”Veeran näön heikkeneminen vaikuttaa eniten hänen psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyynsä. Veera on jo vuosien ajan joutunut sopeutumaan elämään pahenevien näköongelmien kanssa. Vähitellen hän on joutunut luopumaan monista itselleen tärkeistä asioista, kuten käsitöistä, lukemisesta ja television katselusta. Veera ei halua ajatella näkövammaisille tarkoitettujen apuvälineiden hankkimista, koska ajattelee, että näön heikkenemiseen ja arkiaskareista selviytymisen vaikeutumiseen on vain tyydyttävä. Apuvälineet eivät paranna näköä, minkä vuoksi Veera kokee ne hyödyttöminä. Veera pyytää ajoittain mieheltään apua niihin kotiaskareisiin, joista ei tunne selviävänsä. Hankaluuksia tuottavat etenkin lihan ruskistaminen, pyykkikoneen ohjelman valitseminen, numeroiden näppäileminen puhelimeen sekä päivän sanomalehden lukeminen. Ulkopuolisen avun tarpeen myöntäminen ja pyytäminen on Veeralle suuri kynnys. Työläistaustaisena Veeralla on vahva halu selviytyä ilman ulkopuolista apua, ja etenkin ilman yhteiskunnan ja sosiaalipalvelujärjestelmän apua. Veeran elinpiiri ja elämäntapahtumat ovat näkövamman seurauksena rajoittuneet. Hän nauttii kodin ulkopuolisesta asioinnista ja tapahtumista, esimerkiksi teatterissa käymisestä, mutta ei itse aktiivisesti pyydä asiointiapua tai retkiä kodin ulkopuolelle, koska ei halua olla sukulaisilleen häiriöksi ja vaivaksi. Veera ei ole valitellut muistinsa heikentymistä, päinvastoin, näön heikentyessä hänen muistinsa tuntuu vain terävöityvän. Tämä voi johtua siitä, että hän kiinnittää enemmän huomiota kuulemaansa ja painaa asioita mieleensä tehokkaammin. Hän ei näe käyttää eurolaskinta, mutta muistaa kuuden kertotaulun hyvin ja laskee siten markkamääräiset hinnat suhteellisen nopeasti.”

Vuodet ovat vierineet ja edellä esitetyn tarinan Veera on nyt yli 90-vuotias. Hän asuu yksin kotihoidon turvin. Arkea ja itsenäistä selviytymistä rajoittaa edelleen eniten näkövamma. Veeran muisti toimii kohtuullisen hyvin edelleen, mutta arki on rajoittunut kotiympäristöön ja sosiaaliset suhteet harvakseltaan vieraileviin sukulaisiin. Veeralla ei ole edelleenkään käytössään näkövammaisille tarkoitettuja apuvälineitä, hänen kotiinsa ei ole tehty valaistusmuutostöitä eikä hänellä ole käytössään vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalvelumatkoja – koska ei niitä itse ole halunnut. Veeralle on kyllä useaan otteeseen monen eri tahon toimesta tarjottu näönkuntoutuspalveluja, mutta hän on niistä päättäväisesti ja päämäärätietoisesti kieltäytynyt.

Veeran tilanne ei ole poikkeuksellinen eikä hän ole ikääntyessään näkövammansa kanssa yksin. Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) näkövammarekisterin tietojen mukaan 50 000 näkövammaista henkilöä, joista suurin osa on ikääntyneitä. Ikääntyvät näkövammaiset eivät edusta yleistä stereotyyppistä kuvaa näkövammaisuudesta, minkä asioita tulee tarkastella juuri heidän näkökulmastaan. Käytännön työelämässä on myös havaittu tarve saada näönkuntoutukselle tieteellistä tutkimusnäyttöä, jota on vähän kansainvälisesti ja etenkin kansallisesti. Suomessa näkövammaistutkimusta on tehty vuosikymmenten saatossa hyvin vähän etenkin kohdistuen ikääntyviin näkövammaisiin henkilöihin. Maailman Terveysjärjestö (WHO) tavoittelee maailmanlaajuisesti alkaneella vuosikymmenellä tervettä vanhenemista. Eliniän pidentyessä on terveyden lisäksi tärkeää tavoitella myös laadukasta elämää ja onnistunutta vanhenemista. Tervettä vanhenemista tulisi tarkastella toimintakykyisyyden ja voimavarojen näkökulmasta, jolloin mahdollistuu omannäköinen ja omaehtoinen elämä myös vanhuuden elämänvaiheessa – näkövammasta huolimatta.

Vuonna 1976 julkaistiin suomalaisen näkövammaistutkimuksen klassikkona pidetty Urpo Kuotolan väitöskirja, joka käsitteli näkövammaisten kuntoutumista ja integroitumista selittäviä yksilöllisiä ja yhteisöllisiä tekijöitä sekä kuntoutumisprosessin tukemista näiden valossa. Johtopäätöksissään Kuotola painotti muun muassa näkövammaisten kuntoutusjärjestelmän sisällöllisiä ja rakenteellisia kehittämistarpeita. Kuotola totesi myös näkövammaisten sosiaalisen aseman olevan heikko ja näkövammaisten toimintamahdollisuuksien olevan vähäiset mitä tulee heidän oman hyvinvointinsa edistämiseen. Ajat ovat muuttuneet ja näkövammaisilla on mahdollisuus omaehtoiseen, itsenäiseen ja laadukkaaseen elämään. Silti näönkuntoutukseen kohdistuu väestön ikääntymisen, muuttuvan vanhuuden ja yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä edelleen kehittämis- ja kehittymispaineita. Päivi Ritvanen toteaa Näkövammaisten liitolle vuonna 2008 tekemässään selvityksessä, että näkökulmat näkövammaisten tarpeisiin sekä kuntoutuksen tavoitteet ovat pysyneet samankaltaisina yli neljä vuosikymmentä. Samana aikana yhteiskunta on muuttunut valtavasti ja ihmisten sosiaalisen kanssakäymisen muodot kuin myös osaamisvaateet työssä ja digitaalisessa yhteiskunnassa ovat muuttuneet. Saatavilla oleva tutkimustieto ei heijastele ajantasaista ymmärrystä näkövammaisuudesta ja näönkuntoutuksesta.

Lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvassa näönkuntoutuksessa ihmisen terveyttä, toimintakykyä, osallisuutta ja elinympäristöä tarkastellaan laaja-alaisesti. Siinä toteutuu keskeisesti hoitotieteen eri tutkimuskohteet ja paradigma. Näyttöä näönkuntoutuksen vaikuttavuudesta ja merkityksellisyydestä on vain vähän. Allekirjoittaneen väitöstutkimus lisää tietoa näönkuntoutuksesta ja luo pohjaa sen vaikuttavuuden arvioinnille. Väitöstutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa näönkuntoutuksen käytännön toimintojen kehittämiseksi ja tueksi. Väitöskirja rikastuttaa myös niukkaa kansallista näkövammaistutkimuksen kenttää, luo näönkuntoutuksen vaikuttavuuden arvioinnille tieteellistä pohjaa sekä avaa näkökulmia ikääntyvien näkövammaisten kokemusmaailmaan. Tutkimustuloksia voivat hyödyntää niin vammaistutkijat, näkövammaistyöntekijät, ikääntymisestä kiinnostuneet tutkijat ja ammattilaiset sekä erityisesti hoito- ja kuntoutustyötä ikääntyvien parissa tekevät henkilöt. Tutkimusaihe edustaa monitieteistä gerontologista hoitotieteellistä näkökulmaa ikääntyneiden näkövammaisten henkilöiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun sekä kotona selviytymiseen.

Tutkimuskohteena olivat näönkuntoutukseen lähetteellä tulleet ikääntyneet näkövammaiset henkilöt, joiden terveyteen liittyvää elämänlaatua ja hyvinvointia tarkasteltiin eri ulottuvuuksilla ja suhteessa ympäristöön, jossa he elävät. Tutkittavia ja heidän yksilöllisiä näönkuntoutusprosessejaan seurattiin kahden vuoden ajan. Tutkimus oli monimenetelmällinen seurantatutkimus, joka yhdistää sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimusaineisto kerättiin neljänä eri ajankohtana; näönkuntoutuksen alkaessa, sekä sen jatkuttua 6 kuukautta, 12 kuukautta ja 24 kuukautta. Tutkittavien terveyteen liittyvää elämänlaatua tarkasteltiin yleisenä, geneerisenä, ilmiönä suomalaisella 15D terveyteen liittyvän elämänlaadun mittarilla viidentoista eri ulottuvuuden kautta sekä kokonaisuutena. Tutkittavien elinympäristöön liittyvää tietoa kerättiin oululaisella ympäristöhyvinvointimittarilla. Tutkittavien kokemuksia näönkuntoutuksesta sekä sen toteutumista tarkasteltiin laadullisin menetelmin sekä aineistolähtöisesti että teoriaan pohjautuen. Tutkimusaineistot analysoitiin tilastollisin menetelmin sekä aineisto- ja teorialähtöisellä sisällönanalyysilla.

Pikku Prinssissä sanotaan: ”Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, vaan sydämellä”. Allekirjoittanut on parhaan taitonsa ja kykynsä mukaan pyrkinyt näkemään ja kuvaamaan tutkimuskohdettaan eettisesti oikein ja kunnioittaen. Väitöskirjan neljään osajulkaisuartikkeliin ja yhteenveto-osaan on entisen näkövammaistyöntekijän sydämellä koottu pala ikääntyvien näkövammaisten henkilöiden elämää ja kokemusmaailmaa.

Heidi Siira
yliopisto-opettaja
GeroNursing Centre
Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö
Oulun yliopisto

Kirjoittajan hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja ”Ikääntyneiden näkövammaisten henkilöiden näönkuntoutus, terveyteen liittyvä elämänlaatu ja siihen yhteydessä olevat tekijät: kahden vuoden monimenetelmällinen seurantatutkimus” tarkastettiin 7.5.2021 Oulun yliopistossa. Se on elektronisesti saatavilla. 

Lapin ammattikorkeakoulun Arctic Innovating on Aging -tiimi tekee yhteistyötä GeroNursing Centren kanssa ja halusimme tällä lection julkaisulla tehdä ansiokasta tutkimusta osaltamme näkyväksi.

TYÖHYVE -hankkeeseen osallistuvien hoivayksiköiden työhyvinvoinnin kehittämisprosessit käynnistyivät yksikkökohtaisilla työpajoilla. Kokonaisuudessaan kehittämisprosessiin kuuluu kolme työpajaa, kaikkien yksiköiden yhteinen väliseminaari sekä yksikkökohtaisia sparrauksia ja koulutuksia kunkin yksikön kehittämistarpeisiin liittyen. Yksikkökohtainen kehittämisprosessi pohjautuu toimintatapojen ja työhyvinvoinnin kartoitukseen, joka toteutettiin vuoden 2020 lopulla sähköisellä kyselyllä ja ristiinhavainnoinneilla. Kyselyn ja havainnointien toteutuksesta ja tuloksista on erilliset kirjoitukset tässä blogissa.

Alkukartoituksessa selvitettiin hankkeeseen osallistuvien työntekijöiden kokemuksia työn henkisestä ja fyysisestä kuormittavuudesta, työskentely- ja toimintatavoista sekä työn organisointiin ja johtamiseen sekä työympäristöönliittyvistä tekijöistä. Lisäksi selvitettiin asiakkaan kohtaamiseen ja tasavertaiseen kohteluun liittyviä asioita. Työntekijöiden osaamista kartoitettiin mm. työergonomian, työn eettisten periaatteiden, asiakkaan kohtaamisen, monialaisen toimintakyvyn arvioinnin ja kuntoutumista tukevan työotteen toteuttamisessa sekä teknologiaan liittyvissä asioissa. Lisäksi kartoitettiin työntekijöiden kokemuksia työviihtyvyydestä sekä ajatuksia liittyen alalla ja nykyisessä työssä pysymiseen (veto- ja pitovoima).

