdistys ry). Seniorisanataiteessa puolestaan yhdistyy luova kirjoittaminen ja muistitieto sekä runon, yhteisöllisen tarinan tai muun luovan tuotoksen tekeminen, ollen muutakin kuin muistelua (Lähteenlahti 2019, 72). Korvaruno on Turun sanataideyhdistyksen kehittämä menetelmä, jossa kuulija pysähtyy ikääntyneen puheen äärelle kirjaten sen runoksi. Runoilijan rooli on tärkeä, sillä hän johdattelee keskustelua ennalta annettuun suuntaan tai aiheeseen. Runot ovat siis ikääntyneen puhetta, uudelleen ryhmiteltynä ja koottuna uudella tavalla. Korvaruno on syntynyt osoittamaan ikääntyneen puhutun kielen upeutta ja osoittamaan, miten arvokasta se voi olla. (Harju 2019.)

Kunnissa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategioissa kulttuuri on vahvemmin esillä kuin aiemmin, mikä käy ilmi THL:n, Kuntaliiton ja Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämästä selvityksestä (THL 2021). Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen kulttuurihyvinvointi kuuluu osana kokonaisvaltaista hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämistä(Taikusydän 2022). Mielestäni kulttuurihyvinvointi on nosteessa ja syystäkin. Sen terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset osataan tunnistaa paremmin ja tulos on pitkäjänteisen työn tulosta. Meriläinen (2021) toteaa samoin kulttuuriosallistumisen hyödyistä.

Runotyöpajan toteutus 

Opinnäytetyöni oli toiminnallinen. Työni toimeksiantaja, Oulun seudun omaishoitajat ry, auttoi tavoittamaan runotyöpajani kohderyhmän, omaishoitajat. Tarkoituksenani oli tarkastella omaishoitajien kokemuksia kulttuurihyvinvoinnista. Halusin korostaa ikääntyneiden omaa osallisuutta. Tavoitteenani oli omaishoitajien oman mielen hyvinvoinnin lisääminen runouden keinoin sekä tarjota omaishoitajille voimaannuttava kokemus hyödyntäen kulttuurihyvinvointia. Luovuus ei katoa ikääntymisen myötä, se vain saattaa muuttaa muotoaan ja merkitystään (Väänänen 2007, 60). Sama ajatus ohjaa minuakin. Yhdessä voimme löytää itsestämme puolia, jotka ovat voineet jäädä elämän jalkoihin. Lopputuloksen oikeellisuus ei ole tärkeää, vaan se, mitä prosessi on antanut ihmiselle itselleen.

Aluksi tiedustelin, oliko osallistujilla aiempaa kokemusta runoudesta ja mikä oli saanut heidät osallistumaan runotyöpajaan. Muutamalla oli aiempaa kokemusta ja he kertoivat tulleensa hakemaan lisäoppia. Muutoin osallistujat olivat mukana uteliaisuudesta ja houkuttelun myötä, vaikka kokivatkin, etteivät osaa runoutta. Aloitimme ryhmärunolla, johon jokaisella oli mahdollisuus osallistua halunsa mukaisesti. Yhdessä valitsimme aiheeksi luonnon, mikä inspiroi kaikkia alkuun. Kirjasin ajatuksia ja lopuksi luin syntyneen runon ääneen. Osallistujat hymyilivät hämmästyneinä, olivatko he todella saaneet aikaiseksi runon. Eläydyin lausuntaan, mikä sai osallistujilta kiitosta, sillä he kokivat runon heränneen eloon. Seuraavaksi harjoittelimme kirjoituslukkojen poistamista. Osallistujat saivat valita kahdesta vaihtoehdosta: runon aloitus lauseella ”Jos minä olisin” tai sisällyttää hassu lause runoon. Korostin osallistujille, että muotovaatimuksia ei ole eikä runoja arvostella. Harjoitteelle oli viiden minuutin aikaraja.

Olin suunnitellut lisää kirjoittamista, mutta osallistujilta nousi toive saada lukea ääneen mukaansa ottamat runot. Olin antanut mahdollisuuden ottaa mukaan itselle merkityksellisen runon. Runo oli mukana suurimmalla osalla osallistujista. Osallistujien toiveiden huomiointi oli itselleni tärkeää, joten etenimme toiveiden mukaisesti. Ääneen luetut runot herättivät keskustelua ja yhteinen aikamme oli melkein lopussa. Ennen lopetusta päädyimme ryhmärunon kirjoittamiseen omaishoitajuudesta, koska sen kaikki kokivat merkitykselliseksi. Toimin kirjurina ja valmiin runon lausuin jälleen ääneen. Suurin osa osallistujista oli sitä mieltä, että runo olisi parempi, jos sen muokkaisi loogisempaan järjestykseen. Lupauduin viimeistelemään runon ja toimittamaan sen osallistujille. Voitte lukea syntyneen runon blogin lopusta.

Runotyöpaja päättyi palautteen antamiseen, minkä olin suunnitellut toiminnalliseksi. Osallistujien toiveesta he antoivat palautteen istualtaan. Ajatuksena oli hymynaamojen avulla kertoa tuntemuksista runotyöpajan jälkeen. Lisäksi he saivat täyttää lyhyen rasti ruutuun palautelomakkeen, jossa oli erilaisia väittämiä koskien runotyöpajaa.

Tuloksia

Annetun palautteen perusteella kaikki osallistujat (5) tunsivat olonsa hyväksi runotyöpajan päätyttyä ja suurin osa heistä ottaisi osaa toisenkin kerran, jos samanlainen järjestettäisiin. Olin teemoitellut lyhyen palautelomakkeen runotyöpajan hyödyllisyyteen, kuulluksi tulemisen kokemukseen ja tuntemuksiin, joiden sisältöä avaan alempana. Runotyöpajan hyödylliseksi kokivat kaikki, mutta vastaukset jakautuivat hyödyllisen ja erittäin hyödyllisen välillä. 

