Sairaanhoitajaopiskelija Jonna Hyväri teki opinnäytetyönään kirjallisuuskatsauksen hoitajien psyykkisestä työhyvinvoinnista. Tässä blogikirjoituksessa esittelemme opinnäytetyöstä laaditun lyhennelmän ajatuksena herätellä keskustelua siitä, miten hoitajien psyykkistä hyvinvointia tukemalla voitaisiin saavuttaa parempaa pitovoimaa hoitotyöhön.

Sosiaali- ja terveysalalla osaavan henkilökunnan riittävyyden edellytyksenä on varmistaa hyvää työelämän laatua, ylläpitää alan vetovoimaa, hyödyntää teknologiaa sekä uudistaa tehtävärakenteita ja kehittää palvelukonsepteja (Koponen ym. 2018). Psyykkinen hyvinvointi kuormittuu työn haasteista ja ristiriidoista, kuten jatkuvasta kiireestä ja aikapaineesta tai arvostuksen puutteesta. Psyykkinen kuormitus työssä voi aiheuttaa tunnetason ja käytöksen muutoksia, hallinnan tunteen menetystä sekä fyysisiä muutoksina, kuten elimistön kiputiloja tai muistihäiriöitä. (Työturvallisuuskeskus 2022.)

Tausta

Tämän ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää hoitajien työhyvinvoinnin psyykkistä kuormittavuutta aiheuttavia tekijöitä. Tavoitteena oli lisätä tietoa hoitajien työhyvinvointiin positiivisesti ja negatiivisesti vaikuttavista tekijöistä. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja siinä tarkasteltiin 15 tieteellistä artikkelia. Artikkelien hakemisessa käytettiin Lapin ammattikorkeakoulun kirjaston kotimaisia ja ulkomaisia tietokantoja, Mediciä, CINAHLia ja Elektraa. Kriteereinä oli, että artikkelit ovat ilmaiseksi saatavilla, suomen tai englannin kielisiä, sekä korkeintaan 10v vanhoja. Tutkimuksissa tiedonantajat olivat pääasiassa erikoissairaanhoidossa työskenteleviä kokeneempia ja vastavalmistuneita sairaanhoitajia, sekä hoitotyön johtajia. Tutkimukset olivat kansainvälisiä (n=2) ja suomalaisia (n=10). Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla.

Psyykkistä työhyvinvointia edistäviä ja kuormittavia tekijöitä

Tutkimusten mukaan hoitajien psyykkistä työhyvinvointia edistää yhteisöllisyyden kokeminen ja hyvä vuorovaikutus työyhteisössä, lähiesimiehen positiivinen asenne, tasa-arvoinen tulevaisuuteen suuntautunut johtaminen sekä työntekijän kannustaminen ja arvostaminen. Yhteisöllisessä ilmapiirissä on hyvä yhteishenki ja työroolit ovat selkeitä, työpäivän aikaisista riittävistä tauoista pidetään huolta sekä työnantajalla on koulutusmyönteinen ilmapiiri, mikä mahdollistaa ammatillisen kehittymisen työssä. Vuorovaikutusta vahvistetaan kehityskeskusteluilla, joissa voidaan laatia yhteisiä tavoitteita ja parantaa työhön sitoutuneisuutta. Työyhteisön yhteisissä keskusteluissa voidaan läpikäydä kuormittavia tilanteita ja näin vähentää työntekijän ahdistusta, lisätä luottamusta työyhteisöön ja vahvistaa toivoa. Positiivinen lähiesimies vahvistaa hoitajien omaa toivoa työtään kohtaan ja edistää työryhmän myönteistä ilmapiiriä. Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen tulevaisuuteen suuntautunut johtaminen auttaa suojelemaan emotionaaliselta väsymiseltä ja työuupumukselta. Työntekijän sisäinen ja ulkoinen kannustaminen motivoivat työntekoon ja edistävät myönteistä työhyvinvointia. Riittävä palautteen saaminen ja ammatillisen kehittymisen tukeminen lisäävät resursseja kohdata työn vaatimuksia. Esimieheltä ja työkavereilta saatu arvostus auttavat työssä jaksamiseen – valtaistunut hoitaja on työhönsä sitoutunut ja tyytyväinen.

Hoitajien psyykkistä työhyvinvointia kuormittavat huono johtaminen, työolosuhteet, potilasturvallisuuden heikentyminen, vuorotyön ja vapaa-ajan yhdistämisen ongelmat, sekä digitalisaation aiheuttama stressi. Nuorilla sairaanhoitajilla työhyvinvointia kuormittivat lisäksi uudet tilanteet, huono työhön sopeutumattomuus tai työpaikkakiusaaminen. Kuormittavat työolosuhteet sisältävät keskeytyksiä työssä, meluisan työympäristön, huonon työn organisoinnin, resurssien puutteen sekä työskentelyn aikapaineen alla. Työn aiheuttamat tunnevaatimukset sekä kyvyttömyys tehdä työtä omien arvojen, etiikan ja moraalin mukaan kuormittavat hoitajia psyykkisesti. Huono johtaminen alentaa työmotivaatiota ja arvostuksen puute lisää henkistä kuormitusta. Potilasturvallisuuden koetaan heikentyvän, kun on liian vähän aikaa kirjaamiseen tai työskennellään monien eri potilastietojärjestelmien välissä, jolloin kriittiset tiedot voivat jäädä huomaamatta. Digitalisaatio aiheuttaa hoitajille stressiä ja kognitiivista kuormitusta uusien opeteltavien asioiden ja tietojärjestelmien myötä. Vuorotyön ja vapaa-ajan yhdistäminen heikentää työstä palautumista, minkä vuoksi koetaan väsymystä työstä sekä vaikeutta yhdistää perhe ja työ.

Johtopäätöksiä työn pitovoiman parantamiseen

Katsauksessa todettujen psyykkiseen kuormitukseen vaikuttavien tekijöiden voidaan todeta olevan arvostuksen ja työolojen parantamisella tuettavissa. Hoitajat tarvitsevat arvostusta tekemäänsä työtä kohtaan; niin johtamisen kun työolojen osalta. Arvostusta sairaanhoitajille voi osoittaa kiittämällä työstä, kuuntelemalla ammatillisia ja henkilökohtaisia toiveita sekä tarjota joustavia työvuorojärjestelyitä. Varsinkin nuorilla sairaanhoitajilla sekä perheellisillä on tärkeää päästä vaikuttamaan omiin työvuoroihin joustavasti. Vanhemmat sairaanhoitajat taas kaipaavat arvostusta tekemästään työstä.

Kiistatta palkkaus on tänä päivänä eräs työn motivaatiotekijä, ja se on yksi osa työhyvinvoinnin kokonaisuutta. Sen lisäksi uusilla työjärjestelyillä, riittävällä mentoroinnilla, perehdyttämisellä, työyhteisön vuorovaikutustaitojen kehittämisellä sekä esimiestyöllä voidaan saada myönteistä pitovoimaa terveydenhuollossa. Tähän voidaan vaikuttaa yksilöllisellä työntekijän kuulemisella, johtamista parantamalla ja organisaatioiden ekosysteemejä kehittämällä.

Jonna Hyväri
psykiatrinen sairaanhoitaja, Sodankylän kunta

Anniina Tohmola
sh, TtT, lehtori, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Koponen, P., Borodulin, K., Lundqvist, A., Sääksjärvi, K & Koskinen, S. (2018) Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa. FinTerveys 2017-tutkimus. Raportti 4/2018.Verkkojulkaisu. Helsinki; Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Viitattu 15.12.2021.https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136223/Rap_4_2018_FinTerveys_verkko.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työturvallisuuskeskus. 2022. Psykososiaalinen kuormitus. Viitattu 2.2.2022. https://ttk.fi/tyoturvallisuus_ja_tyosuojelu/tyoturvallisuuden_perusteet/tyoyhteiso/psykososiaalinen_kuormitus

Johdanto

Eliniän pidentyessä ja väestön vanhetessa on tärkeää saada lisättyä terveitä elinvuosia. Ikääntyneiden terveyden edistämisen kokonaisuutta ajatellen aivo- ja mielenterveyden teemoja ei ole Suomessa huomioitu kovin laaja-alaisesti. (Duodecim 2020; Tienari & Myllykangas 2017). Ikääntyessä yhä useampi kohtaa aivotoiminnan muutoksia, jotka voivat monin eri tavoin vaikuttaa hyvinvointiin, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Näihin voidaan vaikuttaa kiinnittämällä huomiota aivoterveyteen.  Se tarkoittaa aivojen hyvinvointia, jota tukevat terveelliset elämäntavat, aivojen haastaminen, riittävästä levosta huolehtiminen ja stressin välttäminen. Myös kognitiivinen toimintakyky on osa aivoterveyttä, ja siihen kuuluvat muun muassa orientaatio, muistitoiminnot ja toiminnanohjaus sekä muita arjen toimintoihin vaikuttavia tiedonkäsittelyn osa-alueita. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kognitiivista toimintakykyä voidaan harjoittaa, ylläpitää ja tukea myös ikääntyessä.

Tässä blogitekstissä kuvaamme aivoterveyden edistämistä opinnäytetyönä toteutetun kirjallisuuskatsauksen tulosten pohjalta (Tikkanen 2021).  Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota ikääntyneen aivoterveyteen ja erityisesti kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueiden tukemiseen ja harjoittamiseen liittyvää tutkimustietoa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää muun muassa ennaltaehkäisevän toiminnan ja ikääntyneen kotikuntoisuutta ylläpitävien tukitoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Toivomme kirjoituksemme toivomme herättävän lukijoissa kiinnostusta ikääntyneiden aivoterveyden edistämiseen. Aihetta tarkastellaan erityisesti kognitiivisten muutosten näkökulmasta, sillä muistisairaus tai muistioire on usein ensisijainen syy ikääntyneiden ssäännölliselle palvelutarpeelle.