Ensimmäiset työpajat ovat nyt toteutuneet kaikissa hankkeessa mukana olevissa yksiköissä ja kehittämisprosessit ovat käynnistyneet. Työpajassa valittiin yksikkökohtaiset kehittämiskohteet, tavoitteet ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi sekä määritettiin resurssit ja vastuut. Kehittämistavoitteet nousivat toteutettujen kyselyiden ja havainnointien yhteenvedoista, joita tarkasteltiin yksiköittäin. Yhteenvedon pohjalta osallistujat tarkastelivat yksikkökohtaisesti omaa työtoimintaansa, siihen liittyviä toimintatapoja, välineitä, työn organisointia ja muita esille nousseita asioita. Työpajan alussa työntekijöitä pyydettiin asettumaan kuvitellulle 0-10 asteikon janalle. Nolla kuvaa vähintä mahdollista innostusta käynnistyvää kehittämistyötä kohtaan ja kymppi puolestaan suurinta mahdollista innostusta. Osalla innostus oli kova, osa taas vielä hieman empi, mitä on tulossa.

Työpajoissa kehittämistavoitteiksi nousi muun muassa työvuorosuunnittelun tasapuolistuminen, omahoitajuuden vahvistuminen, työilmapiirin ja vuorovaikutuksen parantuminen, kuntouttavan työotteen vahvistuminen sekä ympäristön kehittäminen. Ympäristön kehittämisen tavoitteet liittyivät niin asukkaiden kuin työntekijöiden viihtyisyyden lisäämiseen sekä asukkaiden toimintakyvyn tukemiseen. Lisäksi nousi esille työstä palautuminen sekä työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus.

Työpajan lopussa osallistujia pyydettiin asettumaan “arviointijanalle” uudelleen. Nähtävissä oli innostuksen lisääntyminen kehittämistyötä kohtaan työpajan aikana. Alussa osallistujat aika usein ovat kuvanneet, että onhan näitä koulutuksia ja kehittämishommia ollut, mutta niiden tulokset ovat jääneet vähäiseksi. Työpajan lopussa innostusta on erityisesti kuvattu lisänneen työpajan osallistava ote ja mahdollisuus tuoda esille itseä askarruttavia asioita. Työpajan lopussa kerättiin vielä jokaiselta työpajan välitön palaute. Palautteessa arviointiasteikko oli viisi portainen (1-5, 1=täysin hyödytön, 5=erittäin hyödyllinen). Palautteen teemoja olivat; Kuuleminen ja kuulluksi tuleminen, Oppiminen, Menetelmät, Uuden toimintamallin syntyminen, Fiilis ja vapaa palaute. Osallistujat arvioivat työpajan hyödyllisyyden keskimäärin hyödylliseksi arvosanalla 4. Yleisesti työpajatyöskentely koettiin innostavana ja osallistujia aktivoivana. Osallistujat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että he ovat kokeneet tulleensa kuulluksi ja kokevat näin pääsevänsä vaikuttamaan asioihin. Yhdessä asioiden tarkastelu ja sopiminen sitouttaa olemaan mukana kehittämistyössä. Näitä tilaisuuksia toivotaan lisää.

“Hyödyllinen ja kiva kun tuli kuulluksi.”
“Hienoa nähdä kiinnostuksen kasvu kehittämiseen.”
“Hyvin aktivois osallistujia keskustelemaan.”
“Työpajatyöskentely lisää kykyä yhteistyöhön ja auttaa näkökulmien hakemisessa.”

Työpajoissa toteutuu yhteistoiminnallinen kehittäminen, mikä antaa mahdollisuuden ääneen tarkastella sekä omia että koko työyhteisön toimintatapoja. Toimintatapojen tarkastelu ja pohtiminen yhdessä saa aikaan positiivisia muutoksia niin omissa kuin koko työyhteisön toimintatavoissa sekä asenteissa. Yhdessä kehittäminen lisää myös työn yhteistä suunnittelua.

Sari Arolaakso
TtM, TtT-opiskelija, projektipäällikkö
Lapin ammattikorkeakoulu

Anne Rautio
ft, KM, lehtori
Lapin ammattikorkeakoulu

Erilaisilla ympäristötekijöillä keskeinen merkitys tuettaessa eri ympäristöissä asuvien hyvinvointia. Tästä syystä myös hoivan erilaisissa ympäristöissä on tärkeää tarkastella, miten ympäristötekijöillä voidaan tukea yksilön toimintakykyä ja hyvinvointia. Olennaista tässä on ymmärtää se, että yksilön ja ympäristön välinen suhde on kaksisuuntainen prosessi. Ympäristö vaikuttaa suoraan yksilön hyvinvointiin, mutta yksilöllä itsellään tai sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla on mahdollisuus ja kyky vaikuttaa ympäristöönsä muokkaamalla sitä sopivammaksi.

Toinen asia, miksi on tärkeää tarkastella hoitoympäristöä liittyy siihen, että tunteet ja käyttäytyminen syntyvät tilanteiden ja ympäristön tulkinnoista. Esimerkiksi muistisairailla henkilöillä elinympäristö muovaa käytösoireita ja voi pahimmillaan pahentaa niitä. Heillä on erityinen herkkyys ympäristön ärsykkeille ja jo pienillekin muutoksille. Erityisen tärkeää on muistaa se, että muistisairas henkilö reagoi ympäristön myönteisiin ja kielteisiin ärsykkeisiin vielä sairauden vaikeassa vaiheessakin. Sekä yli- että alistimulaatiolla on molemmilla kielteisiä vaikutuksia muistisairaan henkilön ympäristökokemuksiin ja sitä kautta käyttäytymiseen. Alistimuloiva ympäristö voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ympäristössä on liian vähän toimintamahdollisuuksia, jolloin voi esiintyä haastavaa käyttäytymistä. Liialliset ärsykkeet puolestaan liittyvät esimerkiksi siihen, että tilassa on liikaa erilaisia ääniärsykkeitä, jotka aiheuttavat turvattomuutta.