Kuuleminen ja kuulluksi tuleminen sisälsivät kohdat, oliko osallistujalla riittävä mahdollisuus kertoa omat ajatukset käsiteltyyn aiheeseen liittyen, oliko osallistujalla riittävä mahdollisuus kuulla muiden ajatukset, koitko, että ajatuksesi otettiin riittävästi huomioon. Kaikki osallistujat olivat yksimielisiä vastaten erittäin samaa mieltä. Tuntemuksissa oli väitteet: runoudella on voimaannuttava vaikutus, runojen kirjoittaminen piristi päivääni, suhtautuminen runouteen muuttui ja voisitko hyödyntää runoutta myöhemmin. Voimaannuttavaan vaikutukseen uskoi suurin osa osallistujista. Yhdellä osallistujalla oli jäänyt vastaamatta kyseiseen väittämään. Yksi osallistuja valitsi vaihtoehdon ei samaa eikä eri mieltä.

Väite runojen kirjoittamisen piristävästä vaikutuksesta jakoi mielipiteitä, mutta en yllättynyt asiasta. Yksi osallistuja ei kokenut väitteen pitävän kohdallaan paikkansa, suurimman osan mielestä väite osui erittäin hyvin tai hyvin kohdalleen. Ihmiset ovat yksilöllisiä ja työskentelyn vaikutus ei näyttäydy kaikille samoin. Kirjoittaminen on prosessi ja onnistumisen kokemukseen vaikuttaa, miten hyvin kirjoittaminen sujuu. Kenenkään paperi ei jäänyt tyhjäksi, mutta haasteita kirjoittamisessa oli muutamalla osanottajalla. Halusin uskoa, ettei aiemmalla kokemuksella ole merkitystä, mutta aloittamisen helppouteen sillä oli vaikutusta. Jälkeenpäin pohdin, olisivatko osallistujat, joilla oli vaikeuksia keksiä kirjoittamisen aihe, halunneet minun auttavan heitä henkilökohtaisesti. Kannustus ja vinkin antaminen olisivat voineet siivittää kirjoittamista. Lopussa kaikki saivat aplodit ja kiitokset.

Osallistujien suhtautuminen runouteen muuttui suurimman osan mielestä erittäin paljon tai paljon. Seuraavalla kerralla haluaisin tietää, miltä osin, joten palautelomakkeeseen pitänee lisätä täsmentävä kysymys. Palautteen perusteella arvelisin, että runoutta ei koeta enää niin vieraana. Runouden myöhempään hyödyntämiseen elämässä uskoi osallistujista suurin osa. Yksi osallistuja vastasi ei samaa eikä eri mieltä.

Palautetta ohjaamisestani sain avoimilla kysymyksillä, joiden perusteella runotyöpaja koettiin mukavaksi kokemukseksi ja ohjaamiseni innostavaksi. Toimeksiantaja ei antanut palautetta, koska ei ollut mukana runotyöpajassa. He halusivat antaa meille työskentelyrauhan. Palautetta pyytäessäni heille riitti se, että osallistujat poistuivat paikalta hyväntuulisina.

Lopuksi

Opinnäytetyöni aiheen valitsin omaan intohimooni pohjautuen. Halusin hyödyntää runoutta ikäihmisten kanssa toimiessa, sillä runous ei ole yleisesti käytetty vaihtoehto kulttuurin hyödyntämisessä vanhustyössä. Koen, että kehittämällä runotyöpajan ideaa, saan siitä itselleni työkalun tulevaisuutta ajatellen. Ajatus ikääntyneistä aktiivisessa roolissa kulttuurin tuottamisessa, kohteena olemisen sijaan oli inspiroiva.

Kulttuurihyvinvoinnin vaikutuksen näkisi selvemmin pidemmässä prosessissa, mutta osallistujien oman kokemuksen perusteella, kulttuurihyvinvointi näkyi mielialan kohentumisena. Voimaantuminen omasta osallisuudesta ja onnistumisesta näkyi myös lopuksi annetusta palautteesta. Vastaavia tuloksia on saatu tutkimuksissa (Fancourt & Finn 2019; Stickley ym. 2021). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten toisen itsenäisen tekstin tuottaminen olisi sujunut. Olin varautunut erilaisilla voimakorteilla ja inspiroivilla kuvilla, sillä olin tietoinen aloittamisen vaikeudesta. Olisin voinut hyödyntää niitä jo ensimmäisessä harjoitteessa, mutta uskoin vahvasti ensimmäisen harjoitteen inspiroivan riittävästi. Toisaalta yksi osallistujista halusi kirjoittaa pidempään, joten inspiraation syttyminen on yksilöllistä. Hän jopa aikoi jatkaa runon työstämistä kotonaan.

Tulosten osalta olin tyytyväinen, että jakaumaa vastauksiin tuli, sillä en olettanut kaikkien automaattisesti pitävän runoudesta. Ryhmän mukana kokeileminen on turvallista, mutta runoihin rakastuminen vaatii vähän enemmän. Suomalainen mentaliteetti itsensä vähättelystä tuli esille ennakko-odotukseni mukaisesti, mutta halusin erityisesti saada mukaan heidät, jotka eniten osaamistaan epäilivät. Taiteilijatkin kokevat työniloa huomatessaan työnsä vaikutuksen ihmisiin (Houni, Turpeinen & Vuolasto 2021, 8). Oppimiskokemuksena tämä on ollut antoisa. Itseni likoon laittamalla, innostavalla asenteella ja positiivisella otteella sain kaikki mukaan työskentelyyn. Parasta oli palautteeseen kirjattu lausahdus:” En kadu, että osallistuin!”

Olen lähettänyt kaikille osallistujille viimeistellyn runon. Viestittelyn yhteydessä sain vielä kiitosta mukavasta päivästä, joka oli jäänyt muistoihin. Pääsen hyödyntämään runoutta keväällä 2022 omaiskahvilan yhteydessä, mikä järjestetään Oulun seudun omaishoitajien tiloissa. Idea on sama, osallistujien osallisuus ja voimaannuttaminen. Olen innoissani mahdollisuudesta ja koen, että opinnäytetyötäni arvostetaan.

Jatkokehittämisen ideaksi ehdottaisin pidempikestoista työskentelyä ja sen analysointia. Kohderyhmää voisi laajentaa kaikkiin ikääntyneisiin. Asumispalveluyksiköissäkin ideaa voisi kokeilla, mutta pysyykö kynä yhä kädessä, on yksilöllistä. Itse haluaisin, että rakkauteni runoihin mahdollistuisi myös ikääntyneenä. Jos olet koko ikäsi pitänyt jostain, olisi outoa luopua siitä vain siksi, että olet vanha. Vanhana luovuus voi saada uuden ulottuvuuden siitä, ettei tarvitse enää ajatella, mitä toiset minusta ajattelevat.