Pelillisyys ja virtuaalinen todellisuus mahdollistavat aivoterveyden edistämisen

Pelillisistä ja virtuaalisista ratkaisuista on tullut suosittu lähestymistapa kognitiivisen toimintakyvyn arviointiin ja harjoitteluun (Liao ym. 2020). Katsaukseen valikoituneiden tutkimusten mukaan pelillisillä ja virtuaalisilla ratkaisuilla voidaan arvioida ja harjoittaa kognitiivista toimintakykyä. Näissä tutkimuksissa käytetyt teknologiset ratkaisut jakautuivat tietokonepeleihin, videopeleihin sekä virtuaalisen todellisuuden hyödyntämiseen (VR, virtual reality). Tietokonepohjaista kognitiivista harjoittelua suositaan muun muassa sen visuaalisesti haastavamman ja houkuttelevan harjoitteluympäristön vuoksi verrattuna muihin perinteisempii harjoitusmuotoihin. Tällaiset harjoitteet voivat olla esimerkiksi kotona pelattavia tietokonepohjaisia muistiharjoittelupelejä. Tehtävät ovat usein myös korkealaatuisia ja mukailtavissa yksilön suorituskyvyn mukaisesti.

Tietokonepohjainen kognitiivinen harjoittelu on erityisen tehokasta kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa, kun annettujen tehtävien vaativuustaso on sopiva. Harjoitustehtävien on annettava haastetta, mutta tehtävät eivät saa rasittaa liikaa, jotta mielenkiinto ja keskittyminen tehtävää kohtaan säilyy. Kazazin ja kumppaneiden (2021) tulosten mukaan tietokonepohjaisella kognitiivisella harjoittelulla saavutettiin positiivisia vaikutuksia ikääntyneen kognitiiviseen toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Huomionarvoista tuloksissa on, että nämä oikean vaativuustason mukaisella harjoittelulla saadut hyödyt kestivät jopa kolme kuukautta harjoittelun päättymisen jälkeen. Kognitiivisen toimintakyvyn osa-alueita voidaan harjoittaa myös videopelien avulla. Perrotin ja kumppaneiden (2019) mukaan videopeliympäristö mahdollistaa tehtävien progressiivisen eli vaiheittaisen etenemisen. Edellä mainitun lisäksi videopelien pelaaminen haastaa nopeutta, päättelyä, tarkkuutta ja strategista ratkaisukykyä, jotka osaltaan tukevat erityisesti kognitiivista toimintakykyä. Nämä vaikuttavat positiivisesti pelaajan harjoittelumotivaatioon.

Virtuaalitodellisuus tarjoaa mahdollisuuden harjoitella esimerkiksi päivittäisiä toimintoja aidon oloisessa toimintaympäristössä ja tilanteissa. Ikääntynyt saa harjoittelusta ja tilanteissa toimimisesta välitöntä palautetta, mikä auttaa opitun asian ja taidon havaitsemisessa. Harjoittelussa ja erilaisissa tilanteissa läpikäydyt toiminnot, ja niistä saadut palautteet, voidaan mukauttaa päivittäiseen arkeen ja toimintoihin. Liaon ja kumppaneiden (2020) tutkimuksen mukaan virtuaalitodellisuudessa pelaaminen ja samanaikainen fyysinen harjoittelu parantavat toiminnanohjausta, työmuistia sekä kognitiota ikääntyneillä, joiden kognitiivinen toimintakyky oli lievästi heikentynyt. Liikunnan positiiviset vaikutukset aivojen aineenvaihduntaan ja verenkiertoon yhdistettynä VR-pohjaiseen harjoitteluun edesauttavat kognitiivista oppimista. VR-pohjaisessa ympäristössä toimiminen koetaan mielekkäänä ja erilaisena toimintana, joten se lisää usein myös harjoittelumotivaatiota. (Liao ym. 2020.)

Perinteisemmät, ei teknologiaa sisältävät kognitiiviset harjoituskokonaisuudet

Ikääntyneen aivoterveyden osa-alueiden harjoitteluun on käytetty myös erilaisia, ilman teknologiaa hyödynnettäviä, kognitiivisia harjoituskokonaisuuksia. Fam ja kumppanit (2020) tarkastelivat tutkimuksessaan mindfulnessin vaikutuksia ikääntyneiden aivojen hyvinvointiin. Mindfulnessin tietoisuutta harjoittelevilla havaittiin tietyissä aivoverkon alueissa nopeampaa hermoviestin etenemistä, kuin ennen harjoittelun aloittamista. Mindfulness-harjoitukset paransivat myös tunnistusmuistia eli kykyä tunnistaa aiemmat tapahtumat, objektit tai ihmiset esimerkiksi kuvista. Kognitiivisen toimintakyvyn kohenemiseen ovat saattaneet vaikuttaa myös mindfulnessin ryhmäharjoitukset, jotka pitivät sisällään ohjaajan ja ryhmän väliset syventävät keskustelut. (Fam ym. 2020.)

Myös kognitiivisten harjoitusten ja fyysisen aktiivisuuden yhdistämisellä näyttäisi olevan myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden aivoterveyteen. Liaon ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa oli mukana ryhmä, jossa yhdistyi fyysinen ja kognitiivinen harjoittelu. Harjoitus piti sisällään muun muassa vastusharjoittelua, aerobista harjoittelua, tasapainoharjoittelua ja toiminnallisia harjoituksia, joihin yhdistettiin kognitiivinen harjoittelu. Yhdistetyistä harjoituksista esimerkkinä kävelyn ja runojen lausunta, alaraajaharjoitukset ja matemaattiset laskut sekä painonsiirtoharjoitukset ja kellotaulun piirtäminen kädellä ilmaan. Edellä mainitut esimerkkiharjoitukset paransivat muun muassa ikääntyneen työmuistia sekä toiminnanohjausta.

Lopuksi

Kirjallisuuskatsauksessa mukana olevien tutkimustulosten perusteella todetaan, että lievää kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemistä voidaan kohentaa erilaisten harjoitusten avulla. Tällaiseen tutkimustulokseen on tärkeää tarttua tiukasti kiinni ja miettiä, miten voimme ennaltaehkäisevällä työllä tukea niitä ikääntyneitä, joilla on todettu lievä kognitiivisen toimintakyvyn heikkeneminen. Miten tunnistamme lievästä kognitiivisen heikentymisestä kärsivät ikääntyneet ajoissa? Onko heille tarjota vaihtoehtoja ja tukitoimia, joiden avulla kognitiivista toimintakykyä voidaan kohentaa? Oikea-aikaisella ja oikein kohdennetulla toiminnalla voimme tehokkaammin vaikuttaa MCI potilaiden kognitiivisen toimintakyvyn kohenemiseen.

Iän myötä aktiivisuuden väheneminen, toiminta- ja liikuntakyvyn muutokset, menetykset, yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunteet lisäävät aivoterveyden riskitekijöitä (Duodecim 2020). Sosiaalisen toiminnan merkitystä kognitiiviseen toimintakykyyn korostettiin useassa tutkimuksessa; erilaisissa sosiaalisissa ryhmissä toimiminen ja yhdessäolo koettiin merkitykselliseksi ja mielialaan positiivisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Viimeisen kahden vuoden aikana erilaiset ikääntyneiden ryhmätoiminnot ovat jääneet pois ja ikääntyneet ovat viettäneet paljon aikaa kotona odottaen poikkeusolojen päättymistä.  Kysymykseksi jää, kuinka monen ikääntyneen aivoterveyteen pandemia on vaikuttanut välillisesti esimerkiksi lakkautettujen ryhmätoimintojen ja rajoitettujen sosiaalisten kontaktien osalta. Yksinäisyys on noussut ikääntyvässä väestössä tärkeäksi toimintakykyä, kognitiota ja terveyttä uhkaavaksi riskitekijäksi. Oleellisinta ei kuitenkaan ole sosiaalisten suhteiden määrä, vaan yksinäisyyden kokemus tai mielekkään roolin puute. Miellyttävät sosiaaliset tilanteet ja ajoissa aloitettu kognitiivinen harjoittelu, voivat vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi toiminnanohjaukseen ja muistitoimintoihin. (Jyväkorpi ym. 2020). Uskomme vahvasti, että Covid-19-pandemian jälkeinen aika tulee korostamaan aivoterveyden edistämisen merkitystä ja samanaikaisesti tuo näkyviksi pandemian vaikutukset ikääntyneiden ihmisten arkeen.