Muistiystävällisen fyysisen ympäristön tunnusmerkkejä ovat esteettömyys ja turvallisuus, visuaalinen hallittavuus, tuttuus ja kodikkuus, auditiivinen hallittavuus ja ympäristön tarkoituksenmukaisuus. Työhyve -hankkeessa muutamien yksiköiden kanssa etsitään hankkeen edetessä yhdessä ratkaisuja näihin ominaispiirteisiin vastaamiseksi. Kiinnittämällä huomiota edellä mainittuihin tekijöihin voidaan vähentää esimerkiksi erilaisia haasteellisen käyttäytymisen muotoja tukea itsenäistä toimintaa, ja sitä kautta välillisesti tukea myös henkilökunnan työhyvinvointia.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Lapin ammattikorkeakoulu

Tarkasteltiin uunituoreessa julkaisussamme Suvanto Caren kanssa uudistuvaa kotihoitoa, ja etenkin sensoritiedon tuottamaa tilannekuvaa kotihoidon asiakkaasta. Teknologian käyttöönotossa on nähtävillä yhteys myös hoitajien työssä viihtymiseen. Yhtenä erityisesti korona-aikana nopeasti kasvaneena osa-alueena kotihoidon teknologiaratkaisuissa on etäyhteyksien käyttö niin viriketoiminnan järjestämisessä kuin kotona pärjäämisen varmistamisessa. Etäyhteyksillä voidaan tuottaa niin erilaista päivätoimintaa kuin myös tukea kotihoidon normaalia tilannekuvan ylläpitämistä.

 Kokemukset osoittavat, että turvaa tuovat ratkaisut lisäävät myös hoitajien työssä viihtymistä, sillä laitteiden avulla he voivat nähdä asiakkaittensa voivan hyvin.

Käy kurkkaamassa ajatuksiamme Lumen verkkolehden artikkelista Uudistuva kotihoito – sensoreiden tuottama tilannekuvatieto ikääntyneiden kotona asumista turvaamassa.

Kiitos Antille Suvanto Carelle yhteistyöstä!

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Lapin ammattikorkeakoulu

Hoitotyön on todettu olevan fyysisesti kuormittavaa ja kuormittavinta se on niissä yksiköissä, joissa huolehditaan vanhusten ja muiden huonosti liikkuvien perushoidosta ja hoivasta. Hoitotyön fyysiseen kuormittavuuteen vaikuttavat työympäristön turvallisuus, työolot, hoitotapahtumaan liittyvät tekijät, potilaan ja hoitajan ominaisuudet sekä työpaikan organisaatiokulttuuri. Hoitajien kuormittuminen työssä on siis monen tekijän summa ja sen vuoksi myös kuormittumisen vähentämiseksi toteutettavien toimenpiteiden tulee olla monitahoisia.

Kemin kaupungin ympärivuorokautisen palveluasumisen ja laitoshoidon hoitajille oli järjestetty Potilassiirtojen Ergonomiakortti®-koulutuksia vuodesta 2017 lähtien, jonka lisäksi työyksiköihin oli hankittu lisää siirron apuvälineitä.

Organisaation eri toimijat olivat kuitenkin tunnistaneet, että pelkkä hoitajien kouluttaminen ja apuvälineiden hankinta eivät ole riittäviä toimenpiteitä hoitotyön fyysisten riskien hallintaan ja organisaatiossa päätettiin käynnistää kehittämishanke hoitotyön fyysisten riskien hallinnan toimintamallin kehittämiseksi. Kehittämistyö toteutettiin Lapin AMK:n ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyönä.

Työterveyslaitos on kehittänyt oppaan hoitotyön fyysisten riskien hallintaan. Sen keskeiset teemat ovat riskien hallinta, turvalliset työkäytännöt siirtymisen avustamisessa, osaamisen varmistaminen, apuvälineiden hyödyntäminen ja toimintatavat vahingon sattuessa. Tämä opas ohjasi kehittämistyötä, jossa rakennettiin fyysisten riskien hallintamalli Kemin kaupungin ympärivuorokautisen palveluasumisen ja laitoshoidon yksikköihin.

Kehittämistyö toteutettiin kehittävän työntutkimuksen avulla, joka eteni tarvetilan kartoituksen ja toiminnan analyysin kautta uuden toimintamallin hahmottamiseen ja suunnitteluun. Uutta toimintamallia kehitettiin työpaikkojen esimiehille ja ergonomiavastaaville järjestetyissä Learning cafe-työpajoissa. Lopuksi työpajojen tuotokset käsiteltiin organisaation johdon kanssa kehittämishankkeen ohjausryhmässä ja sovittiin hoitotyön fyysisten riskien hallinnan toimenpiteistä ja toimintatavoista.

Kehittämistyöhön osallistuneiden kanssa kyettiin yhteistyössä rakentamaan yhteinen hoitotyön fyysisten riskien hallinnan toimintamalli, johon luotiin työkaluja osaamisen, asenneilmaston ja turvallisten toimintatapojen edistämiseksi. Opinnäytetyössä onnistuttiin tuottamaan tietoa Kemin kaupungin hoitoyön fyysisten riskien hallinnan tilasta ja sen kehittämistarpeista. Kehittämishankkeen eri vaiheissa kyettiin luomaan yhteinen ymmärrys fyysisten riskien hallintakeinoista ja sopimaan toimenpiteistä, joiden avulla niitä voidaan ennaltaehkäistä kokonaisvaltaisemmin.

Työelämässä muutos ja kehitys on jatkuvaa ja opinnäytetyönä luotu toimintamalli on alku jatkuvalle kehitykselle. Uuden toimintamallin jalkauttaminen tulee suunnitella ja toteuttaa huolellisesti uusien toimintatapojen omaksumisen varmistamiseksi. Toteutetulla kehittämistyöskentelyllä luotiin hyvä pohja pitkäjänteiselle ja määrätietoiselle työskentelylle hoitotyön fyysisten riskien hallitsemiseksi.