Runotyöpajaan osallistuminen oli vapaaehtoista. Jokaisen mielipidettä kunnioitettiin eikä kukaan kokenut haittaa toteutuksesta. Syntyneiden runojen hyödyntämiseen on kysytty lupa tekijöiltä, sillä tekijänoikeudet säilyvät aina kirjoittajalla. Kannustan teitä kaikkia suhtautumaan runouteen avoimin mielin. Nykyrunous tarjoaa paljon vaihtoehtoja, jos riimit eivät tunnu omalta tavalta kirjoittaa. Suhtaudutaan itseemme myötätuntoisesti eikä uskota mahdollisesti ensimmäisenä mieleen tulevaa ajatusta: ” Minusta ei ole siihen.”

Merja Ylipukki
geronomiopiskelija
Lapin ammattikorkeakoulu

Sari Arolaakso, opettaja/opinnäytetyön ohjaaja
Lapin ammattikorkeakoulu

Runo omaishoitajuudesta

Toinen toistamme autamme

toisiamme tukien

on opittu elämään.

Kun sairaus alkoi,

jokapäiväisessä elämässä alkoi tulla haasteita.
– mutta sanomisesta tuli nokkapokkaa.

Joskus vaahtoa kaivo pukkaa,

ja kodinkoneet sekoaa,

      uusi kone ostetaan, näin se ongelma lakkaa.

Omaishoitajuus ei lakkaa,

aina uusia huolia nakkaa.

Muistisairauden myötä on

periaatteessa kolme kuolemaa.

Vaikeinta oli monesti

kun puoliso ei aina tunnistanut.

– piti vieraana henkilönä.

Mutta tunteet mukana edelleen kulkee.

Vähitellen luovuttava on,

asiasta jos toisestakin.

– entisestäkin elämästä. Muistot vain.

Hän kotona tahtoi olla loppuun saakka.

Vaan pelkona mulla, tuleekohan taakka.

Hoito on päättynyt.

 Suru. On edelleen päällimmäisenä.

ryhmäruno tehty 11.10.2021

Lähteet

Aholainen, M.  2019. Mitä ikääntyneiden kulttuuripalveluilla tarkoitetaan? Käsitteiden analyysiä. Gerontologia Vol. 33. No 4, 174. Viitattu 5.4.2022 https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/66821/80012-Artikkelin%2520teksti-136128-1-10-20191127.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Fancourt, D. & Finn, S.  2019. What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional Office for Europe. Viitattu 3.2.2022 https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/329834/9789289054553-eng.pdf.

Harju, T. & Vähämaa, V. 2019. Korvarunoja. Helsinki: Ntamo.

Houni, P, Turpeinen, I. & Vuolasto, J. 2021. Taidetta! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja. Viitattu 4.3.2022 https://www.taike.fi/documents/10921/1332027/Taidetta%21+Kulttuurihyvinvoinnin+k%C3%A4sikirjan+uudistettu+laitos/95970ba6-302c-5e63-f483-8fea9a5ec857.

Huhtinen-Hilden, L., Puustelli-Pitkänen, A. & Strandman, P. & Ala-Nikkola, E. 2017 Kohti luovaa arkea. Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Tutkimusraportti. Viitattu 17.12.2021 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/124164/kohti_luovaa_arkea_tutkimusraportti.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Kulttuurihyvinvointipooli 2021. Kulttuurihyvinvointi on MIELI ry:lle tärkeää. Viitattu 12.3.2022 https://www.kulttuurihyvinvointipooli.fi/kulttuurihyvinvointi-on-mieli-rylle-tarkeaa/.

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta. 8.2.2019/166.

Lähteenlahti, O. 2019. Muisteluni mukaan – Seniorisanataiteen

menetelmiä ja mahdollisuuksia. Teoksessa Ekström, N., Puikkonen, E., Suonniemi, K. (toim.) Sanataidetta on! Työtavat, tekijät ja teoria. Turku: Juvenes Print, 71–83.

Meriläinen, R. 2021. Kulttuurihyvinvoinnilla menee hyvin. Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry. Viitattu 1.4.2022 https://kulttuurijataide.fi/kulttuurihyvinvoinnilla-menee-hyvin/.

Mäkinen, M. 2020. Oppeja ja oivalluksia verkostotyöstä. Aili-verkoston vuosi 2019–2020. Viitattu 17.5.2021 https://ailiverkosto.fi/uploads/1/2/9/8/129847645/aili_2019_raportti.pdf.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu. Suositustaiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa– mukaan lukien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Helsinki 2018.

Suomen kirjallisuusterapiayhdistys ry 2022. Viitattu 12.3.2022 https://kirjallisuusterapia.net/kirjallisuusterapian-historiaa/.

Suomen omaishoidon verkosto 2022. Tietoa verkostosta. Viitattu 27.4.2022 https://omaishoidonverkosto.fi/toiminta/.

Taikusydän 2021. Mitä on kulttuurihyvinvointi? Videonauhoite.

Taikusydän 2022. Videoluento kulttuurihyvinvoinnista sote-uudistuksessa. Viitattu 12.3.2022 https://taikusydan.turkuamk.fi/uutiset/videoluento-kulttuurihyvinvoinnista-sote-uudistuksessa/.

THL 2021. Kulttuuri on aiempaa vahvemmin mukana kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Viitattu 12.3.2022 https://teaviisari.fi/teaviisari/fi/tiedote/104. Väänänen, S. 2007. Luovuus kuuluu jokaiselle. Teoksessa Nuutinen, T. (toim.) Elämänilon välähdyksiä. Taiteen ja vanhustyön kohtaamisia

Sairaanhoitajaopiskelija Jonna Hyväri teki opinnäytetyönään kirjallisuuskatsauksen hoitajien psyykkisestä työhyvinvoinnista. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme opinnäytetyöstä laaditun lyhennelmän ajatuksena herätellä keskustelua siitä, miten hoitajien psyykkistä hyvinvointia tukemalla voitaisiin saavuttaa parempaa pitovoimaa hoitotyöhön.