Minna Tikkanen, fysioterapeutti (YAMK)
Projektisuunnittelija, Kuntoutuksen kehittämisohjelma, POPsote

Satu Elo, TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Kuvat copyright: Minna Tikkanen

Lähteet

Duodecim 2020. Konsensus 2020. Aivot ja mieli – terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Viitattu 31.3.2021 https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2020/03/Konsensuslausuma-1.7

Fam, J., Sun, Y., Qi, P., Lau, R.C., Feng, L., Kua, E.H. & Mahendran, R. 2020. Mindfulness practice alters brain connectivity in community-living elders with mild cognitive impairment. Psychiatry and Clinical Neurosciences Vol. 74 No. 4, 257– 262. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1111/pcn.12972

Kazazi, L., Shati, M., Mortazavi, S. S., Nejati, V., Foroughan, M. 2021. The impact of computer-based cognitive training intervention on the quality of life among elderly people: a randomized clinical trial. Trials 2021 No. 51. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1186/s13063-020-05008-4

Liao, Y-Y., Tseng, H-Y., Lin, Y-J., Wang, C-J., Hsu, W-C. 2020. Using virtual relity-based training to improve cognitive function, instrumental activities of daily living and neural efficiency in older adults with mild cognitive impairment. European journal of physical and rehabilitation medicine 56(1): 47–57. Viitattu 19.7.2021 https://doi.org/10.23736/s1973-9087.19.05899-4

Peng, Z., Jiang, H., Wang, X., Huang, K., Zuo, Y., Wu, X., Abdullah, A.S. & Yang, L. 2019. The Efficacy of Cognitive Training for Elderly Chinese Individuals with Mild Cognitive Impairment. BioMed Research International vol. 2019. Viitattu 19.7.2021 https://doi.org/10.1155/2019/4347281

Perrot, A., Maillot, P., Hartley, A. 2019. Cognitive training game versus action videogame: Effects on cognitive functions in older adults. GAMES FOR HEALTH JOURNAL: Research, Development, and Clinical Applications Vol. 8 No. 1, 35– 40. Viitattu 1.8.2021 https://doi.org/10.1089/g4h.2018.0010

Sosiaali- ja terveysministeriö & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2020–2030. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Viitattu 20.10.2021 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1

Tienari, P. & Myllykangas, L. 2017. Aivojen vanhenemisen ”geneettinen koodi”. Terveet aivot 100 vuotta katsaus. Duodecim 2017; 133:201—8. Viitattu 1.4.2021 https://www-terveysportti-fi.ez.lapinamk.fi/xmedia/duo/duo13512.pdf

Tikkanen, M. 2021. Ikääntyneen aivoterveys. YAMK-opinnäytetyö, Lapin ammattikorkeakoulu.

Tiedät varmaan tunteen, kun h-hetki lähestyy. Kaikki on suunniteltu huolella valmiiksi ja pidät tutkimusideaa loistokkaana. Olet onnistunut saamaan tutkimushankkeelle rahoituksen, suunnitellut käytännön toteutuksen viimeistä piirtoa myöten, tutkittavien rekrytointi on tehty ja intervention aloitus lähestyy. Ajatuksiin hiipii kuitenkin pelko ja epäilys; entä jos idea ei sittenkään toimi eivätkä tutkittavat ole tyytyväisiä. Entä jos idea ei sittenkään käytännössä toimi. Näitä ajatuksia tulvi mieleemme tutkimusinterventiota käynnistäessämme, sinä ensimmäisenä päivänä, kun olimme luoneet palvelukodin asiakkaille omien toiveiden mukaisia sisältöjä virtuaalitodellisuus (VR, virtual reality) -laseihin ja seisoimme ikääntyneen oven takana valmiina aloittamaan VR-kokeilut.

Virtuaalitodellisuus merkityksellisyyden ja aktiivisena vanhenemisen mahdollistajana ikääntyneiden arjessa (ViReä) -hankkeen tarkoituksena oli selvittää, voisiko VR-lasien avulla tuoda mielekkyyttä ja aktiivisuutta palvelukodissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Halusimme mahdollistaa asukkaille elämyksiä ja kokemuksia, mitkä ei mahdollistu enää palvelukotiympäristössä.

Tuumasta toimeen

Selvitimme haastattelemalle kullekin tutkimukseen osallistujalle merkityksellisiä tekijöitä elämässä, joista oli joutunut luopumaan iän myötä ja palvelukodissa asuessaan. Näitä sisältöjä toimme VR laseihin ja annoimme ikäihmisille mahdollisuuden katsoa niitä useamman kerran viikossa. Osalle tutkittavista löytyi avoimesti käytettävissä olevaa sisältöä YouTubesta 360-videoina. Kuvasimme myös muutamia videoita Insta360 One X-kameran avulla ja jaoimme videot YouTube tilin kautta VR-laseihin. Ikääntyneillä oli hyvin vahvasti omasta elämästään kumpuavia toiveita. Yksi halusi palata lempisaarelleen Välimeren syleilyyn, toinen taas kokea vielä kerran vauhdin hurmaa suksien päällä Alpeilla. Monella toiveet liittyivät luontokokemukseen.

Näiden sisältöjen kanssa seisoimme siis oven takana valmiina tarjoamaan palvelukodin asukkaille elämyksiä. Syteen tai saveen, oli intervention aloituksen aika. Jännittyneinä avustimme lasit ensimmäiselle tutkittavalle hänen omassa asuintilassaan ja odotimme hengitystä pidätellen, minkälaisia tuntemuksia katselu saisi aikaan.

Iloa ja elämyksiä

Saimme onneksemme huokaista helpotuksesta välittömästä sen jälkeen, kun ikääntynyt sai lasit päähänsä. Hän ihasteli haltioituneena VR lasien kautta avautuvaa sisältöä sohvallaan. VR-interventioon osallistuneet ikääntyneet kokivat virtuaalilasien tarjonneen yllättävän monipuolista sisältöä ja mukavaa vaihtelua arkeen. Ikääntyneet toivat esiin, että VR-lasien käyttö oli kuin olisi käynyt pienellä matkalla tai päässyt ihan oikeasti kävelylle metsään. Sisällöt olivat tarjonneet joitain yllätyksiä, mutta paljon tuttuja kasveja ja maisemia esimerkiksi aiemmin tehdyiltä matkoilta.

“… semmonen ohjelmanumero jokapäiväiseen elämään, että tota kyllä se oli ihan kun olisi käynyt pienellä matkalla.”

Osassa ikääntyneistä sisällöt herättivät lapsuusmuistoja ja saattoivat tuoda myös haikeutta. Toisaalta koettiin myös iloa, kun pääsi näkemään ja kokemaan uusia paikkoja ja maisemia.

“En mä oo ennen pitkospuilla kulkenu ja nyt ne oli kauheen leveitä.”

“… metsään johonkin katsomaan ihan oikeesti. Että vähän semmoinen kaipaus.”

Ikääntyneet kokivat VR-lasien sopineen hyvin heidän arkeensa ja tuoneen siihen tervetullutta vaihtelua.Olimme sittenkin onnistuneet tuottamaan iloa ja elämyksiä!

Hoitohenkilöstön ajatuksia

Saimme kuulla hoitohenkilöstöltä, että VR-interventio oli vaikuttanut heidän kokemuksensa mukaan positiivisesti mukana olleiden ikääntyneiden mielialaan ja aktiivisuuteen. Osa koki, että VR-lasien käyttö toi myös helpotusta omaan työnkuvaan, kun ikääntynyt oli tyytyväinen. Toivottiin jopa, että VR-lasien käyttömahdollisuus tulisi kiinteäksi osaksi viikkorytmiä.

Hoitohenkilöstöä oli kuitenkin haastava saada itse avustamaan ikääntyneitä lasien käytössä. Koettiin, että lasien käyttämiselle ei oikein ollut aikaa hoitotyön arjessa. Hoitohenkilöstön näkökulmasta ainoaksi varsinaiseksi esteeksi VR-lasien käytölle nousikin arjen kiireisyys.

“Mikä muu meillä on käytön este, kun juuri se, että meillä on tota kiirettä.”

Sekä ikääntyneiden että hoitohenkilöstön ajatus oli, että VR-lasit soveltuvat parhaiten henkilöille, joilla ei ole suurempia muistihaasteita. VR-sisältöjen epäiltiin sekoittavan muistisairaita ja tämän vuoksi epäiltiin, että VR-lasit eivät sovellu heille. Hoitohenkilöstö puolestaan näki VR-laseille monia eri käyttökohteita virtuaalijumpista ja vuodelevossa olevien virkistykseksi.

“Ei pysty niin ku tekemään mitään erikoisempaa kuin vain olla sisällä ja miettiä mitä, päivät jää aika pitkäks.”

 

Positiivisin mielin eteenpäin turvallisuus huomioiden

Virtuaalitodellisuusmaailma on haastava, sillä se luo todentuntuisen maailman ympärille lasien avulla.  Tähän toiseen todellisuuteen tai ympäristöön uppoutuminen eli immersio saattaa aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia nuoremmillekin henkilöille (Servotte ym. 2020). VR-lasien käyttämisen haittavaikutuksissa mainitaan usein kyberpahoinvointi, mutta sen kokeminen on kuitenkin varsin yksilöllistä. Pahoinvointi on yleistä etenkin, jos ympäröivä maailma liikkuu sisältöä katsoessa, jolloin VR-lasien luoma kuvitteellinen tunne on ristiriidassa tasapaino- ja liikeaistiärsykkeiden kanssa. Tähän tutkimukseen osallistuneista ikääntyneistä pari kertoi kokeneensa silmien väsymistä ja hetkittäistä huimausta tilanteissa, joissa kuvakulma oli korkealla tai videossa oleva liike nopea. Turvallisuuteen onkin tärkeä kiinnittää huomiota VR-laseja käytettäessä. Erityisesti  liikkuminen tilassa aiheuttaa omat riskinsä. VR-lasit päässään henkilö saattaa liikkuessaan törmätä esineisiin tai kaatua, kun maailma lasien sisällä vie mennessään. Nämä seikat piti minimoida, kun olimme tarjoamassa VR lasien käyttömahdollisuutta ikäihmisille, joten interventio toteutettiin istuen. Myös tuntemukset, niin positiiviset kuin negatiiviset johtuen kuvamateriaalin sisällöistä, saattavat yllättää.

