Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa (TYÖHYVE) -hankkeen päätavoitteena on edistää sosiaali- ja terveysalalla toimivan henkilöstön ja työyhteisöjen työhyvinvointia ja työn tuottavuutta. Pilottikohteena hankkeessa on vanhuspalveluita tuottavat yksiköt. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä jokaisessa 13 osallistuvassa yksikössä työn organisointia ja sujuvuutta edistäviä toimintamalleja sekä tarkoituksenmukaisia arjen hoitotyön toimintatapoja, menetelmiä ja työvälineitä. Tarkempi hankkeen kuvaus löytyy aiemmasta blogikirjoituksestamme. Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta, jotka ovat Euroopan aluekehitysrahastosto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) (Työ- ja elinkeinoministeriö 2021). TYÖHYVE-hanketta rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta, joka tukee työllisyyden lisäksi esimerkiksi henkilöstön osaamisen ja työorganisaatioiden kehittämistä.

TYÖHYVE-hankkeessa toteutettiin lokakuun 2021 aikana kysely hankkeeseen osallistuvien hoivakotien edustajille. Hankkeen alussa valittiin jokaisesta hoivakodista yksi agentti, joka toimii omassa yksikössään hankkeen yhdys- ja tukihenkilönä.  Kysely suunnattiin näille agenteille ja lisäksi esihenkilöille. Sen tarkoituksena oli toimia väliarviointina hankkeen ollessa puolessa välissä. Väliarvioinnin tavoitteena on lisäksi helpottaa ohjausryhmää hankkeen edistymisen ja tavoitteiden saavuttamisen arvioinnissa. Näin rakennerahastohankkeen aikana toimintaa voidaan mukauttaa tavoitteiden saavuttamisasteen mukaisesti (Suhonen, Paasivaara & Nikkilä 2004). Tavoitteiden saavuttamisen arviointi ja onnistumisen arviointi ovat tärkeitä myös hoivakotien henkilökunnalle saavutettujen tulosten ja muutosten tunnistamiseksi. Parhaimmillaan projekteilla voidaan innostaa ja osallistaa koko työyhteisö mukaan kehittämiseen (Paasivaara, Suhonen & Nikkilä 2008).

Kysely sisälsi neljä avointa kysymystä, joilla pyydettiin kuvaamaan sitä, mihin hankkeessa ollaan oltu tyytyväisiä, tulevaisuuden toiveita, tavoitteiden saavuttamista sekä agenttien ja esihenkilöiden omaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyselyyn vastasi noin puolet agenteista (n=8) ja esihenkilöistä (n=6). Vastaukset analysoitiin teemoittelemalla avoimen kysymyksen vastaukset.

Tyytyväisyys ja toiveet jatkolle

Agentit ja esihenkilöt toivat esille useita osa-alueita, joihin he ovat tyytyväisiä oman yksikkönsä näkökulmasta. Hankkeen aikana on saatu uutta tietoa, ideoita ja ajatuksia kehittämisen tueksi. Osassa yksiköitä erityisesti vertaistuki, yhdessä tekeminen ja sitoutuminen kehittämiseen koettiin hyväksi. Tyytyväisyys liittyi myös tavoitteelliseen ja henkilöstölähtöiseen kehittämiseen, joka on tuonut vauhtia ja intoa kehittämiseen sekä konkreettisia tuotoksia.

”Hankkeen kautta saatiin uusia ideoita työpaikallemme, suurin osa niistä on myös toteutunut”

”Työpajatoiminta on ollut erittäin hyvä tapa kehittää työyhteisössä asioita!”

 Hankkeen jatkon osalta toiveet liittyvät koulutuksien järjestämiseen ja niiden sisältöihin. Vuorotyön luonteen vuoksi koko henkilökunnan osallistumisen mahdollistaminen on osin haasteellista, mutta koulutusten toteuttamisessa tulee jatkossa huomioida se, että entistä useampi pääsisi osallistumaan. Koulutustoiveet hoivakodeissa liittyvät tällä hetkellä esimerkiksi työstä palautumiseen, muistisairaan kohtaamiseen, kuntouttavaan työotteeseen ja toimivaan työyhteisöön.

Osa kyselyssä esille tuoduista toiveista liittyi myös siihen, millä osa-alueilla omassa työyksikössä toimintaa tulisi kehittää asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Useammassa vastauksessa tuotiin esille viihtyisyyden lisääminen, arjen mielekkyyttä lisäävät aktiviteetit, työn ergonomia ja saattohoidon kehittäminen. Työyhteisön osalta vastauksissa näkyi toive yhteen hiileen puhaltamisesta ja sen tunnistaminen, että muutokseen tarvitaan aikaa.

Tavoitteiden saavuttaminen

Suurin osa agenteista ja esihenkilöistä kuvasi, että asetetut tavoitteet on saavutettu hyvin, mutta yksikkökohtaisia eroja on paljon etenkin koko henkilökunnan sitouttamisessa. Vastaajilta kysyttiin myös, miten he itse ovat edistäneet tavoitteiden saavuttamista omassa yksikössään.  Tämä antoi erittäin monipuolisen kuvauksen siitä, mitä tavoitteiden ja kehittämistoimenpiteiden jalkauttaminen työyksikkötasolla konkreettisesti tarkoittaa. Agenttien ja esihenkilöiden rooli tavoitteiden saavuttamiseksi on pitänyt sisällään:

1. Kollegoiden osallistumisen tukeminen työyksikössä
2. Yhdessä ideointi ja kehittäminen
3. Verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa
4. Tiedon välittäminen työyksikköön
5. Innostaminen ja kannustaminen
6. Tavoitteiden saavuttamisen seuranta
7. Säännölliset keskustelut koko henkilökunnan kanssa
8. Resurssien osalta osallistumisen mahdollistaminen

Lopuksi

Agenttien ja esihenkilöiden palautteen mukaan hankkeessa on onnistuttu kehittämään yhdessä. Valtaosa vastaajista arvioi tavoitteisiin päästävän tässä vaiheessa hyvin tai kohtalaisesti. Hankkeen lähtökohtana oli, että kehittämistarpeet nousevat jokaisesta yksiköstä ja yksiköiden henkilökunnalta. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja sen kehittämiseen on osa työhyvinvointia (esimerkiksi Joensuu 2019) ja hankkeen aikana se on lisännyt myös sitoutumista kehittämistyöhön. Hankkeen toimenpiteisiin osallistuneet työntekijät ovat antaneet koko hankkeen toteutuksen ajan juuri tähän liittyen hyvää palautetta. Työpajatyöskentely ja asioiden pohtiminen yhdessä on auttanut näkemään omia ja koko työyhteisön   toimintatapoja sekä innostanut yhdessä ideoimaan uusia tapoja tehdä työtä. Juuri ennen väliarvioinnin toteuttamista järjestettiin väliseminaari, jossa yksiköt saivat jakaa kehittämistyöhön liittyviä toteutuksia ja hyviä käytänteitä. Näin toteutui vertaistuki, joka omalta osaltaan motivoi jatkamaan kehittämisen tiellä. Kehittäminen jatkuu työyksiköiden kehittämisprosessien tukemisena sparrauksin ja koulutuksin, joissa otetaan huomioon väliarvioinnin toiveet.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Sari Arolaakso
TtM, TtT-opiskelija, projektipäällikkö
Osallisuus ja toimintakyky, Lapin ammattikorkeakoulu

Lähteet

Joensuu M. 2019. Hyvät vaikutusmahdollisuudet työhön” – mitä ne tarkoittavat? Työterveyslaitoksen Duunitohtori -blogi. Saatavilla osoitteesta: https://www.ttl.fi/tyopiste/hyvat-vaikutusmahdollisuudet-tyohon-mita-ne-tarkoittavat/

Suhonen M, Paasivaara L & Nikkilä J. 2004. Ohjaus projektin elinkaarella -Esimerkkinä Euroopan sosiaalirahaston rahoittama projekti. Hallinnon tutkimus 1: 38–47.

Paasivaara L, Suhonen M, Nikkilä J. 2008. Innostavat projektit. Fioca Oy, Helsinki.

Työ- ja elinkeinoministeriö 2021. Mitä rakennerahastot ovat? https://www.rakennerahastot.fi/mita-rakennerahastot-ovat (viitattu 23.11.2021).

