Polku lukiosta korkeakouluun

Viime toukokuussa Muonion, Kolarin, Pellon ja Ylitornion lukioiden ja Lapin korkeakoulujen edustajat kokoontuivat miettimään yhteistyön syventämistä. Yhteisen ideoinnin ja lukioiden tarpeiden pohjalta päätettiin aloittaa hankevalmistelu. Lapin ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto tarttuivat tuumasta toimeen ja Lukiosta korkeakouluun LUKKO-hanke sai kaksivuotisen rahoituksen Euroopan sosiaalirahastolta ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta tammikuun 2018 alusta lähtien.

Hankkeen tavoitteena on edistää koulutuksellista ja ohjauksellista tasa-arvoa seutukunnissa sekä joustavoittaa siirtymävaihetta lukiosta korkeakouluun. Hanke on suunnattu edellä mainittujen lukioiden opiskelijoille ja toteutetaan yhteistyössä lukioiden henkilökunnan kanssa.

Hankkeessa kehitetään tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita järjestämällä uraohjausta sekä ryhmä- että yksilöohjauksena. Ohjauksen toteuttamisessa keskeisessä asemassa ovat digitaalisuus, verkkoympäristöt sekä monimediaiset materiaalit.

Ryhmäohjauksessa käsitellään lappilaisten korkeakoulujen koulutuksia ja niiden kautta avautuvia työ- ja uramahdollisuuksia sekä kuullaan korkeakouluopiskelijoiden ja alumnien uratarinoita. Opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua tulevaisuusohjaukseen ja korkeakoulujen opetukseen erilaisissa oppimisympäristöissä. Ryhmäohjauksen ohella korkeakoulut tarjoavat yksilöohjausta henkilökohtaisen opintopolun suunnitteluun koko hankkeen ajan. Lisäksi järjestetään ohjausosaamista tukevaa maksutonta täydennyskoulutusta, johon kaikkien Lapin lukioiden henkilöstö on tervetullutta.

Hankkeessa kootaan Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston avoimista korkeakouluopinnoista muodostuva lukiolaisille suunnattu opintotarjotin. Opiskelu on maksutonta ja tapahtuu etä- ja verkko-oppimisympäristöissä opettajan ohjaamana. Hankkeen aikana selvitetään myös, miten lukiolaisille suunnattua avoimen korkeakoulun opintotarjontaa ja lukioaikana hankittua koulutukseen soveltuvaa osaamista voidaan hyödyntää korkeakouluun hakeutumisessa.

Toiminnan pohjalta luodaan lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyömalli, jonka avulla hankkeessa kehitettyä toimintaa on tarkoitus laajentaa kaikkiin Lapin lukioihin.

Hankkeen tavoitteet ja suunnitelmat ovat valmiit, joten sole ko alama porukalla tekehmään!

Lisätietoja

http://www.lapinamk.fi/lukko

Projektipäällikkö
Niina Riihiniemi
Lapin ammattikorkeakoulu

Jokivarren lukiot ja korkeakoulut tiivistävät yhteistyötään

Sekä lukiot että korkeakoulut pitävät yhteistyön tiivistymistä tärkeänä ja näkevät sen merkityksen kasvavan lähitulevaisuudessa. Näin tuumattiin toukokuun alussa pidetyssä jokivarren lukioiden (Ylitornio, Pello, Kolari ja Muonio) Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston yhteistyötapaamisessa Pellossa.

Yhteistyöllä on saavutettavissa hyötyjä monellakin tapaa. Tavoitteena on esimerkiksi madaltaa kynnystä korkeakouluopintoihin jo lukioaikana ja tarjota lukio-opiskelijoille esimerkiksi suosituimpien alojen opintoja. Tämä toimii samalla korkeakouluille mahdollisuutena tuoda esille omaa koulutustarjontaansa.

Aivan uusiakin avauksia on ilmassa. Esimerkiksi mahdollisuus kehittää korkeakoulujen alumnitoimintaa siten, että korkeakoulun alumnit voisivat toimia työelämänedustajina lukioihin päin ja esimerkiksi verkon välityksellä kertoa lukiolaisille koulutustaustastaan ja työtehtävistään.

Yhteistyön tiivistämisen ja kehittäminen etenee kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa kootaan lukiolaisille ammattikorkeakoulun ja yliopiston olemassa olevasta opintotarjonnasta opintojaksoja tarjolle avoimina opintoina. Lisäksi käynnistetään yhteisen kehittämishankkeen valmistelu, jonka tavoitteena on edelleen kehittää toimintatapoja, ohjausta sekä opintotarjontaa sekä vakiinnuttaa yhteistyö.

Yhteistyöhön ovat tervetulleita kaikki lappilaiset lukiot.