Toinen seikka, mikä on hyvä huomioida, on ennakkoasenteet ja tunteet, joilla on lopulta iso merkitys uutta teknologiaa käyttöönotettaessa (Taherdoost 2018, Syed-Abdul ym. 2019). Myös tähän tutkimukseen ikääntyneitä rekrytoitaessa ennakkoasenteet olivat monella hyvinkin epäileväisiä, minkä vuoksi rekrytointi osoittautui aluksi haastavaksi. Ikääntyneillä ja hoitohenkilökunnalla oli mahdollisuus tutustua laitteeseen etukäteen. Sen tuoma ymmärrys siitä, mistä tämän uuden teknologian yhteydessä on kyse, lievensi selkeästi ennakkoluuloja.

Ikääntyneet ovat lopulta hedelmällinen kohderyhmä, kun kyseessä on uudet teknologiset ratkaisut. On seikkoja, jotka pitää ymmärtää ja osata ottaa huomioon, mutta vaivannäkö todennäköisesti lopulta palkitsee sekä tutkijat, hoitohenkilökunnan, laitekehittäjät että itse ikääntyneet ihmiset.

Katariina Korniloff
TtT, dos., vanhempi tutkija
Kuntoutusinstituutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kaisa Lällä
TtM, FM, kuntoutuksen lehtori
Kuntoutusinstituutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet

Servotte J-C, Goosse M, Campbell SH, Dardenne N, Pilote B, Ivan L. Simoneau IL, Guillaume M, Bragard I, Ghuysen A. Virtual Reality Experience: Immersion, Sense of Presence, and Cybersickness. Clinical Simulation in Nursing, Volume 38, 2020, Pages 35-43, ISSN 1876-1399, doi: 10.1016/j.ecns.2019.09.006.

Taherdoost H. A review of technology acceptance and adoption models and theories. Procedia Manufacturing, Volume 22, 2018, pages 960-967, doi: 10.1016/j.promfg.2018.03.137.

Syed-Abdul S, Malwade S, Nursetyo AA, Sood M, Bhatia M, Barsasella D, Liu MF, Chang CC, Srinivasan K, M R, Li YJ. Virtual reality among the elderly: a usefulness and acceptance study from Taiwan. BMC Geriatr. 2019 Aug 19;19(1):223. doi: 10.1186/s12877-019-1218-8.

ViReä on Miina Sillanpää Säätiön rahoittama tutkimushanke, minkä toteuttajana on Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Tutkimuksen ensimmäiset alkuhaastattelut toteutettiin vuoden 2019 lopulla ja virtuaalilasi-interventio keväällä 2020. Koronapandemian vuoksi osalla tutkittavista interventio keskeytyi, ja osa ehti toteuttaa sen täysimittaisena. Loppuhaastattelut tehtiin etäyhteyksien avulla. Tutkimushanke tuottaa uutta tietoa teknologian tarjoamista mahdollisuuksista ikääntyneiden toimintakykyisuuden tukemisessa.

Hoitohenkilöstö siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 56-vuotiaana ja suurimpana syynä siihen ovat erilaiset tuki -ja liikuntatelinsairaudet. Vaikka hoitajien ergonomiseen työskentelyyn, potilassiirtotekniikoiden hallintaan ja erilaisiin potilaiden aktiovointimenetelmiin on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota, on työssä usein edelleen fyysistä kuormittumista tuottavia tilanteita. Etukumarassa asennossa työskentely sekä potilaiden siirtymisissä ja liikkumisessa avustaminen kuormittavat usein erityisesti selkää, ja merkittävin sairauspoissaolojen syy onkin epäspesifi selkäkipu. Erityisen kuormittavaa työ on kotihoidossa, jossa työskentelytilat voivat olla ahtaat, sänkyjen korkeutta ei voi säätää ja apuvälineitäkin on usein rajallisesti käytössä.

Yksi puettavan teknologian sovellusala ovat ulkoiset tukirangat eli exoskeletonit. Ne ovat alun perin suunniteltu helpottamaan teollisuuden raskaita töitä ja siellä niitä on hyödynnetty jo pitkään. Teollisuuden exoskeletonit eivät kuitenkaan sellaisenaan sovellu hoitotyön tarpeisiin ja yleisestikin sosiaali- terveysalalla puettava teknologia on vielä uutta.  Sveitsissä on kehitetty kevyt, noin 900 grammaa painava voimaliivi, jonka voi pukea esimerkiksi työtakin alle. Meditas Oy:n maahan tuoma Auxivo LiftSuit®- voimaliivi soveltuu käytettäväksi esimerkiksi kaupan alalla, logistiikassa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Voimaliiviin integroidut tekstiilijouset varastoivat energiaa, josta käyttäjä saa tukea lihastyöhön esimerkiksi tilanteissa, joissa työskennellään etukumarassa tai nostetaan taakkaa matalalta. Näiden elastisten elementtien avulla edistetään ja ylläpidetään myös selän oikeaa/ergonomista työskentelyasentoa. Liivi ei kuitenkaan tee liikettä ihmisen puolesta, vaan edelleen liikkeen tuottamisessa ja asennon hallinnassa pitää käyttää omia lihaksia. Liiviä on Suomessa kokeiltu mm. kotihoidossa ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Liivin käyttöä tutkii parhaillaan nuorempi tutkija Riika Sarrio väitöskirjatutkimuksessaan Lappeenrannan-Lahden teknilliseen yliopistoon eli asiasta on kohta saatavissa myös tutkimustetoa.

Pääsin itse kokeilemaan voimaliiviä Meditas Oy:n Minna Laineen esitellessä sitä koulullamme ja sen antama tuki selän hyvän työskentelyasennon säilyttämiseksi oli merkittävä. Liivi myös selkeästi ”avusti” selän ojennusliikettä ja helpotti esimerkiksi eteen kumartuneena työskentelyä antaen lisää tukea rangalle. Liivi oli helppo pukea ja aktivoida käyttöön, mutta hieman mietitytti sen erilaisten remmien mahdollinen tarttuminen ympäristössä oleviin esineisiin, kuten esimerkiksi ovenkahvoihin tai pyörätuoliin. Liivin sai kiristysremmien avulla hyvin istuvaksi ja sen kanssa oli myös helppo liikkua, joskin lämpimällä ilmalla se voi olla hiostava. Näkisin liivistä olevan hyötyä erityisesti selän kuormitusta keventämässä ja sitä kautta selkäongelmien ennaltaehkäisyssä. Selkäkipuiselle tai sairaslomalta palaavalle se voisi myös olla oiva apu.

Tuki- ja liikuntaelimistön hyvä kunto on jatkossakin hoitajan fyysisen työkyvyn perusta ja sen hankkimiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan monipuolista liikuntaa. Lisäksi hyvä työskentelyergonomia, asiakkaiden aktivointi, erilaisten potilassiirtotekniikoiden hallinta ja apuvälineiden käyttö tulisi olla osa jokaisen hoitajan perusosaamista. Niiden hallinta ja toteuttaminen arkityössä edellyttää tiedollista ja taidollista osaamista sekä myös koko työyhteisön oikeaa asennetta ja tahtotilaa. Puettava teknologia voi osaltaan olla tukemassa työkykyisenä pysymistä työuran loppuun asti. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan lisää tutkimustietoa asiasta.

Lisää tietoa voimaliivistä Exoskeletoneiden asiantuntija Suomessa | Meditas Oy

Anne Rautio
Fysioterapian lehtori, ergonomiakorttikouluttaja
Lapin ammattikorkeakoulu

“Minä muistan sen aina, kun jouduin sairaalaan, hoitajat tulivat ja ottivat huivini pois! Tuosta noin vain, eivät kysyneet, eivät kertoneet miksi. Voi, minä itkin niin paljon! Minulla hävetti, tuntui pahalta, itku ei millään meinannut loppua.”

Kulttuurin huomioiminen on osa ikääntyneen hoitoa, ja kulttuurinen osaaminen on keskeinen työkalu onnistuneen vanhustyön työkalupakissa. Tarvitsemme sitä päivittäisissä kohtaamisissa, useimmiten sen käyttö on luontevaa ja lähes huomaamatonta, silloin kun toinen kulttuuri on tuttu. Kun kohtaamme meille vieraampia kulttuureja, tämän työkalun tärkeys kasvaa, mutta käyttö voikin unohtua. Jännittää, kun ei tiedäkään, ei ole ihan varma. Kulttuurisen osaamisen merkitys ja rooli kuitenkin korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä maahanmuuttajien määrä Suomessa kasvaa koko ajan. Vuonna 2020 Suomessa oli ulkomaalaistaustaisia henkilöitä yli 444 000, ja vaikka ikärakenne onkin selkeästi nuorempi, myös maahanmuuttajat ikääntyvät. Kulttuurinen osaaminen ei koske pelkästään maahanmuuttajien kanssa tehtävää työtä, vaan kaikkien kulttuuritaustojen kunnioittamista; suomenruotsalaisten, saamelaisten, eri uskontojen, romanien, meidän oman kulttuurimme, ja niin edelleen. Kulttuurisen osaamisen puute voi olla este onnistuneelle vanhustyölle.