Sosiaali- ja terveysalalla osaavan henkilökunnan riittävyyden edellytyksenä on varmistaa hyvää työelämän laatua, ylläpitää alan vetovoimaa, hyödyntää teknologiaa sekä uudistaa tehtävärakenteita ja kehittää palvelukonsepteja (Koponen ym. 2018). Psyykkinen hyvinvointi kuormittuu työn haasteista ja ristiriidoista, kuten jatkuvasta kiireestä ja aikapaineesta tai arvostuksen puutteesta. Psyykkinen kuormitus työssä voi aiheuttaa tunnetason ja käytöksen muutoksia, hallinnan tunteen menetystä sekä fyysisiä muutoksina, kuten elimistön kiputiloja tai muistihäiriöitä. (Työturvallisuuskeskus 2022.)

Tausta

Tämän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää hoitajien työhyvinvoinnin psyykkistä kuormittavuutta aiheuttavia tekijöitä. Tavoitteena oli lisätä tietoa hoitajien työhyvinvointiin positiivisesti ja negatiivisesti vaikuttavista tekijöistä. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja siinä tarkasteltiin 15 tieteellistä artikkelia. Artikkelien hakemisessa käytettiin Lapin ammattikorkeakoulun kirjaston kotimaisia ja ulkomaisia tietokantoja, Mediciä, CINAHLia ja Elektraa. Kriteereinä oli, että artikkelit ovat ilmaiseksi saatavilla, suomen tai englannin kielisiä, sekä korkeintaan 10v vanhoja. Tutkimuksissa tiedonantajat olivat pääasiassa erikoissairaanhoidossa työskenteleviä kokeneempia ja vastavalmistuneita sairaanhoitajia, sekä hoitotyön johtajia. Tutkimukset olivat kansainvälisiä (n=2) ja suomalaisia (n=10). Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla.

Psyykkistä työhyvinvointia edistäviä ja kuormittavia tekijöitä

Tutkimusten mukaan hoitajien psyykkistä työhyvinvointia edistää yhteisöllisyyden kokeminen ja hyvä vuorovaikutus työyhteisössä, lähiesimiehen positiivinen asenne, tasa-arvoinen tulevaisuuteen suuntautunut johtaminen sekä työntekijän kannustaminen ja arvostaminen. Yhteisöllisessä ilmapiirissä on hyvä yhteishenki ja työroolit ovat selkeitä, työpäivän aikaisista riittävistä tauoista pidetään huolta sekä työnantajalla on koulutusmyönteinen ilmapiiri, mikä mahdollistaa ammatillisen kehittymisen työssä. Vuorovaikutusta vahvistetaan kehityskeskusteluilla, joissa voidaan laatia yhteisiä tavoitteita ja parantaa työhön sitoutuneisuutta. Työyhteisön yhteisissä keskusteluissa voidaan läpikäydä kuormittavia tilanteita ja näin vähentää työntekijän ahdistusta, lisätä luottamusta työyhteisöön ja vahvistaa toivoa. Positiivinen lähiesimies vahvistaa hoitajien omaa toivoa työtään kohtaan ja edistää työryhmän myönteistä ilmapiiriä. Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen tulevaisuuteen suuntautunut johtaminen auttaa suojelemaan emotionaaliselta väsymiseltä ja työuupumukselta. Työntekijän sisäinen ja ulkoinen kannustaminen motivoivat työntekoon ja edistävät myönteistä työhyvinvointia. Riittävä palautteen saaminen ja ammatillisen kehittymisen tukeminen lisäävät resursseja kohdata työn vaatimuksia. Esimieheltä ja työkavereilta saatu arvostus auttavat työssä jaksamiseen – valtaistunut hoitaja on työhönsä sitoutunut ja tyytyväinen.

Hoitajien psyykkistä työhyvinvointia kuormittavat huono johtaminen, työolosuhteet, potilasturvallisuuden heikentyminen, vuorotyön ja vapaa-ajan yhdistämisen ongelmat, sekä digitalisaation aiheuttama stressi. Nuorilla sairaanhoitajilla työhyvinvointia kuormittivat lisäksi uudet tilanteet, huono työhön sopeutumattomuus tai työpaikkakiusaaminen. Kuormittavat työolosuhteet sisältävät keskeytyksiä työssä, meluisan työympäristön, huonon työn organisoinnin, resurssien puutteen sekä työskentelyn aikapaineen alla. Työn aiheuttamat tunnevaatimukset sekä kyvyttömyys tehdä työtä omien arvojen, etiikan ja moraalin mukaan kuormittavat hoitajia psyykkisesti. Huono johtaminen alentaa työmotivaatiota ja arvostuksen puute lisää henkistä kuormitusta. Potilasturvallisuuden koetaan heikentyvän, kun on liian vähän aikaa kirjaamiseen tai työskennellään monien eri potilastietojärjestelmien välissä, jolloin kriittiset tiedot voivat jäädä huomaamatta. Digitalisaatio aiheuttaa hoitajille stressiä ja kognitiivista kuormitusta uusien opeteltavien asioiden ja tietojärjestelmien myötä. Vuorotyön ja vapaa-ajan yhdistäminen heikentää työstä palautumista, minkä vuoksi koetaan väsymystä työstä sekä vaikeutta yhdistää perhe ja työ.

Johtopäätöksiä työn pitovoiman parantamiseen

Katsauksessa todettujen psyykkiseen kuormitukseen vaikuttavien tekijöiden voidaan todeta olevan arvostuksen ja työolojen parantamisella tuettavissa. Hoitajat tarvitsevat arvostusta tekemäänsä työtä kohtaan; niin johtamisen kun työolojen osalta. Arvostusta sairaanhoitajille voi osoittaa kiittämällä työstä, kuuntelemalla ammatillisia ja henkilökohtaisia toiveita sekä tarjota joustavia työvuorojärjestelyitä. Varsinkin nuorilla sairaanhoitajilla sekä perheellisillä on tärkeää päästä vaikuttamaan omiin työvuoroihin joustavasti. Vanhemmat sairaanhoitajat taas kaipaavat arvostusta tekemästään työstä.