Erilaisilla ympäristötekijöillä on keskeinen merkitys tuettaessa hoivakodeissa asuvien toimintakykyä ja hyvinvointia. On olennaista aika ajoin pysähtyä tarkastelemaan kriittisesti oman hoivakodin ympäristöä, ja onko siellä asioita, joita yhdessä voidaan muuttaa. Uudet työntekijät tunnetusti huomaavat muita helpommin niitä kohteita, joita kannattaa lähteä kehittämään. Toisaalta on tärkeää tunnistaa, että ajan saatossa jokaisen meistä silmä tottuu erinäisiin epäkohtiin. Yksinkertaisimmillaan oman hoivayksikön ympäristöä voi pysähtyä eri tiloissa katselemaan ja kuuntelemaan. Ajattelen, että huomion kiinnittäminen ympäristöön on meidän hoitoalan ammattilaisten velvollisuus etenkin ikääntyneiden hoitotyössä, jossa ikääntyneet eivät enää pysty asuinympäristöönsä olennaisesti itse vaikuttamaan. Ympäristö muovaa siellä asuvien käyttäytymistä ja se on keskeinen elementti tuettaessa turvallisuuden tunnetta.

Tästä syystä myös TYÖHYVE-hankkeessa haluttiin pysäyttää henkilökunta tarkastelemaan ja arvioimaan omaa hoivakodin ympäristöä. Henkilökunnalla oli myös mahdollisuus tuoda esille kehittämiskohteita, joihin hoivakodissa pitäisi vielä enemmän kiinnittää huomiota.

Miten ja mitä arvioitiin?

TYÖHYVE-hankkeen alkukartoituskyselyssä tarkasteltiin henkilökunnan arvioita hoivakodin fyysisestä ympäristöstä ja piha-alueesta viidellä kysymyksellä. Niistä yhden vastausvaihtoehto oli viisiportainen Likert-asteikko ja muiden 0-10 arvosanallinen asteikko. Lisäksi mukana oli avoin kysymys, jossa tiedusteltiin, miten hoivayksikön ympäristöä tulisi kehittää. Alkukartoituskyselyyn vastasi 115 hoitajaa ja heistä 59 toi esille erilaisia kehittämiskohteita avoimessa kysymyksessä. Avoimen kysymyksen vastaukset jaettiin teemoihin ja laskettiin mainintojen määrä (f) kussakin teemassa. Tulosten havainnollistamisessa on käytetty NPS-suosittelua, jossa vastaajat jaetaan kolmeen eri ryhmään.  NPS-kysymyksiä on käytetty paljon kuvaamaan vastaajan suositteluhalukkuutta ja tyytyväisyyttä. Siinä vastaus annetaan asteikolla 0-10, jossa 1 tarkoittaa erittäin epätodennäköistä suosittelua ja 10 erittäin todennäköistä suosittelua. Arvion perusteella vastaajat jaetaan kolmeen luokkaan: 9-10 = suosittelijat, 7-8 = passiiviset / neutraalit ja 0-6 = arvostelijat.

Fyysinen ympäristö muistisairaan itsenäistä toimintaa tukemassa

Valtaosa vastaajista (43,9 %) vastaajista arvioi oman hoivayksikön fyysisen ympäristön tukevan muistisairaan henkilön itsenäistä toimintaa kohtalaisesti (Kuvio 1 alla). Kehitettävää näyttäisi tulosten mukaan olevan noin viidesosan mukaan, jotka arvioivat ympäristön tukevan itsenäistä toimintaa huonosti tai erittäin huonosti.

Kuvio 1. Kuinka hyvin fyysinen ympäristö tukee muistisairaan henkilön itsenäistä toimintaa?

Ympäristön viihtyisyys

Hoivakodin viihtyisyyttä arvioitiin erikseen sisä- ja ulkotilojen osalta. Sisätilojen viihtyisyyden keskiarvo oli suhteellisen hyvä 7.8 (SD 2,04) mediaanin ollessa 8. Sen sijaan ulkotilojen viihtyisyyden osalta hoivakodin ulkotilat saivat matalamman keskiarvon 6.2 (SD 2,57 ja MD 6). Alla oleva kuvio 2 havainnollistaa vastausten jakautumista NPS-mallin mukaisesti suositteluasteikolla. NPS tarkastelussa huomattava osa (67,7 %) työntekijöistä arvioi hoivakotien piha-alueiden viihtyisyydessä olevan kehitettävää.

Kuvio 2. Hoivakodin ulkotilojen viihtyisyyden arviot (0-10) luokiteltuna NPS mukaisesti.

Ympäristön turvallisuus

Ympäristön turvallisuus arvioitiin myös sisä- ja ulkotilojen osalta erikseen. Hoivakodin sisäalueet ovat tulosten mukaan hyvin turvalliset keskiarvon ollessa 8,6 ja mediaanin 9. Tässä oli myös pienin vaihteluväli vastausten keskuudessa (SD 1,57). Samalla tavalla kuin viihtyisyyden kohdalla, sai myös piha-alueen turvallisuus suhteellisen matalan keskiarvon 6.3 (SD 2,66 ja MD 6). Kuvio 3 osoittaa, että NPS tulos noudattelee piha-alueen viihtyisyyttä koskevan kysymyksen kehittämistarpeita.

Kuvio 4. Hoivakodin ulkotilojen turvallisuuden arviot (0-10) luokiteltuna NPS mukaisesti.

Mitä pitäisi kehittää?

Avoimen kysymyksen osalta kehittämiskohteet liittyivät seitsemään teemaan, jotka olivat:

1. Värien hyödyntäminen (f=12)
2. Valaistuksen ja äänimaailman parantaminen (f=3)
3. Seniorikalusteet (f=4)
4. Toimintamahdollisuudet (f=14)
5. Ulkotilat (f=15)
6. Kodinomaisuus ja viihtyisyys (f=23)
7. Tila- ja säilytysratkaisut (f=9)

Värien osalta tuotiin esille niiden entistä parempi hyödyntäminen joko viihtyisyyden tai hahmottamisen tukemiseen.

” Maalaisin seinässä olevat tukikaiteet ja vaihtaisin WC-istuinten kannet värillisiin.”

”Pöytiin punaiset vahakankaat, jotta astiat erottuisivat paremmin. ”

Valaistuksen (f=2) ja äänimaailman (f=1) toivottiin olevan parempia vain muutamassa vastauksessa, jonka mukaisesti näihin ollaan yksiköissä suhteellisen tyytyväisiä eikä isompia ongelmia ole. Seniorikalusteiden hankinta tuli esille neljässä vastauksessa, joissa tarkoitettiin kalusteiden soveltuvuutta ikääntyneille ja helppoa puhdistettavuutta. Yksi iso kehittämisen osa-alue liittyi sisätilojen toimintamahdollisuuksiin (f=14). Lisäksi toivottiin erillistä toimintatilaa, jossa olisi virikkeitä, mutta myös käytäville ja oleskelutiloihin aktivoimaan asukkaita. Arjen tueksi toivottiin enemmän virikkeitä, kauneus- ja hemmottelupistettä, aistihuonetta, toimintapajaa, harrastehuonetta sekä erilaisia välineitä, joiden kanssa voi itsenäisesti viihtyä. Erityisenä huomiona kehittämishaasteissa nousi esille muistisairaille henkilöille soveltuvien toimintamahdollisuuksien tarjoaminen.

”Tavaroita, joita muistisairaatkin voivat käsitellä, kantaa… Tavaroita olisi lupa siirrellä, eikä haittaisi vaikka ne olisivat välillä hukassa.”

”Harrastehuone, jonne voisi tuoda asukkaita harrastamaan, eri teemoilla osallistujien mieltymysten mukaan suunniteltu.

”Paremmin muistisairaita palvelevaa ympäristöä esim. jotakin hypisteltävää ja viriketoimintaa olisi myös hyvä olla.”

Ulkotiloihin liittyvät maininnat (f=15) liittyivät erilaisiin oleskelu- ja istuskelupaikkoihin, turvalliseen aidattuun piha-alueeseen sekä hyötypuutarhaan. Näillä ratkaisuilla hoitajat haluaisivat lisätä mielekästä tekemistä pihalla sekä itsenäisyyttä.