Useissa kulttuureissa elää vahvana perhekeskeisyys; ikääntynyt pyritään ensisijaisesti hoitamaan kotona omaisten toimesta. Tämä on yksi syy siihen, että ikääntyneitä maahanmuuttajia kohdataan nykyisellään harvemmin palvelujärjestelmässä, ja kohtaaminen voi jännittää ammattilaistakin, etenkin jos yhteistä kieltä ei löydy. Saatetaan puhua ikääntyneen ohi tulkin tai omaisten välityksellä, ei ehkä keskustella riittävän avoimesti yhteisen kielen puuttuessa, voidaan ohittaa keskeisiä ikääntyneen hoitoon vaikuttavia tekijöitä, ja jopa vältetään haastavalta tuntuvaa kohtaamista. Näiden tekijöiden tiedetään olevan osasyy siihen, että palvelujärjestelmä ei nykyisellään tavoita riittävästi maahanmuuttajia. Kohtaamisella voi olla siis ratkaiseva merkitys ikääntyneen hyvinvoinnille.

Kulttuurisensitiivinen hoitotyö ja kohtaaminen eivät kuitenkaan vaadi vuosien kokemusta, tiukkaa erityisosaamista ja eri kulttuurien ulkoa opettelua, vaan ohjenuoraksi voi ottaa neljä k:ta;

kunnioita, kysy, kuuntele ja kerro.

Kunnioita toista ihmistä ja hänen kulttuuriansa, kunnioita itseäsi ja omaa kulttuuriasi. Kuuntele korvilla, silmillä, sydämellä ja vaistoilla, kysy ja kerro; ”minä koen tämän asian näin, entä sinä”. Kohtaa ikääntynyt yksilönä, ei pelkästään kulttuurinsa edustajana. Ole terveen utelias, etsi tietoa, kiinnostu uudesta kulttuurista, ikääntyneestä ja hänen tärkeiksi kokemistaan asioista.

Kulttuurisensitiivisen kohtaamisen kautta tiedät, miksi muslimirouva reagoi alussa kerrotulla tavalla huivin pois ottoon. Tiedostat, miksi jonkin kulttuurin ikääntynyt voi vaikuttaa vanhemmalta kuin vuodet kertovat. Osaat huomioida mahdolliset eroavaisuudet terveys- ja sairauskäsityksissä, ja antaa oikeaa tietoa. Huomaat, että ehkä syy ikääntyneen huonoon ruokahaluun onkin erot kotimaan ja suomalaisen ruoan ja ateriarytmin välillä. Annat tilaa rukoukselle, kunnioitat toivetta hoitavan henkilön sukupuolesta. Otat tulkkauksen avuksi aina kun mahdollista, lain edellyttämällä tavalla, sekä käytät arjessa kuvakortteja, ilmeitä, eleitä ja kosketusta kommunikoinnin tukena. Tuot ikääntyneen arkeen pilkahduksia kotimaasta videoiden tai musiikin välityksellä. Peilaat omaa kulttuuriasi ja sen merkitystä. Toteutat onnistunutta, kulttuurisensitiivistä vanhustyötä.

Mari Taivaloja
sairaanhoitaja, TtM-opiskelija
Oulun yliopisto

Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa (TYÖHYVE) -hankkeen päätavoitteena on edistää sosiaali- ja terveysalalla toimivan henkilöstön ja työyhteisöjen työhyvinvointia ja työn tuottavuutta. Pilottikohteena hankkeessa on vanhuspalveluita tuottavat yksiköt. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä jokaisessa 13 osallistuvassa yksikössä työn organisointia ja sujuvuutta edistäviä toimintamalleja sekä tarkoituksenmukaisia arjen hoitotyön toimintatapoja, menetelmiä ja työvälineitä. Tarkempi hankkeen kuvaus löytyy aiemmasta blogikirjoituksestamme. Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta, jotka ovat Euroopan aluekehitysrahastosto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) (Työ- ja elinkeinoministeriö 2021). TYÖHYVE-hanketta rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta, joka tukee työllisyyden lisäksi esimerkiksi henkilöstön osaamisen ja työorganisaatioiden kehittämistä.

TYÖHYVE-hankkeessa toteutettiin lokakuun 2021 aikana kysely hankkeeseen osallistuvien hoivakotien edustajille. Hankkeen alussa valittiin jokaisesta hoivakodista yksi agentti, joka toimii omassa yksikössään hankkeen yhdys- ja tukihenkilönä.  Kysely suunnattiin näille agenteille ja lisäksi esihenkilöille. Sen tarkoituksena oli toimia väliarviointina hankkeen ollessa puolessa välissä. Väliarvioinnin tavoitteena on lisäksi helpottaa ohjausryhmää hankkeen edistymisen ja tavoitteiden saavuttamisen arvioinnissa. Näin rakennerahastohankkeen aikana toimintaa voidaan mukauttaa tavoitteiden saavuttamisasteen mukaisesti (Suhonen, Paasivaara & Nikkilä 2004). Tavoitteiden saavuttamisen arviointi ja onnistumisen arviointi ovat tärkeitä myös hoivakotien henkilökunnalle saavutettujen tulosten ja muutosten tunnistamiseksi. Parhaimmillaan projekteilla voidaan innostaa ja osallistaa koko työyhteisö mukaan kehittämiseen (Paasivaara, Suhonen & Nikkilä 2008).

Kysely sisälsi neljä avointa kysymystä, joilla pyydettiin kuvaamaan sitä, mihin hankkeessa ollaan oltu tyytyväisiä, tulevaisuuden toiveita, tavoitteiden saavuttamista sekä agenttien ja esihenkilöiden omaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyselyyn vastasi noin puolet agenteista (n=8) ja esihenkilöistä (n=6). Vastaukset analysoitiin teemoittelemalla avoimen kysymyksen vastaukset.

Tyytyväisyys ja toiveet jatkolle

Agentit ja esihenkilöt toivat esille useita osa-alueita, joihin he ovat tyytyväisiä oman yksikkönsä näkökulmasta. Hankkeen aikana on saatu uutta tietoa, ideoita ja ajatuksia kehittämisen tueksi. Osassa yksiköitä erityisesti vertaistuki, yhdessä tekeminen ja sitoutuminen kehittämiseen koettiin hyväksi. Tyytyväisyys liittyi myös tavoitteelliseen ja henkilöstölähtöiseen kehittämiseen, joka on tuonut vauhtia ja intoa kehittämiseen sekä konkreettisia tuotoksia.

”Hankkeen kautta saatiin uusia ideoita työpaikallemme, suurin osa niistä on myös toteutunut”

”Työpajatoiminta on ollut erittäin hyvä tapa kehittää työyhteisössä asioita!”

 Hankkeen jatkon osalta toiveet liittyvät koulutuksien järjestämiseen ja niiden sisältöihin. Vuorotyön luonteen vuoksi koko henkilökunnan osallistumisen mahdollistaminen on osin haasteellista, mutta koulutusten toteuttamisessa tulee jatkossa huomioida se, että entistä useampi pääsisi osallistumaan. Koulutustoiveet hoivakodeissa liittyvät tällä hetkellä esimerkiksi työstä palautumiseen, muistisairaan kohtaamiseen, kuntouttavaan työotteeseen ja toimivaan työyhteisöön.

Osa kyselyssä esille tuoduista toiveista liittyi myös siihen, millä osa-alueilla omassa työyksikössä toimintaa tulisi kehittää asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Useammassa vastauksessa tuotiin esille viihtyisyyden lisääminen, arjen mielekkyyttä lisäävät aktiviteetit, työn ergonomia ja saattohoidon kehittäminen. Työyhteisön osalta vastauksissa näkyi toive yhteen hiileen puhaltamisesta ja sen tunnistaminen, että muutokseen tarvitaan aikaa.

Tavoitteiden saavuttaminen

Suurin osa agenteista ja esihenkilöistä kuvasi, että asetetut tavoitteet on saavutettu hyvin, mutta yksikkökohtaisia eroja on paljon etenkin koko henkilökunnan sitouttamisessa. Vastaajilta kysyttiin myös, miten he itse ovat edistäneet tavoitteiden saavuttamista omassa yksikössään.  Tämä antoi erittäin monipuolisen kuvauksen siitä, mitä tavoitteiden ja kehittämistoimenpiteiden jalkauttaminen työyksikkötasolla konkreettisesti tarkoittaa. Agenttien ja esihenkilöiden rooli tavoitteiden saavuttamiseksi on pitänyt sisällään:

1. Kollegoiden osallistumisen tukeminen työyksikössä
2. Yhdessä ideointi ja kehittäminen
3. Verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa
4. Tiedon välittäminen työyksikköön
5. Innostaminen ja kannustaminen
6. Tavoitteiden saavuttamisen seuranta
7. Säännölliset keskustelut koko henkilökunnan kanssa
8. Resurssien osalta osallistumisen mahdollistaminen

Lopuksi

Agenttien ja esihenkilöiden palautteen mukaan hankkeessa on onnistuttu kehittämään yhdessä. Valtaosa vastaajista arvioi tavoitteisiin päästävän tässä vaiheessa hyvin tai kohtalaisesti. Hankkeen lähtökohtana oli, että kehittämistarpeet nousevat jokaisesta yksiköstä ja yksiköiden henkilökunnalta. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja sen kehittämiseen on osa työhyvinvointia (esimerkiksi Joensuu 2019) ja hankkeen aikana se on lisännyt myös sitoutumista kehittämistyöhön. Hankkeen toimenpiteisiin osallistuneet työntekijät ovat antaneet koko hankkeen toteutuksen ajan juuri tähän liittyen hyvää palautetta. Työpajatyöskentely ja asioiden pohtiminen yhdessä on auttanut näkemään omia ja koko työyhteisön   toimintatapoja sekä innostanut yhdessä ideoimaan uusia tapoja tehdä työtä. Juuri ennen väliarvioinnin toteuttamista järjestettiin väliseminaari, jossa yksiköt saivat jakaa kehittämistyöhön liittyviä toteutuksia ja hyviä käytänteitä. Näin toteutui vertaistuki, joka omalta osaltaan motivoi jatkamaan kehittämisen tiellä. Kehittäminen jatkuu työyksiköiden kehittämisprosessien tukemisena sparrauksin ja koulutuksin, joissa otetaan huomioon väliarvioinnin toiveet.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Sari Arolaakso
TtM, TtT-opiskelija, projektipäällikkö
Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Joensuu M. 2019. Hyvät vaikutusmahdollisuudet työhön” – mitä ne tarkoittavat? Työterveyslaitoksen Duunitohtori -blogi. Saatavilla osoitteesta: https://www.ttl.fi/tyopiste/hyvat-vaikutusmahdollisuudet-tyohon-mita-ne-tarkoittavat/

Suhonen M, Paasivaara L & Nikkilä J. 2004. Ohjaus projektin elinkaarella -Esimerkkinä Euroopan sosiaalirahaston rahoittama projekti. Hallinnon tutkimus 1: 38–47.

