Palaa Aktiivisuus ja tarkkaavaisuus

Opiskelijan tarina

 

Minulla on ADHD, se versio siitä, joka ei näy yliaktiivisuutena ulospäin. Ne lukemattomat hamsterin juoksupyörät rullaavat taukoamatta pään sisällä. Olen siis tyypillinen hiljainen haaveilijatyttö, joka ei häiriköi tunnilla ja suoriutuu kaikesta siten, ettei se herätä huomiota. Diagnoosin sain kuitenkin, tai juuri tuosta syystä, vasta reilusti opiskelujeni jälkeen.

​Opiskelijan polkuni on siis melko keskiverto, peruskoulussa ei huipputuloksia, mutta ei heikoimmastakaan päästä. Kirjoja en juurikaan viitsinyt lukea, läksytkin tuli tehtyä koulumatkalla. Sen jälkeinen ammattioppilaitoksessa käyty tietotekniikan mekaanikon linja meni läpi mukavasti käytännön kautta. Muutaman työvuoden jälkeen päätinkin lähteä ammattikorkeakouluun, koska oli tylsää eikä työmarkkinoilta tahtonut löytyä mitään mielenkiintoista. Pääsin tietojenkäsittelyn tradenomilinjalle aikuisopiskelijana. Iltaopiskelu sopi minulle täydellisesti, koska olen iltaihminen ja vireystaso on parhaimmillaan vasta pikkutunneilla. Opiskelun aloitus kyllä pelotti; pystynkö sitoutumaan tähän 3,5 vuodeksi, mitä jos kyllästyn, olenko liian tyhmä opiskelemaan korkeasti koulutettavalla tasolla, entä jos en ymmärrä yhtään mistään mitään?!

​Opiskelu kuitenkin lähti yllättävänkin hyvin käyntiin. Kaikki ”hallinnolliset” paperityöt (joita kammoan, koska en vain osaa täyttää lomakkeita) sujuivat hyvin opinto-ohjaajani avulla. Ylipäänsä kaikkeen epäselvään sai aina lopulta joltain opettajalta apua, sopivia opintokokonaisuuksia mietittiin ja opintoja seurattiin. Olin pelännyt turhaan. Lisähaasteen opintoihin kuitenkin aiheuttivat 3,5 vuoden aikana syntyneet kolme lasta. Jälkeenpäin ajateltuna tilanne oli järjetön, mutta toisaalta arvelen, että en ehtinyt kyllästyä tai turhautua opintoihin ja pysyin järjissäni, koska ajatustyön vastapainona kotona oli täysi vauvakaaos. Toista kertaa en samaan tilanteeseen kyllä enää ajaudu. Mutta koulu sujui hyvin, ainakin niiden opintojen osalta jotka kiinnostivat (ohjelmointi ym.). Ne vähemmän kiinnostavat (talouspuolen asiat) menivät rimaa hipoen, mutta minulle tärkeintä oli, että kiinnostavista aineista tuli kiitettäviä. Olisin halunnut opiskella niitä jopa yli opintopisteiden! Yhtään kirjaa en silti tainnut koko aikana lukea, luotin oppimiseen käytännön kautta. Ja se kannatti. Valmistuin lähes ajallaan, vain kuukauden yliajalla. Töihin pääsin heti kun viimeisin äitiyslomani oli loppusuoralla ja sillä tiellä olen edelleen, it-alalla, joka motivoi minua päivästä toiseen.

Voin siis sanoa, että olen aika onnekas ADHD, koska löysin jo varhain sen minua kiinnostavan alan. Tällä ominaisuudella varustettuna on todella helppo lipsahtaa turhautumisen ja epäonnistumisen kierteeseen. Siksi oli äärimmäisen tärkeää saada aidosti rakentavaa palautetta heti suorituksen jälkeen ja välillä jopa ”holhoavaa” tukea ja valvontaa osalta opettajista, vaikka kuinka olinkin jo aikuinen ja opiskelumuoto itsenäistä.

​Jos olisin tiennyt diagnoosista jo tuolloin, olisin ehkä osannut käsitellä myös epämieluisat ja vaikeat tehtävät paremmin. Silloin osa opinnoista (varsinkin ryhmätyöt ja esiintymiset) aiheuttivat suoranaista pakokauhua ja käytin jopa valkoisia valheita päästäkseni luistamaan niistä. Nyt jälkeenpäin tiedän, että myös epämiellyttävät asiat voi hoitaa kunnialla, kun niistä reilusti juttelee etukäteen ja ymmärtää miksi ne ovat epämiellyttäviä. ADHD:sta tietäminen olisi varmasti auttanut itseni lisäksi myös opettajia ymmärtämään minua oppijana paremmin ja miksi osa opinnoista oli minulle äärimmäisen hankalia, kun taas osa meni kuin vettä vain. Olisin myös osannut reilusti kysyä enemmän enkä olisi tuhlannut aikaa turhaan miettimiseen. Ja nyt tiedän senkin, että vaikka ns. ”tavalliset” perusasiat voivat olla todella haastavia ADHD:sta johtuen, kun taas monimutkaiset ja vaikeat aiheet voivat olla päivänselviä, minun täytyy kysyä myös ”tyhmiä” kysymyksiä eikä hävetä ja pelätä näyttäväni idiootilta.

​Sanoisinkin erilaisille oppijoille tai opiskeluja harkitsevalle (diagnoosilla tai ilman), että uskalla opiskella siten kuin sinulle parhaiten sopii; jos esimerkiksi et sisäistä asioita lukemalla tai kalvosulkeisilla, älä tuhlaa aikaa kirjoihin tai tunnilla nukkumiseen. Etsi ja kokeile muita kanavia, luotettavaa tietoa kyllä löytyy muillakin tavoin. Tai jos koet jonkun oppimistavan vaikeaksi, keskustele asiasta opinto-ohjaajasi kanssa ja etsikää toimivampia, sinulle sopivia tapoja. Vaihtoehtoisten tapojen ja apuvälineiden käyttäminen ei ole ”väärä tapa” eikä ”helpolla pääsemistä” tai epätasa-arvoista muita opiskelijoita kohtaan, vaan tärkeintä on, että sinä itse sisäistät opiskeltavat asiat, jolloin motivaatiokin säilyy. Ja uskalla kysyä. Kysy niin monta kertaa, että varmasti ymmärrät tehtävänannot, siinä ei oikeasti ole mitään hävettävää, vaikka se siltä monesti tuntuukin.

​Onnea ja loputonta motivaatiota opintoihin 🙂