Sujuvuutta oppimiseen

Please wait while you are redirected...or Click Here if you do not want to wait.

Tehotunnit käyttöön

Oletko miettinyt, milloin olet tehokkaimmillasi? Heti aamutuimaan vai käynnistytkö iltapäivän puolella? Hyödynnä opiskelussa oma vireystaso. Tee paljon keskittymistä vaativat työt päivän virkeimpänä hetkenä.

Paikalla on merkitystä

Kannattaa myös miettiä, onko kotisohva todellakin se paras paikka työskennellä. Kotona villakoirat huutavat tarttumaan imuriin ja juuri nyt on tärkeää tiskata tiskit ja järjestellä vaatekaappi kuntoon. Sijaistoimintojen määrää voi helposti säädellä vaikkapa työskentelemällä koululla tai kirjastossa.

​Myös luennoilla kannattaa miettiä mihin kohtaan tilaa asettuu istumaan. Jos keskittymisen kanssa on haastetta, kannattaa sijoittautua siten, että on mahdollista hieman liikehtiä. Toisaalta keskittymistä voi helpottaa sijoittautumalla tilan etuosaan, näin fokus pysyy paremmin käsiteltävässä aiheessa.

Häiriötekijät ja niiden poissulkeminen

Ajatuksen keskeytyminen tarkoittaa useimmiten sitä, että joudut orientoitumaan uudelleen siihen, mitä olit hetki sitten tekemässä. Tehokkaan työskentelyn yksi kulmakivistä on se, että karsit häiriötekijät minimiin. Esimerkiksi laitat puhelimesi lentokonetilaan, vältät tutkailemasta sähköpostia tai somea. Vastamelukuulokkeet tai korvatulpat auttavat keskittymään myös tiloissa, joissa työskentelee muitakin.

Palastelua

Kuinka kuoritaan saavillinen perunoita? No peruna kerrallaan. Jos jaat tehtävän pienempiin osiin ja työskentelet yksi osa kerrallaan, saat säännöllisiä onnistumisen kokemuksia ja lisäät sitä kautta motivaatiota ja hallinnan tunnetta opiskeluun. Avuksi palasteluun voi ottaa luettelot tai miellekartat.

Riittävästi taukoja

​Mieti kuinka pitkään pystyt kerralla keskittymään. Pidä työskentelyn lomassa riittävästi taukoja, jotta keskittymisesi pysyy yllä. Vireyttä tekemiseen tuovat pienet jaloittelut, taukojumpat, veden juominen, kahvihetket ja lounastauot. Muista myös huolehtia riittävästä palautumisesta eli lepohetkistä, mukavasta tekemisestä sekä vapaapäivistä.

Kokeile Fokuskelloa

​Fokuskello -menetelmässä työskentely palastellaan pieniin osiin. Ja jokaisen työskentelyrupeaman jälkeen pidetään lyhyt tauko. Ideana on kääntää vauhdilla etenevien kellon viisareiden aiheuttama paniikki tehokkaaksi työajaksi. Fokuskellon käyttö madaltaa tarttumisen kynnystä sen sijaan, että jähmettyisi odottamaan lähestyvää deadlinea tai keskittyisi vähäpätöisempiin tehtäviin. Ohje: Fokuskellon käyttö.


Lähde