Paasivaara L, Suhonen M, Nikkilä J. 2008. Innostavat projektit. Fioca Oy, Helsinki.

Työ- ja elinkeinoministeriö 2021. Mitä rakennerahastot ovat? https://www.rakennerahastot.fi/mita-rakennerahastot-ovat (viitattu 23.11.2021).

Erilaisilla ympäristötekijöillä on keskeinen merkitys tuettaessa hoivakodeissa asuvien toimintakykyä ja hyvinvointia. On olennaista aika ajoin pysähtyä tarkastelemaan kriittisesti oman hoivakodin ympäristöä, ja onko siellä asioita, joita yhdessä voidaan muuttaa. Uudet työntekijät tunnetusti huomaavat muita helpommin niitä kohteita, joita kannattaa lähteä kehittämään. Toisaalta on tärkeää tunnistaa, että ajan saatossa jokaisen meistä silmä tottuu erinäisiin epäkohtiin. Yksinkertaisimmillaan oman hoivayksikön ympäristöä voi pysähtyä eri tiloissa katselemaan ja kuuntelemaan. Ajattelen, että huomion kiinnittäminen ympäristöön on meidän hoitoalan ammattilaisten velvollisuus etenkin ikääntyneiden hoitotyössä, jossa ikääntyneet eivät enää pysty asuinympäristöönsä olennaisesti itse vaikuttamaan. Ympäristö muovaa siellä asuvien käyttäytymistä ja se on keskeinen elementti tuettaessa turvallisuuden tunnetta.

Tästä syystä myös TYÖHYVE-hankkeessa haluttiin pysäyttää henkilökunta tarkastelemaan ja arvioimaan omaa hoivakodin ympäristöä. Henkilökunnalla oli myös mahdollisuus tuoda esille kehittämiskohteita, joihin hoivakodissa pitäisi vielä enemmän kiinnittää huomiota.

Miten ja mitä arvioitiin?

TYÖHYVE-hankkeen alkukartoituskyselyssä tarkasteltiin henkilökunnan arvioita hoivakodin fyysisestä ympäristöstä ja piha-alueesta viidellä kysymyksellä. Niistä yhden vastausvaihtoehto oli viisiportainen Likert-asteikko ja muiden 0-10 arvosanallinen asteikko. Lisäksi mukana oli avoin kysymys, jossa tiedusteltiin, miten hoivayksikön ympäristöä tulisi kehittää. Alkukartoituskyselyyn vastasi 115 hoitajaa ja heistä 59 toi esille erilaisia kehittämiskohteita avoimessa kysymyksessä. Avoimen kysymyksen vastaukset jaettiin teemoihin ja laskettiin mainintojen määrä (f) kussakin teemassa. Tulosten havainnollistamisessa on käytetty NPS-suosittelua, jossa vastaajat jaetaan kolmeen eri ryhmään.  NPS-kysymyksiä on käytetty paljon kuvaamaan vastaajan suositteluhalukkuutta ja tyytyväisyyttä. Siinä vastaus annetaan asteikolla 0-10, jossa 1 tarkoittaa erittäin epätodennäköistä suosittelua ja 10 erittäin todennäköistä suosittelua. Arvion perusteella vastaajat jaetaan kolmeen luokkaan: 9-10 = suosittelijat, 7-8 = passiiviset / neutraalit ja 0-6 = arvostelijat.

Fyysinen ympäristö muistisairaan itsenäistä toimintaa tukemassa

Valtaosa vastaajista (43,9 %) vastaajista arvioi oman hoivayksikön fyysisen ympäristön tukevan muistisairaan henkilön itsenäistä toimintaa kohtalaisesti (Kuvio 1 alla). Kehitettävää näyttäisi tulosten mukaan olevan noin viidesosan mukaan, jotka arvioivat ympäristön tukevan itsenäistä toimintaa huonosti tai erittäin huonosti.

Kuvio 1. Kuinka hyvin fyysinen ympäristö tukee muistisairaan henkilön itsenäistä toimintaa?

Ympäristön viihtyisyys

Hoivakodin viihtyisyyttä arvioitiin erikseen sisä- ja ulkotilojen osalta. Sisätilojen viihtyisyyden keskiarvo oli suhteellisen hyvä 7.8 (SD 2,04) mediaanin ollessa 8. Sen sijaan ulkotilojen viihtyisyyden osalta hoivakodin ulkotilat saivat matalamman keskiarvon 6.2 (SD 2,57 ja MD 6). Alla oleva kuvio 2 havainnollistaa vastausten jakautumista NPS-mallin mukaisesti suositteluasteikolla. NPS tarkastelussa huomattava osa (67,7 %) työntekijöistä arvioi hoivakotien piha-alueiden viihtyisyydessä olevan kehitettävää.

Kuvio 2. Hoivakodin ulkotilojen viihtyisyyden arviot (0-10) luokiteltuna NPS mukaisesti.

Ympäristön turvallisuus

Ympäristön turvallisuus arvioitiin myös sisä- ja ulkotilojen osalta erikseen. Hoivakodin sisäalueet ovat tulosten mukaan hyvin turvalliset keskiarvon ollessa 8,6 ja mediaanin 9. Tässä oli myös pienin vaihteluväli vastausten keskuudessa (SD 1,57). Samalla tavalla kuin viihtyisyyden kohdalla, sai myös piha-alueen turvallisuus suhteellisen matalan keskiarvon 6.3 (SD 2,66 ja MD 6). Kuvio 3 osoittaa, että NPS tulos noudattelee piha-alueen viihtyisyyttä koskevan kysymyksen kehittämistarpeita.

Kuvio 4. Hoivakodin ulkotilojen turvallisuuden arviot (0-10) luokiteltuna NPS mukaisesti.

Mitä pitäisi kehittää?

Avoimen kysymyksen osalta kehittämiskohteet liittyivät seitsemään teemaan, jotka olivat:

1. Värien hyödyntäminen (f=12)
2. Valaistuksen ja äänimaailman parantaminen (f=3)
3. Seniorikalusteet (f=4)
4. Toimintamahdollisuudet (f=14)
5. Ulkotilat (f=15)
6. Kodinomaisuus ja viihtyisyys (f=23)
7. Tila- ja säilytysratkaisut (f=9)

Värien osalta tuotiin esille niiden entistä parempi hyödyntäminen joko viihtyisyyden tai hahmottamisen tukemiseen.

” Maalaisin seinässä olevat tukikaiteet ja vaihtaisin WC-istuinten kannet värillisiin.”

”Pöytiin punaiset vahakankaat, jotta astiat erottuisivat paremmin. ”

Valaistuksen (f=2) ja äänimaailman (f=1) toivottiin olevan parempia vain muutamassa vastauksessa, jonka mukaisesti näihin ollaan yksiköissä suhteellisen tyytyväisiä eikä isompia ongelmia ole. Seniorikalusteiden hankinta tuli esille neljässä vastauksessa, joissa tarkoitettiin kalusteiden soveltuvuutta ikääntyneille ja helppoa puhdistettavuutta. Yksi iso kehittämisen osa-alue liittyi sisätilojen toimintamahdollisuuksiin (f=14). Lisäksi toivottiin erillistä toimintatilaa, jossa olisi virikkeitä, mutta myös käytäville ja oleskelutiloihin aktivoimaan asukkaita. Arjen tueksi toivottiin enemmän virikkeitä, kauneus- ja hemmottelupistettä, aistihuonetta, toimintapajaa, harrastehuonetta sekä erilaisia välineitä, joiden kanssa voi itsenäisesti viihtyä. Erityisenä huomiona kehittämishaasteissa nousi esille muistisairaille henkilöille soveltuvien toimintamahdollisuuksien tarjoaminen.

”Tavaroita, joita muistisairaatkin voivat käsitellä, kantaa… Tavaroita olisi lupa siirrellä, eikä haittaisi vaikka ne olisivat välillä hukassa.”

”Harrastehuone, jonne voisi tuoda asukkaita harrastamaan, eri teemoilla osallistujien mieltymysten mukaan suunniteltu.

”Paremmin muistisairaita palvelevaa ympäristöä esim. jotakin hypisteltävää ja viriketoimintaa olisi myös hyvä olla.”

Ulkotiloihin liittyvät maininnat (f=15) liittyivät erilaisiin oleskelu- ja istuskelupaikkoihin, turvalliseen aidattuun piha-alueeseen sekä hyötypuutarhaan. Näillä ratkaisuilla hoitajat haluaisivat lisätä mielekästä tekemistä pihalla sekä itsenäisyyttä.

