Sosiaalisen median kanavista kiinalainen TikTok on valloittanut maailman nopeasti viime vuosina. Sovelluksella on arvioiden mukaan Suomessa noin 1,4 miljoonaa käyttäjää, kun taas esimerkiksi Facebookilla on noin 2,3 miljoonaa käyttäjää (Meltwater, 2023; Suomen Digimarkkinointi, 2021). Loppuvuodesta 2022 päätimme kollegani Minnan kanssa haastaa itseämme ja kokeilla TikTok-sovellusta hankkeen viestintäkanavana. Kummallakaan ei tässä vaiheessa ollut juurikaan kokemusta sovelluksesta, mutta markkinointia opiskelleina meitä kiinnosti oppia uutta. Tässä blogikirjoituksessa on tarkoitus jakaa kokemuksia sovelluksen käytöstä ja pohtia TikTokin käyttämistä matkailualan yrityksissä.
Read moreAuthor: outik
Parhaat vinkit hankeblogin toimittamiseen
eHospitality-hankkeemme ovat päättyneet ja jatkoa odotellessa on aika kerätä puolentoista vuoden aikana hoksatut vinkit hankeblogin toimittamiseen.
Ansaitse julkaisupisteitä hankkeen omalla blogilla
Ammattikorkeakoulujen henkilöstö saa julkaisuista pisteitä, jotka vaikuttavat perusrahoitukseen (Finlex).
Tämä ehospitality-hankkeiden yhteinen blogi on tuottanut julkaisupisteitä, koska sillä on oma toimituskunta. Mukana on 3 ulkopuolista asiantuntijaa sekä minä toimituskunnan organisoijana ja blogin toimittajana. Asiantuntijat löydettiin hanketiimin verkostoista.
Read moreKylätarinat peleiksi
Oletko koskaan kuullut kylätarinoita, jotka ovat usein yllätyksellisiä ja kiehtovia, mutta eivät koskaan päädy historiankirjoihin? Juuri kylien tarut ja mysteerit ovat melkeinpä katoavaa kansanperinnettä, koska ne rinnastetaan huhupuheiksi. e-Hospitality – digivieraanvaraisuutta ja -empatiaa digitaalisiin matkailupalvelukohtaamisiin uudessa normaalissa -hankkeessa saimme kyläaktivaattori Tiina Västilän Päijät-Hämeen kylistä/Päijänne Leader ry:stä pohtimaan kanssamme tätä visaista ongelmaa.

Monikanavaisella vieraanvaraisuudella elämyksellisyyttä ja merkityksellisyyttä
Kilpailu ihmisten huomiosta, ajasta ja rahoista on globaalia. Monikanavaisuus on tässä tärkeää. Parhaimmillaan asiakkaan kokemus on saumaton kokonaisuus ostoprosessin erilaisia vaiheita ja kanavia sekä vaikuttamisen keinoja. Aiemmin on oltu huolissaan siitä, että digitaaliset kohtaamiset ja palvelut korvaavat fyysisiä kivijalkakokemuksia. Nykyään viisasten kivenä näyttäytyy kuitenkin se, miten digitaalisia, virtuaalisia ja fyysisiä ja inhimillisiä palvelutilanteita voidaan yhdistellä toisiinsa. On kuitenkin tärkeää asettaa asiakkaan elämyksellinen tunnekokemus ja muutosvoimaiset merkitykselliset kohtaamiset ja oivallukset asiakkaan kokemuksen johtamisen keskiöön. Näin teknologia on renki, eikä isäntä.
Read moreVieraanvaraisuuden käytännöt digitaalisilla alustoilla
Vieraanvaraisuus ja vieraanvaraisuuden käytännöt tapahtuvat yhä useammin erilaisilla digitaalisilla alustoilla. Tällaisia alustoja ovat esimerkiksi Visitlo, Airbnb ja Doerz. Nämä niin kutsutut vieraanvaraisuuden teknologiat (Bialski, 2012) antavat ennestään tuntemattomille ihmisille mahdollisuuden tavata ja luoda yhdessä arvoa ja elämyksiä alustoilla. Digitaalinen alusta toimiikin arvon yhteisluonnin mahdollistajana. Tässä blogikirjoituksessa kerron tutkimuksestani, jossa olen selvittänyt, miten vieraanvaraisuuteen liittyvää arvoa yhteisluodaan erityisesti jakamistalouden käytännöissä digitaalisilla alustoilla.

