Ohjaus maahanmuuttajan opinto- ja urapolun tukena

Jokaisella ohjaajalla on merkitystä maahanmuuttajan urapolulla. Maahanmuuttajien polut työelämään kun ovat usein mutkikkaita, pitkiä ja epätarkoituksenmukaisia. Koulutettujen maahanmuuttajien kohdalla suuri haaste on aiemmin hankitun osaamisen ja tutkintojen tunnustaminen sekä osaamisen hyödyntäminen koulutus- ja urasuunnittelussa. Lainsäädäntö mahdollistaa paljon, tosin prosessit ovat hyvin hitaita ja lisäksi maahanmuuttajilla ja ohjaajilla voi olla tietämättömyyttä niistä. Tiedon maahanmuuttajien taustasta ja tavoitteista olisi hyvä kulkea toimijalta toiselle. Yhdessä voimmekin parantaa maahanmuuttajan valmiuksia. Tukea maahanmuuttajaa motivoivan ja mielekkään koulutus- ja urapolun rakentamisessa.

Matkalla töihin – uraohjauspeliä rakentamassa

Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteisessä Step2Job – Työuralle osaamista tunnistamalla ESR-hankkeessa on luotu keskustelupeli kehittämisvälineeksi maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolun verkostoille. Pelin ideana on eläytyä hetkeksi maahanmuuttajan asemaan, vaihtaa näkökulmaa ohjaajasta ohjattavaksi. Samalla ohjausta tarkastellaan omaa työtä laajemmin, kollegan ja verkoston näkökulmasta. Keskusteluun pohjautuvan pelin ajatuksena on, että havaittaisiin uusia asioita ohjausprosessista. Saataisiin ajatuksia siihen, miten voidaan sujuvoittaa maahanmuuttajan polkua työelämään. Ja mahdollisesti kehittää myös toimijoiden välistä ymmärrystä ja kommunikointia.

Yksinkertaistettuna peli etenee seuraavasti. Yhteen peliin osallistuu enintään viisi henkilöä, joista jokainen luo itselleen maahanmuuttajaohjattavan tarinan satunnaisen tarinakortin sekä sitä täydentävien kieli- ja paikkakuntakorttien avulla. Jokainen kertoo vuorollaan muille pelaajille tarinansa. Muut pelaajat toimivat ohjauksen kuljettajina valitsemiensa toimenpide- ja toimijakorttien avulla. Keskustelun kautta pelaajat pohtivat eri mahdollisuuksia ja eläytyvät eri ohjaustahojen rooliin. Näin maahanmuuttajalle rakentuu askel kerrallaan urapolku, joka johtaa mielekkääseen koulutus- tai työpaikkaan. Maahanmuuttajan roolissa oleva osallistuu keskusteluun ja hänen ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä kaikkien ehdotusten kanssa, vaan hän voi haastaa hänelle esitettyjä vaihtoehtoja. Ohjattava kirjaa pelin kuluessa rakentuvan ohjauspolun lopputulemineen omaan korttiinsa.

Pelin lopuksi käydään yhdessä vielä keskustellen läpi kunkin pelaajan kirjaamat polut. Pohditaan, oliko maahanmuuttajien tilanteet omasta työstä tuttuja? Olisiko tilanteissa voinut tehdä toisenlaisia ratkaisuja? Mitä opittiin toisten työstä tai ohjausprosessista kokonaisuutena? Mitä oppimaansa voi hyödyntää omassa työssään? Mistä tarvitsisi lisätietoa?

                                                                                        Esimerkki pelin tarinakortista.

Monenlaiset yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatason tekijät vaikuttavat maahanmuuttajan matkaan kohti työelämää. Yhdessä me voimme luoda poluista sujuvampia, lyhyempiä ja tarkoituksenmukaisempia. Peli on rakennettu edesauttamaan tätä tavoitetta. Lapin Maahanmuutto- ja kotouttamistoimijoiden –verkoston kokouksessa pilotoitu peli tullaan julkaisemaan netissä loppuvuodesta. Joten seuraa sivuamme.