Opinnäytetyön valmistumisen jälkeen Kemin kaupungilla on ryhdytty toimiin uuden toimintamallin käyttöön ottamiseksi. Koronarajoitusten vuoksi työpaikoilla ei ole voinut järjestää toimintamallin esittelytilaisuuksia, mutta esimiehille valmisteltiin tukimateriaalia, joiden avulla he ovat käsitelleet toimintamallia työyhteisöissä. Ergonomiavastaaville on sovittu ensimmäinen verkostotapaaminen etäyhteyksillä, jossa käydään toimintamallia perusteellisemmin läpi ja tuetaan heitä tehtävän haltuun ottamiseen. Työpaikoilta on kuitenkin jo nyt kuulunut viestiä, että ergonomiavastaavat ovat innokkaina ryhtyneet toteuttamaan toimintamallissa heille sovittuja tehtäviä.

Kemin kaupungille myönnettiin 15.2.2021 ISO 45001 standardin mukainen Työterveys ja  -turvallisuussertifikaatti, joka osoittaa työnantajan sitoutumista työterveyden ja -turvallisuuden jatkuvaan parantamiseen.

Yhtenä jatkuvan parantamisen toimenpiteenä on ryhdytty valmistelemaan sovelluspohjaisen työturvallisuusohjelman hankkimista. Uudesta järjestelmästä saadaan apua myös hoitotyön fyysisten riskien hallintamalliin sisältyvien riskien arvioinnin ja haittatapahtumien käsittelyyn ja seurantaan.

Katja Eklund
fysioterapeutti (YAMK)

etunimi.sukunimi@kemi.fi

Olipa kerran kolme vanhustyöstä nauttivaa ja inspiroituvaa fysioterapeuttia. Myöhäiskeski-ikäinen, keski-ikäinen ja varhaiskeski-ikäinen terveysalan ammattilainen eivät tunteneet toisiaan, mutta herättivät tahoillaan ihmetystä ja hämmennystä ollessaan aidon ja liikuttavan kiinnostuneita ikääntymisestä ja vanhoista ihmisistä. Kaksi ammattilaisista hakeutui toisistaan tietämättään opiskelemaan vanhuutta ja vanhenemista tieteenä, kolmas terveystieteiden opettajakoulutukseen. Valmistuttuaan ammattilaiset kiinnostuivat tahoillaan hoitotieteellisestä tutkimuksesta ja jatkokoulutuksesta. Myöhäiskeski-ikäisen väiteltyä tarjoutui hänelle sekä keski-ikäiselle ja varhaiskeski-ikäiselle mahdollisuus tehdä yhdessä töitä ikääntyneiden kuntoutumista edistävän hoitotyön tutkimuksen ja kehittämisen parissa. Kaikki kolme olivat mummonkammariksi kutsumassaan ja jakamassaan työhuoneessa kuin Liisat Ihmemaassa – täynnä ihmetystä ja uteliaisuutta sekä iloa ja intoa! Akateeminen tutkimusmaailma ja kuntoutumista edistävän hoitotyön tutkimusaukko näyttäytyi heille värikkäänä, täynnä mahdollisuuksia olevana ja ehtymättömänä idealaarina. Kolme tutkijaksi kasvavaa ammattilaista oivalsi, että yhdessä ja yhteistyössä työskentely on tehokkainta ja vaikuttavinta. Siitä lähtien on tämä GNC:ksi kutsuttu osaamis- ja tutkimuskeskus hakenut yhteistyökumppaneita ja tavoitellut kuntoutumista edistävän hoitotyön tutkimuksen ja kehittämisen keinoin onnellista vanhuutta. Aivan kuin Peppi käydessään kaupoilla ja ostaessaan 18 kiloa karkkia jakaakseen ne kaupungin lapsille, haluavat GNC:n toimijat koota tutkimustietoa ja -näyttöä kuntoutumista edistävästä hoitotyöstä ja jakaa sitä tiedeviestinnän keinoin kaikille kiinnostuneille. Yhteistyö Lapin AMK:n kanssa tässä blogissa on yksi esimerkki yhteistyöstä.

Oulun yliopistoon hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikköön perustettiin tammikuussa 2020 ikääntyneiden kuntoutumista edistävän hoitotyön tutkimus- ja osaamiskeskus GeroNursing Centre (GNC). GNC-perustettiin vastaamaan ikääntyneiden kuntoutumista edistävän hoitotyön tieteellisen tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen kansalliseen tarpeeseen. Suomessa ei ole tiettävästi tehty tieteellistä tutkimusta ikääntyneiden kuntoutumista edistävän hoitotyön vaikuttavuudesta, ja GNC on edelläkävijä yhteiskunnallisesti merkittävällä tutkimusalueella. Tutkimusryhmässämme on vahva substanssiasiantuntijuus ja ymmärrys tutkimusaiheen, sen merkityksen ja kehittämisen akuutista tarpeesta. GNC:ssä työskentelee kolmen naisen tehotiimi: TtT, post doc tutkija Sinikka Lotvonen sekä yliopisto-opettajat ja väitöskirjatutkijat Heidi Siira ja Kaisa-Mari Saarela. He kaikki ovat peruskoulutukseltaan fysioterapeutteja, ja heillä on laajasti kokemusta käytännön vanhustyöstä ruohonjuuritasolta kunnallisilta ja yksityisiltä sektoreilta.