”Marjapensaat ja istutukset, aitaus jotta voi turvallisesti istua ulkona ja nauttia kasvillisuudesta.”

”Piha pitäisi aidata, että asukkaat voisivat olla ulkona ilman valvontaa”

”Kasvihuone asiakkaat saa kukkia hoitaa”

Sisätilojen kodinomaisuuden ja viihtyisyyden lisääminen tuotiin esille lähes puolessa vastauksia (f=23). Viihtyisyyteen toivottiin kiinnitettävän huomiota lisäämällä kauniita seinävaatteita ja tauluja, verhoja, kauniita valaisimia, viherkasveja ja huonekaluja.

”Maalata räsymattoja lattialle, iloisia värejä”

”Viherkasveja silkkisenä (allergiavapaa, eikä mullasta mahdollisia homeitiöitä pääse tulemaan) luomaan kodikkuutta”

Edellä mainitut ehdotukset ovat sellaisia, joita suhteellisen helposti voidaan lähteä toteuttamaan. Osa ehdotuksista oli tärkeitä tila- ja säilytysratkaisuihin (f=9) liittyviä, jotka vaativat enemmän rakenteellisia muutoksia. Toivottiin enemmän varastotilaa, ylimääräisten tavaroiden karsimista pois, tilojen eriyttämistä, pitkien käytävien vähentämistä sekä muistisairaille pieniä yksiköitä.

Lopuksi

Edellä mainitut ehdotukset ovat sellaisia, joita suhteellisen helposti voidaan lähteä toteuttamaan. Huomionarvoista on, että henkilökunta on monipuolisesti tarkastellut hoivayksikön kehittämistarpeita. Tämä tukee ajatusta siitä, että henkilökunnalla on osaamista erilaisten hyvinvointia tukevien ympäristötekijöiden tunnistamiseen. Osa ehdotuksista oli tilaratkaisuihin  liittyviä, jotka vaativat enemmän muutoksia fyysisiin rakenteisiin.  Suurin osa näistä ehdotuksista on hyvin nopeastikin tehtävissä. Hankkeen edetessä osa hoivakodeista on jo lähtenyt kehittämään ympäristöä entistä ikä- ja muistiystävällisemmäksi, ja hienoja avauksia on toteutettu. Tässä vaiheessa hyvänä vinkkauksena Ylitornion aistihuone, josta löytyy tästä blogista erillinen kirjoitus.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Tulevaisuuden terveyspalvelut, Lapin ammattikorkeakoulu

Työhyvinvoinnin edistäminen hoivakodeissa -hankkeen (2020–2022 TYÖHYVE) keskeinen tavoite liittyy vanhustyötä tekevän henkilöstön ja työyhteisöjen työhyvinvoinnin edistämiseen. Käsittelen tässä blogissa kokonaisvaltaista työhyvinvointia ja työn arjessa esille tulevia työhyvinvoinnin osa-alueita. Seuraavissa blogiteksteissä keskityn työn kehittämisen ja työn muotoilun mahdollisuuksiin työhyvinvoinnin edistämisessä.

Minkälaisia ajatuksia sinulla herää, kun puhutaan työhyvinvoinnista? Onko se jotain, josta jokaisen työntekijän tulee itse huolehtia vai onko vastuu työhyvinvoinnista erityisesti esihenkilöillä ja johdolla? Rakentuuko työhyvinvointi kenties joka päivä työyhteisössä arjen työssä? Harvoin ehkä pysähdymme pohtimaan, kuinka moniulotteisesta ja samalla vaikeasti arvioitavasta kokonaisuudesta työhyvinvoinnissa onkaan kyse. Nykyisen tutkimuksen valossa työhyvinvointi määritellään kokonaisvaltaiseksi, tilannesidonnaiseksi ja muuttuvaksi sekä henkilökohtaisten kokemusten kautta rakentuvaksi ilmiöksi, jota voidaan tarkastella toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevien osa-alueiden kautta.

Tärkeän työhyvinvoinnin osa-alueen muodostavat työntekijän omat voimavarat ja yksilölliset haasteet, joita aiemmin on korostettu hyvinkin keskeisenä osana työhyvinvointia. Omasta terveydestä ja elämäntavoista huolehtiminen sekä itselle sopivien kuormituksesta palautumisen ja stressinhallinnan keinojen löytäminen ovatkin työhyvinvoinnin vahvana perustana. Työhyvinvointiin vaikuttavat myös työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet ja asenteet, jotka voivat näyttäytyä toisaalta voimavaroina, mutta myös haasteina. Oletko löytänyt juuri sinulle sopivia palautumisen keinoja ja tapoja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi? Oletteko työyhteisössänne pohtineet työvuorojen aikana tapahtuvan palautumisen mahdollisuuksia?

Työhyvinvointia edistävä työn ja muun elämän tasapainon löytäminen mahdollistuu, jos voit sovittaa yhteen työn, ihmissuhteet ja harrastukset. Usein kohtaamme ristiriitaisia odotuksia esimerkiksi ajankäytön tai kuormituksesta palautumisen suhteen. Huomaatko ajattelevasi keskeneräisiä ja vaikeita työasioita vapaa-ajallasi tai kotiasioiden pyörivän mielessäsi työvuoron aikana? Kokemus omasta riittämättömästä läsnäolosta voi herättää syyllisyyden tunteita ja lisätä kuormittuneisuutta. Ristiriitojen tunnistamisen ja ratkaisujen löytämisen kautta työhyvinvointikin vahvistuu.

Työhyvinvoinnin kokonaisuuden kannalta työn sosiaalinen ulottuvuus, johtaminen ja organisaatio muodostavat olennaisen osa-alueen. Työyhteisön toimivuus ja työkavereiden sosiaalinen tuki koetaan usein tärkeiksi voimavaroiksi silloinkin, kun työ itsessään on erityisen kuormittavaa. Myös henkilöstöä tukeva johtaminen vahvistaa työhyvinvoinnin kokemusta. Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että voisit kokea organisaation edustamat arvot yhteneväisiksi omien arvojesi kanssa. Onko työyhteisössäsi pohdittu yhdessä, mikä on tärkeää ja arvostettavaa juuri tässä organisaatiossa ja työyhteisössä? Miten arvot näkyvät arjen toiminnassanne? Työyhteisössäsi vierailevalle ulkopuoliselle syntyvä ensivaikutelma on tärkeä ja työyhteisöä voisikin tarkastella vierailijan silmin. Mitä työpaikallesi tuleva näkee, kuulee ja tuntee? Ulkoiset puitteet, vierailijoiden kohtaaminen ja työntekijöiden keskinäinen vuorovaikutus ovat näkyvä osa organisaatiokulttuurianne.
Nykyiseen työhyvinvointiajatteluun on vahvasti tuotu itse työn ja työprosessien merkitys työhyvinvoinnille. Työhyvinvointi rakentuu työssä syntyvien yksilöllisten ja yhteisöllisten kokemusten sekä työtoiminnan seurauksena eli työntekijöiden, työn kohteen, välineiden sekä yhteisön, sääntöjen ja työnjaon kautta rakentuvassa vuorovaikutuksessa. Sujuva ja tuloksellinen työ tuottaa hyvinvointia ja työn mielekkyys on yhteydessä onnistumisen kokemuksiin työssä. Olennaista on myös työympäristön turvallisuudesta, fyysisestä ja kognitiivisesta ergonomiasta, toimivasta palaute- ja vaikuttamisjärjestelmästä sekä osaamisen kehittämisestä huolehtiminen. Mikä tekee sinulle työstäsi mielekästä ja merkityksellistä? Minkälaiset asiat työyhteisössäsi tuovat onnistumisen kokemuksia työntekijöille?

Viimeisenä merkittävänä työhyvinvointiin vaikuttavana osa-alueena tuon esille työn muutoksen ja siihen liittyvän epävarmuuden kokemuksen. Työn nähdään olevan jatkuvassa muutoksessa monenlaisten maailmanlaajuisten ilmiöiden vuoksi. Työnteon muodot muuttuvat ja yhä harvinaisempaa on pitkään samalla työnantajalla jatkuvat työsuhteet. Työtä tehdään erilaisina aikoina, monenlaisissa paikoissa ja vaihtelevissa työsuhteissa. Työn muutos näkyy myös työn sisällön muutoksina. Syynä voi olla työn ulkopuolisen ympäristön muutokset tai vaikkapa muutokset työn kohteessa, mikä näkyy esimerkiksi asiakkaiden tarpeiden muuttumisena. Muutokset voivat aiheuttaa työntekijälle epävarmuuden kokemuksia: jatkuuko työ, millaisena se jatkuu, riittääkö osaamiseni muuttuvassa työssä?