Lisätietoja:
Pauliina Keskinarkaus
etunimi.sukunimi@ulapland.fi
p. 040 132 4508

Kirsi Saloniemi
etunimi.sukunimi@lapinamk.fi
p. 050 314 6486

Työllistymistä edistämässä – case korkeakoulutettu

Piia Kilpimaa, Projektipäällikkö, Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut, Urasuunnittelun kautta avoimille työmarkkinoille- esiselvityshanke

Korkeakoulutettujen työttömyys on nousussa. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreiden tilastojen mukaan lokakuun lopussa työttömänä oli 47 000 korkeakoulutettua. Hälyttävää on, että pitkäaikaistyöttömien osuus korkeakoulutetuista työttömistä nousee kaiken aikaa, myös Lapissa.

Lapin korkeakoulukonsernissa tähän korkeakoulutettujen työttömyyteen on pyritty löytämään ratkaisuja ja hankerahoituksella teemaan on päästy perehtymään syvemmin. Tavoitteena on ollut löytää uusia ideoita ja ratkaisuja korkeakoulutettujen työllistymisen helpottamiseksi. Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun yhdessä toteuttamassa Urasuunnittelulla avoimille työmarkkinoille- esiselvityshankkeessa suunniteltiin toimenpiteitä ja välineitä korkeakoulutettujen pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömien työllistymisen helpottamiseksi. Hankkeen toimenpiteinä toteutettiin kaksi palvelumallityöpajaa sekä suunniteltiin kohderyhmälle valittuihin osaamispolkuihin (Johtaminen ja esimiestyö, Liiketoiminta ja yrittäjyys sekä Työelämä, IT- ja viestintätaidot) pohjautuva opintotarjotin. Palvelumuotoilun keinoin toteutetuissa palvelumallityöpajoissa ideoitiin urasuunnittelupalveluja kohderyhmälle. Työpajoissa vaihdettiin näkökulmaa niin, että kokemusasiakkaina olivat ensin korkeakoulutetut työttömät ja sitten työnantajat.

Tämän lisäksi aiemmin toteutetussa Uraohjauksen ja mentoroinnin kehittäminen – hankkeessa selvitettiin, miten Lapin alueen korkeakouluissa opiskelevien nuorten uraohjausta voitaisiin tehostaa jo opiskeluvaiheessa niin, että nuoret sijoittuvat valmistuttuaan nopeasti työelämään. Selvityksessä kartoitettiin uraohjauksen kohteiden sekä uraohjausta tekevien toimijoiden kokemuksia uraohjauksesta sekä näkemyksiä uraohjauksen ja mentoroinnin kehittämiseksi.

Näiden selvitysten pohjalta on saatu hyvä kokonaiskuva siitä, millaisilla toimenpiteillä voidaan korkeakoulutettujen työttömyyttä ehkäistä ja työllistymistä helpottaa. Yhtenä merkittävänä toimenpiteenä työllistymisen edistäjänä nousi molemmissa esiselvityshankkeissa uraohjaus, joka alkaisi jo opiskelujen aikana jatkuen aina työelämään saakka. Ohjausta ja tukea uraohjaukseen tarvitaan koko opiskelupolun ajan, kuten ohjausta opintojen suunnitteluun, osaamisen ja omien vahvuuksien ja mielenkiinnonkohteiden tunnistamiseen ja tulevaisuuden suunnan hahmottamiseen. Korkeakouluissa opiskelevat hyötyisivät selvitysten perusteella myös opiskelun ja työelämän tiiviimmästä kytkemisestä toisiinsa, mikä tarkoittaa mm. työelämälähtöisiä opintoja ja projekteja opintojen aikana ja mentoritoiminnan kehittämistä. Hyvin tärkeää työllistymisen kannalta on oman alan työkokemuksen hankkiminen opiskeluaikana. Tämä helpottaa selvitysten mukaan merkittävästi työpaikan löytymistä valmistumisen jälkeen.

Continue reading