Kuntoutumista edistävä hoitotyöllä (reablement, rehabilitative care, functional focused care) tarkoitetaan hoitohenkilöstön toimintaa, jolla edistetään ikääntyneen toimintakykyä kokonaisvaltaisesti. Kuntoutumista edistävässä hoitotyössä ei tehdä asioita ikääntyneen puolesta, vaan tuetaan hänen itsenäisyyttään, yksilöllisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan ja tehdään asiat yhdessä tukien ja kannustaen jäljellä olevien voimavarojen käyttämistä. Lähtökohtana on voimavaralähtöinen, tavoitteellinen ja moniammatillinen toiminta. Kuntoutumista edistävä hoitotyö perustuu toimintakyvyn arviointiin sekä hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjattuihin tavoitteisiin, suunnitelmaan ja vaikuttavuuden seurantaan. Kuntoutumista edistävässä hoitotyössä tuetaan ikääntyneen voimavaroja kuntouttavilla interventioilla, joilla vahvistetaan ikääntyneiden toimintakykyä ja lisätään voimavaroja. (Sims-Gould ym. 2017)

Kuntotumista edistävä hoitotyö ei ole uusi asia vaan siitä on puhuttu ja erilaisia toimintamalleja on ollut käytössä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kansainvälistä tutkimusta löytyy myös yhtä pitkältä ajalta, mutta kotimainen tieteellinen tutkimus on hyvin vähäistä. Kuntoutumista edistävän hoitotyön monialaisuus ja -tieteisyys tekee siitä haasteellisen ja samalla ehtymättömän ja antoisan tutkimuskohteen, johon GNC:ssä olemme innolla tarttuneet (Siira ym. 2021). Olemme laatineet kuluneen korona vuoden aikana tutkittuun tietoon perustuvan kuntoutumista edistävän hoitotyön GNC^TM -verkkokoulutus kokonaisuuden, joka on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja ikääntyneiden parissa toimiville. Toimintaamme kuvaa ajatus siitä, että yhteistyössä on voimaa ja visiomme on saada tutkimusnäyttö käyttöön käytännön vanhustyöhön kehittämiseen.

Tätä kertomusta ei voi lopettaa satujen loppulauseeseen ”sen pituinen se”, vaan tarina jatkuu. Myöhäiskeski-ikäinen, keski-ikäinen ja varhaiskeski-ikäinen jatkavat seikkailujaan ja löytöretkiään kuntoutumista edistävän hoitotyön tutkimuksen ja yhteistyöverkostojen ihmemaassa edistämässä onnellista ja hyvää vanhuutta.

Lähteet:

Siira H., Lotvonen S., Saarela K., Kyngäs H. (2021). Kuntouttava työote 2.0 – Terapeuttilähtöisyydestä hoitajakeskeiseen kuntoutumista edistävään hoitotyöhön. Gerontologia 1, 76–81

Sims-Gould J., Tong C., Wallis-Mayer L. & Ashe M. (2017). Reablement, reactivation, rehabilitation and restorative interventions with older adults in receipt home care: a systematic review. Journal of Post-Acute and Long-Term Care Medicine 18, 653–663

Kirjoittajat:

Sinikka Lotvonen, fysioterapeutti, TtT, post doc tutkija, GeroNursing Centre, Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

Heidi Siira, fysioterapeutti, TtM, väitöskirjatutkija, yliopisto-opettaja, GeroNursing Centre, Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

Kaisa-Mari Saarela, TtM, väitöskirjatutkija, yliopisto-opettaja, GeroNursing Centre, Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

Maija Korpi teki YAMK opinnäytetyönsä Työhyve -hankkeen teemaan hyvin linkittyen. Julkaisemmekin tässä vinkkinä työvuorosuunnittelun kehittämisestä kiinnostuneille tästä opinnäytetyöstä laaditun lyhennelmän. Alta löytyy lisäksi linkki opinnäytetyöhön, joka on vapaasti saatavilla Theseus -tietokannassa. Lapin ammattikorkeakoulun YAMK-opinnäytetyöt noudattelevat pääosin menetelmällisesti työelämän tutkivaa kehittämistä ja usein niissä käytetään erilaisia osallistavia menetelmiä, kuten Maijan opinnäytetyössä.

Korven (2020) opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää osallistavilla menetelmillä työvuorosuunnittelua kotihoidossa. Tavoitteena oli parantaa työhyvinvointia ottamalla henkilökunta mukaan työvuorosuunnittelun kehittämiseen työyhteisössä. Käytännössä uudistettiin työvuorosuunnittelua näyttöön perustuvan tiedon avulla niin, että se lisäsi työvuorosuunnittelun merkitystä työhyvinvoinnin osatekijänä. Opinnäytetyössä perehdyttiin teoreettisesti työhyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, jossa keskityttiin henkilöstön johtamiseen, yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönottoon ja sen merkitykseen työhyvinvointiin. Työntekijän osallistumista omaan työvuorosuunnitteluunsa kutsutaan yhteisölliseksi työvuorosuunnitteluksi eli työaika-autonomiaksi. Työelämässä tarvitaan uusia työskentelytapoja työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi, työpaikan toiminnot työn ja muun elämän yhteensovittamisen parantamiseksi vaikuttavat myönteisesti sekä työntekijän hyvinvointiin että työpaikan toimintaan.

Opinnäytetyö sisälsi kaksi vaihetta, ensimmäisessä vaiheessa työntekijät osallistuivat muokkaamaan kiertäviä työvuoropohjia sekä keskustelemaan työvuorosuunnittelun kehittämisestä yhteisölliseksi. Toisessa vaiheessa yhteisöllisen työvuorosuunnittelun pilotointivaihe toteutettiin Demingin mallin mukaisesti. Ensimmäisen vaiheen aineisto kerättiin työpajassa Learning café -menetelmää käyttäen ja toisen vaiheen aineisto sähköisellä kyselyllä. Aineistot analysoitiin laadullista sekä määrällistä menetelmää hyödyntäen.

Työvuorosuunnittelun osallistava kehittäminen koettiin hyväksi kehittämisen menetelmäksi Tornion kotihoidossa. Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu linkittyi positiivisesti työhyvinvointiin ja sillä oli yhteys työssä jaksamiseen. Näyttöön perustuvaa tietoa voitiin hyödyntää yhteisöllisen työvuorosuunnittelun käyttöönotossa. Yhteisöllistä työvuorosuunnittelua ohjasivat yhteisesti sovitut pelisäännöt sekä muut reunaehdot.