Työhyvinvoinnin moniulotteinen ja monitasoinen kokonaisuus rakentuu organisaation, johtamisen, työyhteisön, työn ja työntekijän ominaisuuksien kokonaisuutena. Vaikka nykyisin pyritään tarkastelemaan ja kehittämään työssä ilmeneviä myönteisiä asioita ja mahdollisuuksia, myös työn kuormitustekijöiden tarkastelu on tärkeää työhyvinvoinnin edistämisessä. Työyhteisön yhteinen pohdinta työn muutosten suhteen on hyvä lähtökohta työhyvinvoinnin haasteiden ja mahdollisuuksien ymmärtämiselle. Miettikää työyhteisöissä, millaisista työhyvinvointiteoista voisitte yhdessä sopia. Voit myös kysyä itseltäsi, mitä arjen tekoja toteutat oman hyvinvointisi edistämiseksi?

Anne Puro
PsM, lehtori
Lapin ammattikorkeakoulu

Vinkki: Arki lähemmäs -maaseudun asukkaiden kuntoutuspalvelujen monipuolistaminen etäkuntoutuksen kokeiluja hyödyntäen -hanketta (2018–2021).

Hankkeessa edistettiin ikäihmisten ja nuorten kuntoutuspalvelujen saatavuutta Pohjois-Pohjanmaan harvaan asutuilla maaseutualueilla sekä monipuolistettiin kuntoutuksen palvelutarjontaa etäkuntoutusta hyödyntäen

Hankkeessa kehitettiin maaseudulle soveltuvia etäkuntoutuksen ratkaisuja, jotka edistivät asiakkaiden kotona asumisen mahdollisuuksia ja arjessa selviytymistä

Korteissa tuodaan esiin etäkuntoutuksen monia mahdollisuuksia Etäkuntoutus mahdollistaa kuntoutuksen kotona myös pitkien etäisyyksien päässä asuville kuntoutujille sekä niille, joilla on vaikeuksia liikkua kodin ulkopuolella ja matkustaa kuntoutukseen ammattilaisen vastaanotolle (Laver ym. 2020)

Korttien taustalla on myös ajatus siitä, että Digitaaliset palvelut eivät korvaa muita palveluja, koska ne eivät sovi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. Palveluntuottajan on tunnettava kenelle, millaisiin palveluihin ja millaisissa tilanteissa sähköisiä palveluja voidaan tarjota. (Antikainen ym. 2017.)

Kuvittele seuraavanlainen tilanne: Et tunnista ympärillä olevia ihmisiä. Näet hieman huonosti, ikään kuin katselisit uimalasien läpi. Kuulosi on heikentynyt, aivan kuin korvissasi olisi kuulosuojaimet. Et saa muiden puheesta selvää ja yhtäkkiä kaksi ihmistä koettaa riisua vaatteitasi, puhuen suihkusta. Et ymmärrä koko sanaa, koska se ei ole sinulle tuttu. Mitä teet? Luultavasti vastustat tilannetta ja koetat estää ihmisiä tulemasta lähellesi. Mielestäni on täysin normaali reaktio suojella itseään epämiellyttävässä ja epäilyttävässä tilanteessa. Tällä tavoin muistisairas henkilö voi kokea peseytymistilanteen.

Väestö ikääntyy ja monimuotoistuu, niin maailmalla kuin Suomessakin. Etenevät muistisairaudet ovat merkittävä haaste kansanterveydelle – ja taloudelle, koska ikääntymisen myötä muistisairaiden henkilöiden lukumäärä kasvaa nopeasti. Hoitokodeissa asuvilla henkilöillä kolmella neljästä on muistisairaus. Muistisairaudet ovat hyvin moniulotteisia sairauksia, aiheuttaen sekä kognitiivisia että erilaisia psykologisia oireita ja käyttäytymisen muutoksia sairastuneelle henkilölle. Näin ollen muistisairaus vaikuttaa laajasti paitsi itse sairastuneeseen henkilöön, myös hänen perheeseensä, läheisiinsä sekä häntä hoitaviin henkilöihin. Vuorovaikutustilanteista ja kohtaamisista muistisairaan henkilön kanssa voi tulla haasteellisia, mikäli kommunikointi ei jostakin syystä onnistu tai muistisairas henkilö yksilöllisine tarpeineen ei tule kohdatuksi.

Kiinnostukseni muistisairaiden henkilöiden hoitotyöhön heräsi jo opiskellessani Jyväskylän yliopistossa terveystieteiden maisteriksi, pääaineenani gerontologia ja kansanterveys. Kliinisessä hoitotyössä ja hoitotyön opettajana toimiessani huomasin, että valitettavan usein muistisairaita henkilöitä hoidetaan ikään kuin ”yhtenä massana”, jolloin samankaltaista toimintatapaa käytetään hoitotyössä jokaisen muistisairaan henkilön kohdalla. Tällä hetkellä olen tohtorikoulutettavana Oulun yliopistossa ja tutkin hoitohenkilökunnan täydennyskoulutuksen vaikuttavuutta haasteellisten tilanteiden esiintyvyyteen, hoitohenkilökunnan toimintatapoihin sekä osaamiseen muistisairaiden henkilöiden pitkäaikaishoidossa.

Väitöstutkimukseni toisessa osajulkaisussa* raportoidaan tutkimustuloksista, jotka kerättiin kahden hoitokodin henkilökunnalta (n=106) kyselylomakkeella vuonna 2018. Suurin osa (98%) vastaajista ilmoitti, että haasteellisia tilanteita esiintyy päivittäin tai viikoittain. Yleisimpiä haasteellisia tilanteita ovat muistisairaan henkilön kuljeskelu ja päämäärätön vaeltelu, levottomuus ja rauhattomuus, jatkuva lähdössä oleminen, toistuva kyseleminen ja pyyteleminen sekä hoitotoimenpiteiden vastustaminen. Yli puolet (56%) vastaajista ilmoitti, että haasteellisilla tilanteilla on erittäin suuri tai suuri vaikutus omaan työssä jaksamiseen ja kolmasosa (30%) ilmoitti vaikutuksen olevan kohtalainen.

Haasteellisissa tilanteissa lähes kaikki (95%) ilmoittivat kysyvänsä erittäin usein tai usein muistisairaalta henkilöltä, mikä hänellä on hätänä ja järjestävänsä hänelle toimintaa, kuten television katselua tai lukemista. Suurin osa (97%) ilmoitti myös olevansa erittäin usein tai usein muistisairaan henkilön lähellä haasteellisissa tilanteissa, keskustellen, koskettaen ja antaen aikaa. Vastaajista kolmasosa (37%) ilmoitti, että heidän työyksikössään käytetään fyysisiä rajoitteita erittäin usein tai usein, ja kolmasosa (35%) ilmoitti rajoitteita käytettävän joskus.

Tutkimustulokset osoittivat, että johtamistapa, joka kannustaa toteuttamaan muistisairaan henkilön tarpeet huomioon ottavaa hoitotyötä, vähentää fyysisten rajoitusten käyttöä. Noin puolet vastaajista (46%) kertoi, että heidän työyksikkönsä johtamistapa kannustaa toteuttamaan muistisairaan henkilön tarpeet huomioon ottavaa hoitotyötä, ja noin puolet (48%) kertoi, että heidän työyksikössään ei ole tällaista johtamistapaa. Tulokset osoittivat myös sen, että johtamistavalla on merkitystä siinä, kuinka suuri vaikutus haasteellisilla tilanteilla on hoitajan omaan työssä jaksamiseen. Tutkimustuloksissa korostuivat hoitohenkilökunnan taidot käyttää omaa persoonaansa työvälineenä vuorovaikutuksessa, mukaan lukien kärsivällisyyden, empatian, tilannetietoisuuden ja kyvystä olla läsnä muistisairaan henkilön kanssa.