”Marjapensaat ja istutukset, aitaus jotta voi turvallisesti istua ulkona ja nauttia kasvillisuudesta.”

”Piha pitäisi aidata, että asukkaat voisivat olla ulkona ilman valvontaa”

”Kasvihuone asiakkaat saa kukkia hoitaa”

Sisätilojen kodinomaisuuden ja viihtyisyyden lisääminen tuotiin esille lähes puolessa vastauksia (f=23). Viihtyisyyteen toivottiin kiinnitettävän huomiota lisäämällä kauniita seinävaatteita ja tauluja, verhoja, kauniita valaisimia, viherkasveja ja huonekaluja.

”Maalata räsymattoja lattialle, iloisia värejä”

”Viherkasveja silkkisenä (allergiavapaa, eikä mullasta mahdollisia homeitiöitä pääse tulemaan) luomaan kodikkuutta”

Edellä mainitut ehdotukset ovat sellaisia, joita suhteellisen helposti voidaan lähteä toteuttamaan. Osa ehdotuksista oli tärkeitä tila- ja säilytysratkaisuihin (f=9) liittyviä, jotka vaativat enemmän rakenteellisia muutoksia. Toivottiin enemmän varastotilaa, ylimääräisten tavaroiden karsimista pois, tilojen eriyttämistä, pitkien käytävien vähentämistä sekä muistisairaille pieniä yksiköitä.

Lopuksi

Edellä mainitut ehdotukset ovat sellaisia, joita suhteellisen helposti voidaan lähteä toteuttamaan. Huomionarvoista on, että henkilökunta on monipuolisesti tarkastellut hoivayksikön kehittämistarpeita. Tämä tukee ajatusta siitä, että henkilökunnalla on osaamista erilaisten hyvinvointia tukevien ympäristötekijöiden tunnistamiseen. Osa ehdotuksista oli tilaratkaisuihin  liittyviä, jotka vaativat enemmän muutoksia fyysisiin rakenteisiin.  Suurin osa näistä ehdotuksista on hyvin nopeastikin tehtävissä. Hankkeen edetessä osa hoivakodeista on jo lähtenyt kehittämään ympäristöä entistä ikä- ja muistiystävällisemmäksi, ja hienoja avauksia on toteutettu. Tässä vaiheessa hyvänä vinkkauksena Ylitornion aistihuone, josta löytyy tästä blogista erillinen kirjoitus.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa -hankkeen (2020–2022 TYÖHYVE) keskeinen tavoite liittyy vanhustyötä tekevän henkilöstön ja työyhteisöjen työhyvinvoinnin edistämiseen. Käsittelen tässä blogissa kokonaisvaltaista työhyvinvointia ja työn arjessa esille tulevia työhyvinvoinnin osa-alueita. Seuraavissa blogiteksteissä keskityn työn kehittämisen ja työn muotoilun mahdollisuuksiin työhyvinvoinnin edistämisessä.

Minkälaisia ajatuksia sinulla herää, kun puhutaan työhyvinvoinnista? Onko se jotain, josta jokaisen työntekijän tulee itse huolehtia vai onko vastuu työhyvinvoinnista erityisesti esihenkilöillä ja johdolla? Rakentuuko työhyvinvointi kenties joka päivä työyhteisössä arjen työssä? Harvoin ehkä pysähdymme pohtimaan, kuinka moniulotteisesta ja samalla vaikeasti arvioitavasta kokonaisuudesta työhyvinvoinnissa onkaan kyse. Nykyisen tutkimuksen valossa työhyvinvointi määritellään kokonaisvaltaiseksi, tilannesidonnaiseksi ja muuttuvaksi sekä henkilökohtaisten kokemusten kautta rakentuvaksi ilmiöksi, jota voidaan tarkastella toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevien osa-alueiden kautta.

Tärkeän työhyvinvoinnin osa-alueen muodostavat työntekijän omat voimavarat ja yksilölliset haasteet, joita aiemmin on korostettu hyvinkin keskeisenä osana työhyvinvointia. Omasta terveydestä ja elämäntavoista huolehtiminen sekä itselle sopivien kuormituksesta palautumisen ja stressinhallinnan keinojen löytäminen ovatkin työhyvinvoinnin vahvana perustana. Työhyvinvointiin vaikuttavat myös työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet ja asenteet, jotka voivat näyttäytyä toisaalta voimavaroina, mutta myös haasteina. Oletko löytänyt juuri sinulle sopivia palautumisen keinoja ja tapoja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi? Oletteko työyhteisössänne pohtineet työvuorojen aikana tapahtuvan palautumisen mahdollisuuksia?

Työhyvinvointia edistävä työn ja muun elämän tasapainon löytäminen mahdollistuu, jos voit sovittaa yhteen työn, ihmissuhteet ja harrastukset. Usein kohtaamme ristiriitaisia odotuksia esimerkiksi ajankäytön tai kuormituksesta palautumisen suhteen. Huomaatko ajattelevasi keskeneräisiä ja vaikeita työasioita vapaa-ajallasi tai kotiasioiden pyörivän mielessäsi työvuoron aikana? Kokemus omasta riittämättömästä läsnäolosta voi herättää syyllisyyden tunteita ja lisätä kuormittuneisuutta. Ristiriitojen tunnistamisen ja ratkaisujen löytämisen kautta työhyvinvointikin vahvistuu.

Työhyvinvoinnin kokonaisuuden kannalta työn sosiaalinen ulottuvuus, johtaminen ja organisaatio muodostavat olennaisen osa-alueen. Työyhteisön toimivuus ja työkavereiden sosiaalinen tuki koetaan usein tärkeiksi voimavaroiksi silloinkin, kun työ itsessään on erityisen kuormittavaa. Myös henkilöstöä tukeva johtaminen vahvistaa työhyvinvoinnin kokemusta. Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että voisit kokea organisaation edustamat arvot yhteneväisiksi omien arvojesi kanssa. Onko työyhteisössäsi pohdittu yhdessä, mikä on tärkeää ja arvostettavaa juuri tässä organisaatiossa ja työyhteisössä? Miten arvot näkyvät arjen toiminnassanne? Työyhteisössäsi vierailevalle ulkopuoliselle syntyvä ensivaikutelma on tärkeä ja työyhteisöä voisikin tarkastella vierailijan silmin. Mitä työpaikallesi tuleva näkee, kuulee ja tuntee? Ulkoiset puitteet, vierailijoiden kohtaaminen ja työntekijöiden keskinäinen vuorovaikutus ovat näkyvä osa organisaatiokulttuurianne.
Nykyiseen työhyvinvointiajatteluun on vahvasti tuotu itse työn ja työprosessien merkitys työhyvinvoinnille. Työhyvinvointi rakentuu työssä syntyvien yksilöllisten ja yhteisöllisten kokemusten sekä työtoiminnan seurauksena eli työntekijöiden, työn kohteen, välineiden sekä yhteisön, sääntöjen ja työnjaon kautta rakentuvassa vuorovaikutuksessa. Sujuva ja tuloksellinen työ tuottaa hyvinvointia ja työn mielekkyys on yhteydessä onnistumisen kokemuksiin työssä. Olennaista on myös työympäristön turvallisuudesta, fyysisestä ja kognitiivisesta ergonomiasta, toimivasta palaute- ja vaikuttamisjärjestelmästä sekä osaamisen kehittämisestä huolehtiminen. Mikä tekee sinulle työstäsi mielekästä ja merkityksellistä? Minkälaiset asiat työyhteisössäsi tuovat onnistumisen kokemuksia työntekijöille?

Viimeisenä merkittävänä työhyvinvointiin vaikuttavana osa-alueena tuon esille työn muutoksen ja siihen liittyvän epävarmuuden kokemuksen. Työn nähdään olevan jatkuvassa muutoksessa monenlaisten maailmanlaajuisten ilmiöiden vuoksi. Työnteon muodot muuttuvat ja yhä harvinaisempaa on pitkään samalla työnantajalla jatkuvat työsuhteet. Työtä tehdään erilaisina aikoina, monenlaisissa paikoissa ja vaihtelevissa työsuhteissa. Työn muutos näkyy myös työn sisällön muutoksina. Syynä voi olla työn ulkopuolisen ympäristön muutokset tai vaikkapa muutokset työn kohteessa, mikä näkyy esimerkiksi asiakkaiden tarpeiden muuttumisena. Muutokset voivat aiheuttaa työntekijälle epävarmuuden kokemuksia: jatkuuko työ, millaisena se jatkuu, riittääkö osaamiseni muuttuvassa työssä?

Työhyvinvoinnin moniulotteinen ja monitasoinen kokonaisuus rakentuu organisaation, johtamisen, työyhteisön, työn ja työntekijän ominaisuuksien kokonaisuutena. Vaikka nykyisin pyritään tarkastelemaan ja kehittämään työssä ilmeneviä myönteisiä asioita ja mahdollisuuksia, myös työn kuormitustekijöiden tarkastelu on tärkeää työhyvinvoinnin edistämisessä. Työyhteisön yhteinen pohdinta työn muutosten suhteen on hyvä lähtökohta työhyvinvoinnin haasteiden ja mahdollisuuksien ymmärtämiselle. Miettikää työyhteisöissä, millaisista työhyvinvointiteoista voisitte yhdessä sopia. Voit myös kysyä itseltäsi, mitä arjen tekoja toteutat oman hyvinvointisi edistämiseksi?

Anne Puro
PsM, lehtori
Lapin ammattikorkeakoulu

Vinkki: Arki lähemmäs -maaseudun asukkaiden kuntoutuspalvelujen monipuolistaminen etäkuntoutuksen kokeiluja hyödyntäen -hanketta (2018–2021).