Kiistatta palkkaus on tänä päivänä eräs työn motivaatiotekijä, ja se on yksi osa työhyvinvoinnin kokonaisuutta. Sen lisäksi uusilla työjärjestelyillä, riittävällä mentoroinnilla, perehdyttämisellä, työyhteisön vuorovaikutustaitojen kehittämisellä sekä esimiestyöllä voidaan saada myönteistä pitovoimaa terveydenhuollossa. Tähän voidaan vaikuttaa yksilöllisellä työntekijän kuulemisella, johtamista parantamalla ja organisaatioiden ekosysteemejä kehittämällä.

Jonna Hyväri
psykiatrinen sairaanhoitaja, Sodankylän kunta

Anniina Tohmola
sh, TtT, lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Koponen, P., Borodulin, K., Lundqvist, A., Sääksjärvi, K & Koskinen, S. (2018) Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa. FinTerveys 2017-tutkimus. Raportti 4/2018.Verkkojulkaisu. Helsinki; Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Viitattu 15.12.2021.https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136223/Rap_4_2018_FinTerveys_verkko.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työturvallisuuskeskus. 2022. Psykososiaalinen kuormitus. Viitattu 2.2.2022. https://ttk.fi/tyoturvallisuus_ja_tyosuojelu/tyoturvallisuuden_perusteet/tyoyhteiso/psykososiaalinen_kuormitus

Johdanto

Eliniän pidentyessä ja väestön vanhetessa on tärkeää saada lisättyä terveitä elinvuosia. Ikääntyneiden terveyden edistämisen kokonaisuutta ajatellen aivo- ja mielenterveyden teemoja ei ole Suomessa huomioitu kovin laaja-alaisesti. (Duodecim 2020; Tienari & Myllykangas 2017). Ikääntyessä yhä useampi kohtaa aivotoiminnan muutoksia, jotka voivat monin eri tavoin vaikuttaa hyvinvointiin, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Näihin voidaan vaikuttaa kiinnittämällä huomiota aivoterveyteen.  Se tarkoittaa aivojen hyvinvointia, jota tukevat terveelliset elämäntavat, aivojen haastaminen, riittävästä levosta huolehtiminen ja stressin välttäminen. Myös kognitiivinen toimintakyky on osa aivoterveyttä, ja siihen kuuluvat muun muassa orientaatio, muistitoiminnot ja toiminnanohjaus sekä muita arjen toimintoihin vaikuttavia tiedonkäsittelyn osa-alueita. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kognitiivista toimintakykyä voidaan harjoittaa, ylläpitää ja tukea myös ikääntyessä.

Tässä blogitekstissä kuvaamme aivoterveyden edistämistä opinnäytetyönä toteutetun kirjallisuuskatsauksen tulosten pohjalta (Tikkanen 2021).  Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota ikääntyneen aivoterveyteen ja erityisesti kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueiden tukemiseen ja harjoittamiseen liittyvää tutkimustietoa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää muun muassa ennaltaehkäisevän toiminnan ja ikääntyneen kotikuntoisuutta ylläpitävien tukitoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Toivomme kirjoituksemme toivomme herättävän lukijoissa kiinnostusta ikääntyneiden aivoterveyden edistämiseen. Aihetta tarkastellaan erityisesti kognitiivisten muutosten näkökulmasta, sillä muistisairaus tai muistioire on usein ensisijainen syy ikääntyneiden ssäännölliselle palvelutarpeelle.

Pelillisyys ja virtuaalinen todellisuus mahdollistavat aivoterveyden edistämisen

Pelillisistä ja virtuaalisista ratkaisuista on tullut suosittu lähestymistapa kognitiivisen toimintakyvyn arviointiin ja harjoitteluun (Liao ym. 2020). Katsaukseen valikoituneiden tutkimusten mukaan pelillisillä ja virtuaalisilla ratkaisuilla voidaan arvioida ja harjoittaa kognitiivista toimintakykyä. Näissä tutkimuksissa käytetyt teknologiset ratkaisut jakautuivat tietokonepeleihin, videopeleihin sekä virtuaalisen todellisuuden hyödyntämiseen (VR, virtual reality). Tietokonepohjaista kognitiivista harjoittelua suositaan muun muassa sen visuaalisesti haastavamman ja houkuttelevan harjoitteluympäristön vuoksi verrattuna muihin perinteisempii harjoitusmuotoihin. Tällaiset harjoitteet voivat olla esimerkiksi kotona pelattavia tietokonepohjaisia muistiharjoittelupelejä. Tehtävät ovat usein myös korkealaatuisia ja mukailtavissa yksilön suorituskyvyn mukaisesti.

Tietokonepohjainen kognitiivinen harjoittelu on erityisen tehokasta kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa, kun annettujen tehtävien vaativuustaso on sopiva. Harjoitustehtävien on annettava haastetta, mutta tehtävät eivät saa rasittaa liikaa, jotta mielenkiinto ja keskittyminen tehtävää kohtaan säilyy. Kazazin ja kumppaneiden (2021) tulosten mukaan tietokonepohjaisella kognitiivisella harjoittelulla saavutettiin positiivisia vaikutuksia ikääntyneen kognitiiviseen toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Huomionarvoista tuloksissa on, että nämä oikean vaativuustason mukaisella harjoittelulla saadut hyödyt kestivät jopa kolme kuukautta harjoittelun päättymisen jälkeen. Kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueita voidaan harjoittaa myös videopelien avulla. Perrotin ja kumppaneiden (2019) mukaan videopeliympäristö mahdollistaa tehtävien progressiivisen eli vaiheittaisen etenemisen. Edellä mainitun lisäksi videopelien pelaaminen haastaa nopeutta, päättelyä, tarkkuutta ja strategista ratkaisukykyä, jotka osaltaan tukevat erityisesti kognitiivista toimintakykyä. Nämä vaikuttavat positiivisesti pelaajan harjoittelumotivaatioon.