Palataan vielä alussa olleeseen peseytymistilanteeseen. Mitä ja millä tavoin voisimme hoitajana toimia, jotta peseytymistilanteesta tulisi hieman miellyttävämpi? Olisi hyvä, että muistisairasta henkilöä olisi auttamassa vain yksi hoitaja. Mikäli ehdottomasti tarvitaan kaksi hoitajaa, ainoastaan toinen puhuu muistisairaalle henkilölle, koska näin hänen on helpompi hahmottaa hoitajan puhetta. Ja luonnollisestikaan hoitajat eivät keskustele keskenään, muistisairaan henkilön yli. Pesulle lähdettäessä hoitaja voi ottaa mukaan siihen liittyviä tavaroita, jotta ne muistuttavat koko ajan minne ollaan menossa. Kylpytakki, pesuvati, pyyhe, saippua, saunajuoma mukana on helpompi muistaa minne mennään. Kenties on parempi puhua saunasta, saunomisesta, koska suihku voi olla muistisairaalle henkilölle vieraampi käsite. Riisuuntuminen muiden nähden on meille kaikille vaikeaa, joten voisiko keho ollakin turvassa, pyyhkeiden alla suihkuttelun ajan? Voisiko pesuhuoneessa käyttää musiikkia, tuoksuja ja tuoda pesuhetkeen ripauksen kylpylätunnelmaa? Voisiko oman pesuhuoneen seinillä olla laminoituja valokuvia muistisairaalle tärkeistä asioista tai paikoista? Kenties keskustelu rakkaasta lemmikistä voisi tehdä pesuhetkestä sujuvamman tai voisiko muistella millaisia saunareissuja on elämän varrella ollut.

Pienillä asioilla voidaan muistisairaiden hoitotyössä vaikuttaa päivittäiseen arkeen ja muistisairaan henkilön merkityksellisen ja juuri hänen näköisensä elämän toteutumiseen.

Haluan kiittää sinua. Koko sydämestäni.
Sinua, joka voisit olla jossain toisaalla, mutta olet juuri siinä.
Pitkän elämäntarinan vierellä, askelten lyhentyessä.
Silität pois äidinikävää, huolta lapsista.
Kysyt, kuuntelet ja tahdot ymmärtää.
Pysyt tukena, kun minuus murenee.
Vastaat yhä uudelleen samoihin kysymyksiin.
Valvot vierellä.

Kiitän sinua.
Kiitos, että olet ihminen ihmiselle.

Iloa ja valoa kesääsi!

Paula Piirainen
TtM, tohtorikoulutettava, Oulun yliopisto

* Piirainen P, Pesonen H-M, Kyngäs H, Elo S. Challenging situations and competence of nursing staff in nursing homes for older people with dementia. International Journal of Older People Nursing. Täältä suoraan julkaisuun: Challenging situations and competence of nursing staff in nursing homes for older people with dementia – Piirainen – – International Journal of Older People Nursing – Wiley Online Library

Heippa!

Täällä kirjoittelee kolme 2.vuoden fysioterapeuttiopiskelijaa Lapin Ammattikorkeakoulusta. Suoritamme harjoittelua koulumme hyvinvointipalveluja tarjoavassa Hyvinvointiapteekki Vireessä ja sen puitteissa osallistuimme TYÖHYVE- hankkeen työpajaan Torniossa. Teimme halukkaille yksikön työntekijöille etukäteen Firstbeat – mittaukset työkuormituksen ja palautumisen laadun selvittämiseksi. Työpajassa kerroimme työntekijöille yleisesti Firstbeat-mittauksesta ja avasimme mittauksesta saadut henkilökohtaiset hyvinvointianalyysit työntekijöille. Pidimme myös taukoliikuntahetken työpajaan osallistuneille, jota osallistujat voivat jatkossa toteuttaa osana työpäiväänsä.

Mitä palautumisella tarkoitetaan?

Palautuminen on fysiologinen prosessi, jonka myötä yksilön fyysinen ja psyykkinen tila palautuu kuormitusta edeltäneeseen tasapainotilaan. Ilman riittävää palautumista keho ylikuormittuu, hyvinvointi heikkenee ja olo on vetämätön. Hyvä palautuminen edistää terveyttä, onnellisuutta ja suorituskykyä. Myös työssä jaksamisen edellytyksenä on riittävä palautuminen päivän kuormituksesta. Palautumista edistäviä tekijöitä ovat muun muassa monipuolinen ja terveellinen ravinto, laadukas yöuni, hyvä fyysinen kunto ja henkinen hyvinvointi. Vastaavasti palautumista heikentäviä tekijöitä ovat muun muassa päihteet, huono uni, epäterveellinen ja epäsäännöllinen ruokavalio, huolet ja murheet sekä sairaudet.

Mikä on Firstbeat ja mitä sillä saadaan selville?

Firstbeat- mittaus kestää 3 vuorokautta ja se perustuu tarkkaan sykevälivaihtelun tallennukseen ja analysointiin. Mittauksen avulla voidaan tunnistaa esim. työn ja vapaa-ajan stressaavat ja kuormittavat tilanteet sekä toisaalta myös palauttavat hetket. Analyysi antaa tietoa yöunen kestosta ja laadusta sekä palauttavuudesta, analyysi kertoo myös liikutko tarpeeksi ja riittävän tehokkaasti edistääksesi terveyttä. Mittaus tuottaa voimavarakäyrän joka kertoo, kuinka päivän aikana kulutetut voimavarat mahdollisesti palautuvat vapaa-ajan ja yöunien seurauksena ja millaisin voimin lähdet uuteen työpäivään. Firstbeat-mittauksen antamaa tietoa voidaan hyödyntää kun halutaan havainnollistaa esim. pidemmän yöunen tai terveysliikunnan vaikutuksia palautumiseen. Firstbeat- mittaus sopii kaikille hyvinvoinnistaan kiinnostuneille.

Huomiota työssä jaksamiseen

Pitkäaikainen kuormitus ja stressi ovat altistavia tekijöitä monille sairauksille. Pidemmällä aikavälillä huono palautuminen voi johtaa voimavarojen hiipumiseen. Elämä on usein hektistä ja stressaavaa, joten vastapainoksi olisi tärkeää hiljentää hetkeksi ajatusten juoksu ja antaa keholle sitä, mitä se tarvitsee. Riittävä tauotus työpäivän aikana edistää palautumista ja tehostaa työssä jaksamista. Jo pienilläkin mikrotauoilla on suuri vaikutus. Tauotusta voi olla monenlaista, kuten esimerkiksi kevyttä liikuntaa, kehonhuoltoa tai hetkeksi pysähtymistä ja keskittymistä vain hengitykseen. Netistä löytyy paljon erilaisia rentoutusharjoituksia ja -menetelmiä, joita kannattaa hyödyntää. Myös luonnossa liikkuminen alentaa verenpainetta ja vähentää tutkitusti stressiä. Tauon aikana sykkeen olisi hyvä laskea, jotta palautuminen lähtisi käyntiin. Myös taukoliikunta toimii hyvänä palautumisen tukijana. Taukoliikunta vilkastuttaa lihasten verenkiertoa ja parantaa niiden aineenvaihduntaa, sekä vähentää ja ennaltaehkäisee tuki- ja liikuntaelinten oireita. Taukoliikunnan seurauksena sekä keho että mieli virkistyvät ja koettu väsymys vähenee Työn vastapainoksi vapaa-ajalla olisi tärkeää olla itselle mieluisia harrastuksia, joiden avulla tuetaan palautumista.