Kokonaisvaltaista työhyvinvointia voidaan parantaa, kun lisätään työntekijöiden mahdollisuutta osallistua työyhteisön kehittämiseen vuorovaikutteisesti toisten työntekijöiden kanssa. Osallistujat kokivat, että osallistamisella oli vaikutusta toimintaan, he kokivat sen merkitykselliseksi ja vaikuttavan työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen sekä terveyden edistämiseen. Osallisuudella oli yhteyksiä myös työntekijän omaan osaamiseen ja sen kautta toiminnan parantamiseen sekä työyhteisön kehittämiseen.

Osallisuus vaikutti arvojen mukaiseen toimintaan työyhteisössä, sillä oli vaikutusta sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon sekä yhteistyöhön. Osallistujat kokivat merkitykselliseksi mahdollisuuden työn sekä muun elämän yhteen sovittamisen ja omiin työvuoroihin vaikuttamisen. Myös tulevaisuuden henkilöstön työkykyä parannetaan osallisuuden, yhteistyön ja luottamuksen kautta sekä hyödynnetään kehittämisessä näyttöön perustuvaa tietoa ja työntekijöiden käytännön osaamista.

Lähde: Korpi, M. (2020). Työvuorosuunnittelun osallistava kehittäminen Tornion kotihoidossa. Opinnäytetyö, terveyden edistäminen, ylempi AMK, Lapin ammattikorkeakoulu

Keväiset terveiset Ylitorniolta! Olen Emilia, viimeisen vuoden geronomiopiskelija Lapin ammattikorkeakoulusta. Syyskuussa 2020 aloitin työt TYÖHYVE-hankkeeseen osallistuvassa Ylitornion kunnan yksikössä tehtävänäni kehittämisprosessin eteenpäin vieminen. Tässä blogikirjoituksessa kerron teille siitä, mitä olemme saaneet aikaiseksi hankkeen vauhdittamana.

Heinäkuussa 2020 vanhuspalvelulakiin tulleella henkilöstömitoitusta koskevalla muutoksella pyritään parantamaan asiakas- ja potilasturvallisuutta varmistamalla hoivatyötä tekevän henkilöstön riittävyys. Uuden mitoituksen myötä hoitajia on enemmän, mikä antaa mahdollisuuden päivittää vanhoja ja luoda uusia toimintatapoja hoito- ja vanhustyössä. Lain myötä välitön ja välillinen työ erotetaan toisistaan, mikä antaa paremmat mahdollisuudet kohdata ikäihmiset aktiivisina toimijoina, ja osana yhteisöä. Työyhteisölle tilanne saattaa aiheuttaa hämmennystä ja voi olla vaikea keksiä toimintaa ikäihmisten kanssa, sillä aiemmin kiireen koettiin vievän aikaa asiakaskohtaamisilta. Ikäihmisten hyvinvoinnin kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää yhdessä oleminen ja tekeminen. Ryhmätoiminta onkin mitä parhainta ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Kuuluminen johonkin ryhmään vähentää yksinäisyyttä ja antaa ikääntyneille kokemuksia, elämyksiä ja vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen. Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja tukeminen on tärkeää kaikille ikäihmisille. Olen pyrkinyt helpottamaan viriketoiminnan aloittamista kokoamalla hoitajille virikekansion. Kansioon olen koonnut esimerkiksi YouTubesta jumppavideoita ja Mielenterveys ry:n Myönteisen muistelun korttien käyttötapoja, erilaisia askartelu- ja käsityöohjeita sekä pelejä.

Alkusyksystä aloin suunnitella yksikköön aistihuonetta eli tilaa, jossa pyritään aktivoimaan aisteja. Aktivointiin voidaan hyödyntää muun muassa erilaisia visuaalisia ratkaisuja, ääniä sekä liikettä. Halusin luoda vaaleasävyisen aistihuoneen, jonka ajatuksena on asukkaan huomion keskittyminen rauhoittumiseen ja aistien aktivoitumiseen. Tarkoituksena on huomioida asukkaat yksilöllisesti. Saimme aistihuoneen valmiiksi juuri ennen joulua ja se onkin jo todettu hyväksi. Se on herättänyt suuria tunteita ja sen avulla on päästy käymään paikoissa, joihin ikäihmisillä ei muuten enää olisi mahdollisuutta päästä. Aistihuoneessa olemme muun muassa kuunnelleet musiikkia ja ”käyneet retkillä”.

Kuva: Alasalmi, Emilia. Kuvan käyttöön on lupa.

Loppuvuodesta saimme kokeiluun sekä Kardemummo Oy:n virikepalvelu HILDAn, että Sentina Oy:n digitaalisen äänipalvelun ja menetelmän Sävelsirkun. Uusimpana tulokkaana olemme saaneet hankkeen kautta kokeiluun musiikkiterapeutti Ilpo Ikäheimon luoman Selkolaulukirja –palvelun. Selkolaulukirja –palvelu on verkkopalvelu, joka on käytettävissä kaikissa laitteissa, joissa on internetyhteys. Palvelussa voi kuunnella 306 laulua pelkällä säestyksellä tai esilaulun kanssa. Lisäksi palvelussa on mahdollisuus seurata sanoja ja sointumerkkejä tai esimerkiksi tulostaa ne. Emme ole vielä keränneet kokemuksia palvelusta, mutta olemme jo huomanneet, että laulut on selkeämmin esitetty, jonka myötä myös ikäihmiset tunnistivat laulut ja innostuivat laulamaan!

Tämän vuoden alussa olemme kirkastaneet omahoitajan työnkuvaa. Olemme ottaneet kokeiluun uuden käytännön, jonka mukaan kerran kolmen viikon listassa annetaan aikaa omalle asukkaalle noin 1-2 tuntia. Tällöin soitetaan kuulumisia omaisille, vietetään aikaa asukkaan kanssa, ollaan läsnä ja tuetaan myös omaisia toimimaan asukkaan kanssa. On tärkeä muistaa, että asukas on hoidon ja toiminnan keskiössä. Omahoitaja on asukkaan luottohenkilö sekä yhteyshenkilö omaisten, asukkaan ja talon välillä.