Virtuaalitodellisuus tarjoaa mahdollisuuden harjoitella esimerkiksi päivittäisiä toimintoja aidon oloisessa toimintaympäristössä ja tilanteissa. Ikääntynyt saa harjoittelusta ja tilanteissa toimimisesta välitöntä palautetta, mikä auttaa opitun asian ja taidon havaitsemisessa. Harjoittelussa ja erilaisissa tilanteissa läpikäydyt toiminnot, ja niistä saadut palautteet, voidaan mukauttaa päivittäiseen arkeen ja toimintoihin. Liaon ja kumppaneiden (2020) tutkimuksen mukaan virtuaalitodellisuudessa pelaaminen ja samanaikainen fyysinen harjoittelu parantavat toiminnanohjausta, työmuistia sekä kognitiota ikääntyneillä, joiden kognitiivinen toimintakyky oli lievästi heikentynyt. Liikunnan positiiviset vaikutukset aivojen aineenvaihduntaan ja verenkiertoon yhdistettynä VR-pohjaiseen harjoitteluun edesauttavat kognitiivista oppimista. VR-pohjaisessa ympäristössä toimiminen koetaan mielekkäänä ja erilaisena toimintana, joten se lisää usein myös harjoittelumotivaatiota. (Liao ym. 2020.)

Perinteisemmät, ei teknologiaa sisältävät kognitiiviset harjoituskokonaisuudet

Ikääntyneen aivoterveyden osa-alueiden harjoitteluun on käytetty myös erilaisia, ilman teknologiaa hyödynnettäviä, kognitiivisia harjoituskokonaisuuksia. Fam ja kumppanit (2020) tarkastelivat tutkimuksessaan mindfulnessin vaikutuksia ikääntyneiden aivojen hyvinvointiin. Mindfulnessin tietoisuutta harjoittelevilla havaittiin tietyissä aivoverkon alueissa nopeampaa hermoviestin etenemistä, kuin ennen harjoittelun aloittamista. Mindfulness-harjoitukset paransivat myös tunnistusmuistia eli kykyä tunnistaa aiemmat tapahtumat, objektit tai ihmiset esimerkiksi kuvista. Kognitiivisen toimintakyvyn kohenemiseen ovat saattaneet vaikuttaa myös mindfulnessin ryhmäharjoitukset, jotka pitivät sisällään ohjaajan ja ryhmän väliset syventävät keskustelut. (Fam ym. 2020.)

Myös kognitiivisten harjoitusten ja fyysisen aktiivisuuden yhdistämisellä näyttäisi olevan myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden aivoterveyteen. Liaon ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa oli mukana ryhmä, jossa yhdistyi fyysinen ja kognitiivinen harjoittelu. Harjoitus piti sisällään muun muassa vastusharjoittelua, aerobista harjoittelua, tasapainoharjoittelua ja toiminnallisia harjoituksia, joihin yhdistettiin kognitiivinen harjoittelu. Yhdistetyistä harjoituksista esimerkkinä kävelyn ja runojen lausunta, alaraajaharjoitukset ja matemaattiset laskut sekä painonsiirtoharjoitukset ja kellotaulun piirtäminen kädellä ilmaan. Edellä mainitut esimerkkiharjoitukset paransivat muun muassa ikääntyneen työmuistia sekä toiminnanohjausta.

Lopuksi

Kirjallisuuskatsauksessa mukana olevien tutkimustulosten perusteella todetaan, että lievää kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemistä voidaan kohentaa erilaisten harjoitusten avulla. Tällaiseen tutkimustulokseen on tärkeää tarttua tiukasti kiinni ja miettiä, miten voimme ennaltaehkäisevällä työllä tukea niitä ikääntyneitä, joilla on todettu lievä kognitiivisen toimintakyvyn heikkeneminen. Miten tunnistamme lievästä kognitiivisen heikentymisestä kärsivät ikääntyneet ajoissa? Onko heille tarjota vaihtoehtoja ja tukitoimia, joiden avulla kognitiivista toimintakykyä voidaan kohentaa? Oikea-aikaisella ja oikein kohdennetulla toiminnalla voimme tehokkaammin vaikuttaa MCI potilaiden kognitiivisen toimintakyvyn kohenemiseen.

Iän myötä aktiivisuuden väheneminen, toiminta- ja liikuntakyvyn muutokset, menetykset, yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunteet lisäävät aivoterveyden riskitekijöitä (Duodecim 2020). Sosiaalisen toiminnan merkitystä kognitiiviseen toimintakykyyn korostettiin useassa tutkimuksessa; erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä toimiminen ja yhdessäolo koettiin merkitykselliseksi ja mielialaan positiivisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Viimeisen kahden vuoden aikana erilaiset ikääntyneiden ryhmätoiminnot ovat jääneet pois ja ikääntyneet ovat viettäneet paljon aikaa kotona odottaen poikkeusolojen päättymistä.  Kysymykseksi jää, kuinka monen ikääntyneen aivoterveyteen pandemia on vaikuttanut välillisesti esimerkiksi lakkautettujen ryhmätoimintojen ja rajoitettujen sosiaalisten kontaktien osalta. Yksinäisyys on noussut ikääntyvässä väestössä tärkeäksi toimintakykyä, kognitiota ja terveyttä uhkaavaksi riskitekijäksi. Oleellisinta ei kuitenkaan ole sosiaalisten suhteiden määrä, vaan yksinäisyyden kokemus tai mielekkään roolin puute. Miellyttävät sosiaaliset tilanteet ja ajoissa aloitettu kognitiivinen harjoittelu, voivat vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi toiminnanohjaukseen ja muistitoimintoihin. (Jyväkorpi ym. 2020). Uskomme vahvasti, että Covid-19-pandemian jälkeinen aika tulee korostamaan aivoterveyden edistämisen merkitystä ja samanaikaisesti tuo näkyviksi pandemian vaikutukset ikääntyneiden ihmisten arkeen.