Kuva: Taukoliikuntahetki työpajassa

Pidetään huolta itsestämme! Aurinkoista kesää 😊

Milja Rönkä, Heta Ylipaavalniemi ja Pinja Spets
Fysioterapiaopiskelijat, Lapin ammattikorkeakoulu

Erilaiset pelilliset aktiviteetit ovat tulleet osaksi palvelutalojen asukkaiden aktivointia ja aktiviteetteja. Niistä yksi on Yetitablet, joka on suomalainen Android-pohjainen jättitabletti. Yetitabletin suuri koko sekä useat kosketuspisteet mahdollistavat useampia samanaikaisia käyttäjiä. Tämä tarjoaa uudenlaisia innostavia ja osallistavia ryhmätoimintoja. Yetitabletin avulla voit esimerkiksi maalata, soittaa rumpuja tai pelata sudokuja. Sähkösäädettävän jalustan avulla Yetitablettia voi käyttää niin pysty- kuin vaakatasossa sekä eri korkeuksilla. Yetitablet tuo digitaalisen maailman esimerkiksi palvelutalojen asukkaiden ulottuville niin virike- kuin kuntoutustarkoitukseenkin. Lisätietoa löytyy Yetitabletin omilta sivuilta. Yetitabletia voidaan käyttää niin fyysisen toimintakyvyn kuin kognitiivisten toimintojen harjoitteluun ja ylläpitämiseen. Yetitabletiin voidaan ladata kaikki Android sovellukseen kehitetyt pelit ja ohjelmat, jolloin jättikokoista tabletia voidaan käyttää taustalla visualisoimaan ympäristöä tai hyödyntää myös tunnelman luomisessa tilaan.

Halusimme TYÖHYVE-hankkeen tiimoilta selvittää Yetitabletin mahdollisuuksia palvelutaloissa ja hoivakodeissa ja haastattelimme tähän blogiin Turussa toimivan palvelutalo Iso-Heikin toimitusjohtaja Marjo Elosta ja vapaa-ajanohjaaja Jaana Virtasta. Iso-Heikin palvelutalossa on ollut käytössä jättikokoinen 65″ Yeti-tablet vuoden ajan viime keväästä alkaen. Käyttö alkoi isommalla Yetillä ja myöhemmin saatiin käyttöön myös helpommin siirreltävä pienempi 27″ YetiMove.  Yetitablet on käytössä joka arkipäivä.

“Musiikki on palvelutalon asukkaille voimaannuttavaa”

Iso-Heikissä Yetitabletia on ahkerimmin hyödynnetty musiikin osalta tuomalla sitä osaksi palvelutalon asukkaiden arkea näyttämällä Yetitabletin kautta virtuaalikirkon tapahtumia ja konsertteja. Myös karaoke ja musiikkitoivekonsertit ovat olleet suosittuja. Samoin YetiCare sovellukset, kuten tikkataulu, ovat olleet asukkaiden testissä.

”Jokaiselle vähän jotakin”

Yetitabletin kautta saatava tarjonta on laaja, ja vapaa-ajanohjaaja on käyttänyt valinnassa hyödykseen asukkaiden tuntemustaan, jolloin on voitu valita erilaisia sovelluksia yksilöllisesti. Tämä yksilöllisten mieltymysten tunnistaminen on erittäin tärkeää. Iso-Heikistä suositellaankin, että yksiköissä kannattaa käyttää aikaa laajaan sovellustarjontaan tutustumiseen, jotta kaikki mahdollisuudet tulevat varmasti käyttöön.

Yetitabletin käyttö on tähän asti ollut ohjattua, mutta odotuksena on, että asukkaat käyttäisivät sitä entistä enemmän myös oma-aloitteisesti. Tämä mahdollistuu, kun laite tulee heille tutuksi. Käytön kynnystä pyritään madaltamaan käymällä asukkaiden luona opastamassa sekä rohkaisemassa heitä tabletin käyttöön. Siirreltävän YetiMoven etuna on se, että aktiviteetit voidaan tuoda myös koteihin, sillä osalla on suurempi kynnys tulla yleisiin tiloihin käyttämään jättikokoista Yetitabletia. Muutama asukas onkin jo rohkaistunut hyödyntämään itsenäisesti karaokesovellusta.

Iso-Heikissä on käytetty myös Voolerin videopuhelumahdollisuuksia asukkaiden ja heidän omaistensa välisessä yhteydenpidossa. Erityisesti korona-aika on luonut tällaiselle uudenlaiselle yhteydenpidolle mahdollisuuksia. Myös vapaaehtoistoimija on toteuttanut esimerkiksi muisteluryhmää Yetitabletin kautta etänä korona-ajan supistaessa vierailumahdollisuuksia. Iso-Heikissä on todettu, että Yetitabletin suurin etu videopuheluissa on se, että puhelun aikana näkyvät henkilöt isolla näytöllä aidon kokoisina.

”Käyttö on ollut todella helppoa.” 

Kattava sovellusten valikoima on helpottanut paljon Iso-Heikin palvelutalon vapaa-ajan ohjaajan työtä nopeuttamalla ja helpottamalla aktiviteettien valmistelua ja suunnittelua. Vapaa-ajanohjaaja Jaana Virtanen toteaakin, että ”ei mene aikaa valmisteluun ja suunnitteluun, kun kaikki tulee Yetistä näppärästi saataville”. Yetitabletin hyödyksi koetaan myös se, että laite on aina saatavilla, jolloin vapaa-ajanohjaajan aikaa mene laitteiden pois siirtämiseen. Iso-Heikissä kiitellään myös näytön isoa kokoa, käytön helppoutta ja mahdollisuutta säätää korkeutta pyörätuolia käyttävälle sopivaksi.

Tulevaisuudessa Yetitabletin käyttöä tullaan Iso-Heikissä monipuolistamaan ja hyödyntämään enemmän koko henkilökunnan toimesta. Uusien ratkaisujen käyttöönotto edellyttääkin usein muutaman aktiivisen toimijan kokeilevaa otetta, jonka jälkeen laajempi käyttö on helpompaa. Uudenlaiset aktiviteetit ja niiden käyttöönotto tarjoavat myös ammattikorkeakouluille opinnäytetöiden aiheita sekä työelämälähtöisiä projektitöitä. Kehitteillä on myös Iso-Heikin infokanava, jossa pyörii ajankohtaisia asioita silloin, kun Yetitablet ei ole aktiivisesti käytössä aktiviteettien osalta.

Kiitos Iso-Heikin palvelutaloon Marjo Elonen ja Jaana Virtanen!

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Lapin ammattikorkeakoulu

Sari Arolaakso
TtM, TtT-opiskelija, projektipäällikkö
Lapin ammattikorkeakoulu

”Veeran näön heikkeneminen vaikuttaa eniten hänen psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyynsä. Veera on jo vuosien ajan joutunut sopeutumaan elämään pahenevien näköongelmien kanssa. Vähitellen hän on joutunut luopumaan monista itselleen tärkeistä asioista, kuten käsitöistä, lukemisesta ja television katselusta. Veera ei halua ajatella näkövammaisille tarkoitettujen apuvälineiden hankkimista, koska ajattelee, että näön heikkenemiseen ja arkiaskareista selviytymisen vaikeutumiseen on vain tyydyttävä. Apuvälineet eivät paranna näköä, minkä vuoksi Veera kokee ne hyödyttöminä. Veera pyytää ajoittain mieheltään apua niihin kotiaskareisiin, joista ei tunne selviävänsä. Hankaluuksia tuottavat etenkin lihan ruskistaminen, pyykkikoneen ohjelman valitseminen, numeroiden näppäileminen puhelimeen sekä päivän sanomalehden lukeminen. Ulkopuolisen avun tarpeen myöntäminen ja pyytäminen on Veeralle suuri kynnys. Työläistaustaisena Veeralla on vahva halu selviytyä ilman ulkopuolista apua, ja etenkin ilman yhteiskunnan ja sosiaalipalvelujärjestelmän apua. Veeran elinpiiri ja elämäntapahtumat ovat näkövamman seurauksena rajoittuneet. Hän nauttii kodin ulkopuolisesta asioinnista ja tapahtumista, esimerkiksi teatterissa käymisestä, mutta ei itse aktiivisesti pyydä asiointiapua tai retkiä kodin ulkopuolelle, koska ei halua olla sukulaisilleen häiriöksi ja vaivaksi. Veera ei ole valitellut muistinsa heikentymistä, päinvastoin, näön heikentyessä hänen muistinsa tuntuu vain terävöityvän. Tämä voi johtua siitä, että hän kiinnittää enemmän huomiota kuulemaansa ja painaa asioita mieleensä tehokkaammin. Hän ei näe käyttää eurolaskinta, mutta muistaa kuuden kertotaulun hyvin ja laskee siten markkamääräiset hinnat suhteellisen nopeasti.”