Saksasta tulevan Hotjar-datan analysointia teemojen avulla
Olimme mukana kurssilla Collaborative Customer Experience and Digital Marketing, jonka tavoitteena oli tutkia ja analysoida verkkovieraiden käyttäytymistä Visit Salla sivustolla Hotjar työkalun avulla.

Miten verkkovieraat käyttäytyvät? Case VisitSalla ja Yhdistynyt kuningaskunta
Opiskelijaryhmämme tekemä projektityö pohjautui Collaborative Customer Experience and Digital marketing- opintojakson tehtävänantoon. Toimeksiantajana oli Visit Salla. Mukana projektissa olivat myös digitaalisen saavutettavuuden kehittämisen hankkeet, Lapin ammattikorkeakoulun EHospitality-hanke sekä Lapin alueen FITME!-hanke. Toimeksiannon tavoitteena oli tutkia Yhdistyneestä kuningaskunnasta tulevien verkkovieraiden verkkokäyttäytymistä Hotjar-datan avulla Visit Salla-sivustolla. Aineisto on kerätty helmikuussa 2023.

Vastuullinen matkailu ja liikkumisen ilot ruotsalaisten verkkovierailijoiden silmin
Keväällä 2023 saimme Customer Collaborative Experience and Digital Marketing -opintojaksolla mielenkiintoisen projektitehtävän: pääsimme tutkimaan Ruotsista saapuvien verkkovierailijoiden silmin, kuinka he katsovat Visit Salla –sivustoa sekä mitä tietoa he sivustolta siellä käydessään etsivät. Tehtävän lähteenä oli Hotjar-ohjelman keräämä data. Ohjelman erilaisien työkalujen avulla voi kerätä hyödyllistä tietoa nettisivujen käytöstä ja verkkovieraan käyttäytymistä sivustolla.
Tehtävä oli koukuttava, ja vietimmekin mukavasti aikaa tutkien Hotjar-datavideoilta, mitkä olivat olleet Ruotsista tulevien verkkovierailijoiden mielenkiinnon kohteita helmikuussa 2023. Tämän projektitehtävän meille mahdollisti toimeksiantajat Lapin yliopiston FIT ME! -hanke ja Lapin AMK:n eHospitality-hanke. Tule mukaamme katsomaan mitä kaikkea me pääsimmekään näkemään!
Read moreVisit Salla Hollannista tulevien verkkovierailijoiden silmin
Opintojaksolla Collaborative Customer Experience and Digital Marketing osallistuimme Fit me! ja eHospitality projekteihin. Fit me! -hankkeessa kehitetään yksilömatkailijoiden liikkumismahdollisuuksia ja eHospitality keskittyy digitaalisiin matkailupalvelukohtaamisiin.
Tehtävänämme oli tutkia Hollannista saapuvien verkkovieraiden Hotjar-dataa Visit Sallan verkkosivuilla vierailtaessa. Havainnoimme sitä, mitä ihmiset hakevat verkkosivuilta sekä miten he käyttäytyvät sivustoa selattaessa helmikuun 2023 aikana.
Read moreNuottiavain digivieraanvaraisuuden saloihin – Benchmarking-matka Lahteen
Kolmas ja viimeinen eHospitality-verkostoitumismatka kohdistui Lahteen LAB-ammattikorkeakoulun tiimin emännöimänä. Edellinen Lapin reissu keräsi niin hyvää palautetta, että kyllä oli paineita järjestää yhtä hyvä tutustumismatka. Mutta palautteiden perusteella hyvin meni tämäkin!
Benchmarking-matka oli suunnattu matkailu-ja teknologia-alan toimijoille Päijät-Hämeestä, Varsinais-Suomesta ja Lapista. Matka-ajankohdaksi oli valittu heti kesäkuun alun 5. ja 6. päivä. Ohjelma kirjoitettiin Lahden musiikkiteemasta inspiroituneena alkaen preludista ja päättyen monenlaisten musiikkilajien ja ikivihreiden kautta Menolippuun. LABin Lahden kampus toimi ensimmäisen päivän tapahtumapaikkana, kun taas toisena päivänä tutustuttiin erilaisiin yrityksiin Lahdessa digitaalisia elämyksiä ja niiden testaamista kokeillen.
Read more