Olemme muutosten äärellä, etenkin koronapandemian myötä. Haluan kiittää työyhteisöäni siitä, että minut ja ideani on otettu hyvin vastaan! Otetaan jatkossakin vastaan uusia ideoita ja vinkkejä, kokeillaan uusia toimintatapoja ja mennään eteenpäin avoimin mielin!

Pysytään terveinä, mukavaa kevättä!

Emilia Alasalmi

TYÖHYVE -hanke lähti käyntiin alkukesästä 2020 kuntien ja hanketiimin yhteistyökokouksilla. Syksyllä toteutettiin aloitusseminaari, johon osallistui kaikkien hankkeeseen osallistuvien kuntien (n=5) vanhustyön edustajia ja työyksiköiden (n=13) esimiehiä ja työtekijöitä. Seminaarissa kuultiin asiantuntija puheenvuorot eetikko Antti Kylliäiseltä (Työn hyveet) ja hankkeen eritysasiantuntijalta, Satu Elo (Ympäristön merkitys hyvinvointiin). Aloitusseminaari on kuunneltavissa hankkeen www-sivuilla.

Vuoden 2020 loppupuolella toteutettiin yksikkökohtaisen kehittämisprosessin suunnittelun pohjaksi työhyvinvoinnin ja toimintatapojen kartoitus. Alkutilanteen kartoituksessa selvitettiin hankkeeseen osallistuvien yksiköiden henkilöstön kokemuksia työn henkisestä ja fyysisestä kuormittavuudesta, työskentely- ja toimintatavoista, työn organisointiin ja johtamiseen sekä työympäristöön liittyvistä tekijöistä. Työntekijöiden osaamista kartoitettiin mm. työergonomian, työn eettisten periaatteiden, asiakkaan kohtaamisen, toimintakyvyn monialaisen arvioinnin, teknologian hyödyntämisen ja kuntoutumista tukevan työotteen toteuttamisessa. Lisäksi kartoitettiin työntekijöiden kokemuksia työviihtyvyydestä sekä ajatuksia liittyen alalla ja nykyisessä työssä pysymiseen (veto- ja pitovoima). Kartoitus toteutettiin sähköisellä kyselyllä ja sen tuloksista on tulossa erillinen blogikirjoitus myöhemmin.

Kyselyn lisäksi hankkeeseen osallistuvien yksiköiden välillä suunniteltiin toteutettavaksi ristiinhavainnointi, jonka tarkoituksena oli selvittää kyselyn teemojen toteutumista arkipäivän työskentelyssä. Hankkeen alussa työyksiköt olivat nimenneet henkilöstöstään 2-3 “agenttia” (n=26), joidenka ensisijaisena tehtävänä oli ristiinhavainnointien toteuttaminen eli vierailu ja työskentelyn havainnointi toisessa hankkeeseen osallistuvassa yksikössä. Havainnoinnin tavoitteena oli tuoda näkyväksi yksiköissä käytössä olevia hyviä ja toimivia työskentely- ja toimintamalleja ja jakaa olemassa olevaa osaamista yksiköiden välillä. Ristiinhavainnoinnin mahdollistavista käytänteistä sovittiin yhdessä hankkeeseen osallistuvien yksiköiden esimiesten ja agenttien kanssa. Havainnointityön pohjaksi hankkeen asiantuntijat laativat ohjeistuksen sekä havainnointimatriisin ja agenteille järjestettiin kaksi info-tilaisuutta havainnointien toteuttamisen ohjeistamiseksi.

Ristiinhavainnointien toteuttaminen käynnistyi 3.11.2020. Havainnoinnit jouduttiin kuitenkin keskeyttämään (10.11.2020) turvallisuussyistä koronatilanteen pahennuttua. Agentteja ohjeistettiin tuolloin toteuttamaan haastattelu havainnointimatriisin teemoja hyödyntäen puhelimitse tai Team-yhteydellä sovittuun havainnointiyksikköön. Samassa yhteydessä kahden yksikön agentit ilmaisivat halukkuutensa havainnoida oman työyksikön toimintaa, johon heille annettiin mahdollisuus. Havainnointien ja haastatteluiden jälkeen agenteille ja yksiköiden esimiehille järjestettiin Teamsissa palautetilaisuus, jossa kuultiin kokemuksia havainnoinneista. Havainnoinnit ja haastattelut olivat tuntuneet toteuttajistaan mielekkäiltä ja toiseen yksikköön tutustuminen oli antanut uusia toiminta-ajatuksia oman yksikön käytännön työhön vietäväksi. Tällaisia olivat esimerkiksi työaikojen porrastus, jossa työaikoja ja hoitajamäärä suunniteltiin asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Myös työskentelyergonomian toteuttamisen ja apuvälineiden käytön merkitys, sekä oman fyysisen kunnon ylläpitämisen merkitys työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin kannalta oli noussut esille havainnointikäynneillä käydyissä keskusteluissa. Vierailukäynnillä käydyt keskustelut olivat tuoneet esille myös ajatuksia ikääntyneille mielekkäämmän ja virikkeellisemmän ympäristön rakentamisesta. Haastatteluiden ei kuitenkaan koettu olevan havainnointiin verrattavissa ja toivottiinkin, että havainnoinnit voitaisiin toteuttaa uudelleen myöhemmin hankkeen aikana.

Ristiinhavainnointi näyttäytyi hyvänä välineenä todentaa sitä, mitä arkityössä todella tapahtuu. Vierailu toisessa työyksiköissä toi havainnoijille näkyväksi mahdollisia uusia työskentelytapoja ja toimintamalleja, joita voisi toteuttaa myös omassa työyksikössä. Samalla se auttoi huomaamaan, että tietyt asiat ovat omassa työyksikössä jo hyvin. Ristiinhavainnointien toteuttaminen uudelleen myöhemmin hankkeen edetessä on paitsi agenttien, niin myös hankkeen toimijoiden tavoite.

Sari Arolaakso
TtM, TtT-opiskelija, projektipäällikkö
Lapin ammattikorkeakoulu

Anne Rautio
ft, KM, lehtori
Lapin ammattikorkeakoulu