Vuodet ovat vierineet ja edellä esitetyn tarinan Veera on nyt yli 90-vuotias. Hän asuu yksin kotihoidon turvin. Arkea ja itsenäistä selviytymistä rajoittaa edelleen eniten näkövamma. Veeran muisti toimii kohtuullisen hyvin edelleen, mutta arki on rajoittunut kotiympäristöön ja sosiaaliset suhteet harvakseltaan vieraileviin sukulaisiin. Veeralla ei ole edelleenkään käytössään näkövammaisille tarkoitettuja apuvälineitä, hänen kotiinsa ei ole tehty valaistusmuutostöitä eikä hänellä ole käytössään vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalvelumatkoja – koska ei niitä itse ole halunnut. Veeralle on kyllä useaan otteeseen monen eri tahon toimesta tarjottu näönkuntoutuspalveluja, mutta hän on niistä päättäväisesti ja päämäärätietoisesti kieltäytynyt.

Veeran tilanne ei ole poikkeuksellinen eikä hän ole ikääntyessään näkövammansa kanssa yksin. Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) näkövammarekisterin tietojen mukaan 50 000 näkövammaista henkilöä, joista suurin osa on ikääntyneitä. Ikääntyvät näkövammaiset eivät edusta yleistä stereotyyppistä kuvaa näkövammaisuudesta, minkä asioita tulee tarkastella juuri heidän näkökulmastaan. Käytännön työelämässä on myös havaittu tarve saada näönkuntoutukselle tieteellistä tutkimusnäyttöä, jota on vähän kansainvälisesti ja etenkin kansallisesti. Suomessa näkövammaistutkimusta on tehty vuosikymmenten saatossa hyvin vähän etenkin kohdistuen ikääntyviin näkövammaisiin henkilöihin. Maailman Terveysjärjestö (WHO) tavoittelee maailmanlaajuisesti alkaneella vuosikymmenellä tervettä vanhenemista. Eliniän pidentyessä on terveyden lisäksi tärkeää tavoitella myös laadukasta elämää ja onnistunutta vanhenemista. Tervettä vanhenemista tulisi tarkastella toimintakykyisyyden ja voimavarojen näkökulmasta, jolloin mahdollistuu omannäköinen ja omaehtoinen elämä myös vanhuuden elämänvaiheessa – näkövammasta huolimatta.

Vuonna 1976 julkaistiin suomalaisen näkövammaistutkimuksen klassikkona pidetty Urpo Kuotolan väitöskirja, joka käsitteli näkövammaisten kuntoutumista ja integroitumista selittäviä yksilöllisiä ja yhteisöllisiä tekijöitä sekä kuntoutumisprosessin tukemista näiden valossa. Johtopäätöksissään Kuotola painotti muun muassa näkövammaisten kuntoutusjärjestelmän sisällöllisiä ja rakenteellisia kehittämistarpeita. Kuotola totesi myös näkövammaisten sosiaalisen aseman olevan heikko ja näkövammaisten toimintamahdollisuuksien olevan vähäiset mitä tulee heidän oman hyvinvointinsa edistämiseen. Ajat ovat muuttuneet ja näkövammaisilla on mahdollisuus omaehtoiseen, itsenäiseen ja laadukkaaseen elämään. Silti näönkuntoutukseen kohdistuu väestön ikääntymisen, muuttuvan vanhuuden ja yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä edelleen kehittämis- ja kehittymispaineita. Päivi Ritvanen toteaa Näkövammaisten liitolle vuonna 2008 tekemässään selvityksessä, että näkökulmat näkövammaisten tarpeisiin sekä kuntoutuksen tavoitteet ovat pysyneet samankaltaisina yli neljä vuosikymmentä. Samana aikana yhteiskunta on muuttunut valtavasti ja ihmisten sosiaalisen kanssakäymisen muodot kuin myös osaamisvaateet työssä ja digitaalisessa yhteiskunnassa ovat muuttuneet. Saatavilla oleva tutkimustieto ei heijastele ajantasaista ymmärrystä näkövammaisuudesta ja näönkuntoutuksesta.

Lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvassa näönkuntoutuksessa ihmisen terveyttä, toimintakykyä, osallisuutta ja elinympäristöä tarkastellaan laaja-alaisesti. Siinä toteutuu keskeisesti hoitotieteen eri tutkimuskohteet ja paradigma. Näyttöä näönkuntoutuksen vaikuttavuudesta ja merkityksellisyydestä on vain vähän. Allekirjoittaneen väitöstutkimus lisää tietoa näönkuntoutuksesta ja luo pohjaa sen vaikuttavuuden arvioinnille. Väitöstutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa näönkuntoutuksen käytännön toimintojen kehittämiseksi ja tueksi. Väitöskirja rikastuttaa myös niukkaa kansallista näkövammaistutkimuksen kenttää, luo näönkuntoutuksen vaikuttavuuden arvioinnille tieteellistä pohjaa sekä avaa näkökulmia ikääntyvien näkövammaisten kokemusmaailmaan. Tutkimustuloksia voivat hyödyntää niin vammaistutkijat, näkövammaistyöntekijät, ikääntymisestä kiinnostuneet tutkijat ja ammattilaiset sekä erityisesti hoito- ja kuntoutustyötä ikääntyvien parissa tekevät henkilöt. Tutkimusaihe edustaa monitieteistä gerontologista hoitotieteellistä näkökulmaa ikääntyneiden näkövammaisten henkilöiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun sekä kotona selviytymiseen.

Tutkimuskohteena olivat näönkuntoutukseen lähetteellä tulleet ikääntyneet näkövammaiset henkilöt, joiden terveyteen liittyvää elämänlaatua ja hyvinvointia tarkasteltiin eri ulottuvuuksilla ja suhteessa ympäristöön, jossa he elävät. Tutkittavia ja heidän yksilöllisiä näönkuntoutusprosessejaan seurattiin kahden vuoden ajan. Tutkimus oli monimenetelmällinen seurantatutkimus, joka yhdistää sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimusaineisto kerättiin neljänä eri ajankohtana; näönkuntoutuksen alkaessa, sekä sen jatkuttua 6 kuukautta, 12 kuukautta ja 24 kuukautta. Tutkittavien terveyteen liittyvää elämänlaatua tarkasteltiin yleisenä, geneerisenä, ilmiönä suomalaisella 15D terveyteen liittyvän elämänlaadun mittarilla viidentoista eri ulottuvuuden kautta sekä kokonaisuutena. Tutkittavien elinympäristöön liittyvää tietoa kerättiin oululaisella ympäristöhyvinvointimittarilla. Tutkittavien kokemuksia näönkuntoutuksesta sekä sen toteutumista tarkasteltiin laadullisin menetelmin sekä aineistolähtöisesti että teoriaan pohjautuen. Tutkimusaineistot analysoitiin tilastollisin menetelmin sekä aineisto- ja teorialähtöisellä sisällönanalyysilla.

Pikku Prinssissä sanotaan: ”Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, vaan sydämellä”. Allekirjoittanut on parhaan taitonsa ja kykynsä mukaan pyrkinyt näkemään ja kuvaamaan tutkimuskohdettaan eettisesti oikein ja kunnioittaen. Väitöskirjan neljään osajulkaisuartikkeliin ja yhteenveto-osaan on entisen näkövammaistyöntekijän sydämellä koottu pala ikääntyvien näkövammaisten henkilöiden elämää ja kokemusmaailmaa.

Heidi Siira
yliopisto-opettaja
GeroNursing Centre
Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö
Oulun yliopisto

Kirjoittajan hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja ”Ikääntyneiden näkövammaisten henkilöiden näönkuntoutus, terveyteen liittyvä elämänlaatu ja siihen yhteydessä olevat tekijät: kahden vuoden monimenetelmällinen seurantatutkimus” tarkastettiin 7.5.2021 Oulun yliopistossa. Se on elektronisesti saatavilla. 

Lapin ammattikorkeakoulun Arctic Innovating on Aging -tiimi tekee yhteistyötä GeroNursing Centren kanssa ja halusimme tällä lection julkaisulla tehdä ansiokasta tutkimusta osaltamme näkyväksi.