Minna Tikkanen, fysioterapeutti (YAMK)
Projektisuunnittelija, Kuntoutuksen kehittämisohjelma, POPsote

Satu Elo, TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Kuvat copyright: Minna Tikkanen

Lähteet

Duodecim 2020. Konsensus 2020. Aivot ja mieli – terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Viitattu 31.3.2021 https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2020/03/Konsensuslausuma-1.7

Fam, J., Sun, Y., Qi, P., Lau, R.C., Feng, L., Kua, E.H. & Mahendran, R. 2020. Mindfulness practice alters brain connectivity in community-living elders with mild cognitive impairment. Psychiatry and Clinical Neurosciences Vol. 74 No. 4, 257– 262. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1111/pcn.12972

Kazazi, L., Shati, M., Mortazavi, S. S., Nejati, V., Foroughan, M. 2021. The impact of computer-based cognitive training intervention on the quality of life among elderly people: a randomized clinical trial. Trials 2021 No. 51. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1186/s13063-020-05008-4

Liao, Y-Y., Tseng, H-Y., Lin, Y-J., Wang, C-J., Hsu, W-C. 2020. Using virtual relity-based training to improve cognitive function, instrumental activities of daily living and neural efficiency in older adults with mild cognitive impairment. European journal of physical and rehabilitation medicine 56(1): 47–57. Viitattu 19.7.2021 https://doi.org/10.23736/s1973-9087.19.05899-4

Peng, Z., Jiang, H., Wang, X., Huang, K., Zuo, Y., Wu, X., Abdullah, A.S. & Yang, L. 2019. The Efficacy of Cognitive Training for Elderly Chinese Individuals with Mild Cognitive Impairment. BioMed Research International vol. 2019. Viitattu 19.7.2021 https://doi.org/10.1155/2019/4347281

Perrot, A., Maillot, P., Hartley, A. 2019. Cognitive training game versus action videogame: Effects on cognitive functions in older adults. GAMES FOR HEALTH JOURNAL: Research, Development, and Clinical Applications Vol. 8 No. 1, 35– 40. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1089/g4h.2018.0010

Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2020–2030. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Viitattu 20.10.2021 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1

Tienari, P. & Myllykangas, L. 2017. Aivojen vanhenemisen ”geneettinen koodi”. Terveet aivot 100 vuotta katsaus. Duodecim 2017; 133:201—8. Viitattu 1.4.2021 https://www-terveysportti-fi.ez.lapinamk.fi/xmedia/duo/duo13512.pdf

Tikkanen, M. 2021. Ikääntyneen aivoterveys. YAMK-opinnäytetyö, Lapin ammattikorkeakoulu.

Tiedät varmaan tunteen, kun h-hetki lähestyy. Kaikki on suunniteltu huolella valmiiksi ja pidät tutkimusideaa loistokkaana. Olet onnistunut saamaan tutkimushankkeelle rahoituksen, suunnitellut käytännön toteutuksen viimeistä piirtoa myöten, tutkittavien rekrytointi on tehty ja intervention aloitus lähestyy. Ajatuksiin hiipii kuitenkin pelko ja epäilys; entä jos idea ei sittenkään toimi eivätkä tutkittavat ole tyytyväisiä. Entä jos idea ei sittenkään käytännössä toimi. Näitä ajatuksia tulvi mieleemme tutkimusinterventiota käynnistäessämme, sinä ensimmäisenä päivänä, kun olimme luoneet palvelukodin asiakkaille omien toiveiden mukaisia sisältöjä virtuaalitodellisuus (VR, virtual reality) -laseihin ja seisoimme ikääntyneen oven takana valmiina aloittamaan VR-kokeilut.

Virtuaalitodellisuus merkityksellisyyden ja aktiivisena vanhenemisen mahdollistajana ikääntyneiden arjessa (ViReä) -hankkeen tarkoituksena oli selvittää, voisiko VR-lasien avulla tuoda mielekkyyttä ja aktiivisuutta palvelukodissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Halusimme mahdollistaa asukkaille elämyksiä ja kokemuksia, mitkä ei mahdollistu enää palvelukotiympäristössä.

Tuumasta toimeen

Selvitimme haastattelemalle kullekin tutkimukseen osallistujalle merkityksellisiä tekijöitä elämässä, joista oli joutunut luopumaan iän myötä ja palvelukodissa asuessaan. Näitä sisältöjä toimme VR laseihin ja annoimme ikäihmisille mahdollisuuden katsoa niitä useamman kerran viikossa. Osalle tutkittavista löytyi avoimesti käytettävissä olevaa sisältöä YouTubesta 360-videoina. Kuvasimme myös muutamia videoita Insta360 One X-kameran avulla ja jaoimme videot YouTube tilin kautta VR-laseihin. Ikääntyneillä oli hyvin vahvasti omasta elämästään kumpuavia toiveita. Yksi halusi palata lempisaarelleen Välimeren syleilyyn, toinen taas kokea vielä kerran vauhdin hurmaa suksien päällä Alpeilla. Monella toiveet liittyivät luontokokemukseen.

Näiden sisältöjen kanssa seisoimme siis oven takana valmiina tarjoamaan palvelukodin asukkaille elämyksiä. Syteen tai saveen, oli intervention aloituksen aika. Jännittyneinä avustimme lasit ensimmäiselle tutkittavalle hänen omassa asuintilassaan ja odotimme hengitystä pidätellen, minkälaisia tuntemuksia katselu saisi aikaan.

Iloa ja elämyksiä

Saimme onneksemme huokaista helpotuksesta välittömästä sen jälkeen, kun ikääntynyt sai lasit päähänsä. Hän ihasteli haltioituneena VR lasien kautta avautuvaa sisältöä sohvallaan. VR-interventioon osallistuneet ikääntyneet kokivat virtuaalilasien tarjonneen yllättävän monipuolista sisältöä ja mukavaa vaihtelua arkeen. Ikääntyneet toivat esiin, että VR-lasien käyttö oli kuin olisi käynyt pienellä matkalla tai päässyt ihan oikeasti kävelylle metsään. Sisällöt olivat tarjonneet joitain yllätyksiä, mutta paljon tuttuja kasveja ja maisemia esimerkiksi aiemmin tehdyiltä matkoilta.

“… semmonen ohjelmanumero jokapäiväiseen elämään, että tota kyllä se oli ihan kun olisi käynyt pienellä matkalla.”

Osassa ikääntyneistä sisällöt herättivät lapsuusmuistoja ja saattoivat tuoda myös haikeutta. Toisaalta koettiin myös iloa, kun pääsi näkemään ja kokemaan uusia paikkoja ja maisemia.

“En mä oo ennen pitkospuilla kulkenu ja nyt ne oli kauheen leveitä.”

“… metsään johonkin katsomaan ihan oikeesti. Että vähän semmoinen kaipaus.”

Ikääntyneet kokivat VR-lasien sopineen hyvin heidän arkeensa ja tuoneen siihen tervetullutta vaihtelua.Olimme sittenkin onnistuneet tuottamaan iloa ja elämyksiä!