Hankkeessa edistettiin ikäihmisten ja nuorten kuntoutuspalvelujen saatavuutta Pohjois-Pohjanmaan harvaan asutuilla maaseutualueilla sekä monipuolistettiin kuntoutuksen palvelutarjontaa etäkuntoutusta hyödyntäen

Hankkeessa kehitettiin maaseudulle soveltuvia etäkuntoutuksen ratkaisuja, jotka edistivät asiakkaiden kotona asumisen mahdollisuuksia ja arjessa selviytymistä

Korteissa tuodaan esiin etäkuntoutuksen monia mahdollisuuksia Etäkuntoutus mahdollistaa kuntoutuksen kotona myös pitkien etäisyyksien päässä asuville kuntoutujille sekä niille, joilla on vaikeuksia liikkua kodin ulkopuolella ja matkustaa kuntoutukseen ammattilaisen vastaanotolle (Laver ym. 2020)

Korttien taustalla on myös ajatus siitä, että Digitaaliset palvelut eivät korvaa muita palveluja, koska ne eivät sovi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. Palveluntuottajan on tunnettava kenelle, millaisiin palveluihin ja millaisissa tilanteissa sähköisiä palveluja voidaan tarjota. (Antikainen ym. 2017.)

Kuvittele seuraavanlainen tilanne: Et tunnista ympärillä olevia ihmisiä. Näet hieman huonosti, ikään kuin katselisit uimalasien läpi. Kuulosi on heikentynyt, aivan kuin korvissasi olisi kuulosuojaimet. Et saa muiden puheesta selvää ja yhtäkkiä kaksi ihmistä koettaa riisua vaatteitasi, puhuen suihkusta. Et ymmärrä koko sanaa, koska se ei ole sinulle tuttu. Mitä teet? Luultavasti vastustat tilannetta ja koetat estää ihmisiä tulemasta lähellesi. Mielestäni on täysin normaali reaktio suojella itseään epämiellyttävässä ja epäilyttävässä tilanteessa. Tällä tavoin muistisairas henkilö voi kokea peseytymistilanteen.

Väestö ikääntyy ja monimuotoistuu, niin maailmalla kuin Suomessakin. Etenevät muistisairaudet ovat merkittävä haaste kansanterveydelle – ja taloudelle, koska ikääntymisen myötä muistisairaiden henkilöiden lukumäärä kasvaa nopeasti. Hoitokodeissa asuvilla henkilöillä kolmella neljästä on muistisairaus. Muistisairaudet ovat hyvin moniulotteisia sairauksia, aiheuttaen sekä kognitiivisia että erilaisia psykologisia oireita ja käyttäytymisen muutoksia sairastuneelle henkilölle. Näin ollen muistisairaus vaikuttaa laajasti paitsi itse sairastuneeseen henkilöön, myös hänen perheeseensä, läheisiinsä sekä häntä hoitaviin henkilöihin. Vuorovaikutustilanteista ja kohtaamisista muistisairaan henkilön kanssa voi tulla haasteellisia, mikäli kommunikointi ei jostakin syystä onnistu tai muistisairas henkilö yksilöllisine tarpeineen ei tule kohdatuksi.

Kiinnostukseni muistisairaiden henkilöiden hoitotyöhön heräsi jo opiskellessani Jyväskylän yliopistossa terveystieteiden maisteriksi, pääaineenani gerontologia ja kansanterveys. Kliinisessä hoitotyössä ja hoitotyön opettajana toimiessani huomasin, että valitettavan usein muistisairaita henkilöitä hoidetaan ikään kuin ”yhtenä massana”, jolloin samankaltaista toimintatapaa käytetään hoitotyössä jokaisen muistisairaan henkilön kohdalla. Tällä hetkellä olen tohtorikoulutettavana Oulun yliopistossa ja tutkin hoitohenkilökunnan täydennyskoulutuksen vaikuttavuutta haasteellisten tilanteiden esiintyvyyteen, hoitohenkilökunnan toimintatapoihin sekä osaamiseen muistisairaiden henkilöiden pitkäaikaishoidossa.

Väitöstutkimukseni toisessa osajulkaisussa* raportoidaan tutkimustuloksista, jotka kerättiin kahden hoitokodin henkilökunnalta (n=106) kyselylomakkeella vuonna 2018. Suurin osa (98%) vastaajista ilmoitti, että haasteellisia tilanteita esiintyy päivittäin tai viikoittain. Yleisimpiä haasteellisia tilanteita ovat muistisairaan henkilön kuljeskelu ja päämäärätön vaeltelu, levottomuus ja rauhattomuus, jatkuva lähdössä oleminen, toistuva kyseleminen ja pyyteleminen sekä hoitotoimenpiteiden vastustaminen. Yli puolet (56%) vastaajista ilmoitti, että haasteellisilla tilanteilla on erittäin suuri tai suuri vaikutus omaan työssä jaksamiseen ja kolmasosa (30%) ilmoitti vaikutuksen olevan kohtalainen.

Haasteellisissa tilanteissa lähes kaikki (95%) ilmoittivat kysyvänsä erittäin usein tai usein muistisairaalta henkilöltä, mikä hänellä on hätänä ja järjestävänsä hänelle toimintaa, kuten television katselua tai lukemista. Suurin osa (97%) ilmoitti myös olevansa erittäin usein tai usein muistisairaan henkilön lähellä haasteellisissa tilanteissa, keskustellen, koskettaen ja antaen aikaa. Vastaajista kolmasosa (37%) ilmoitti, että heidän työyksikössään käytetään fyysisiä rajoitteita erittäin usein tai usein, ja kolmasosa (35%) ilmoitti rajoitteita käytettävän joskus.

Tutkimustulokset osoittivat, että johtamistapa, joka kannustaa toteuttamaan muistisairaan henkilön tarpeet huomioon ottavaa hoitotyötä, vähentää fyysisten rajoitusten käyttöä. Noin puolet vastaajista (46%) kertoi, että heidän työyksikkönsä johtamistapa kannustaa toteuttamaan muistisairaan henkilön tarpeet huomioon ottavaa hoitotyötä, ja noin puolet (48%) kertoi, että heidän työyksikössään ei ole tällaista johtamistapaa. Tulokset osoittivat myös sen, että johtamistavalla on merkitystä siinä, kuinka suuri vaikutus haasteellisilla tilanteilla on hoitajan omaan työssä jaksamiseen. Tutkimustuloksissa korostuivat hoitohenkilökunnan taidot käyttää omaa persoonaansa työvälineenä vuorovaikutuksessa, mukaan lukien kärsivällisyyden, empatian, tilannetietoisuuden ja kyvystä olla läsnä muistisairaan henkilön kanssa.

Palataan vielä alussa olleeseen peseytymistilanteeseen. Mitä ja millä tavoin voisimme hoitajana toimia, jotta peseytymistilanteesta tulisi hieman miellyttävämpi? Olisi hyvä, että muistisairasta henkilöä olisi auttamassa vain yksi hoitaja. Mikäli ehdottomasti tarvitaan kaksi hoitajaa, ainoastaan toinen puhuu muistisairaalle henkilölle, koska näin hänen on helpompi hahmottaa hoitajan puhetta. Ja luonnollisestikaan hoitajat eivät keskustele keskenään, muistisairaan henkilön yli. Pesulle lähdettäessä hoitaja voi ottaa mukaan siihen liittyviä tavaroita, jotta ne muistuttavat koko ajan minne ollaan menossa. Kylpytakki, pesuvati, pyyhe, saippua, saunajuoma mukana on helpompi muistaa minne mennään. Kenties on parempi puhua saunasta, saunomisesta, koska suihku voi olla muistisairaalle henkilölle vieraampi käsite. Riisuuntuminen muiden nähden on meille kaikille vaikeaa, joten voisiko keho ollakin turvassa, pyyhkeiden alla suihkuttelun ajan? Voisiko pesuhuoneessa käyttää musiikkia, tuoksuja ja tuoda pesuhetkeen ripauksen kylpylätunnelmaa? Voisiko oman pesuhuoneen seinillä olla laminoituja valokuvia muistisairaalle tärkeistä asioista tai paikoista? Kenties keskustelu rakkaasta lemmikistä voisi tehdä pesuhetkestä sujuvamman tai voisiko muistella millaisia saunareissuja on elämän varrella ollut.

Pienillä asioilla voidaan muistisairaiden hoitotyössä vaikuttaa päivittäiseen arkeen ja muistisairaan henkilön merkityksellisen ja juuri hänen näköisensä elämän toteutumiseen.

Haluan kiittää sinua. Koko sydämestäni.
Sinua, joka voisit olla jossain toisaalla, mutta olet juuri siinä.
Pitkän elämäntarinan vierellä, askelten lyhentyessä.
Silität pois äidinikävää, huolta lapsista.
Kysyt, kuuntelet ja tahdot ymmärtää.
Pysyt tukena, kun minuus murenee.
Vastaat yhä uudelleen samoihin kysymyksiin.
Valvot vierellä.

Kiitän sinua.
Kiitos, että olet ihminen ihmiselle.

Iloa ja valoa kesääsi!

Paula Piirainen
TtM, tohtorikoulutettava, Oulun yliopisto

* Piirainen P, Pesonen H-M, Kyngäs H, Elo S. Challenging situations and competence of nursing staff in nursing homes for older people with dementia. International Journal of Older People Nursing. Täältä suoraan julkaisuun: Challenging situations and competence of nursing staff in nursing homes for older people with dementia – Piirainen – – International Journal of Older People Nursing – Wiley Online Library