TYÖHYVE -hankkeeseen osallistuvien hoivayksiköiden työhyvinvoinnin kehittämisprosessit käynnistyivät yksikkökohtaisilla työpajoilla. Kokonaisuudessaan kehittämisprosessiin kuuluu kolme työpajaa, kaikkien yksiköiden yhteinen väliseminaari sekä yksikkökohtaisia sparrauksia ja koulutuksia kunkin yksikön kehittämistarpeisiin liittyen. Yksikkökohtainen kehittämisprosessi pohjautuu toimintatapojen ja työhyvinvoinnin kartoitukseen, joka toteutettiin vuoden 2020 lopulla sähköisellä kyselyllä ja ristiinhavainnoinneilla. Kyselyn ja havainnointien toteutuksesta ja tuloksista on erilliset kirjoitukset tässä blogissa.

Alkukartoituksessa selvitettiin hankkeeseen osallistuvien työntekijöiden kokemuksia työn henkisestä ja fyysisestä kuormittavuudesta, työskentely- ja toimintatavoista sekä työn organisointiin ja johtamiseen sekä työympäristöönliittyvistä tekijöistä. Lisäksi selvitettiin asiakkaan kohtaamiseen ja tasavertaiseen kohteluun liittyviä asioita. Työntekijöiden osaamista kartoitettiin mm. työergonomian, työn eettisten periaatteiden, asiakkaan kohtaamisen, monialaisen toimintakyvyn arvioinnin ja kuntoutumista tukevan työotteen toteuttamisessa sekä teknologiaan liittyvissä asioissa. Lisäksi kartoitettiin työntekijöiden kokemuksia työviihtyvyydestä sekä ajatuksia liittyen alalla ja nykyisessä työssä pysymiseen (veto- ja pitovoima).

Ensimmäiset työpajat ovat nyt toteutuneet kaikissa hankkeessa mukana olevissa yksiköissä ja kehittämisprosessit ovat käynnistyneet. Työpajassa valittiin yksikkökohtaiset kehittämiskohteet, tavoitteet ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi sekä määritettiin resurssit ja vastuut. Kehittämistavoitteet nousivat toteutettujen kyselyiden ja havainnointien yhteenvedoista, joita tarkasteltiin yksiköittäin. Yhteenvedon pohjalta osallistujat tarkastelivat yksikkökohtaisesti omaa työtoimintaansa, siihen liittyviä toimintatapoja, välineitä, työn organisointia ja muita esille nousseita asioita. Työpajan alussa työntekijöitä pyydettiin asettumaan kuvitellulle 0-10 asteikon janalle. Nolla kuvaa vähintä mahdollista innostusta käynnistyvää kehittämistyötä kohtaan ja kymppi puolestaan suurinta mahdollista innostusta. Osalla innostus oli kova, osa taas vielä hieman empi, mitä on tulossa.

Työpajoissa kehittämistavoitteiksi nousi muun muassa työvuorosuunnittelun tasapuolistuminen, omahoitajuuden vahvistuminen, työilmapiirin ja vuorovaikutuksen parantuminen, kuntouttavan työotteen vahvistuminen sekä ympäristön kehittäminen. Ympäristön kehittämisen tavoitteet liittyivät niin asukkaiden kuin työntekijöiden viihtyisyyden lisäämiseen sekä asukkaiden toimintakyvyn tukemiseen. Lisäksi nousi esille työstä palautuminen sekä työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus.

Työpajan lopussa osallistujia pyydettiin asettumaan “arviointijanalle” uudelleen. Nähtävissä oli innostuksen lisääntyminen kehittämistyötä kohtaan työpajan aikana. Alussa osallistujat aika usein ovat kuvanneet, että onhan näitä koulutuksia ja kehittämishommia ollut, mutta niiden tulokset ovat jääneet vähäiseksi. Työpajan lopussa innostusta on erityisesti kuvattu lisänneen työpajan osallistava ote ja mahdollisuus tuoda esille itseä askarruttavia asioita. Työpajan lopussa kerättiin vielä jokaiselta työpajan välitön palaute. Palautteessa arviointiasteikko oli viisi portainen (1-5, 1=täysin hyödytön, 5=erittäin hyödyllinen). Palautteen teemoja olivat; Kuuleminen ja kuulluksi tuleminen, Oppiminen, Menetelmät, Uuden toimintamallin syntyminen, Fiilis ja vapaa palaute. Osallistujat arvioivat työpajan hyödyllisyyden keskimäärin hyödylliseksi arvosanalla 4. Yleisesti työpajatyöskentely koettiin innostavana ja osallistujia aktivoivana. Osallistujat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että he ovat kokeneet tulleensa kuulluksi ja kokevat näin pääsevänsä vaikuttamaan asioihin. Yhdessä asioiden tarkastelu ja sopiminen sitouttaa olemaan mukana kehittämistyössä. Näitä tilaisuuksia toivotaan lisää.

“Hyödyllinen ja kiva kun tuli kuulluksi.”
“Hienoa nähdä kiinnostuksen kasvu kehittämiseen.”
“Hyvin aktivois osallistujia keskustelemaan.”
“Työpajatyöskentely lisää kykyä yhteistyöhön ja auttaa näkökulmien hakemisessa.”

Työpajoissa toteutuu yhteistoiminnallinen kehittäminen, mikä antaa mahdollisuuden ääneen tarkastella sekä omia että koko työyhteisön toimintatapoja. Toimintatapojen tarkastelu ja pohtiminen yhdessä saa aikaan positiivisia muutoksia niin omissa kuin koko työyhteisön toimintatavoissa sekä asenteissa. Yhdessä kehittäminen lisää myös työn yhteistä suunnittelua.

Sari Arolaakso
TtM, TtT-opiskelija, projektipäällikkö
Lapin ammattikorkeakoulu

Anne Rautio
ft, KM, lehtori
Lapin ammattikorkeakoulu

Erilaisilla ympäristötekijöillä keskeinen merkitys tuettaessa eri ympäristöissä asuvien hyvinvointia. Tästä syystä myös hoivan erilaisissa ympäristöissä on tärkeää tarkastella, miten ympäristötekijöillä voidaan tukea yksilön toimintakykyä ja hyvinvointia. Olennaista tässä on ymmärtää se, että yksilön ja ympäristön välinen suhde on kaksisuuntainen prosessi. Ympäristö vaikuttaa suoraan yksilön hyvinvointiin, mutta yksilöllä itsellään tai sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla on mahdollisuus ja kyky vaikuttaa ympäristöönsä muokkaamalla sitä sopivammaksi.

Toinen asia, miksi on tärkeää tarkastella hoitoympäristöä liittyy siihen, että tunteet ja käyttäytyminen syntyvät tilanteiden ja ympäristön tulkinnoista. Esimerkiksi muistisairailla henkilöillä elinympäristö muovaa käytösoireita ja voi pahimmillaan pahentaa niitä. Heillä on erityinen herkkyys ympäristön ärsykkeille ja jo pienillekin muutoksille. Erityisen tärkeää on muistaa se, että muistisairas henkilö reagoi ympäristön myönteisiin ja kielteisiin ärsykkeisiin vielä sairauden vaikeassa vaiheessakin. Sekä yli- että alistimulaatiolla on molemmilla kielteisiä vaikutuksia muistisairaan henkilön ympäristökokemuksiin ja sitä kautta käyttäytymiseen. Alistimuloiva ympäristö voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ympäristössä on liian vähän toimintamahdollisuuksia, jolloin voi esiintyä haastavaa käyttäytymistä. Liialliset ärsykkeet puolestaan liittyvät esimerkiksi siihen, että tilassa on liikaa erilaisia ääniärsykkeitä, jotka aiheuttavat turvattomuutta.

Muistiystävällisen fyysisen ympäristön tunnusmerkkejä ovat esteettömyys ja turvallisuus, visuaalinen hallittavuus, tuttuus ja kodikkuus, auditiivinen hallittavuus ja ympäristön tarkoituksenmukaisuus. Työhyve -hankkeessa muutamien yksiköiden kanssa etsitään hankkeen edetessä yhdessä ratkaisuja näihin ominaispiirteisiin vastaamiseksi. Kiinnittämällä huomiota edellä mainittuihin tekijöihin voidaan vähentää esimerkiksi erilaisia haasteellisen käyttäytymisen muotoja tukea itsenäistä toimintaa, ja sitä kautta välillisesti tukea myös henkilökunnan työhyvinvointia.

Satu Elo
TtT, dosentti, yliopettaja
Lapin ammattikorkeakoulu