Hoitohenkilöstön ajatuksia

Saimme kuulla hoitohenkilöstöltä, että VR-interventio oli vaikuttanut heidän kokemuksensa mukaan positiivisesti mukana olleiden ikääntyneiden mielialaan ja aktiivisuuteen. Osa koki, että VR-lasien käyttö toi myös helpotusta omaan työnkuvaan, kun ikääntynyt oli tyytyväinen. Toivottiin jopa, että VR-lasien käyttömahdollisuus tulisi kiinteäksi osaksi viikkorytmiä.

Hoitohenkilöstöä oli kuitenkin haastava saada itse avustamaan ikääntyneitä lasien käytössä. Koettiin, että lasien käyttämiselle ei oikein ollut aikaa hoitotyön arjessa. Hoitohenkilöstön näkökulmasta ainoaksi varsinaiseksi esteeksi VR-lasien käytölle nousikin arjen kiireisyys.

“Mikä muu meillä on käytön este, kun juuri se, että meillä on tota kiirettä.”

Sekä ikääntyneiden että hoitohenkilöstön ajatus oli, että VR-lasit soveltuvat parhaiten henkilöille, joilla ei ole suurempia muistihaasteita. VR-sisältöjen epäiltiin sekoittavan muistisairaita ja tämän vuoksi epäiltiin, että VR-lasit eivät sovellu heille. Hoitohenkilöstö puolestaan näki VR-laseille monia eri käyttökohteita virtuaalijumpista ja vuodelevossa olevien virkistykseksi.

“Ei pysty niin ku tekemään mitään erikoisempaa kuin vain olla sisällä ja miettiä mitä, päivät jää aika pitkäks.”

 

Positiivisin mielin eteenpäin turvallisuus huomioiden

Virtuaalitodellisuusmaailma on haastava, sillä se luo todentuntuisen maailman ympärille lasien avulla.  Tähän toiseen todellisuuteen tai ympäristöön uppoutuminen eli immersio saattaa aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia nuoremmillekin henkilöille (Servotte ym. 2020). VR-lasien käyttämisen haittavaikutuksissa mainitaan usein kyberpahoinvointi, mutta sen kokeminen on kuitenkin varsin yksilöllistä. Pahoinvointi on yleistä etenkin, jos ympäröivä maailma liikkuu sisältöä katsoessa, jolloin VR-lasien luoma kuvitteellinen tunne on ristiriidassa tasapaino- ja liikeaistiärsykkeiden kanssa. Tähän tutkimukseen osallistuneista ikääntyneistä pari kertoi kokeneensa silmien väsymistä ja hetkittäistä huimausta tilanteissa, joissa kuvakulma oli korkealla tai videossa oleva liike nopea. Turvallisuuteen onkin tärkeä kiinnittää huomiota VR-laseja käytettäessä. Erityisesti  liikkuminen tilassa aiheuttaa omat riskinsä. VR-lasit päässään henkilö saattaa liikkuessaan törmätä esineisiin tai kaatua, kun maailma lasien sisällä vie mennessään. Nämä seikat piti minimoida, kun olimme tarjoamassa VR lasien käyttömahdollisuutta ikäihmisille, joten interventio toteutettiin istuen. Myös tuntemukset, niin positiiviset kuin negatiiviset johtuen kuvamateriaalin sisällöistä, saattavat yllättää.

Toinen seikka, mikä on hyvä huomioida, on ennakkoasenteet ja tunteet, joilla on lopulta iso merkitys uutta teknologiaa käyttöönotettaessa (Taherdoost 2018, Syed-Abdul ym. 2019). Myös tähän tutkimukseen ikääntyneitä rekrytoitaessa ennakkoasenteet olivat monella hyvinkin epäileväisiä, minkä vuoksi rekrytointi osoittautui aluksi haastavaksi. Ikääntyneillä ja hoitohenkilökunnalla oli mahdollisuus tutustua laitteeseen etukäteen. Sen tuoma ymmärrys siitä, mistä tämän uuden teknologian yhteydessä on kyse, lievensi selkeästi ennakkoluuloja.

Ikääntyneet ovat lopulta hedelmällinen kohderyhmä, kun kyseessä on uudet teknologiset ratkaisut. On seikkoja, jotka pitää ymmärtää ja osata ottaa huomioon, mutta vaivannäkö todennäköisesti lopulta palkitsee sekä tutkijat, hoitohenkilökunnan, laitekehittäjät että itse ikääntyneet ihmiset.

Katariina Korniloff
TtT, dos., vanhempi tutkija
Kuntoutusinstituutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kaisa Lällä
TtM, FM, kuntoutuksen lehtori
Kuntoutusinstituutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet

Servotte J-C, Goosse M, Campbell SH, Dardenne N, Pilote B, Ivan L. Simoneau IL, Guillaume M, Bragard I, Ghuysen A. Virtual Reality Experience: Immersion, Sense of Presence, and Cybersickness. Clinical Simulation in Nursing, Volume 38, 2020, Pages 35-43, ISSN 1876-1399, doi: 10.1016/j.ecns.2019.09.006.

Taherdoost H. A review of technology acceptance and adoption models and theories. Procedia Manufacturing, Volume 22, 2018, pages 960-967, doi: 10.1016/j.promfg.2018.03.137.

Syed-Abdul S, Malwade S, Nursetyo AA, Sood M, Bhatia M, Barsasella D, Liu MF, Chang CC, Srinivasan K, M R, Li YJ. Virtual reality among the elderly: a usefulness and acceptance study from Taiwan. BMC Geriatr. 2019 Aug 19;19(1):223. doi: 10.1186/s12877-019-1218-8.

ViReä on Miina Sillanpää Säätiön rahoittama tutkimushanke, minkä toteuttajana on Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Tutkimuksen ensimmäiset alkuhaastattelut toteutettiin vuoden 2019 lopulla ja virtuaalilasi-interventio keväällä 2020. Koronapandemian vuoksi osalla tutkittavista interventio keskeytyi, ja osa ehti toteuttaa sen täysimittaisena. Loppuhaastattelut tehtiin etäyhteyksien avulla. Tutkimushanke tuottaa uutta tietoa teknologian tarjoamista mahdollisuuksista ikääntyneiden toimintakykyisuuden tukemisessa.